Intensiivin jälkeen

Mitä tapahtuu kun ammatillisen opettajankoulutuksen 28 opiskelijaa on verkkolähijaksolla opiskellen viikon ajan yhdessä. Siitä tulee intensiivijakso, joka imaisee mukaansa, saa ajattelun liikkeelle ja tunteet heräämään – syntyy ilmapiiri, jossa aikuisen ihmisen mieleen voi jotain uuttakin tarttua. Sitoutuminen, mukaan lähteminen, henkisen vaihdon salliminen tai jopa hakeminen – jostain täältä se kuvaus löytyy. Moniäänisyys ja äänistä kehkeytyvä dialogihorisontti, sanoo kollega Pekka ja miksen minäkin. Haluan kai vielä sitä ääntä määritellä tai ymmärtää.

Kaikki se mitä ihmisessä on, mitä hän tuo mukanaan, kaikki se vaikuttaa hänen osallistumiseensa. Tässä auttaa Gilly Salmonin vaihekuvaus. Jos ei ole lainkaan aiempaa vastaavaa kokemusta, niin sitä lähdetään sitten rakentamaan ja opettelemaan yhdessä oloa verkossa, onko se mahdollista jne. Nyt oli muutamia myös verkossa eläjiä, joille oli itsestään selvää että siinä opiskelessa myös ihmisiin tutustuu, se ei ollut enää sen kummempi homma, monesti koettu. Saman huomaa itsessäänkin: ensimmäisillä kerroilla väsyi nopeammin, nyt voi pitää nauttimisen päällä ja mielessään jäsennellä juttuja. Mutta vasta jälkeenpäin osaan tänne kirjoittaa.

Työssäolevien ihmisten vaateet ovat eri suunnilta niin kovia, että opiskelulle omistautuminen ei tahdo onnistua edes muutamaksi päiväksi. Miten sovittaa yhteen kaikkea tekemäänsä, siitä voisivat kurssilla olleet kertoa onnistuneitakin ratkaisuja. Yli 60 000 käyntiä yhteensä, vaihteli alle tuhannesta kuuteen tuhanteen henkilöittäin. Onhan tuo aika paljon. Kirjoitettuja viestejä 1500 viikon aikana, kaikki vuorokauden tunnit käytössä (kertoo BB verkkoympäristö).

Laatu syntyy kokonaisvaltaisen kohtaamisen kautta. Tunteet ja läheisyys (lehdessä joku tänään arveli niiden puuttuvan saarnoista) – intensiiviltä ne eivät puuttuneet. Tärkeä on myös sallia kaikki persoonalliset tavat olla, läheisyyteen ei pidä töniä, ovi on vaan auki (use it or lose it). Asiakeskeinen osallistuminen on ihan toivottavaa sekin, kohteena on verkko-ohjaustaitojen hallinta ja verkko-opetuksen teko kaikkiaan. Riittää siinä kognitiivistakin ainesta omaksuttavaksi ja jäsennettäväksi.

Osallistumalla oppiminen ja yhdessä luominen ovat niitä oppimisen tapoja, mitä tässä harjoitellaan tai eletään läpi, sanoisin mieluummin. Ovatko ne uusia vai ikivanhoja, sitä en käy tässä pohtimaan. Aamulla herätessä mietin vanhaa tarinaa leiviskästä, miten sitä käyttää. Ettei se maahan piilottamalla kasva, no ei tosiaan, paitsi siemenet.

Intensiivin kokemus on voimakas ja hallitsee koko elämää tuon viikon ajan (sitä ajattelee lettuja paistaessa, ulkoillessa, unissa). Aikuinen pitää herättää normaalin elämän unesta vai pitääkö? Onko siihen mahdollisuuksia ”pakollisten” opettajaopintojen puitteissa?

Yksi asia jota ihmettelin, oli todella runsas keskustelu 1+3 säännöstä jolla prosessi käynnistetään: kunkin pitää kirjoittaa yli aloite ja kolme kommenttia. Vaikka annettiin lupa unohtaa sääntö, niin moni piti siitä kiinni viime minuuteille. Se ei tarkoittanut, että ote olisi ollut pelkästään suorittamista, se oli muutakin. Tunnollisuus sanaa käytettiin, ihminen asetti kertojen määrän omaksi kriteerikseen. Viime vuosina ovat lisääntyneet kaikenlaiset ulkoiset mittaukset, onko kyse sellaisen elämäntavan sisäistämisestä? Seuraan minäkin huvikseni mihin aikani menee työasioissa, se on jonkinlaista hallinnan tavoittelua kai, että tiedän itse. Olisiko tuossa joku herkkä signaali luettavissa? Surullisempaa olisi sanoa että suoritusorientaatio voi hyvin ja on lisääntymään päin.

Tässä ensimmäisen päivän mietteet. Aurinko paistaa pitkäperjantaina ja lähden kävelylle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *