Totuus hyvästä verkko-opetuksesta: miten se löytyy?

Huomaan kirjoittaneeni valinnoista ja rajallisuudesta: olen johdatellut itseni näkemään millä kentällä itse haluan toimia ja osallistua. En kiinnostu uusista teknisistä vempaimista kuin silloin tällöin – on monia verkko-opettajia jotka raportoivat noita löytäjään. Minä en kuulu siihen joukkoon, mihin sitten?

Jotain tuttua oli tässä verkko-opettajassa jonka blogin löysin vapun aikaan. Hän on perustanut bloginsa samaan tapaan, jopa omaa historiaa hahmottelin vuodesta 1997 kuten hän oli tehnyt. Hänellä oli linkki Satu Nurmelan blogiin, jonka tutkimustuloksia olen käyttänyt verkko-opiskelija aihiossani (kansainvälistä opiskelua). Samalla oivalsin, ettei kukaan muu ole juuri tällainen kuin minä.

Olen kirjoittamassa juttua siitä, mitä on hyvä verkko-opetus. Tuolla muutama posti sitten oivalsin että sen ei tarvise olla tylsä, se voi kertoa henkisestä koskettamisesta ja läheisyydestä. Mihin perustan kirjoitukseni? Olen lukenut tutkimuksia ja osallistuin ITK08 tutkijatapaamiseen, jossa tutkimuksia sai kuunnella koko päivän. Minulle alkoi vahvistua käsitys, ettei siltä suunnalta tule ratkaisevaa apua. Nuoret tutkijat kertovat mitä tieteen sedät ja tädit kirjoihinsa ovat kirjoittaneet ja heitä ohjaavat asiantuntijat, jotka neuvovat uusille ja alkuperäisille lähteille tuossa tieteen maailmassa. Tiede on kuitenkin luonteeltaan konservatiivista ja katsoo aina peruutuspeiliin. Siellä itketään eleiden puuttumista verkkoviestinnästä, koska viestinnän tutkimus alunperin rakentui ajatukselle ilmeiden ja eleiden tärkeydestä. Oppimisen syvyyden hakeminen on jossain tutkimuksissa kohdallaan, mutta hakemiseksi se usein jää. Tulee vahva tunne, että opettajan työtä tutkijat eivät ymmärrä ja miten voisivatkaan. Pertti Töttö pohdiskelee tieteen pinnallisuutta ja syvällisyyttä herkullisesti, hänen kirjan jaksoin vappuna lukea (tunnen vetoa tieteisiin ..).

Miltä suunnalta voisin löytää hyvän verkko-opetuksen avaimen, jos tiede auttaa vain osittain. Minusta tuntuu että verkko-opettajien on itse alettava puhua asiasta ja jäsentää sitä ihan itse omaa työtä tutkimalla. Verkko-opetus ei ole pedagogisten mallien soveltamista vaan elävää työtä, jossa jokainen opettajan teko heijastaa hänen koko osaamistaan ja kehityshistoriaansa. Muistan vieläkin miten oivalsin omaa toimintaa ohjaavia periaatteita kun 2000-luvun ensimmäisinä vuosina kollegat haastattelivat minua ja näytin verkkoympäristöä heille. Oivalsin että jokaisella teolla, sanalla, ilmaisulla voimaannutin opiskelijoita ja tuin heidän itseohjautuvuuttaan ja yhteistoiminnallisuuttaan. Verkko-opettajan asiantuntemus on avointa ja monimutkaista (open complex skill). Ohjauksen merkitys nousee tutkimuksissa ja sitä sitten ihmetellään kun se ei istu yhden pedagogisen mallin kaavaan. Ei se istukaan, onneksi opettajilla on arviointikykyä ja joillakin saattaa olla viisauttakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *