Verkko-opettajan työn perusta

Taidanpa lähestyä peruskysymystä: missä tapahtuu verkko-opettajan oppiminen ja kehittyminen, mitä se vaatii. Englanninkielinen minäni on opiskellut käsitettä ’pedagoginen skripti’ ja edistynytkin. Toinen Heli työpaikalla keksi että se tulee ohjelmoinnista ja Vesa vahvisti että niinpä tulee olio-ohjelmoinnista.  Käsite on siis ihan kohdallaan kun rakennan EDINET hankkeen ICT inssien kanssa pedagogista viitekehystä tänä keväänä.

Itselle yksi oivallus on – mikä tuli blogin kommenttien kautta – että pedaoginen skript on vain yhdenlainen suuntaus online oppimisen piirissä. Kun itse seuraa väitöksiä lähellä JKL:ssä (Mäkitalo, Hämäläinen analysoitu tässä blogissa aikanaan) ja Oulun yliopiston keskustelua sometussa, niin luulin skriptin käsitteen jotenkin tieteen piirissä vallitsevaksi. Voihan olla että se lasten tutkijoilla onkin kohdallaan. Mutta aikuisten opettajana – no saa kaikista jäsennyksistä jotain – mutta varsinaisia edistymisiä haen jostain ihan muualta.

Verkko-opettajan pitää oppia oppimaan omasta työstään. Tutkijat luovat uraansa uusilla käsitteillä, ei niihin pidä heti ”uskoa” ja muotivirtausten tapaan seurata. On eri asia luoda uraa ja kehittää työtään. Olen hämmästynyt keskusteltuani jonkun ihmisen kanssa joka on luonut itselle nimen verkko-opetuksen kehittäjänä ja tajunnut keskustelun myötä että ei henkilö ole asiasta vähääkään kiinnostunut. Se oli vain astinlauta johonkin. Toinen hämmästyksen aihe on ollut muutama referee-palaute verkko-opetusta käsittelevään aiheeseen, josta palautteesta näkee ettei kirjoittaja ole muualla liikkunut kuin yliopiston kirjaston hyllyjen välissä. Silti hänellä on asiantuntijan asema, häntä kuullaan.

Design tutkimus, jossa opettajat ja tutkijat työskentelee rinta rinnan. On se mahdollista, näin siitä tuulahduksen Hämäläisen väitöstilaisuudessa ja Oulun tutkijoiden mukana olossa sometussa. Miten sitä voisi vahvistaa edelleen?

3 kommenttia artikkeliin ”Verkko-opettajan työn perusta”

  1. Hienoa, että jaksat haastaa, Heli! Niin se pitäisi olla, että omaan kokemukseen rakentaa näkemyksensä ja siihen sitten kytkee ”opit” ja rohkenee tehdä ”omaansakin”. Ja tässä suhteessa arvostan Siemensin konnektivismin ”mielipiteiden” ja keskustelun korostamista. Niiden kautta ollaan elävässa ajassa ja tajussa kiinni. Tätä ideaa muuten vahvistaa mm. Bahtinin näytöt puhetapahtumista, ilmauksista ja yhteisestä toiminnasta mielen, identiteetin ja osallistumisen kehkeytymisestä kanssakäymisissämme.

    Ihaillen sinua seuraamassa 🙂

  2. Jotain totuutta sitä elämässään yrittää löytää. Olen ihan samaa mieltä tuosta ajatusten vaihtamisen merkityksestä ja osallistumisesta, oman äänen hakeminen ja löytäminen – ja hukkaaminen varmaan myös.

    Kuitenkin minua konnektivismissa kiusasi se että keskusteltiin vaan eikä tartuttu mihkään kunnolla, kukin vei omaa linjaa ja mitä sitten? Kun Linus Torvaldsille lähettää huonon koodipätkän niin hän vastaa että ei tuota voi käyttää, perustele miksi muka voisi. Mutta tuolla konnektivismissa success = paljon puheenvuoroja.

    Itseltäni kysyn tänään että miksi olen juuttunut tuohon ”työn kehittämien ja eri asia kuin uran luominen”. Mitä ihmettä minä siitä haen? Haenko ymmärrystä ja nähdyksi tulemista yms en voi vain olla oma itseni ja tehdä työtä ilman erityisjulistuksia.

    Aurinko paistaa ja kevät lähestyy ja tuntuu kuin olisin ymmärtämäisilläni jotakin… kiitos kommentista.

  3. Minustakin tuntuu, että olet, Heli. Puheenvuoroissasi on alkanut olla jotain erilaista vankkuutta. Mitähän onkaan tulossa …? Odotellen, ja kevättä myös, ja nauttien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *