Lähiopetuksen ihanuus?

Olen monesti kokenut vieraantumista lähiopetuksesta ja niinpä nytkin. Esittelin verkkokurssini opiskelijoille jotta se näyttää tutulta kun menevät sisään, tietävät miten olen ajatellut ja mihin pyrkinyt. Kaikki on toki sanottu siellä mutta uskotaan tuollaisella ”näkemisellä” olevan merkitystä. Itse en kyllä muista kasvoja kovin hyvin.

Lähiopetuksen jälkeen on eri tavalla väsynyt, minkä ajattelen johtuvan siitä että muut määräävät tahdin ja pitää keskittyä kuuntelemaan hyvin erilaisia kysymyksiä ja näkökantoja. Kun kerran kehoitan keskeyttämään niin sitten se on sallittava vaikka kysyjä olisi aina menossa eri paikassa esittelyä kuin itse. Se tekee levottoman hyppelevän olon ja minulla herää huoli niistä jotka ovat eka kertaa verkkoympäristössä.

Ääni kuuluu huonosti, oma ja muiden, eikä mikkiä ole kaikille tarjolle eikä varmasti haluakaan sen käyttöön. Väärinymmärryksiä syntyy vaikka pinnistelee äärirajoilla miettimässä että miksi tuollaista kysyy ja tuolla tavalla? Huomaan masentuvani kun aistin puhtaan suoritusmotivaation ja helpolla pääsemisen halun. Ei se ilmeiden näkeminen aina ole onnellista (kun väitetään että se helpottaa ymmärrystä).

Olen tottunut omaan tahtiin ja yksilölliseen (vaikka julkiseen) ohjauksen verkoissa jossa ääneni kuuluu aina samalla tavalla. Opiskelijoilla (aikuisilla) on myös jonkinlainen itsesensuuri eivätkä he kirjoittele näkyviin lapsellisia ryöpsäyksiä. Yritän painottaa verkossa jatkuvan suorittamisen mahdollisuutta, saa nähdä miten käy. Aniharvat opiskelevat kesällä vaikka se olisi mahdollista.

Syvässä ovat totutut käytännöt, oltava lähijakso ja sitten vilkaistaan verkkoympäristöä edellisenä iltana .. lähipäivät syövät verkon käytön eikä niitä useinkaan saada tukemaan toisiaan. Minä preferoin pelkkiä verkkokursseja koska niissä verkko herää henkiin ja opitaan siellä kohtaaminen.

Matkustaminen on yksi säästökohde vai pitääkö tukea kotimaisia elinkeinonharjoittajia? Connect pro istunto taannoin päättyi siihen että laskettiin säästetyt kilometrit, isolla ryhmällä niitä oli paljon. Onhan niitä sanontoja kurssimatkoista että ”aina se kotiolot voittaa” ym. Onko irrottautuminen hyväksi jotta oppiminen käynnistyy. Tämä kotona oman tietokoneen ääressä keskittyminen pitää oppia erikseen, mikä tässä on niin vaikeaa? AMK-opettajilla on lupa työskennellä missä tahansa 25% työajasta mutta kaikki eivät käytä sitä mahdollisuutta.  Jotkut tykkää että työpaikka ja koti ovat erillisiä asioita. Ota tästä selvää..

3 kommenttia artikkeliin ”Lähiopetuksen ihanuus?”

  1. Vähän samanlaisissa kyynisissä tunnelmissa olen itsekin tuon lähiopetuksen mahdollisuuksien suhteen. Opiskelijan passiivisuudella ei siellä ole parhaimmissakaan tilanteissa mitään rajaa suhteessa verkko-opetuksen opiskeluotteeseen. Tiedän, että tähän asiaan löytyy vastaväitteitäkin ja oman lähiopetuksensa erinomaisuutta ja totaalista mukaansatempaavuutta estoitta kehuvia kollegoita. Opiskelijoiden palautteet kertovat lähiopetuksen mielekkyydestä oppimismuotona kuitenkin aivan toista, eikä siinä saa armoa kaikkein modernimmatkaan pedagogit, saatika sitten synkimmät bevioristit. Eli eläköön visio 100%:sta verkkokurssista. Vain se pakottaa kehittämään omaan verkko-opettajuutta.

  2. Hei Juha,
    kiva kun kommentoit.
    Parempi olisi toimita jonkun PUOLESTA kuin mitään vastaan, mutta kyllä välillä kyllästyttää tuo lähiopetuksen ihannointi. Sitä on jo niin monta vuotta kuunnellut.
    On kuitenkin kehittymässä verkko-opettajien sukupolvi joka on pystynyt luopumaan luokan edessä olemisesta. Vautsi, nyt tuli idea:
    miten opettajapolvet ryhmitellään kun nuoria netin käyttäjiä ryhmitellään 80-luku,90-luku yms. Me olemme ensimmäinen Suomessa heti 2000-luvun eka vuosikymmenellä verkko-opettajiksi kehittynyt sukupolvi. Siihen on kiva kuulua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *