Huippuosaamista?

Olen kaupungissa koska kollega Veijo T. väitteli tänään keittiömestarien huippuosaamisesta. Teeman innostamana mietin nyt tutkijuuden vaiheita ja asiantuntijaksi kasvun vaiheita. Miten paljon niissä on samaa ja mikä saa ihmisen innostumaan pysyvästi jostain niin paljon että rakentaa elämäntyönsä sen ympärille.

Tutkijan vaiheista minulla on tallessa vuoden 1993 tutkijuuden ajoilta Riitta Suurlan kuvaus, joka on yhden casen syvä analyysi. Vaiheistus kovasti puhutteli minua tuolloin ja muistan sitä Koulutuksen tutkimuslaitoksessa muillekin levittäneeni. Vaiheistuksessa tieteen paradigmaattiset muutokset (Kuhn) sidotaan tutkijaan, jotain vastaavaa tieteen ja ihmisen murroksessa.

Vaiheistus

  • materiaalikeskeinen vaihe (aineiston keruu ja huolellinen raportointi)
  • teoriavaltainen (yhteen teoriaan sitominen ja sen avulla tulkitseminen)
  • kokonaisvaltainen (arvot, yleisempi yhteiskunnallinen vastuu) – nämä siis tutkijan prosessin vaiheita.

Tutkijan identiteetti muotoutuu edistyvässä toiminnassa. Toiminnan on oltava osaamisessa edistyvää niin että tutkija asettuu tutkimuskohteensa oppiin ja pyrkii oppimaan paitsi kohdettaan myös itseään tutkijana (voi että nautin näistä ilmaisuista edelleen). Kehitys etenee kriisien kautta, joissa samalla vanhaa murtuu ja uutta syntyy. Käsitteet murtuvat kehittyäkseen, luodaan perusta uudelle vaiheelle. Kehitys voi myös pysähtyä milloin tahansa jos ei ”suostu” uuteen kriisiin.

Verkko-opettaja työnsä tutkijana ja kehittäjänä? Materiaalikeskeistä toimintaa on harrastettu, koottu kokemuksia toimivista käytännöistä. Tällaista alkaa olla jo paljon. Entä teoriavaltainen ote, mitä se olisi verkko-opetuksessa? Oppimisen teorian ympärille rakentamista entistä tietoisemmin, ehkä. Kokonaisvaltainen ote verkkoihin ja verkostoitumiseen löytyy ainakin open source liikkeen kautta, ilmaiseksi jakamisen ilo ja sitä kautta naivi ja innokas maailman parantaminen 🙂 aina yhtä rakas asia.

Onko huippuosaamista verkko-opetuksessa? Voin ajatella CCK08 kurssin vetäjät huipuiksi siinä mielessä että he pystyvät organisoimaan maailmanlaajuisen yhteisopiskelun. Oppimisen Teorian hallinnassa he eivät ole huippuja (tulkintani mukaan), mutta sillä puolella löytyy paljon tekijöitä enkä nimitä huipuksi ketään. Sopiiko huippuosaamisen käsite lainkaan tähän?

Suomessa on ensimmäinen verkko-opettajapolvi syntynyt tai syntymässä, haparoiden ja itseään epäillen…  Aloitin ihan taitavasti tämän blogin määrittelemällä osatekijät, milloin tuohon olisi lisäämistä? Arvelen kaikkein tärkeimmäksi oman motivaation, sitoutumisen, hinku pitää olla jotta jaksaa kehittää. Veijolla on rakkaus keittiömestarin ammattiin kantava voima. Minä tunnen jostain syystä vetoa verkko-opettajuuteen ja tuota suuntautumista pitää itseltään kysellä, mitä kaikkea siihen mahtaa liittyä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *