ITK2010 mielessä edelleen

Kuvittelen nyt pääseväni eroon ITK konferenssin tunnelmista (etäyhteyksillä hankituista)  kokoamalla ns ajatuksia. Kirjoitan ensin aikaisempia käsityksiä vahvistavia juttuja ja sitten uusia verkkomaailman ilmiöitä.

Oppiminen vaatii edelleen palautteen saamista asiantuntijalta, nopeaa ja oikein kohdistuvaa (esim. Inarin laulu ohjaus). Palautteen vastaanotto vaatii itsetuntoa. Yhdessä oppiminen tuottaa enemmän, se etenee askelittain ja tarvitsee tukea, kannustavaa ilmapiiriä (tämä taisi olla koko ITK sanoma tänäkin vuonna). Mieleen jäi että avun pyytäminen voi olla vaikea kohta suomalaiselle, se tuntuu tutulta. Mitä sitä muita kiusaamaan kysymyksillään. Tunnepohjainen kannustus auttaa, läpinäkyvyys ja oman osaamisen paljastaminen pelottavat. Oppimisen prosessi etenee poisoppimisen ja kriisien kautta, pitää hajottaa jotain jotta uutta syntyisi. Käsitteet murtuvat kehittyessään olen sen aiemmin kirjoittanut. Tutkiva oppiminen ja yhdessä oppiminen ovat edelleen vallitseva suuntaus.

Oppimisen konteksteista minua puhutteli oppilaitosten kilpailut ja jakamisen vähäisyys. Onko liikaa rahaa annettu jos voi tehdä vain omalle porukalle? Avoimuus kannattaa ja on parasta mainosta, sen ymmärtää ne joilla on siitä kokemusta. Opettajan identiteetti on edelleen murroksessa, haasteena on ymmärtää miten paljon avoimella jakamisella saa.

Asiantuntija vs amatööri keskustelua nousi toistuvasti. Tykättiin enemmän amatööreistä, jotka olivat avoimia ja sivistyneitä. Ammattilaiset puolestaan kriittisiä ja halusivat edetä nopeasti. Oltiin sitäkin mieltä että kuka tahansa voi nykyisillä välineillä toimia ammattilaisen tapaan. Wikiopisto purkaa asiantuntijan roolin, mitä tämä tarkoittaa? Jos wikissä puhuu asiat ja niissä kompromissin rakentaminen niin eikö asian tuntemisesta olisi hyötyä. Tuohon liittyi kai jotain yliopisto tai yleensä instituutio kaunaa? Halutaan pistää paremmaksi. Toisaalta Tarmo sanoi että suomalaisen wikiopiston tulevaisuus on avoin, ei tiedetä mihin asettuu.

Oppiminen avoimissa verkostoissa – tätä harjoittelemme nyt aikamoisella innolla. Kuuntelemme guruja jotka vakuuttavat oppimisen syntyvän kommunikaation kautta. Oppimisen ja kehityksen ilmiönä tämä on ikivanha totuus, mutta nyt se tuntuu laajenevan kaikkeen. Kannattaisi miettiä mitä hyvää koulutus tuottaa ts miten varsinainen asiantuntemus ja osaaminen rakentuvat. Ei kai yritys ja erehdys ole kaikessa paras tapa? Odotan että koulutus ja ammatillinen koulutus keksitään uudelleen. Ei siitä niin kauan ole kun lapset vietiin tehtaan porteille tai pelloille eikä kouluun. Nyt on paljon tosi tyhmää kouluoppimisen haukkumista, juontaako se joidenkin kokemuksista. Joukkomittainen puberteetti aikuisilla – näin arvioitiin 1970- opiskelijaliikettä. Se aina vaan toistuu ja jatkuu (kunnes joku rakentaa sen ihannemaailman heh heh).

Tieto, osaaminen, asiantuntijuus – nämä käsitteet olisi työstettävä syvemmälle kuin mitä esim. Downes taas esitti että 1. staattinen, kirjatieto ja 2. dynaaminen, ei sanallistettavissa oleva. Intuition ja hiljaisen tiedon jakaminen ovat jo kauan olleet mukana oppimisen teorioissa. Minua kyllästyttää kuunnella alkeiskurssia.

Oppimisen tulevaisuutta jäsensi Anita Rubin antoisasti Hegelin teesi-antiteesi-synteesin kautta. Jännitteet ovat aina olleet läsnä inhimillisessä kasvussa. Kehitys voidaan kuvata evolutionaarisena tai spiraalina, molemmissa mukana murrosvaiheensa mutta spiraali palaa samaan entistä korkeammalla tasolla. Hänen esitystä suosittelen, löytyy Internetix pajan videotallenteet. Aivan kutkuttavia kuvia hän myös käyttää eikä selitä niitä puhki. Elämyksellisyyden vs kurinalaisuuden jännitteissä syntyy näkemys (kuten aina), nykypäivän konteksit ovat hiukan erilaisia kuin ennen.

Uudet välineistöt voisi arvioida Erik Ahlmanin kriteereillä (kiitos Teemu Leinonen). Välineen pitää suorittaa se mitä on tarkoitus, viedä vähän energiaa, olla nopea, ei aiheuttaa turhaa mielipahaa, olla yksinkertainen, ei satunnaisia häiriöitä, sopia yhteen uusien kanssa. Onhan näissä uusissa vempaimissa tuollaisiakin, mutta … nyt juostaan kyllä uusien temppujen perässä niin ettei muuta ehditäkään. Niin minäkin tänään tunnollisesti seurasin esityksen lomassa twitter virtaa joka kertoi koko ajan montako minulla on katsomatta. Ihan järjetöntä puuhaa. Niinpä Anita Rubinin esityksen aikana lopetin sinne hyppimisen.

Samoihin tarkoituksiin on nyt aina kymmeniä välineitä. Tänään kai perustin oman Friend feed-ryhmän koska on alkanut tulle sinne ilmottautumisia, ihmisiltä joihin jo on yhteys. Minä olen sekaisin näiden kanssa. En ole yhtä voimakas ja ylivertainen kuin Peppi Pitkätossu (mainio pätkä sekin Teemulta).

En luovuta kuitenkaan vaan jatkan. Seuraavaksi perehdyn Networked learning konferenssiin jossa esitetään tuloksia konnektivismikurssilta. Jaksan perehtyä siihen,  koska Jenny oli noteerannut laiskan aloitteeni siihen suuntaan. Nousi heti jaettu kokemus siitä miten moni kokee itsensä yksinäiseksi näiden verkostojen keskellä. Siinä tuntui olevan jotain hyvin totta. Enkä ole vielä edes kiittänyt kommentista.

Yksinäisyyden kokemuksesta pakko vielä jatkaa kun huomasin Stephenin samanaikaisen tviitin: having one of those days where nobody – NOBODY – is listening to what I am actually saying.”


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *