Läsnäoloa ja poissaoloa verkoissa

Networked Learning konferenssista raportoin tällä kertaa tutkimuksen sosiaalisesta läsnäolosta:

Karen Kear: Social presence in online communities. The Open University, UK.

Tulokset tuntuvat hyvin tutuilta oman verkkoelämän ja opettajana toiminnan myötä. Niistä on helppo kirjoittaa (eilen huomasin miten tekniikoiden hallinnan puute jarruttaa ilmaisemasta sitä koskevaa tietoa, teksti jää tylsäksi).

Pulmat online-opiskelussa ovat tiedossa mutta ne ovat voitettavissa, on artikkelin sanoma. Olen samaa mieltä. Alussa opiskelu voi tuntua kylmältä, yksinäiseltä, ei-persoonalliselta, koneiden kohtaamiselta. Tämä vaihe menee kuitenkin ohi. Sitä helpottavat audio+video ja synkroniset tapaamiset, myös profiilin käytöllä on merkityksensä.  Syntyy tunne tapaamisesta, kohtaamisesta. Keskustelussa tunnelmaa luovat persoonalliset ilmaisut ja salliva ilmapiiri, työskentelyn ohessa voi tutustua. Palautteen nopeudella on merkitystä varsinkin aloittelijoille. Henkilökohtaisuus on tärkeää; alkaa havaita toisen reaaliksi ihmiseksi myös virtuaalissa kohdatessa.

Läsnäolon tuntu pitää opiskelijat mukana ja kohottaa toiminnan laatua. Se ennustaa tyytyväisyyttä opiskeluun. Ihmiset haluavat oppia tuntemaan toisiaan ja tätä helpottaa samanaikaisuutta vaativien menetelmien käyttö. Näin se on. Tässä on siis  yksi tutkimus jos tarvitsette oman kokemuksen lisäksi muuta näyttöä.

Minua itse asiassa kiehtoo se että kaikki eivät tarvitse noita samanaikaisuuksia tai videoita tai ääntä vaan ottavat herkistäkin vihjeistä toisen ihmisen lähelleen. Tämän täytyy liittyä introversioon ja kuuntelukykyyn. Ehkä myös vapauden merkitykseen: itse inhoan jokaista määräaikaa enkä yleensä sitoudu sellaisiin. Nuo tulokset kuvaavat jotain keskimääräistä ja opetuskulttuuriin totuttamisen vaihetta. Intohimoiset verkko-opettajat voisi olla kiva nimi yhteisölle, jossa käsiteltäisiin vaativia haasteita (ettei aina näitä samoja). Siellä ei kaivattaisi pyhiä pullakahvihetkiä eikä f2f opetuksia eikä f2f kokouksia eikä …?

5 kommenttia artikkeliin ”Läsnäoloa ja poissaoloa verkoissa”

  1. Intohimoiset verkko-opettajat olisi ehdottomasti minulle sopiva yhteisö. Pääsisiköhän siellä vaihtamaan ajatuksia vaativasta asynkronisesta verkkokeskustelusta. 🙂

  2. Jäi tosiaan vähän kesken se keskustelu verkkokeskusteluista viimeksi. Mutta tilaisuuksia tulee..

    Tänään olen kotoa käsin mukana Aaltoyliopistolla #sometime2010 ja siitä tulee ehkä illalla kirjoitettua, keskustelun laadusta nimenomaan. Katsotaan

  3. Itse seurasin Sometimeä etänä toisella silmällä, mutta päätelmä oli samansuuntainen kuin sinulla ja monella muullakin: Mitä sitten? Ihailtavaa on kuitenkin innostuneisuus.

  4. Olipa puhuttelevaa ja myös minulle lähellä olevaa asiaa. Tuo f2f versus verkko – asettelu on kyllä sitkeää, vaikka itse en kahtiajakoon edes usko – ehkä on mahdollista saavuuttaa jotain, kuin poissulkevaa. Samoin ilahduttaa nähdä kiteytettynä ajatuksia tuosta ”toisesta mustavalkoisuudesta”: mikä tapa verkossa on se oikea? Jotain tuota olen tavoitellut, mutta en ole osannut jäsentää: konstit on monet, niin on tarpeet – hyvät ja relevantit verkossa toimimisen käytännöt ovat persoona-, tarve- ja kontekstisidonnaisia, aitoa oikeaa tapaa ei ole. Tämä tuntuu olevan välillä etenkin opetuksessa vaikeaa ymmärtää – eli verkossa mikään ei ole keneltäkään pois, vaikka asioita tehdään eri tavoin. Ja nuo innostus ja kohtaaminen – noista käytävää keskustelua kuulen mielelläni – eikös nuo ole oppimisenkin kannalta melko relevantteja. Tuossahan on kyse jostakin muusta kuin ”pätemisestä” tai siitä mikä on hot. Kiitos Heli herättämistäsi ajatuksista ja vinkistä tuon tutkimuksen suhteen!

  5. Jatkoin tässä teemassa kokoamalla sivun omasta identiteetistä webissä, kirjoittaminen on yksi keino löytää ajatuksensa. Viisi kuukautta kesti ymmärtää että olen vapaa – toisaalta olin jo työssäkin varsin vapaa. Ero ei ole iso mutta nyt voin opiskella enemmän juuri näitä asioita mitkä kiinnostaa.

    Tuo yksilöllisyys pitää kai entistä selkeämmin saada amkien sisään, onhan se jotenkin kun sisäisen motivaation merkitys on varmasti tiedossa. HOPS ja ROPS jne miten ne opiskelijat saa pitämään oppimispäiväkirjaa ynnä muuta? Uskomaan että itseä varten opiskellaan..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *