Opiskelen mikroblogausta

Tein yrittäjäystävällisen teon ja ostin Jyväskylän kirjakaupassa Maija Haaviston Twitterkirjan 37:55. Nyt olen lukenut sen kokonaan ja tykkäsin, kiitos vaan Maijalle. Hetki oli sopiva koska olen roikkunut twitterissä muutamia viikkoja ja luonut omat käytänteet, nyt voin harkita otanko appseja ja mitä niistä. Kirja on selkeä ja järkeenkäypä eikä yhtään ärsyttävällä tavalla julistava. Siitä iso plussa.

Hakutoimintoja pitää kokeilla tarkemmin. Alan vähitellen ymmärtää mihin tarkoitukseen minä twitteriä  tarvitsen. Se tehostaa kansainvälisiä verkostoja ja toimii konferenssien yhteydessä lisänä. Silloin riittää hashtag hyvin. Brittien tyyli taitaa olla lähinnä sydäntä. Jos pidän henkilön blogista, usein myös hänen tviitit kiinnostavat. En siis ole luopunut mikroblogauksesta kokonaan. Qaiku on jäänyt mutta ehkä jonain päivänä vielä sitäkin vilkaisen. Jaikuun kirjauduin 2007 mutta en koskaan onnistunut pääsemään sisään kuin virheilmoituksiin joten se hurmosvaihe jäi minulta 😉

Huomasin Riitta Suomisen osallistuvan learnchattiin, mistä hän kertoi kielipoliisin roolissa. Tuo oppimiskeskustelun kuvaus avaa idean yhdessä opiskelusta peruskäsitteiden äärellä – ja herättää myös kysymyksiä mielekkyydestä. Siis pitää kokeilla, ehkä.

Jotkut sanovat twitterissä keskusteltavan, jotkut sanovat ettei siellä voi. Monet ovat onnellistuneet tweetdeckin kanssa mutta opaskirja kertoi sen syövän muistia ja vaativan taas uuden opiskelun. Siis juttelen poikani kanssa..

On uskomatonta että noin yksinkertainen väline voi jäädä käyttöön. Psykologisesti se vetoaa julkisuus kaipuuseen ja luo illuusion omasta tärkeydestä. Voin kirjoittaa kenelle vaan ja muut näkee kun kirjoitan. Seuraajuus palkitsee ihan sellaisenaan, kaverilistoja julkaistaan perjantaisin kenen kanssa leikin, ihan kuin lapsena tehtiin. Hohhoijaa.

Edit 3.6. korjasin mikroblogaus kirjoitetuksi yhdellä g:llä kun se kirjassakin on niin.

Yksi kommentti artikkeliin ”Opiskelen mikroblogausta”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *