Asiantuntemuksen rakentaminen muistia rasittamatta

Jatkan Palosen & Gruberin artikkelista, minua taisi eniten puhutella tämä kohta: Tietämyksen rakenne on verkostomainen kudelma, joka kasvaa, sidostuu ja tiivistyy kokemusten karttuessa. Tieto rakentuu mieleen niin, että se rasittaa muistia mahdollisimaan vähän. Yhteen liittyvät asiat kapseloituvat vähitelleen tiiviiksi tietopaketiksi, jotka kiinnittyvät  kyseisen alan tapauksiin. Kyse ei ole tietokannasta vaan juoni syntyy skriptien mukaan, samantapaisten tilanteiden mukaan.

Aloittelijan oppiminen on valtavan tietomäärän tiivistymistä muistikimpaleiksi (chunks), jotka liittyvät toisiinsa myös muistirakenteiden kautta. Asiantuntija pystyy avaamaan pakettinsa kun se on tarpeen ja kerimään tietoa auki. Alussa kerätään tietoa ja kokemuksia, rakennetaan hiljalleen noita muistipaketteja. Tätä ei voi nopeuttaa.

Tässä kohden mielessäni ovat lukuisat muistin apuvälineet, mitä web-välineistö tarjoaa. Miksi on kuitenkin tunne, että niitä ei tule käytettyä oikein? Jotkut jo uskaltavat sanoakin, että eivät käytä kuin harvoja lempivälineitä, tai että ei edes muista mitä onkaan varastossa. Esim. bookmarks kokoelmia tekee kun se on niin helppoa, muttei koskaan vilkaise jälkikäteen, ei siis käytä. Tagit voisivat olla tehokkaita; kuka niitä tulee hyvin käyttäneeksi? Diigo-ryhmät muistilappuineen? Hetken ihastuksia vai työvälineitä?

Nopeus ja välitön reagointi ovat nousseet arvokkaiksi asioiksi. Eraut on kuvannut kognition tyypillisiä muotoja tiedostamattomasta tietoiseen. Välitön refleksinomainen tunnistaminen, välitön vaste, rutiinitoiminta ovat vähiten tietoista, mutta verkkoelämässä arvostettuja (?) perustaitoja. Kuitenkin oppimiseen tarvitaan myös tarkkailua, pohdintaa, analyysia, jaksoittaista edistymisen tarkkailua ja oman sekä ryhmän toiminnan analyysia. Minulle on usein tullut tunne, että pintaoppimista, jota ennen väheksyttiin syvän oppimisen vastakohtana, nyt sitä taas pidetään riittävänä.

Nopeutta tarvitaan, kun toimitaan ryhmissä ja yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. Metaprosesseja rajoitetaan ehkä turhaankin. Itse muistan ensimmäiset videoneuvottelut, miten niissä ikäänkuin painopiste siirtyi jatkuvaan puhumiseen eikä hiljaisuuksia siedetty (aika oli kallista rahallakin mitattuna).

Kun tiedetään asiantuntemuksen hankkimisen vievän vuosia, niin on kai annettava aikaa itselleen asettua verkkomaailmaan. Jospa tähän tolkku syntyy ja voi tietoisemmin valita ja tietoisesti hylätäkin joitain tarjokkaita -ilman syyllisyyttä tai laiskuuden kokemusta 🙂 Jonain päivänä osaan kuvata miten uusia välineitä käytän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *