En ole gadgetti

Olen lueskellut Jaron Lanierin elämästä ja tuotannosta. Kesäaikaan oli Suomessakin kuhinaa hänen uusimman kirjansa tiimoilta. You Are Not a Gadget on kirjan nimi ja kai se pitää meille kertoa erikseen, eikä sitä voi tehdä kuin joku aiemmin virtuaalitodellisuuden merkeissä ansioitunut henkilö. Kirja on suomennettu nimellä Et ole koje (Terra Cognita 2010). Alaotsikko Manifesti kertoo kirjan hengestä. Psykologia lehdessä 5-6/2010 Lasse Jalonen arvioi kirjan antia.

Lanier tarkastelee kriittisesti nimettömien massojen toimintaa internetissä – samaa mitä usein kutsutaan joukkoälyksi ja verkottuneeksi asiantuntemukseksi. Mikä on lukkiutumista ja mikä uusiutumista, piristävää kääntää päälaelleen asioita. Lanier korostaa ihmisen ainutlaatuisuutta ja kehityksen monialaisuutta. Hän on muusikko ja taiteilija myös, tietojenkäsittelyssä kunniatohtori. Musiikin on usein sanottu olevan kaikkein vaativin inhimillisen toiminnan alue. Lanier soittaa ikivanhoja instrumentteja, tietokoneen edeltäjiä, hän sanoo.

Ihminen on alkanut määritellä itseään tietokoneen rajojen kautta. Itselle tämä tuli mieleen juuri kun oli pakko vaihtaa facebookin ulkoasu uuteen ja hakea itseä annetuista valikoista. Kyllä se ärsytti, vaikka ei ole pakko kertoa itsestäni mitä en halua. Ihmisen arvo alkaa riippua hänen kyvystään käyttää koneita – joku nuori nörtti salamannopeasti tarjosi Lanierille määritelmää jälkiteollinen luddiitti. Joku sentään korjasi nopeasti.

Missä ovatkaan todelliset innovaatiot voisi kysyä kun sellaisiksi kutsutaan pinnallisia koonteja vanhoista tiedoista. Mashupit eivät useinkaan tuo uutta vaikka niillä on kiva leikkiä. Itselle tuli voimakas pettymyksen tunne kun katselin ns. gurujen avoimia kursseja joita nyt tammikuussa alkaa. Sisältö on heikkotasoista vanhaa tietoa yhdistettynä joihinkin muotivempaimiin. Tiedostamatta omia lähtökohtia heitellään vaan kaikkea kivaa: We are data, sanotaan ohimennen ja täydestä menee. Minun täytynee ottaa etäisyyttä noihin ja seurata enempi humanisteja. Tähän päädyin toisellakin kielellä äskettäin.

Viisaus viipyy oli joskus Aulangon ITK-konferenssin  tunnus. Se laulettiin ja laulu jäi mieleen. Minä olen lähestynyt Lanierin nostamia teemoja asiantuntemuksen käsitteen kautta. Uskon että tie eteenpäin löytyy asiantuntemuksen rajojen näkemisen kautta. Se vasta mahdollistaa verkostoituneen oppimisen. Pöhinä ja suunsoitto säilyvät varmasti mutta ovat enempi ajan kuluttamista tai luovat mukavan illuusion osallistumisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *