Hyvä luento ja chatti

Kiitos Kai Hakkarainen ja Otavaopiston connect pro aamun luennosta. Olipa nautinto taas kerran pohtia mielessään läpi oppimisen maailmaa. Perusjäsentelyt ovat olleet jo kauan mutta aina tulee myös uutta ja voi sitoa kokemuksiinsa. Tästä tunnelmasta halusin kirjoittaa, mitä kuulijan mielessä tapahtuu aidon asiantuntijaluennon aikana? Tämä heijastuu suoraan chattiin, mitä siellä vaihdetaan ja mitä ei:

  • voimistun, saan uskoa ja virikettä omaan toimintatutkimukseen tms
  • kuuntelu on niin intensiivistä että chat on hiljainen, hyvä merkki
  • ei ehdi edes lomaketta täyttää, sen siirtää myöhemmäksi
  • vain jostain yksityiskohdasta ehtii kysyä

Kuunnellessa siis aivot aktivoituvat ja ajattelussa kytköksiä syntyy, mikä nautinto onkaan ajatella. Äsken kävellessä nousi mieleen että käynnistyvä pitkittäistutkimus koulussa oppimisesta muistuttaa Salonen, Olkinuora ym. 80-luvulla tehtyä. Siinä löytyivät minädefensiivinen, sosiaalinen, suoritus- ja merkityksestä lähtevä oppimisen orientaatio. Tutkimuksella oli valtava merkitys esim. opettajankoulutuksessa. Nyt löydetään tuon lisäksi vielä jotain uutta.

Kai oli innostunut ja tunsi kohteensa läpikotaisin, mutta oli nöyrä oppimisen edessä. Niin vähän tiedetään eikä tutkiminen ole helppoa. Tämä asenne vakuutti ainakin minut taas kerran. Minna Lakkalan väikkäriä olen täällä esitellyt, hän on samasta talosta.

Entä sitten julistava luento? Jos puhuja väittää olevansa ainoan nykyaikaisen uuden linjan edustaja, niin kuulijoissa herää vastustus tai ainakin ihmettely. Chattiin aletaan heittää niitä vastaavia lähteitä mitä omissa kokemuksissa on tehty, ihan samaa kuin uudeksi väitetään. Ajatukset alkavat ajelehtia, tilanne pirstoutuu vaikeaksi seurata ajatusten kanssa. Olen allerginen julistavalle otteelle, ollut pitkään, toivottavasti kriittinen ajattelu säilyy edes jossain määrin.

Mikä on kokeilevan mielen ja julistuksen ero? Oisko tuo hyvä kysymys pohtia?

Suosittelen siis Kai Hakkarainen luentoa 10.3. Otavaopiston internetixpajassa, videojäljenne julkaistu jo. Hänellä oli sitä paitsi söpö ilvesvillapaita 🙂 Tässä lyhyt video , tietoportti tarjoaa sen. Siinä näkyy olevan hirvipaita 🙂  Ja vielä osoite johon Kai kertoi koonneensa puheitaan.(Kaikki linkit pois käytöstä 2015).

Kai Hakkaraisen yhteenvedoksi voisi sopia tämä Maaritin kommentti edelliseen blogipostiini:

En unohda ikuna, ainakaan ennen eläkeikääni, miten syvästi todeksikokemaa tietoa loimme pienryhmätyöskentelyjen yhteenvedoissa, parhaimmillaan. Siinä paitsi kerättiin ja tiivistettiin yhteistä ja ja erilaisia kokemuksia sekä tietoa, luotiin uutta. Ja kun se kytkettiin johonkin viitekehykseen/kontekstiin, käytössä oli samantien uusi tieto. Ja sitoutunut sellainen.

Niin että kyllä tätä tapahtuu…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *