Huhtikuun paja ohjauksesta

Pitää taas kiittää Otavaopistoa siitä että opetus on avoimesti verkossa seurattavissa. Ohjaus oli läheinen aihe jota oli ihan pakko seurata kotona. Heti torstaina Heikki Pasanen avasi kentän aivan loistavasti ja Jukka Niinimäki täsmensi mobiiliohjauksen mahdollisuuksiin. Perjantaina nautin erityisesti Pekka Holmin videohaastattelusta. Ja tänään lauantaina piti herätä katsomaan Pekka Ihanaista klo 8.30 ja kannattihan se. Hän sai ajattelemaan kuten tuo toinen Pekka edellisenä päivänä. Siinä kriteeri toiminnan laadulle: tuokion jälkeen ihminen on herännyt omiin pohdintoihin. Sopii muuhunkin kuin oppimistilanteisiin, kulttuuritapahtumiin, elokuviin, kirjan lukemiseen jne.

Pekka Ihanainen kokosi nykyistä omaa ajatteluaan kolmeen käsitteeseen: yksilöllistäminen, henkilökohtaistaminen ja kyborgisointi. Tulkitsen näitä nyt omaan tapaani. Yksilöllistäminen tarkoitti oppijaan luottamista, kyllä se oppii kun ei mene tielle. Luottamuksen esille nostaminen on kai arvokas asia tässä, mutta käsky luottaa on aikamoinen vaatimus. Heti nousee mieleen monia tilanteita joissa se ei toimi. Pieni lapsi pyrkii oppimaan, se on hyvin mielessäni 1v 3kk ikäisen pojan isoäitinä. Myös Sugata Mitran seinätietsikat osoitti että johonkin asti lapset voivat oppia keskenään. Grandma -pedagogiikka on hurmaava käsite: lapset tekee kun mummu kehuu. Oppimisen rajat tulivat kuitenkin nopeasti vastaan.

Henkilökohtaistaminen merkitsi Pekalla vuorovaikutuksen korostamista, sitä tarvitaan oppimisessa. Tämä oli tullut aivan mahtavasti edellisenä päivänä Pekka Holmin esityksessä. Suhteessa eläminen niin että oppija tuntee olevansa kiintoisa ja ohjaaja säilyttää avoimuutensa joka kerralla. Dialogisuus kuvaa tässä toiminnan laatua. Jotain uutta mieleeni hiipi Pekka Holmin pohtiessa että jospa minuus onkin näissä suhteissa. Identiteetti kun on aina ollut minulle rakas ja keskeinen käsite (siitä en luovu).

Kyborgisointi tarkoitti sen toteamista että meissä ihmisissä alkaa roikkua laitteita, jotka laajentavat osallistumisen tapoja. Kännykkä tavallisin, nettiyhteys tuo paljon. No silmälasit oli vanhempi esimerkki, eli kyse on tekniikan mahdollisuuksista auttaa toimimaan. Onhan niitä, mutta olisiko tässä kohden kuitenkin tarpeen valita sen väliltä, alistunko tekniikan palvontaan vai haluanko pitää ihmisyyden keskiössä? Ainakin olisi hyvä olla tietoinen tekniikan kielteisistä vaikutuksista. Viisas käyttö on eri asia kuin tyhmä.

Nyt olen purkanut päälimmäisiä tuntojani antoisista esityksistä. Minulla oli tilaisuus ohjata Ihanaisen Pekan kanssa yhdessä ammatillisten opekorkeiden opiskelijoita verkko-opetuksen ja ohjauksen saloihin. Nämä kokemukset näkyvät tässä blogissa vuosina 2007 ja 2008. Intensiivinen vuorovaikutus kesti kerrallaan viikon verran ja siinä oli elämän tuntu. Ohjausta on parhaimmillaan hyvin vaikea määritellä, koska se menee läpi koko persoonallisuuden ja elämänhistorian, vakiintuneiden arvojen ja asenteiden läpi. Tasavertainen suhde oppijaan ei ole taito joka opitaan kurssilla vaan elämällä. Mistä se sitten nousi minulla ja milloin se oli vakiintunut?

Katsoin Pekka Holmin työyhteisön Dialogic sivuja ja eikös nimilistoilta löytynyt useita tuttuja nimiä. Samojen kaverien kanssa rakennettiin maailmaa paremmaksi jo kauan sitten. Kuten tiesin Ihanaisen Pekan harrastaneen maailman parantamista eri ryhmässä kuin itse, mutta pyrkimyksissä paljon samaa. Sitä paitsi Ihanainen aloitti avoimet webbisivut jo ikuisuus sitten, niihin minä ihastuin ennen kuin yhteistyötä aloimme tehdä. Laitoin hänelle sähköpostin että onpa erinomaista sisältöä. Asiantuntemuksella on aina pitkät juuret.

Laittaisinko vielä kuvan jonka eilen piirtelin kun mietin miksi olen juuri tässä: jättänyt taakseni kaikki ismit, oivaltanut että jokainen oppisuunta kangistuu kaavoihin ja alkaa puolustautua ulkomaailmaa vastaan.

omakasvu
Ehdin eilen päättää etten käytä tuota kuvaa koskaan, mutta miksei. Ei sitä koskaan tiedä vaikka joku ymmärtäisikin sen 🙂  Tuossa jäsennän siis keskeisiä tekijöitö jotka minulle oli kymmenien vuosien myötä kertyneet ennenkuin menin CCK-kursseille. Olin toiminut verkoissa ja kaikki opetukseni oli verkkoympäristöissä. Olin Ihanaisen Pekan kanssa vetänyt paljon parempia kursseja kuin mitä kansainvälisesti oli tarjolla. Mutta englantia piti harjoitella ja rohkeutta kasvattaa. Vähitellen piti kuitenkin avata silmät ja nähdä mitä konnektivismi oppina on.Kuten kaikki muutkin herätysliikkeet 🙂

Voin taas hengittää vapaasti kun siirryin avoimesti lukemaan kaikkea mahdollista ja rakentamaan omat verkostoni. Helpompi olisi kuulua yhteisöön ja nojata siihen. Yksi avainkokemus minulle oli jonkun (Anu Pruikkonen ehkä) Connectpro istunnossa ohimennen toteama ajatus että verkkomaailmassa on helpompi saavuttaa asema kuin normaalia tietä koulutuksineen. En ollut sillä tavoin ajatellut, mutta tottahan tuo on. Nyt minulla on menossa nettigurujen jalustalta pudottelun vaihe, päät vaan kolisee…

4 kommenttia artikkeliin ”Huhtikuun paja ohjauksesta”

  1. Hei Tiina,
    kävinkin jo katsomassa missä kohden Pajan sivuja voisin tästä kertoa ja huomasin että trackback oli jo näkyvissä. Luulin että kone oli linkittänyt mutta sinä siis autoit 🙂

  2. Kiitos kun olet pitänyt tuota uutuuden ja kokemuksen välistä tematiikkaa yllä. Olen ollut monta kertaa ymmällä, kun olen ollut mukana tarjoamassa rakennustekniikkaa erilaisten työssä koettujen tuskallisten tilanteiden korjaamiseen ja ne on tyrmätty sanomalla, ettei tuo tuo mitään välitöntä uutta. Miksi pitäisi olla uutta, jos pystyy osoittamaan, että se toimii tilanteita korjaavalla tavalla?

    Olen sitten alkanut opetella hyväksymään, että jos ainoa tapa esim. päästä työhaastatteluun on osoittaa cv:llä tehneesä ihan uutta, niin sitten se vaan on niin. Rankimmat uutuuden puutteet olen kokenut, kun yli 15 vuoden työkokemuksen jälkeen työ loppui, kun se siirrettiin etänä tehtäväksi toisista maista. Muutama henkilö ja tietokone riitti korvaamaan monen, monen kaupungin lentokentillä täysiä työvuoroja tehneet ihmiset. Sitten kokemukseni mitätöitiin työhaastatteluissa sanomalla, että ”miksi jämähdit yhdelle alalle noin pitkäksi aikaa”. Verkostoni oli samassa tilanteessa, eli emme pystyneet auttamaan toisiamme mitenkään. (Jos silloin olisi ollut jo MOOCeja, niin olisin tuntenut monelta, monelta muulta alalta ihmisiä – tässä kiteytyy se, miksi MOOCeja arvostan niin paljon.)

    Sitten tulin valinneeksi opiskelualan, jonka tutkinnon suorittamisen aikana toiminnasta valtaosa siirtyi Suomen rajojen ulkopuolelle. Opetus meni niin kuin ei mitään erikoista olisi oppisiilon ulkopuolella menossa. Tuolloin osallistuin erittäin huolellisesti fasilitoiduille verkkokursseille. Ne olivat kiinnostavia ja mukana olo oli kivaa. Ne tapahtuivat kuitenkin omissa siiloissaan, joilla ei ollut ulkomaailman eli työelämän kanssa mitään tekemistä. Eivät auttaneeet työllistymistä yhtään.

    Tämä on se teema, josta käsin keskityn jatkossa toimimaan. Miten tukea henkilöä. jolla ei (aikuis)opiskelun jälkeen ole vanhaa siiloa, johon asettua?. Siiloissa opittu toimii, kun sen voi viedä toiseen siiloon. Kun vanha siilo on lakannut olemasta, ei opiskeltua arvosta kukaan missään. Oppimisen luomiseen täytyy saada mukaan myös niitä ihmisiä, jotka luovat työmahdollisuuksia vanhoista siiloista pudonneille. Virallisia työttömiä on Suomessa n. 10% työvoimasta, mutta vastentahtoisesti toiminimellä osa-aikaiseksi jotuneiden ja muiden ns. epätyypillisten työsuhteiden mukaan laskeminen kasvattaa toivottomien määrää huomattavasti. Olen ollut aikuisopiskelijana pitkään ja ihan tutkimusmielessä valinnut opintoja mahdollisimman monesta oppilaitoksesta. Tätä ryhmää ei ole kertaakaan huomioitu missään muualla kuin MOOCeilla.

    Meidän näkökulmasta pitkään kehitetty ja hienosti vanhoilla toimialoilla toimiva opetus ei auta mitään. Työnantajat haluavat uutta. Yrittäjänä pitää tarjota uutta. Olen kokenut, että vanhan ihannoijat tyrmäävät meitä ja ymmärrän, että olen saattanut vaikuttaa olevani vastatyrmäysasenteella liikkeellä itse, vaikka kyse on kahden maaailman dialogin rakentamisesta.

    Tämä aivoittelu lähti tuosta elämänkokemuskuvastasi liikkeelle. Minua on MOOCeilla kiinnostanut eniten, mitä polkuja pitkin niistä eniten hyötyvät ihmiset ovat niille saapuneet. Jotenkin tämä täytyy muuntaa tutkimukseksi. Vanhoja siilojaan menettäville – kuten vaikka nyt nokialaisille – tällä tiedolla olisi isosti käyttöä uudellenkoulutuksen / työhönohjauksen toteuttamisessä. Tällä hetkellä työ- ja elinkeinohallinto katselee kaikkea vanhojen siilojen mukaan. Olen mm. itse menettänyt työharjoittelupaikan, kun heidän tulkinnoissaan verkon kautta tehtävää työtä ei ole olemassa.

    Se mitä yritän sanoa on, että oppimisen tulisi lähteä tosissaan myös siitä, missä työelämässä tosiasiassa mennään. Sekin on kehittämistä ja sitä haluan oppia lisää. Oppiminen vaihtamaan näkökulmiaan perusteellisesti on tärkeä taito. Ei tarvitse välttämättä olla kokonaan uusilla teonurilla, kun opettelee laittamaan sanoja kuoriin, joita työantaja / työyhteisö tulkitsee myönteisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *