Blogi identiteetin rakentajana

Ihanan viileä kesäpäivä tuo minut tietokoneen ääreen. Kuuntelin eilen uudelleen Maiju Huttusen esityksen narratiivinen identiteetti ja oppiminen/opetustyö. Suosittelen reippaan nuoren tutkijan puheenvuoroa.

Identiteetin kysymykset ovat aina ajankohtaisia. Sanotaan, että identiteetin rakentaminen on nykyään vaikeampaa kuin koskaan ennen. Siitä en ole varma, emme osaa kuvitella miten vaikeaa se on aikaisemmilla sukupolvilla ollut. Ei elämä Suomessa ole ennenkään ollut staattista ja selvää. Kun synnyin oli epäselvää pysyykö paikkakunta suomalaisena vai kuuluuko se Neuvostoliittoon. Sisko oli syntynyt Ensossa, Svetogorskissa. Luin äsken Jussi Talven teoksen Pelon varjo, jossa köyhä yrittäjähenkinen perhe muuttaa Raahesta Helsingin seudulle ja kokee siellä sodat, nälän ja talouselämän nopeat käänteet. Teos voisi sopia yrittäjäkoulutukseen luettavaksi, esim. tulevaisuuden ennakointi kuvattiin hyvin. Pitää olla nälkäinen hakeakseen aina uutta, turvallinen asema johtaa puolustamaan saavutettuja etuja. Niinpä.

Miksi sitten itse haikailen mitä uutta tekisin ja mihin yhteisöön nyt sopisin.Ihmisen pitää aina tehdä jotain, olla kiinnostunut jostain, se on elämän luonne. Tätä blogia mietin silloin tällöin, miksi ja kenelle ja miten pitkään kirjoitan. Nyt huomasin Google Analyticsin avulla että Helsinki lukee enemmän kuin Jyväskylä (jossa asun). Tässä kuva viimeiseltä kuukaudelta:

hesajkl11Sama helsinkikeskeisyys on näkynyt ennenkin, erityisesti kaikissa ns. tapahtumissa, TV-ohjelmissa ja somejutuissa. Viime viikolla tuli yksi huippu, se on minun blogissa 80 käyntiä, liittyen Internetix kesäkuun pajaan jossa linkitin moneen suuntaan. Se huomataan. Myös Ville Vuorelan esitys veti lukijoita tai vilkaisijoita oikeastaan. Huvittavalta näyttää kun jostain kaupungista on 8 käyntiä ja aina poistuttu välittömästi, aika nolla sekuntia.

Blogi heijastelee minun identiteettiä ja asiantuntijuutta eikä ne kiinnosta laajoja joukkoja Suomessa koskaan. Uskollinen lukijapiiri on tietysti sitäkin rakkaampi ja muutamia uusia tuttuja tulee ajoittain. Isommat yhteisöt ovat kuitenkin kauempana. Nytkin taisi joku tulla englanninkielisestä blogistani ja tutustui sitten tähän peräti 20 minsaa ja lukuisia sivuja. Se on harvinaista.

Jos tätä blogia luetaan nyt eniten Hesasta niin englanninkielistä blogia luetaan eniten USAsta. Tätä suomenkielistä luetaan käännöskoneen avulla mikä välillä hirvittää. Luulen voivani kirjoittaa täällä vain suomalaisille mutta ei se niin mene. Olen oppinut välttämään tiettyjen gurujen nimien kirjoittamista, koska niitä seuraa spämmitulva. Siinä on yksi puoli nettielämää, kiusaamisen ilo vai mitä lie se onkaan. Pysyvä ilmiä joka vie aikaa ihan suotta.

Maiju Huttunen viittasi Heikkiseen (varmaan Hannu L.T: Jyväskylästä) kuvatessaan tiedon ja identiteetin kerroksittaista rakentumista vuorovaikutuksen prosesseissa. Ihminen kertoo ja rakentaa tarinaansa elämänsä ajan. Bruner on joskus erottanut narratiivisen tavan tieteellisestä, paradigmaattisesta. Narratiivista alamme harjoittaa heti syntymän jälkeen, tieteellistä yritetään opettaa koulutuksissa ja joskus onnistuukin 🙂 Ihminen oppii käyttämään molempia tapoja. Niinkuin minäkin haen tässä blogissa.

Mietin miksi tunnen vierautta suomalaisilla areenoilla. Puhdas kokeminen vailla ajattelua ei sytytä minua ja samojen perusasioiden julistava hokeminen alkaa suorastaan ärsyttää. Olen siis väärissä yhteisöissä jos vain tulen vihaiseksi tai surulliseksi. Voisin erota sometusta mutta miksi senkään tekisin? Voin olla passiivinen kuten suuri enemmistö. Mutta elämää ei kannata käyttää ruikuttamiseen, pitää hakea ne areenat joilla osallistumisen kokee mielekkääksi. Niitä on globaalissa maailmassa onneksi ja nyt ne ovat tavoitettavissa. Siirryn Otavaopistosta Oxfordin yliopistoon, heh. Enkä edellistäkään jätä, syksyn pajoissa oli muutamia kiinnostavia. Itsensä löytämisen ikuinen haaste, sitä tämä vain on 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *