Uusin sula pinta hurmasi taas

Olen tässä tehnyt siirtymistä toiseen blogiini jo kuukauden ajan mutta silti löydän itseni täältä. Eilen spämmitulvan vuoksi, tänään iloisissa merkeissä. Huomasin että Tuija ja Yoe ovat tehneet uuden #55 sulapinta keskustelun Google + sun muista uusista välineistä ja eikös tehnyt heti mieli kuunnella. Ja kivaa oli, vaikka ei ole aikomustakaan tutustua Google +, saan siitä tietoa joka puolelta ja odottelen ihan rauhassa. Kaikki ihmiset ei tosiaan stressaa näistä vempaimista eikä myöskään nauti uusista leikeistä.

Tuija ja Yoen tyyli ihastuttaa, se on kepeä ja syvällinen yhtä aikaa ja olen kiinnostunut heidän mielipiteistään, olen oppinut arvostamaan näitä naisia. Opin että Google + tehdään piirejä joihin kavereita kootaan. No se on juuri se mitä tarvitaan, jotta toiminnassa olisi eteenpäinmenoa tai syvyyttä. Ei kaikkea kaikille ole mielekäs tapa vaikka joskus tuottaa kivoja ideoita. Itse pitää identiteettinsä ymmärtää ja sitten rakentaa verkosto jossa viihtyy ja jota tarvitsee oikeasti. Kovin tutuilta tuntuivat erityisesti Yoen pohdinnat: missä tämän jaan ja miksi ja kiinnostuksen puute kaikenmaailman FB-ryhmiin. Hajanaista on, olen samaa mieltä. Vaikea sijoittaa itsensä mielekkäästi, lisää tietoisuutta asiantuntemuksen jakamiseen haetaan.

Seuraavat vuodet ovat applikaatioiden rakentamista nykyisten verkostojen päälle, tuo tuntui oikealta tilannearviolta. Sitä tehdään parhaillaan esim. eduMooc kurssilla jossa tämä viikko onkin teknologian opiskelua. Olen sen verran vilkuillut edumoocia että tiedän sen toimivan hyvin monipuolisesti kaikkia välineitä kokeillen. Kerran kuuntelin U-streamia johon voi mennä kertomaan ajatuksensa ja scoop kokoaa tapahtumia paremmin kuin Twitterin paper.li. FB-ryhmässä keskustellaan näistä kaikista. Torstaisin (klo 9 illalla meidän aikaa) on Elluminate & Twitter asiantuntijavaihtoa tunnin verran. Tilaisuuksia on ja itse joutuu päättämään mitä tekee kuuman heinäkuun ajan.

En ole kaivannut yhtäkään uutta verkostoa tai piirin rakentamista. Tuntuu siltä että kun on saanut aggregointinsa johonkin malliin niin heti pitäis siirtyä muuhun. Nykyään on pakko ilmoittaa sekä Twitterissä että Facebookissa että hei kirjoitin taas. Vaikka RSS seuranta olisi paljon vapaampi kuulijan kannalta, niitä voi katsoa milloin itselle sopii. Olen rakentamassa itsenäistä verkkoelämää ja meitä riippumattomia ihmisiä löytyy verkoista yhä enemmän – jotka tekee mitä tykkää omissa verkostoissaan.

Sulapinta keskustelussa oli kiva kohta kun Tuija kysyi että mikä saa Yoen osallistumaan ? Se kun syntyy parempaa keskustelua kuin vanhoissa ympyröissä niin silloin lähtee mukaan. Just noin se menee. Suomalaisten ympyröiden ahtautta olen miettinyt monesti, minulla kun ei ole tarvetta myydä itseä tai tuotteita, eikä instituutiota mitä edustaa … niin sovin paremmin globaaliin maailmaan. Laiskuuttani vaan tänne kirjoittelen ja teille uskollisille ystäville joita ajatukseni vieläkin jaksavat kiinnostaa. Hyvää kesää kaikille!

2 kommenttia artikkeliin ”Uusin sula pinta hurmasi taas”

  1. Juu, parasta verkkoelämässä on löytää ihmisiä joita voi arvostaa, asiantuntemukseensa voi luottaa ja joiden ajatuksista inspiroituu. Teidän tyyli kantaa .. aloitin kuunnella myös #54 jossa on vieraileva tiedemiesherra ja hänkin tuli mukaan samaan nautinnolliseen tyyliin. Voinkin tänään kuunnella sen kokonaan kun on sadepäivä.
    Luulin jo että sulapinnat olisi lopetettu mutta onneksi ei. Jatkakaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *