Kirjoittamisen opettajan kertomus

Tänään tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa Nora Ekströmin väitöskirjaksi tarkoitettu tutkimus ( hyväksytään se). Minua kiinnosti asian uutisointi: kyseessä ensimmäinen kirjoittajakoulutuksen väitös ja tekijä oli toiminut yliopistossa alan kouluttajana. Vielä puhuttiin konstruktivismista ja narratiivisesta otteesta. Riittävästi syöttejä minulle ja niinpä kävelin yliopistolle kuuntelemaan. Arvelin että on väitös on humanistiseen tiedekuntaan ja kirjallisuustieteeseen ja niinpä olikin. Tiedote sai minut myös miettimään että pitääkö humanistisessakin tiedekunnassa tuotteistaa myytäviä juttuja, Sofi Oksanen oli yksi tuote 🙂

Nautin kuuntelemisesta, asiaan perehtyneisyydestä ja taidokkaasta keskustelusta. Vastaväittäjä toimi hienona pedagogina valaisten traditioita ja osoittaen vahvuudet ja aukkopaikat. Minulle vahvistui käsitys että tutkijaksi kasvu on asiantuntijaksi kasvua, mitään erityistä akateemista vahvuutta ei tarvinnut osoittaa. Pragmaattiset perusteet riittivät – ja tutkimus olikin käytäntölähtöinen ja -painotteinen.

Suuri osa sisällöstä oli psykologista tietoa mikä puhutteli minua. Kognitiotiede pitää mainita tässä yhteydessä, miellän se psykologiasta eriytyneeksi mutta voi nähdä muiltakin suunnilta. Kirjoittajakoulutus on kehittynyt samaan suuntaan kuin pedagogiikka yleensäkin.Käsitteet olivat tuttuja ja niiden syvällinen pyörittely herkullista kuultavaa. Hyvä palaute koetaan ”kuin olisi tullut kotiin”, ”tulee oikein ymmärretyksi”. Kognitiivisen tiedostamaton osa jäi mieleen ja ilahdutti, vihdoin tämä leviää ja hyväksytään. Aluksi kun tunnetutkimuskin oli kognitiivista..

Akateemisen kirjoittamisen muutoksista esimerkkinä mainittiin gradu, joka on kirjoitettu rakkauskirjeinä Tarkovskille. Siihen haluan ehdottomasti tutustua. Olikohan se joku Annamari, pitää etsiä.- Kyllä Google tietää ja auttaa: tässä se gradu on, runous on maailmantunne. Varmasti luen, Tarkovskia on tullut käytettyä, muttei ihan noin.

Digitaalisesta maailmasta ei tarvinnut puhua, kerran mainittiin tulevaisuuden osana tietokonetuutorit (siis kirjoittajakoulutuksessa). Puhuttiin itse asiasta, ihmisen mielen sisäisistä tapahtumista ja niiden jakamisesta. Aluksi 1800-luvulla oli erikseen avoimet salonkikeskustelut ja suljetut opiskeluryhmät, joissa syvennyttiin. Tuossa kohden minun mieleen nousi nykyinen sosiaalinen media – onko se tuon salonkivaiheen juttu? Syventämisen ehdot kiistetään ja ihaillaan mitä vaan serendipiteettiä?

Edellinen kirjallisuustieteen väitös taisi olla Risto Niemi-Pynttärin, pitääpä katsoa mitä siitä sanoin. Se käsitteli nimenomaan verkkokirjoittamista: Kirjoittaminen uudistuu verkossa oli nimi. Blogasin siitä aikanaan, kai se löytyy? Näkyy olleen joulukuussa 2007, innostunut olin siitäkin. Kaikki linkit eivät siellä enää toimi mutta taidanpa laittaa Riston blogin tuonne seurattaviin muistiin, heijastakoon se minun identiteetin käännöstä johonkin suuntaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *