Imatra – kotipaikkakuntani

Asuin Imatralla ensimmäiset 18 vuotta. Koska Imatra on kolme vuotta nuorempi kuin minä, synnyin virallisesti Joutsenossa, vaikka oikeasti kotona Imatrankoskella. Kävin kansakoulua yhden vuoden parakkikoulussa ja sitten uudessa isossa rakennuksessa. Kirjasto oli samassa talossa kuin uusi koulu ja myös siellä tuli käytyä usein. Neljännen luokan keväällä pyrin oppikouluun, Imatran yhteislyseoon ja pääsin sinne. Sitä kesti seuraavat 8 vuotta. Ylioppilaaksi valmistuin toukokuussa 1964 yhdessä 51 muun oppilaan kanssa. Ensi lauantaina kokoonnumme taas Imatralla Riemuylioppilaina: 50 vuotta on kulunut.

Olen orientoitunut tapaamiseen lukemalla Sven Hirn: Imatran tarina ja Koulu Kosken kainalossa (Imatran yhteiskoulu 1908-2003). Historia puhuttelee nyt eri tavalla kuin ennen. Imatrankoski on paikkakunta, jossa elin lapsuuteni ja sen koski on kuuluisa Kalevalasta alkaen. Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran. Hirn on kerännyt matkailun historia alusta asti. Ulkomaalaisia on tullut ihmettelemään kuohuvaa koskea, Pietarista, Viipurista ja myös Englannista ja Saksasta. Katujen nimet on kerrottu ranskaksi jo ammoin. Pitkään oli pulmana rakentaa kunnon majoitustiloja kosken lähistölle. Matkustajat kertoivat että piti ruokailla hyvin Viipurissa ennen matkalle lähtöä, jotta jaksoi koko reissun. Vain kananmunia uskallettiin syödä paikkakuntalaisten tarjoamina. Kruununpuisto kuitenkin perustettiin kosken partaalle suojelemaan sen ympäristö jo 1842 keisarin päätöksellä. Oli vaikea saada rahoitusta majoituksen kohentamiseen. 1800-luvun puolivälissä saatiin puinen hotelli joka pian paloi maan tasalle. Vasta 1903 valmistui nykyinen Valtionhotelli. Nyt vasta huomasin että nimi kertoo rahoituspohjan.

Tuon sillan yli kulki koulutieni oppikouluun ne kahdeksan vuotta. Valtionhotelli on vasemmalla rannalla. Se oli rikkaiden ihmisten paikka, johon ei tullut mieleenkään mennä kouluaikana. Sama oli tilanne aiemmin hotellin historian ajan. Sen henkilökunnassa saattoi olla vain yksi suomea puhuva henkilö ja jos joku suomalainen pääsikin sisään, niin ei hän saanut palvelua ellei osannut käyttäytyä eurooppalaiseen tapaan. Ranskaa, venäjää, saksaa, englantia ja ruotsia puhuttiin.

Imatran yhteislyseo perustettiin 1908 ja muuttui valtion yhteislyseoksi 1949. Otin kuvia nimikyltistä kun vierailimme koululla luokkakokouksen yhteydessä 10 vuotta sitten.

IYL40Rakennus on vanha turistihotelli rautatie-aseman vieressä. 1892 saatiin rata Imatralle Viipurista. Seuraavassa kuvassa näkyy koulun nimi v. 2004 ja sen kaunista seinämää. Lukiolaiset pääsivät noiden pylväiden takaisiin luokkiin opiskelemaan.

IYL-seinäLöysin linkin jossa kerrotaan koulun historiasta seikka-peräisemmin. Kosken koulu on ollut peruskoulun nimi pitkään.  Yhteiskoulu on nykyisin  muualla.

Kevät 1964 antoi tässä koulussa valkolakin 51 oppilaalle ja ilmeisesti syksy muutamalle lisää. Oli matikkalinja ja kielilinja, noin puolet kummassakin ja sukupuolijako selvä. Ylä-Vuoksi lehti arvelee, että olisivat voineet mennä paremminkin yo-kirjoitukset: 31 cum laudea, 15 approbaturia ja 5 laudaturia yleisarvosanana (62 kirjoitti). Silloin oli vain nämä kolme vaihtoehtoa arvosanoissa. Ylä-Vuoksi kertoo myös että koko maassa ylioppilaiden määrä ylitti ensimmäisen kerran 10 000 rajan. Imatralla toimi myös Vuoksenniskan yhteiskoulu, joka vasta anoi pääsyä valtion oppilaitokseksi.

Koulu Kosken kainalossa teos oli toinen lähdekirjani. Sen on toimittanut Imatran Yhteiskoulun perinnekilta 2004 jolta on julkaistu toinenkin teos. Kirjat sisältävät opettajien ja oppilaiden kertomuksia.

Spes Patriae -teos näyttää 51 oppilaan kuvat meidän luokilta, sehän kokosi koko maan ylioppilaat yksiin kansiin. 32 tyttöä ja 19 poikaa meitä oli.

Kokoonnuimme IYL Vuositapaamiseen 26.-27.5.1989 jolloin oli kulunut 25 vuotta ylioppilaaksi pääsystä. Kävimme koululla, tapasimme opettajiamme ja nautimme kolmen ruokalajin illallisen Valtionhotellissa. Entisöityä hotellia esitteli sen silloinen johtaja, luokkatoverini Kari Vepsä. Nimilistalla oli 41 nimeä. Heistä Imatralla asui vain kuusi, Joutsenossa kaksi ja Rauhassa yksi. Helsinki oli vienyt 8 henkilöä, Espoo 2, Vantaa 2, Kauniainen yhden. Mikkelissä asui 2 ja Mäntsälässä 2 – me muut olimme hajautuneet ympäri maan. Kaksi miestä oli jo poissa.

Heinäkuussa 2004 kokoonnuimme toisen kerran, 40v juhlaan. Kävimme taas koululla, veneilimme Saimaalla ja käytiin siellä maissakin, Satamosaaressa, sekä vietettiin ilta tietysti Valtionhotellissa. Muistiinpanoja ei minulta löytynyt, mutta miesten määrä oli kai taas vähentynyt parilla ja joku rohkea taisi käydä kertomassa ongelmistaankin. Illallisella käytiin esittelykierros läpi mutta muistan valitettavan vähän. 1990-luvun lama oli joitakin koskettanut ja suunnannut elämää.

Onpa kiintoisaa tavata taas uudelleen. Naisia on minun s-postilistassa enää 12 ja heistä kolme sellaista joka ei löydy 1989 luettelosta. Saadaan paikalle ulkomailla asunut Irmelikin.

Miten sijoittaisin tämän porukan suomalaisen yhteiskunnaan suureen kehityskuvaan? Imatran historia on pitkä ja kansainvälinen toiseen maailmansotaan asti. Minun kouluaikana siitä ei ollut enää merkkejä (hämmästyin kun huomasin Ylä-Vuoksessa 1964 lakkautetun ruotsinkielisen koulun, en ollut siitä kuullutkaan.) Oltiin vain suomalaisia, rajan pinnassa elettiin, mutta siihen oli totuttu. Yhden koulutoverin koti oli raja-alueella. Roos hahmotteli tutkimuksissaan suomalaisten elämänkaarta, sukupolvia, isoissa jaksoissa. Vuosina 1940-50 syntyneet olivat muutoksen sukupolvi. Me lähdimme pois kotoa, koulutuksen kautta eteenpäin maailmaan. Suurin muutos itselleni oli varmaankin yliopistoon meno (Jyväskylän Kasvatusopilliseen Korkeakouluun, joka pian muuttui yliopistoksi). Tulin työläiskodista enkä lainkaan tiennyt mihin menin. Ei ollut rahaakaan, valtiontakaus opintolainaan tuli vasta vuoden kuluttua.

Ja lopuksi: Kansainvälisyys on taas totta ja niin helppoa toteuttaa kotoa käsin. Tänään aloitin opiskella avoimella kurssilla Growing old around the globe. Vanhenemisen voin jakaa koko maailman kanssa 🙂 mikäli jaksan osallistua näin kuumina kesäpäivinä.

 

63 kommenttia artikkeliin ”Imatra – kotipaikkakuntani”

  1. Kiitoksia Heli upeasta katsauksesta.

    Virheitä en löytänyt; valmistelutyöyhmän luetteloissa on 54 kirjoittajaa, joten syksyllä lienee läpäissyt sitten kolme.
    Tämän hetkisten tietojemme mukaan yhdeksän olisi poistunut jo maallisista.

    Tapaamisiin lauantaina!
    Kari

    1. Hei Kari, onpa kiva saada kommentti tänne. Laitoin tiedoksi Facebookiin ja siellä yksi tuttu kertoi miten hänen vanhemmat olivat käyneet kuvauttamassa itsensä Valtionhotellin edessä kihlamatkalla, mutta yöpyneet matkustajakodissa. Aikanaan oli varmasti iso kuilu tavallisen kansan ja hienoston välillä, mites nyt?

  2. Hei Heli,
    yhdessä kohtaa luki, että kaksi miestä on jo poissa. Tarkoittaako se todella, että kaksi miespuolista entistä oppilasta on poissa vai olisiko siinä pitänyt olla kaksi meistä??
    Tuo ei ole lainkaan tärkeää, kysyn vaan uteliaisuudesta.
    Minulle ei tule mieleen mitään …hieno juttu, jonka sait aikaan. Terv irmeli.

    1. Hei Irmeli, kiitos kommentista.
      Kyllä siinä tarkoitin kahta miestä ja seuraavalla tapaamisella oli muistaakseni kaksi miestä lisää kokonaan poissa. Ja Kari Vepsä kertoi kommentissaan että nyt on jo yhteensä yhdeksän poissa, varmasti jo naisiakin. Meillä on ikää! Katselin koko maan tilastoja, jotka löytyy tosi helposti, että 95 tuhannesta syntyneestä on jäljellä 70 tuhatta. Jos vielä kokoonnutaan 10 vuoden kuluttua niin montakohan olisi? – Onpa nämäkin ajatuksia, pitää lopettaa. Pian tavataan. Olen luonut itselle paremman orientaation luokkakokoukseen ja miettinyt viimeistä 50 vuotta. Mihin se livahti, mitä siinä oppi?Jutellaan..

  3. Hei Heli. Kiitos ansiokkaasta kirjoituksesta. Olin lauantai-sunnuntai välisenä yönä kännykästä yrittänyt näpytellä tänne jotain, mutta ei taida olla tullut perille. Hyvä niin. Laivaretkellä vuonna 2004 rantauduimme Satamosaareen, jossa kävimme syömässä eväitämme. Kiva retki sekin ja ilma suosi meitä retkellämme.

  4. Hei Pirjo ja kiitos kommentista
    Voin lisätä tuon Satamosaaren nimen kertomukseeni, itse en sitä muistanut.
    Minä palasin hitaampaa reittiä kotiin ja sisareni oli kylässä ensin niin tänään vasta istun oikeasti tietokoneeni ääressä. Pitää blogata ja laittaa parhaita kuvia jakoon.

  5. Satun puolivahingossa lukemaan tämän vasta nyt ! Itse olin ensimmäisen tapaamisen (v. 1989 ) ideoija ja monien ylioppilastoveriemme ”esiin kaivama” ympäri Suomen, ja yksi meistähän oli silloin Saksassa. En päässyt asunnonmuuttoasioideni takia tilaisuuteen sitten ollenkaan. En päässyt 40-vuotistilaisuuteen myöskään silloin pahan polvivaivani tähden, ja lisäksihän samana päivänä olisi Helsingissä ollut sisareni Leenan nuoremman tyttären, missi-Vanessan häät, jonne en sen paremmin voinut mennä. No, tähän tuoreimpaan eli 50-vuotistapaamiseemme en erinäisistä syistä (halunnut) tulla. Ja turhaanpa olisin siihen ilmoittautunutkaan, kun sairastuin toukokuussa tämän ikäiselle (69-vuoitiaalle) melko vaaralliseen angiinaan. Mukava olisi kaikista näistä tapaamisista ollut saada tietoja ja kuulumisiakin tänne kauas pohjoiseen, mutta eipä ole kuulunut mitään (hieman vielä ensimmäisestä sentään aikoinaan). No, sellaistahan tämä elämä saattaa olla !
    En tässä lähde korjailemaan alkuperäisen kirjoituksen eräitä tietoja, mutta eiköhän meitä kielilinjalaisia ollut sentään enemmän kuin pitkän matematiikan lukijoita IYL:n ylioppilaissa v. 1964. Terveisiä joka tapauksessa kaikille, jos joku sattuu vahingossa lukemaan tämän kirjoitukseni vasta nyt 24.11.2014 kirjoitetun !

  6. Jäipä harmittava virhe kirjoitukseeni. Po. tietysti ”esiin kaivaja”. Uutisvuoksen nettipalstoille olen viime vuosina kirjoitellut melko paljon kommenttejani tärkeistä asioista. Se on ollut itselleni yllätys (ei olisi pitänyt kirjoittaa yhtään mitään kaiken höpön höpön joukkoon) !

  7. Hei Pertti, olipa mukava yllätys saada vielä tänne kommentti. Blogitekstit ovat nyt pysyvästi täällä ja kaikkia voi vielä kommentoida, se on yksi kiva puoli blogin pidossa.

    En tosiaan tiedä paljonko täsmällisesti oli matikka tai kielilinjalla. Kuudennella oli kolme rinnakkaisluokkaa, sinä ja Kari ja Täni olitte 6B samalla kuin minä. Sitten 7.luokalla oli vain kaksi ja matikan linjaan yhdistettiin teidät pojat ja luvut hämärtyvät kun ne kerrotaan vain A- ja B-luokkina. Minulla on joitakin Yhteislyseon vuosikertomuksia tallessa, mutta ei tuota 1964 kertomusta.

    Sinusta oli jotain mainintoja päiväkirjoissani, mm. olit yhtä aikaa kysymässä reaalin tulosta ja olit saamassa laudaturin. Jostain sinun aineesta myös kerroin 6. luokalla että se oli tosi upea ja luettiin ääneen koko luokalle.

    Myös Eppis, Pike ja Ilmo ovat kirjoittaneet blogeja vanhoista ajoista, kukin omalla tavallaan. Linkit on jossain kirjoituksessani alkusyksystä kun yritettiin houkutella lisää kavereita mukaan.

    Itse olen ollut hämmästynyt miten antoisaa on muistella vanhoja ja käydä läpi elämänsä käänteitä. Tässä iässä voi ymmärtää toisin kuin lapsena ja nuorena ja hymyillä itselleen ja kavereille. Ihan pentuja olimme lukion alussa, suurelta osin vielä lopussakin. Entä nyt?

    Kaikkea hyvää sinun elämääsi

  8. Olimme kolme poikaa ( Kari, Jarmo ja minä) VI:lla luokalla (joka oli muuten VI C lk.) teidän tyttöjen, joita oli melkoinen liuta, joukossa ! Lukiostahan ei silloin erityisemmin erikseen puhuttu, lukion ensimmäinen luokka oli ”vain” oppikoulun VI luokka ja sillä siisti. Jarmohan (Täni siis) kuoli sitten traagisesti kevättalvella 1968 hiihtohissionnettomuudessa, 24-vuotiaana, vain muutamia viikkoja ennen kuin olisi valmistunut liikunnanohjaajaksi urheiluopistosta. Meitä oli useita koulututtavia ja -ystäviä myös hautajaisissa.

    Kouluaineitani luettiin useilla luokilla sekä keskikoulussa että myös lukiossa. Äidinkielestä minulle piti tulla ilman muuta laudatur ylioppilaskirjoituksista, mutta kävipä niin ettei yksikään aihe sopinut minulle ollenkaan. Hieman väkinäinen aineeni lähetettiin sitten kyllä nipin napin laudaturina eteenpäin, mutta arvosanani putosi ainoana koulustamme lähetyistä laudatureista pykälää alemmas (olen myöhemmin selvittänyt eräässä yhteydessä, että Helsingissä sen arvostelu oli sitten 8 + eli cl) Oli huonoa tuuria (jo kansakoulun toisella luokalla äidinkielen vastaava arvosanani oli 10, ja siellähän ei arvosanoja hevillä jaettu, ei ainakaan kymppejä).
    Reaalista, jota pidettiin erittäin vaikeana v. 1964, sain koulumme ainoana tosiaan ällän. Englannin kielestä, joka oli bravuuriaineitani koko kouluajan , sain edellisen syksyn preliminääreissä kyllä laudaturin. Mutta sitten kevään kirjoituksissa olin tunnin verran liian kauan koesalissa ja ”korjailin” laudaturini cumuksi ! (Muuten reaalikokeessa minulla oli kaksi tai kolmekin vastausta, joista olisi ainekirjoituksessa saattanut saada hyvinkin ällän.)
    Odotin ennen ylioppilaskirjoituksia lähinnä kolmea laudaturia, kahta ilman muuta vähintään. Sinänsä jopa viisi laudaturia olisi ollut mahdollista ; kuutta en olisi voinut saada, koska en kieliopiltaan vaikeaa saksaa lukenut koulussa juuri ollenkaan (silti siitä tuli lyhyen kielen cl). No, latinan tekstiä käänsin ensin virheettömästi täydet kaksi konseptisivua ja vedin sitten henkselit päälle ! Latinastahan minulle olisi kelvannut vain laudatur, mutta kun se vaikutti hieman epävarmalta, siirryin saksan kielen kokeeseen. Jönöltähän sain sitten kuulla kunniani : Herra H:nen jne…..
    Latinan kielen kokeissahan pärjäsin aina (melko) hyvin, koska hallitsin jo koulupoikana niin hyvin Antiikin historian (olen koulupojasta asti ollut koko ikäni ”historicus”, mutten koskaan saanut siitä kymppiä kun en juuri viitsinyt vastailla tunneilla, vain korkeintaan sellaisiin kysymyksiin, joihin kukaan muu ei osannut vastata ! ( Yliopistotutkintoni pääaine tuli sitten olemaan poliittinen historia jne.)
    Ja kerronpa sitten vielä ruotsin kielen kokeestakin. ”Yläkerrassa” minulla taisi olla pieni kahden pisteen, mutta alakerran kohdallahan kävi sitten köpelösti. Englannin kielen kokeesta ”viisastuneena” lähdin ruotsin kokeesta pois heti, kun sai poistua ! En tarkastanut alakertaa ollenkaan, ja jo ennen kuin astuin ulos juhlasalista, huomasin että sinne jäi ainakin kaksi pahaa kardinaalivirhettä. Korjaamaan en tietenkään päässyt, kun oli luovuttanut jo koepaperini. No, sellaistahan tuo oli.

    Ylioppilaskirjoituksiin luin yhteensä kolme, korkeintaan neljä päivää kertaamalla reaalikokeen aineiden kirjat kerran. Juha V:n kanssa ajelimme lähiseuduilla isäni autolla (olin saanut ajokortin edellisenä syksynä), katsoimme talviolympiakisoja TV:sta, hiihtelimme, kaitafilmasimme ym. Tällaista ei pitäisi kertoa huonona esimerkkinä kenellekään. (Oma ahkera ja älykäs tyttäreni sain sitten v. 1995 seitsemän laudaturia, ja olisi reaalin hajottamisen myötä saanut myöhemmin 10 – 13 ällää mahdollisesti. Itse en kouluvuosina lukenut läksyjä juuri ollenkaan (kokeisiin sitten kerran, mutta matematiikassahan sellainen ei vedellyt). ”Isaskari, pinko poika, lukee muttei mitään voita, nuoruutens”, jne…… Eli minusta laulettu kronikka oli (osittain) päin honkia täysin. Luinhan minä koko nuoruuteni poikakirjoja, sarjakuvalehtiä, sanomalehdet, urheilulehdet, maailman suurromaaneja, historiaa, maantietoa ja vaikka mitä; mitä itse halusin. Ja olinhan myös poikayleisurheilu”tähti”, vaikken harjoitellut (varsinaista ohjattua harjoittelua) vähääkään, kilpailin luonnonlahjoillani. ”Tupla tai kuitti”- tietokilpailun pääpalkinnon voitin sitten kahdesti, v. 1969 ja v. 1987. Muistini on edelleen ihmeen hyvä, vaikka olenkin jo ”vanha, vaivainen äijä ”.

    Hyvää loppuvuotta toivottaen, hyvää Joulua myös sekä Onnellista Uutta Vuotta 2015 kaikille, terveisineni teidän PJH. täältä Rovaniemeltä ! ( Pitäisi tarkistaa, ettei jäisi virheitä , mutten nyt jaksa.)

    1. Muistisi on uskomattoman tarkka noista kouluajoista. Itse en muista edes mitä on yläkerta ja alakerta kielten kirjoituksissa.
      Kovin vähän toisiimme tutustuttiin silloin, elettiin pienen kaveriryhmän kanssa eikä suinkaan koko luokan, koulusta puhumattakaan.
      Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta sinulle!

  9. Mahdottoman tarkat muistot on Pertti H:lla. Mutta olethan voittanut Tuplan ja Kuitin peräti kaksi kertaa. Siihenkin tarvitaan hyvää muistia.

    Kyllä voisit sinäkin Pertti alkaa pitää blogia. Kirjoitella elämästäsi meidän muiden luettavaksi.

    Minun ViimeisetTanssit blogiini (harmaapantterin osoite) meni harmittavasti yksi valokuvahaastevastaus ylimmäiseksi enkä sitä ole viitsinyt ottaa pois, kun ei se siinä mitään haittaakaan ja linkitykset toimivat vain siihen postaukseen.

  10. Kirjoitin eilisen, huonon ja sekavan kommenttini, kun minulla oli hankala otsa- ja poskiontelosärky (”ainais”vaivani jo noin 50 vuoden ajan); en tosiaan jaksanut enää tarkastaa kirjoitustani ”kuntoon”, ja virheitähän siihen jäi paljon. Ja sitten tuli vielä tuo yhteyksien katkeaminen.

    Jatkan vielä hieman tätä kirjoitteluani. Heli, Sinun kanssasihan olin samalla luokalla vain tuon kuudennen. Keskikoulussa olimme rinnakkaisluokilla, Sinä ilmeisesti A-luokalla ja minä olin C-luokalla koko keskikoulun. Kaksi viimeistä kouluvuotta olin A-luokalla, siis VII:n ja VIII:n luokan, jossa olin pitkän matematiikan lukijoiden joukossa Kari V.:n kanssa.

    Oppikouluvuoteni vietin ”kaksoiselämää”. Se selittyy sillä, että kävin kouluni IYL:ssa, mutta asuin kaikki nuo vuodet toisella puolella kauppalaa, Vuoksenniskalla, Haka II:ssa ( on nykyinen Mäntyrinne 7), josta koulumatkani oli lyhyintä tietä 7,5 km. Kerrostaloasunnostamme oli matkaa Bio Vuokseen, Suomen silloin uudenaikaisimpaan elokuvateatteriin vain 750 m (mittasin tuon matkan tarkalleen vasta marraskuussa 2011 Imatralla käydessämme).

    Bio Vuoksi oli erityisesti vuodet 1957 – 1962 ”nuoruuteni yliopisto”. Omaehtoisen lukemiseni ja urheilemiseni ohella elokuvat olivat yksi pääharrastukseni. Kävin elokuvissa vähintään kerran viikossa, usein kahdestikin (kesäkuukausina jopa kolmekin kertaa viikossa). Milloinkas minä oikein olisin ehtinyt läksyjä lukea, ja elokuvalehdet luin myös tarkkaan (se jäi eilisestä luettelostani pois). Lasten ja nuorten lehdessä, ”Nastahan” se taisi olla, nimimerkkini oli varsin poikkeava ja vaatimaton ”Julius Caesar” (historicus kun koulupojasta lähtien olin; tyttäreni on ollut historicus 5 – 6 vuotiaasta alkaen !).

    Hyvin harvat luokkatoverini tunsivat minua todella (ei juuri kukaan) tai tiesivät , mitä minä siellä Vuoksenniskalla kouluvuosinani puuhailin. Television katselu alkoi heti sitten v. 1962, kun se mahdollista oli. Apu-lehden valtakunnallisessa vaaliveikkauksessa v. 1962 (vuoden 1962 hajotusvaalien) voitin pääpalkinnon, television, 16-vuotiaana lukiolaisena (olimme siis silloin VI luokalla), muutamia kuukausia ennen kuin Joutsenon TV-aseman koelähetykset alkoivat. Tuosta voitosta alkoi paitsi tietysti television katselu (lähes kaikki ohjelmat seuraavat kaksi vuotta), myös ”poliittinen urani”. Nyt alkaa särky taas.

    Mutta sen vielä kerron, että jos Helsingin yliopistossa olisi yliopistovuosieni aikaan ollut oppiaineena egyptologia (siis muinaisen Egyptin tutkimus), olisin mitä todennäköisimmin mennyt sitä opiskelemaan. Vuonna 1964 olin liian ”maalainen” yrittääkseni päästä egyptologian pariin jonnekin sopivaan eurooppalaiseen yliopistoon, vaikka olinkin jo 13 – 14-vuotiaasta asti varsin ”globaali” harrastuksiltani ja mieleltäni.
    Ja hieman vielä: Yläkertahan oli vieraan kielen kokeissa se osa, joka käännettiin vieraasta kielestä suomeksi ja alakerta se osa, joka jouduttiin kirjoittamaan äidinkielestä vieraalle kielelle (jos nyt asiat vielä oikein muistan). On korkea aika lopettaa. Syödäkin pitäisi kaiken kivun keskellä.

    1. Minäkin ajattelin että oltiin vain se VI luokka samalla luokalla. Kari istui mun edessä ja sinä aika lähellä mutta taaempana. Tunneilla läheteltiin lappuja toisilleen, me tytöt siis.
      Noin se meni, että asuinpaikka vaikutti tutustumiseen paljon ja tietysti sukupuoli siinä iässä. Meillä oli vain vanha rämä radio kotona ja TV näin sukulaisissa harvoin. Sinä pääsit heti sen katsomiseen kiinni. Ja elokuvat sitten: voi kuinka unelmoin että saisi kerättyä rahat lippuun mutta se oli niin vaikeaa. Bio Vuoksessa kävin ehkä kerran.

      Voin jakaa kirjoituksesi kappaleisiin jos haluat. Jos siis annat luvan.

  11. Teenpä vielä yhden paljastuksen kuitenkin. ”Pelkäsin” tyttöjä ja olin sangen ujo myös tuosta 13 -14-vuotiaasta alkaen (aina tuonne hieman yli 20-vuotiaaksi asti). Mutta koko oppikouluajan vuodet, kahdeksan vuotta, olin ”salaa” ihastunut ja kai rakastunut Lindmanin Raijaan.

    1. Raija olikin tosi söötti, kauniit silmät. Hän asui samalla suunnalla kuin minä ja haki minua kävelylle silloin tällöin. Tansseihin myös kuljettiin yhtä matkaa ja Raijaa haettiin aina heti. Hän oli niin paljon nätimpi kuin minä etten edes ollut kateellinen. Hänen äidillä taisi olla kauneusasioiden kauppa ja sain Raijalta näytteitä puuterista ja silmäripsiä varten jotain.
      Raija oli paikalla 40.vuotistapaamisessa mutta vain siellä saaressa, pienen koiran kanssa. En tainnut jutella lainkaan silloin..
      Näin muistoja herää..

  12. Olen kiitollinen, jos voit sen tehdä, siis jakaa kirjoitelmani kappaleisiin. Kiitos !
    Saatan jatkaa ”muistelemistani”. Aikoinaan aioin kirjoittaa mm. varhaislapsuusmuistoistani Hämeenlinnassa, jossa olen syntynyt ja elänyt ensimmäiset seitsemän (7) vuotta ja yhdeksän (9) kuukautta. Vanhempani olivat Antreasta ja äitini myös Kirvusta. Aloitin kansakoulun siis Hämeenlinnassa, ensimmäisen luokan syyslukukauden. Muutimme Imatralle 23.12.1952. Isäni oli aloittanut työnsä Imatran kauppalan työnjohtajana jo saman vuoden syyskuun lopulla jne….

  13. Kappaleisiin jako onnistuu kirjoittaessa rivinvaihtonäppäimellä aivan kuin tekstinkäsittely ohjelmassakin.
    PerttiH. Oletko Pera?

    Raija oli oikein nätti vielä siellä Satamosaaressakin. Kemikalio heillä oli. Ja olisiko ollut myös kosmetologipalvelut. Muistelen. että olisin käynyt juuri heidän liikkeessään kosmetologilla. Olin sellainen finninaamainen nuori.

    1. Minun lukiopäiväkirjoissani tämä Pertti H. on Mursu, jostain kummallisesta syystä piti kaikille antaa uusi nimi.
      Nythän voisi alkaa jakaa vanhuusnimiä, idea heräsi!

  14. Miksikään Peraksi minua ei (tietääkseni) ole koskaan nimitelty, ei. Kutsuma- ja lempinimiä (vai olivatko haukkumanimiä) minulla oli kyllä lapsuudessani ja nuoruudessani varsin monia, ja itsekin annoin nimityksen muutamille luokkatovereilleni. (Tähtikarttani , jossa Neptunus on kolmannessa huoneessa, saa usein aikaan sen, että ihminen saa monia lempinimiä.) Varhaisin oli Pepe , joka tuntui 5 – 6 vuotiaana aivan hirveältä. Lieneekö syynä ollut äitini varhainen kuolema: ”Pepen äiti on kuollut”… vai mikä lie. (Oma äitimme kuoli H:linnassa, kun olin vasta neljä kuukautta päälle neljän vuoden, Leena sisareni ei ollut silloin edes täyttä kolmea vuotta iältään; hän on minua 1,5 vuotta nuorempi.).

    Imatralla niitä nimiä alkoi sitten kertyä lisää: Isaskar, Isaskar Keturi, Mursu (nimen antoi luokkatoveri, joka oli itse lähinnä mursu), Iisakki, Pontso, Pertsa (tietenkin), Herra H:nen (sen sain Jönöltä, latinan opettajaltamme), ehkä joku on jossain sanonut minua Peraksikin. Itse saatoin sanoa Lahden virassani itseäni joskus Albertiksi, siitähän Pertti juontuu. (Minullahan on nimessäni siis suoraan von, sillä Adalberthan tarkoittaa aateluudella loistavaa, jalosukuista, siis germaaniruhtinasta suorastaan ! Ja itse olin kuulemma sanonut noin kolmevuotiaana, että minusta tulee Herra.)
    No, kaikkea minä tässä vanhana, höperönä äijänä kirjoittelenkin, hävetä pitäisi. Onhan minua sentään Pertiksikin nimitelty. (Muistinkohan kaikki lempinimeni. Oma äitini sanoi minua Pertti Juhaniksi, siinä ovat molemmat etunimeni. Ja Vuoksenniskan kansakoulussa, jossa kävin IV luokan, opettaja sanoi minua myös Pertti Juhaniksi. Se taas johtui siitä, että luokallamme oli kaksi P.H.:tä, toinen oli Pertti Tapio. (Miksi näihin kirjoituksiin tulee oikeaan kellonaikaan nähden tuntia myöhäisempi aika ?)

    1. Huomenta Pertti

      Kävin laittamassa kappaleita kommentteihisi jotta niitä on mukavampi lukea. Näissä kommenteissa voi huoleti painaa rivinvaihtoa halutessaan koska on erikseen tuo Lähetä kommentti painike. Jossain kommenteissa enter lähettää suoraan, ei täällä.

      Kas kun huomasit kellonajan. Kävin asetuksissa ja muutin +3 UTC muotoon +2, kun sen verran ollaan Lontoon aikaa jäljessä. Se on jäänyt jostain talvi/kesäajan muutoksesta väärin. WordPress on kansainvälinen vaikka blogia pyöritetään nyt suomalaisella palvelimella.
      Ja nyt aletaan uusi pimeä päivä. Lumet ovat sulaneet JKLssä ja on tosin pimeää. Kellonajaksi pitäisi nyt tulla 8:45

  15. Ei tule nyt mieleen muitakaan Pertti-nimisiä ja etenkään PerttiH -nimisiä, joten se Pera saattaisi tarkoittaa sinua – Pertsa tuntuu myös tutulta.
    No vanhemmiten voidaan höperehtiä vaikka mitä ja muistikin tekee tepposia.
    Pimeää on – sumua koko päivän. En varsinaisesti kärsi siitä. Auringon antaisi kuitenkin erilaista energiaa.

  16. Kiitokseni avustasi ! Tuon Mursu – nimityksen sain kyllä jo syksyllä 1955 Vuoksenniskan kansakoulussa muutettuamme Sienimäeltä koulun alapuolella olevaan keltaiseksi rapattuun kerrostaloon. Kävin siis neljännen luokan tuossa koulussa. Ensimmäisen luokan syyslukukaudenhan kävin tosiaan Hämeenlinnassa, Hätilän kansakoulussa. Seuraavat 2,5 kansakouluvuottani kävin Itä-Siitolan kansakoulussa ja viimeisen vuoden tosiaan koulussa, jonne koulumatkani oli vain 100 metriä mäkeä ylös.
    Mursu-”tittelin” minulle antoi Kuosmasen Ismo, tuleva liikennelentäjä ja lentokapteeni, joka on kuulemma kuollut jo yli 10 vuotta sitten ! Serkkuni Eeva-Liisa (Kim Floorin vaimo) sanoi paljon myöhemmin, asiasta kuultuaan, että itsehän se Ina mursu oli. Oli ilmeisesti tullut tuntemaan Inan Vuoksenniskan yhteiskoulussa (jonne oli joutunut tuplailtuaan luokkia IYL:ssa). Vuoksenniskan kansakoulussa tulin sitten uutena oppilaana siellä tunnetuksi äidinkielen ainekirjottajana (sadunkertojana), pikkujoulunäytelmämme ( kuulemma loistavasta) osasuorituksestani pappina, koulumme kai yhtenä (ellei parhaimpana) laulajana ja kaiken kaikkiaan huippuoppilaana muutenkin. En enää muista (!), miten laulunumero kansakoulun alaluokilla annettiin, mutta neljännen luokan laulunopettajamme oli todellinen musiikki-ihminen ja sain silloin laulukokeesta (lauloin melko vaikean laulun) arvosteluksi 9,5 ja todistukseeni numeroksi 9; kymppejä ei kai ”jaeltu”. Alaluokilla olin ollut mielestäni aivan yhtä hyvä laulaja, mutta numeroni oli ollut silloin vain 7 (kuten Olavi Virrallakin koulussa !). Olin kuulemma laulanut aina, hyvin pienestä pitäen, mutta muistan laulamiseni kunnolla vasta noin viisi-kuusi-vuotiaasta H:linnassa ja Tapio Rautavaaran ja Georg, ”Jori” Malmstenin laulut. No, laulettuani Kerhomäen koulussa, jouduin sitten heti ”laulukuoroon” ja myös koulumme (opettajainhuoneen ”studioon”) aamuhartausten virsilaulukvartettiin, jossa oli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. (Enoni Arvi, laulajapoika, olisi joskus 1930-luvulla kuulemma ”napattu” laulusolistiksi kuuluisan Matti Jurvan orkesteriin, mutta eiväthän kirvulaiset kuulijansa laulajapoikaansa ”päästäneet”. Sen enempää en niistä tapahtumista valitettavasti tiedä, mutta väittävät asian pitävän paikkansa; jänistikö enoni ehkä tai miten lie.)
    Niin, aineeni joka oli siis satu (aloitetun sadun jatkaminen), herätti valtavan huomion luokkatovereissani, kun se luettiin. Luokkatoverini antoivat numeroksi 10 – ja opettaja puolestaan 9 1/2. Kaiken suosion myrskyn peljästyttämänä (ujo kun hieman olin), kirjoitin sitten seuraavaa ainettani vain pari, kolme virkettä ja numeroksi tuli siitä 4 1/2, muistaakseni, saattoi olla ehkä 4 + !
    Musiikki on ollut minulle aina tärkeää, laulan edelleen (kroonisen sairauden kiusaamalla äänelläni), sanat kirjoitan yleensä uudelleen kielillä, jotka ovat joskus suomea, mutta enimmäkseen englannin, italian, ranskan venäjän, ties minkä yhdistelmää. Nuottikirjoitus on minulle täysin käsittämätöntä, laulan siis korvakuulolta. Laulujani en juuri koskaan voi valita, ne tulevat vain, ja taidan myös osittain ”säveltää” niitä uudelleen, joko tahallani tai siksi, ettei ääneni taivu haluamaani. Aikuisääneni lienee baritoni, toivoisin sen olevan ehkä mieluiten bassobaritoni. Kaikkein eniten lauloin äänenmurrokseni aikaan, vaikka äitipuoleni (hän oli kotoisin Rovaniemeltä) varoitti: ”Älä pilaa kaunista ääntäsi, malta olla laulamatta ainakin vuosi”. Vaan enpä malttanut; pilasinko ääneni, en oikein tiedä. Klassinen musiikki on ollut minulle myös nuoresta pitäen tärkeää. Olisin halunnut mieluiten soittaa viulua, mutta kuinka olisin voinut edes oppia, kun en ymmärrä nuottikirjoituksesta mitään (ihmettelen aina edelleen, kuinka siitä kukaan voi mitään ymmärtää). Elvisläinen olin (vasta) vuodesta 1960 alkaen (olen toki hieman edelleen).
    V.:n talon yläkerrassa soitimme abiaikanamme J:n kanssa Elviksen rock-levyjä melkoisella volyymilla (ja minähän lauloin Elviksen kanssa kilpaa); tämä puoli jäi aiemmin edellä mainitsematta ylioppilaskirjoituksiin valmistumisestamme ! Isaskari oli siis ”pinko poika” ainakin autoilemaan ja laulamaan jne… Nyt pitää lopettaa ennen kuin kumppanini (hän on nainen, en ole homo) palaa ruokaostoksiltaan. Tuus taas P.H.

  17. Yllättäen jatkankin vielä paljastuksiani (käyttäisin tämän sanan kohdalla latinan kielen sopivaa sanaa, mutten malta käydä tarkistamassa suuresta latinan kielen sanakirjastani sanan oikeaa muotoa tai sitä sanaa pikemminkin). Kerroin ihastuksestani Raijaan (ja olin hänelle ”uskollinen” koko kouluajan, olen hyvin uskollista tyyppiä), mutta yhdellä koululuokalla, juuri VI:lla, uskollisuuteni rakoili hieman tai ehkä enemmänkin.

    Luokallemme tuli naapurikunnan koulusta useitakin tyttöjä, yhdestä heistä kiinnostuin aika lailla. Hän oli melko hiljainen (en ole pitänyt äänekkäistä tytöistä tai naisista), vaikutti henkevältä ja oli muistaakseni mm. hyvä aineenkirjoittaja, varmaan minua parempikin. Muistelen että hän sai äidinkielestä sitten laudaturin keväällä 1964. Hänellä oli silmälasit (miksikähän tytöt pelkäävät silmälaseja, olen aina pitänyt silmälaseja käyttävistä tytöistä, jo se saa heidät näyttämään henkevämmiltä kuin lasittomat). Itsehän jouduin hankkimaan silmälasit vuoden 1962 lopulla (olisi pitänyt hankkia lasit jo ainakin kaksi vuotta aiemmin, mutta mm. urheilemiseni taisi siirtää sitä). Tuo muistelemani tyttö vaikutti minusta paljon henkevämmältä kuin esimerkiksi Raija, joka ei ollut mielestäni kovin henkevä. Eihän tällaista pitäisi sanoa nyt (R:sta siis) vuosikymmenien jälkeenkään.

    Tuo tyttö jäi mieleeni, ja odotin että hän ilmestyisi Helsingin yliopistoon opiskelemaan syksyllä 1964; en nähnyt häntä siellä koskaan, yliopistohan oli tietysti Suomen oloissa jättiläinen. Hän jäi mieleeni, olisi pitänyt yrittää tavoittaa hänet. Hän ei ollut kahdella viimeisellä luokalla samalla luokalla kuin minä, vaan oli nuo vuodet B-luokalla. Keväällä 1964 hän kyllä tuli ylioppilaaksi. Nyt saatan tehdä pahan teon, loukata tai ties mitä. Mutta minun on uskallettava (näin Halifaxin aikaan), kysyä, vaikka nolaisin itseni. Oletko Sinä, näiden palstojen Pirjo, tuo Pirjo U. ? Hyvänen aika, nytkö vasta hoksasin, kun en tarkistanut vuoden 1989 luettelostani tyttöluokkatoverieni myöhempää sukunimeä (eikähän sekään aina varmista) !??

  18. PerttiH. Vastaan nyt vain tuohon viimeisimpään aiheeseen. Olen Pirjo, minulla on silmälasit ja oli jo tuolloin, aika hyviä ainekirjoitusnumeroita sain. En usko olleeni hiljainen. Enkä ainakaan kirjoittanut 1964, koska tuplasin seiskan. Vaan eihän olut kyselemäsi Pirjokaan samalla luokalla kahta viimeistä vuotta. Summa summarum: en ole HÄN.

  19. Anteeksi, jos loukkasin Sinua Pirjo; olen hölmö. VI luokallamme oli Pirjo, johon olin aika lailla ihastunut, tuo Pirjo pääsi samana vuonna kuin minä ylioppilaaksi B-luokalta jne… Olen siis erehtynyt, mutta ihmettelen, anteeksi. Kukapa näistä minun hölmöistä nuoruuden”paljasteluistani” olisi kiinnostunut. Itse vain olen muistoistani kiinnostunut, kuten jokainen meistä on. Korjaan tässä yhden kohdan edellisestä kirjoituksestani (ei se koske Pirjoa):Jouduin hankkimaan silmälasitsit vuoden 1961 lopulla, ja kouluun ilmestyin ne päässäni joulun jälkeen tammikuussa 1962. No, hölmö olen tietysti tämän korjauksen jälkeenkin. Ettepä olisi, tytöt hyvät, innostaneet minua muistelemaan. Muistini on vaan niin hyvä, parhaimmillani olin ehkäpä maamme 10 parhaan, jopa 3-5 parhaan tietokilpailijan joukossa. Antero Mannista en koskaan voittanut, hävisin aina vähintään puolella pisteellä. Kaikkein parhaimmillani olin 25 – 45-vuotiaana, erittäin hyvä jo ennen ylioppilaaksi valmistumista. Ensimmäisen kerran tiesin ”Ota tai jätä”-visailun viimeisen, voittokysymyksen, vastauksen muistaakseni 11-vuotiaana eli oppikoulun I luokalla. Kaikkea hyvää teille kaikille joka tapauksessa ! Pertsa (Raijan kanssa en ole koskaan seurustellut, hänkin oli haavekuvani vain).

    1. Ethän sinä tuota kommentoivaa Pirjoa ole loukannut, päinvastoin. Kysyin haluaako hän itse vastata Pirjo-kysymykseen ja sitten hän vastasi. Vastauksessa on sitä nuoruusajan tyyliä ”en ole HÄN”.

      Minusta nämä osat muisteloista on hauskoja: meillä jokaisella oli salaisia HÄN juttuja jotka kerrottiin vain luotettaville ystäville ja he sitten auttoivat välitunnilla että ”kattooks hää minnuu”.

  20. Pertsa. Et suinkaan vähäisimmässäkään määrin minua loukannut. Ehkä vastaukseni oli vähän suorasukainen ja luulit minun loukkaantuneen. HÄN on se oikea hän niinkuin meillä jokaisella oli silloin kuten Helikin tuossa kirjoittaa.

  21. Hölmönä en oikein ymmärtänyt näitä tyttöjen juttuja. Pieni tarkennus edellisen kirjoitukseni ”itsekehuuni”, anteeksi : Kyllä tämä minun ilmiömäinen muistini ja muistitietoni säilyivät lähes ”rikkeettöminä” ainakin tuonne 55 – 60 vuotiaaksi asti. En muuten koskaan lukenut mitään pärjätäkseni tietokilpailuissa, kuten esimerkiksi Mikkelin Erik Toivanen. Oli vahinko, ettemme kohdanneet joskus 25 – 30- vuotiaana. Mistä ilmiömäinen muistini (luonnonlahja) johtuu, pääsin tietämään alkaessani, yllättäen, harrastaa a: aa 5.2.1981 alkaen eli puolitoista kuukautta ennen kuin täytin 36 vuotta 23.3.1981. Muistiini jäi kerralla kaikki, mikä minua kiinnosti, ei niin vuorenvarmasti sellainen, mikä ei niin kiinnostanut. Melkoisen laajat alueet ja asiat minua kyllä kiinnostivat pienestä pitäen, kosmologiaa myöten jne… Edelleen muistan ”liian” paljon asioita, sairaudet ovat jonkin verran jo heikentäneet muistiani, totta kai. Jään siis hämmästelemään, mitäkö ? Teidän molempien; en taida osata sitä (enää) latinaksi. Slut nu ! PJH.

  22. Hei kaikki,
    olen lueskellut kiinnostuneena sähköpostimuisteluja ja ihmetellyt, miten moni pitää blogeja. Tulin aikanaan Paulan, Maijan ja Irmelin kanssa Joutsenosta kuudennelle B-luokalle eli kielilinjalle ja olen entinen Pirjo U :), nykyisin Kangasmuukko. Olen asunut jo lähes parikymmentä vuotta pääkaupunkiseudulla, ensin H:gissä, nyt eläkkeellä ollessani muutin puolitoista vuotta sitten Vantaalle. Itse muistan aika vähän lukioaikaisista tapahtumista, tosin luokkakaverien (useimpien) kasvot ovat muistissa melko hyvin. Opettajatkin jäivät mieleen, sillä lähes kaikki olivat erikoisia persoonia, kuka milläkin tavalla.

    1. Kiva kun kommentoit Pirjo U

      Kuvia viime toukokuun tapaamisesta löytyy tästä blogipostista
      http://www.helinurmi.fi/2014/05/29/luokkakokouksen-tunnelmia/ parhaat kuvat ovat Lasse Pietiläisen ja ne jaettiin muistaakseni kaikille s-postin omaaville/ ilmottaneille silloin Arja P toimesta. Minulla on muutamia kännykkäkuvia .

      Jospa keskustelu siirtyisi tuonne kuvien ääreen kun tähän on jo suurenmoiset 33 kommenttia.

      Ja nyt sain uuden idean: pitäisikö tehdä uusi posti johon ottaisin vastaan kaikki mahdolliset kuvat luokastamme. Joillakin on luokkakuvia digitaalisena varmaan. Ja lisää kuvia viime keväältä.. onhan nämä muistoja jotka pitävät yllä meidän 69-vuotiaiden vireyttä 🙂

  23. Pirjo U – muistan sinut! Olimme ehkä samoissa kieliryhmissä. Luin saksaa ja ranskaa. Entä sinä? Minäkin olen Joutsenon puolelta, Tiuruniemen Parantolasta. Silloin Kärkkäinen.

    Heli. Hyvä idea – etenkin tuo yhteinen kuva-albumi. MInullakin on viime kevään tapaamisesta kuvia. Voisin laittaa niitä sinne.

  24. Nyt siis tuli esiin tuo ”minun” Pirjo U. :ni !
    Heliltä ( eli Heli P.:ltä) pyytäisin vielä ainakin yhden ystävänpalveluksen, jos voit sellaisen minulle hölmölle suoda. Minulla on näillä palstoilla nuo monet varsin pitkätkin kirjoitukseni. Ne olisivat tärkeää aineistoa jäämään talteen elämästäni itselleni. Osaan kyllä jollain tavalla ottaa kopioita netissä olevasta aineistosta, mutta en uskalla ottaa kopioita näistä, ettei mikään mene mynkään. Eikä kumppanini Siina (entinen Kaleva-lehden toimittaja) oikein anna lupaa minulle yrittää kopioida näitä kirjoituksiani (tämä tietokone on hänen, hän tietää siis tietää kyllä nämä ”kirjekeskustelut” kanssanne ja hyväksyy ne tietysti). Voisitko Sinä Heli siis, ottaa kaikista näistä jutuistani paperivalokopiot ja lähettää ne kirjeitse postissa minulle, ei mielellään nyt jouluruuhkan aikaan, etteivät katoa. Postilaitokseemmehan ei nykyään voi oikein luottaa ollenkaan. Maksan tietysti syntyvät kustannukset.
    Postiosoitettani en halua pistää tähän kaikkien nähtäville, sen saa kyllä varmaan Poutasen Arjalta (edelleen) , myöskään vanhanaikaista lankapuhelinnumeroani en halua antaa kenenkään tietoon, minulla on tietysti syyni (vaikka olenkin vuosikymmenien ajan ollut varsin julkinen henkilö U:gissa, Lahdessa ja täällä R:niemellä, täällä kaupunkimme talousjohtajana, kaupunginvaltuutettuna, kerran kansanedustajaehdokkaanakin jne…. ; ja olenhan ollut lehtijulkisuudessa esillä monilla paikkakunnilla ympäri Suomen, mm. moninkertaisena kunnan- ja kaupunginjohtajaehdokkaana vv. 1977 – 2008, U:kiinhan olisin päässyt kj:ksi jo joko v. 1975 tai v. 1978, elleivät erinäiset syyt olisi sitä aikoinaan ”sotkeneet”.
    Olisin hyvin, hyvin kiitollinen Sinulle, ja terveisiä taas kaikille, tietysti myös Hänelle, joka ”näyttäytyi” (jos nyt oikein ymmärrän). Kiitokseni ! Entinen Mursu ym.

    1. Pertti alias Mursu
      Kyllä voin täyttää kaikki toiveesi tammikuussa, siis mitä tuossa edellä pyysit. Minulla on printti eikä postimerkit kalliita taida olla.
      Jutellaan s-postissa tarkemmin, Arja P listassa ei ole sinusta tietoja mutta annat sitten itse s-postissa, joulun jälkeen .
      Hyvää vuoden loppua ja kaikkea muutakin
      Heli

  25. Ei minulla ole omaa sähköpostiosoitetta, koska en sellaista ole halunnut. Pystyin ja pystyn näille palstoille kirjoittelemaan kumppanini sähköpostiosoitetta käyttäen, mutta en hoida muita (enkä oikein saa hoitaa) muita asioitani Siinan sähköpostiosoitetta käyttäen (saan käyttää sitä siis nettikommentoinnin yhteydessä). Jopas se Arja minut äkkiä poisti aineistostaan; ei osoitettani olisi pitänyt poistaa, mutta puhelinnumeroani en halunnut tiedoksi kaikkialle antaa, en. Nämä kirjoitukseni tänne olisin pystynyt täällä itse kopioimaan, jollen olisi ottanut näitä esiin I:n kautta, vaan tuon Firefox-ketun kautta . Voisinko minä katsoa niitä kevään kohtaamisenne kuvia tuon mainitun osoitteen kautta muuten? Eikö tuo esiintullut Pirjo ollut juuri se ”minun” Pirjoni. Mahtoikohan hän suuresti pahastua tuon paljastukseni takia, hyvänen aika. Hejsan vei ja kaikkea hyvää ! Tuus P.H. (Älynnen lopettaa kirjoitteluni.)

  26. Hei Pertti alias Mursu,
    En pahastunut ollenkaan paljastuksestasi, hämmästyin vain suunnattomasti, kun aikanaan tuntui, että et juuri noteerannut muita kuin pari luokkamme muuta poikaa etkä edes jutellut koskaan muiden kanssa. Noin yleensäkin ottaen tuntui, että me joutsenolaiset jäätiin melkein omaan porukkaan, ei monikaan imatralainen välitunneilla tai vapaatunneilla meidän kanssamme jutellut.
    Tässä katselin lukion luokkakuvia ja harmittelin, etten aikanaan ole kirjoittanut nimiä kuvien taakse. Minulla on tallessa 1964:n vuosikertomus, mutta en osaa yhdistää suurta osaa nimistä sen vuoden kuvan kasvoihin. Olisiko jollakin tallessa tai muistissa lukion 1. ja 2. luokan vuosikertomukset tai ihmisten nimet ja osaisiko joku luetella kuviin nimet esim systeemillä 1. rivi vasemmalta jne?

    1. Hei Pirjo
      Minä laitoin 6. luokan kuvan uuteen blogipostiin joka on nyt etusivulla jos avaat http://www.helinurmi.fi/blogi Alan olla jo loppusuoralla lempinimien luettelossa, joku vielä puuttuu.
      Samasta tilanteesta on toinenkin kuva, jossa kasvot näkyvät paremmin mutta se on vain paperisena. Tuon julkaisemani kuvan oli joku digitoinut ja lähetti kesäkuussa jossain s-postin liitteenä. Esitän siellä että etsittäisiin paikka jossa näitä kouluaikaisia sekä tapaamisten kuvia julkaistaisiin niin että kukin voisi lähettää sinne ja että olisi kommentointimahdollisuus. Mutta mikä olisi se paikka.

  27. Toivuttuani tässä joten kuten melkoisesta, yllättävästä, voisi sanoa sairauskohtauksestani (se säikäytti minut vahvakanttisen ja vahvahermoisen ihmisen pahasti), viittaan moniin ylimpiin eli aiempiin kirjoituksiini näillä samoilla palstoilla (niitä on paljon), ”paljastuksiini”, joissa kerron miten ”pelkäsin” tyttöjä 13- 14 vuotiaasta aina tuonne hieman yli 20-vuotiaaksi asti, yliopistovuosieni toiseen, kolmanteen vuoteen asti. Tuo VI luokkamme osui noihin vuosiin. Tuolla luokallahan Raija J. lienee ollut ihastunut minuun, olin kovin hänen ”ahdistelemansa” tuon kouluvuoden ajan.
    Kansakoulussa en pelännyt tyttöjä, ujoin olin ainoana kansakouluvuotenani V:n kansakoulussa neljännellä, koska se oli minulle uusi koulu vain yhden vuoden ajaksi. En erityisemmin pelännyt tyttöjä oppikoulun alaluokillakaan tuonne kolmanteen luokkaan asti. Neljäs oli jo paljolti toisin. ”Pelkoni” tyttöjä kohtaan kehittyi kuitenkin noilla alimmilla luokilla. Ymmärtääkseni olin luokan suosituimpia oppilaita noilla alaluokilla, oliko eräiden tyttöjen ”huokailu” koululuokkaan tullessani vain koulukiusaamista (ehkä sitäkin), mutta poikien ihailunhan saa jos on hyvä urheilussa. Minähän olin suuri (myös kooltani, sillä olin 14,5-vuotiaana jo 185-senttinen ja siitä kasvoin enää vajaassa vuodessa eteenpäin vain 1,2 senttiä tarkalleen; olisin halunnut olla 188-senttinen, mistä jäin siis vajaat kaksi senttiä) poikayleisurheilu”tähti”, josta asuinseutuni Vuoksenniskan yleisurheiluseurassa olisi haluttu ruveta tekemään keihäänheiton tai kolmiloikan mahdollista olympiavoittajaa; siellä tiedettiin suunnattomat yleisurheilulahjani siis jopa paremmin kuin IYL:ssa.
    Minullahan oli yleisurheilun olympiavoittajan ”tähdet” kyllä, mutta valitsin lukumiehen tien, en itseni valtavaa harjoittelu”rääkkiä”, en. Luokkamme tytöt olivat kyllä oppikoulun alaluokilla minuun oikeasti ihastuneita (oli heitä ainakin kolme tai neljä , jotka tiedän, ehkä enemmänkin, sitä pelästyin). Muutenkin olin alaluokilla varsin suosittu, jopa ihailtu, ja esitykseni, mm. äidinkielen tuntien ns. vapaaesitykset, nostivat taputus”myrskyn” luokassa, kun kerrottiin minun olevan vuorossa seuraavalla kerralla. Siinä sitä oli kestämistä !

    Aineitanihan luettiin myös läpi kouluajan jne… Kyllä minä ”Pirjoni” huomasin heti, kun tulit luokallemme kuudennella. Seitsemännen luokan sairastelin pahasti (kävin kyllä koulua koko ajan, vaikka minulla oli silloin ensimmäisen kerran sangen paha poskiontelotulehdus, vuoden 1962 kesätöissäni alun saanut), ja ellen olisi ollut minä, Albert itse, olisin jäänyt luokalleni, mutta älyn ja muistin resurssini riittivät siltikin, vaikken läksyjä lukenutkaan, mm. ainaisen päänsärkyni takia päivästä toiseen melkein koko kouluvuoden ajan, ennen kuin poskionteloni Lappeenrannassa punkteerattiin.
    Helsingin yliopistossa aloin sitten vähitellen olla tyttöjen suhteen rohkeampi, ja jos Pirjoni olisi ilmestynyt sinne opiskelemaan (odottelin tosiaan), uskon että olisin ehkä uskaltanut ottaa yhteyttä, lähestyä jollakin tavalla. Sitähän emme silti voi koskaan vuorenvarmasti tietää. Kaikki koulukuvani ovat tallella: VI:n luokan kuvassamme olet melkein kohdallani ylempänä takana (me kolme poikaa istumme kuvassa tasanteen reunalla, muutamat tytötkin, mm. Heli. Olet suoraan Kari V:n takana, minä istun Karin vieressä jne.. Nyt en jaksa taaskaan enempää tällä kertaa. Tuus Pertti H. (edelleen).

    1. Hei Pertti
      Voin tehdä sinulle koonnin tähänastisista kirjoituksistasi kuten oli puhetta. Sain Arjalta osoitteesi kun hän oli lukenut että voi sen antaa. Tammikuussa voisi olla aikaa ja posti vähemmän ruuhkainen.

      Kirjoitat nyt jo niin yksityiskohtaisesti asioista jotka eivät ole yhteisiä luokallemme joten minusta tuntuu että olisi hyvä lopettaa jotta jää hyvä mieli. Olet kertonut arvokkaita tietoja itsestäsi ja osoittanut miten erilaisia olimme ja miten vähän toisistamme tiesimme koululaisina. Mielelläni teen siitä koonnin. Mutta en enää tästä eteenpäin.
      Kaikkea hyvää elämääsi
      Heli P.

  28. Helille vielä kerran: Jouduin tähän kaikkeen täysin vahingossa eikä aikomuksenani ole ollut suinkaan kirjoittaa tällaisia epistoloita, ei.
    Olen pohjimmiltani hyvin avomielinen ihminen, nuorena monin tavoin erittäin ujo myöskin. Nouseva merkkini on Leijona, aurinkomerkkini tietysti Oinas syntymäpäivämääräni mukaan. Siitä tulee avomielisyys ja suoraluonteisuus. Johtajuuteen tämä merkkiyhdistelmäni on eräs parhaita, ellei jopa paras. Ja työelämässäni olin kaikissa tehtävissäni johtaja.
    Toinen seikka: Tänään minun piti kaikkien kiireideni keskellä kirjoittaa, miten ratkaisemme tämän osoitteeni saantiongelmasi, mutta sehän näyttää ratkenneen.
    Erittäin suuret kiitokseni, pidin Sinua aina erittäin fiksuna luokkatoverina, olet sitä. Poistun toki ”historian hämärään” ketään häiritsemästä (tämä ei tarkoita, että loukkaantuisin ”kehotuksestasi”, en ). Ja uudelleen: Kaikkea hyvää teille kaikille !
    Pertti Hämäläinen, VTM jne…..

  29. Hei,
    Nyt osui tämä Pertin juttu silmiini tuolta viestipuolelta aluksi. Muistan Pertin ja sukunimenkin, mutta en muista, että olisin mitenkään ollut hänestä kiinnostunut. Enkä huomannut hänen lahjakkuuttaan hiljainen ja ujo kun oli ja kertoikin siitä nyt. Selvisi vasta hänen kirjoituksistaan täällä.
    Siihen aikaan mitkään ihastukset/pojat eivät tuntuneet tärkeiltä. Nykyisen mieheni kanssa (kouluaikana jo) seurustelu alkoi sattumalta. En tiennyt hänestä ennen ensimmäistä kontaktin yritystä.
    Muistan, että minua pari kertaa kiusoiteltiin, että olisin Täniin ihastunut, mikä ei myöskään ollut totta. Hän oli mukava kaikkia kohtaan muistan — ja valoisa luonteeltaan. Hän istui edessäni, ja oli meillä hauskoja tuokioita siinä. Ei ajatustakaan mistään enemmästä.
    Jos nyt olisin nuori, en varmasti päätyisi liittoihin (avio- tai avosellaisiin). Maailma oli niin viaton vielä nuoruudessamme tai ei se kaikkialla ollut. Mutta siitä tiesimme aika vähän täällä.

    1. Nyt sitten selvisi tämäkin ihastusasia. Edellä kirjoittaja on siis Raija J johon Pertti viittasi viimeistä edellisessä kirjoituksessaan.
      Itselläni oli kunnia-asia auttaa Täniä kokeissa, mikä onnistui hyvin silloin kun pulpetit olivat rinnakkain. Sinä Raija olit tosiaan luokan etuosassa myös, mutta et ihan lähellä minua. Istumajärjestys on blogissa myöhemmin (joulukuussa) sen avulla löysin luokkakuvan nimet kohdalleen.
      Muistoja herää ja tulkintoja, paikkansa enemmän tai vähemmän pitäviä. Oli se viatonta nuoruutta, mutta ei helppoa.

      1. Tuli sen verran outoa ilmiötä vastaan, etten tunnistanut itseäni. Kyllä ei sen aikaiseen olemukseeni kuulunut ollenkaan, että olisin ahdistellut ketään (niin kuin ei myöhempäänkään), vaikka kouluajoista muututaan epäilemättä. Kaiketi itsestäni oli kysymys, kun ei muitakaan mainittuun nimeen sopinut.
        Keskikoululuokallani oli eräs Risto, joka asui ihan naapurissamme. Hänellä oli fantastinen terävä huumori, jolla hauskuutti usein minuakin. Outoa oli, ettei koulun ulkopuolella meillä ollut mitään kontaktia tervehtimistä lukuun ottamatta. Hänestä tuli merikapteeni ja hän avioitui sittemmin hyvin varakkaan naisen kanssa.
        Saattoi tietysti olla niin, että siinä iässä aita oli korkea tyttöjen ja poikien välillä.

        1. Hei Raija J.
          Pertti on jo peruuttanut arvionsa tuossa kommentissa joka on nyt tätä seuraavana ketjussa kun tietokoneella tätä luen. Hän sanoo ymmärtäneensä sinut väärin.

          Jospa voimme antaa anteeksi ja jättää tämän keskustelun siitä mitä v. 61-62 onkaan tapahtunut Imatran yhteislyseossa 🙂 Nyt huomaan että oletkin jo vastannut hänelle niin että tämä kommentti on turha.

  30. No, ilmeisesti tuo tämän Raijan kiusoittelu ym. olikin vain kiusoittelua, jonka olen siis ymmärtänyt väärin ! Hyvä niin . En olisi tänne palannut, mutta satuin huomaamaan tämän lisäkommentin. Jorma L:n kanssahan Raija meni ymmärtääkseni naimisiin, Jormahan oli vuoden 1963 ylioppilaita, pesäpalloilijapoika ym.

  31. Helille : Kiitän vihdoinkin lähettämistäsi valokopioista, ne tulivat minulle 14.1.2015, kiitos !
    Toivotan tässä myös hyvää tämän meneillään olevan vuoden jatkoa teille kaikille vanhoille tutuille.
    Huomenna menen lääkäriin ”ikuisuusajokorttini” uusimiseksi, määräaikahan on ensi kuun lopulla, jolloin täytän siis 70 vuotta, huh !
    Kyllä on tullut täällä pohjoisessa lunta aivan valtaisasti päivästä päivään, hieman on parina viime päivänä hellittänyt sentään. Ja kahden viikon kuluttua alkavat Falunin MM-hiihdot. Ensimmäiset MM-hiihdothan kuuntelin radiosta kansakoulupoikana Imatralla talvella 1954, siitähän on jo 61 vuotta. Nekin pidettiin Falunissa. Itse sain oppikoulupoikana maaliskuun alussa 1958 hiihtolomallamme kokea silloiset Lahden MM-kisat paikan päällä, koko viikon, ja se oli todella valtaisa elämys vajaata kuukautta vaille 13-vuotiaalle ! Kuulemiin.

  32. Hieman taas hätäilin kirjoituksessani, sillä siitä jäi pois vielä tämä: Luen vihdoinkin tätä Laila Hirvisaaren viiden osan ja 2.500 sivun Imatra-sarjaa. Sain viimeisen osan joululahjaksi kumppaniltani Siinalta. Halusin lukea ne yhtä mittaa. Viimeisen osan pariin heittäydyn tänään. Jollette ole lukeneet kirjasarjaa, lukekaa ihmeessä ! Kun ensimmäistä osaa luin, Ritikanrannan tapahtumia vuonna 1904 kirjan alussa, olin palannut vihdoin kotiin, vaikutelma oli valtava.

    Asuimme ensimmäiset 2,5 vuotta Imatralla Sienimäen pienasuntokerrostalossa;
    Ritikanrantahan on siinä vastapäätä Vuoksen toisella puolella. Ja viimeisin Imatran asuntomme , ketjutalo-omakotitalo oli siinä Sienimäen pellolla, tsasounan takana, Korvasienenkadulla, sekin paikka vastapäätä toisen rannan Ritikanrantaa.

    1. Kiitos kommentista Pertti
      Tuo on hyvä ajatus että voisimme kertoa kirjoista jotka koskettavat omaa lapsuutta. Minulla on yksi Hirvisaaren kirja Valtionhotellin elämästä ja siinä mainitaan Mellonmäki jonka suunnalla minä asuin. Oli kiva lukea se kirja.

      En julkaise täällä muita kannanottoja kun aiheeseen liittyviä. Muille pitää löytää omat areenansa. Hyvää jatkoa !

  33. Vielä aivan tämän kaiken alusta: Nuo 54 nimeä vuodelta 1964 koostuivat seuraavasti: 51 koulustamme keväällä ylioppilaaksi päässyttä ja kaksi syksyllä ( R.L ja P.T.), ja mukaan otettiin joukkoomme alun perin myös Peltosen Maija. Hänhän kävi kaikki muut luokkansa IYL:ssa, mutta tuli ylioppilaaksi muualta keväällä 1964. Se oli muistaakseni minun ehdotukseni silloin v. 1989. Listaa en ole tarkistanut, mutta näin muistelen.

    1. Hei, tässä eka postissa on tosiaan lukuja vielä väärin. Ne ovat täsmentyneet kirjoitusten myötä ja kun olen saanut kopioita vuosikertomuksesta. Keväällä valmistui 51 ja syksyllä 6 ja kuten sanoit, Maija on ollut mukana tapaamisesssa, siksi yht. 58 Tapaamisissa on vielä mukana aina 1965 kirjoittaneita joten luku vaihtelee.
      Esim. tässä http://www.helinurmi.fi/2014/12/17/mihin-tarvitsit-ylioppilastutkintoa/ on tarkat tiedot laudaturarvosanoista ja yleisarvosanoista. Kyselen siinä kirjoituksessa että mihin yo-todistusta on tullut käytetyksi myöhemmin.

  34. En viitsinyt aiemmin näissä kommenteissani ”paljastaa”, että minulla on edelleen tallella VI-luokalla otettu valokuva, jossa olen ujona melko väkinäisesti kuvassa Raija J:n ja Katriina K:n keskellä, toinen käteni toisen, toinen käteni toisen olkapäällä (kaulassa) ! Kuvan takana lukee Raijan kirjoittama ”pikku-Pertille”. Mm. se oli yksi syy (muineen), että luulin Sinun ehkä olleen minuun jollain tavalla ihastunut. Mutta se olikin siis vain kiusoittelua.

    1. Minulla on tuo mainitsemasi kuva myös. Itselle tärkeämpi on toinen, samalla kertaa koulun terassilla kuvattu, jossa minä ja Tupu ja Lellu ollaan Tänin kanssa samassa kuvassa. Kivoja nuo kuvat, niitä ei ole monia.

  35. Ai, tämä olikin jotain ”tyttöjen juttuja”, enpä niistä ymmärtänyt. Tuolla Sinulla tuossa kommentissani tarkoitin tietysti J:n Raijaa.

  36. Minulle oli ”ikävä yllätys”, kun hajotit nämä kouluaika- ja siihen liittyvät muistelusi sinne ja tänne, vähän kaikkialle. Minulle se alkuperäinen jatkumokokonaisuus oli paras ja helpoin. Mutta itseäsi vartenhan näitä kirjoittelet (kai hieman muillekin). Mutta pääsithän minusta paljolti eroon sillä tavalla. Olen ollut liian paljon kirjoitteleva (kommentoiva) ”kiusankappale”.

  37. Enhän tarkoita, etteivätkö kirjoitukset tallella olisi paikallaan, valittelin vain sitä alkuperäistä kokonaisjatkumoa. Nyt on vaivaisella hieman enemmän työtä etsiskellä näitä eri aiheita, sieltä ja täältä; ei sen kummempaa !

  38. Muuten: Imatran kauppalahan on sinua nuorempi kaksi vuotta, kaksi kuukautta ja muutaman päivän päälle, ei siis täyttä kolmea vuotta.

  39. Eihän minulla tänne pitäisi olla enää mitään kirjoittamista, yhtään enempää kaiken jo kirjoittamani (liiankin) jälkeen, ei !
    Katselen nyt pitkästä aikaa uudelleen näitä sivustoja, siksi olen taas täällä.
    Nyt on jo vuosi 2017 pitkällä, on heinäkuun 18. päivä, erittäin sateinen ainakin täällä Rovaniemellä. Pitkästä aikaa päätäni on särkenyt monena päivänä yhtä mittaa. Luen nyt tämän vuoden 70:ttä kirjaani (!), kolmatta kertaa Juhani Suomen julkaisemaa (v. 2013) teosta Mannerheimista, erityisesti tämän presidenttikaudesta. En ole kuitenkaan mikään Mannerheimin ihailija, historia kiinnostaa. Jos tämä lukemisvauhtini (tosin melko hidas nykyään) jatkuu tällaisenaan, saatan päästä tänä vuonna 125-130 kirjaan. Viime vuonna luin 76 kirjaa.
    Hyvää loppukesää kaikille teille, jotka ehkä näille palstoille joudutte !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *