Imatrankosken maalareita

Edellisen kirjoituksen myötä sain uutisia että Valtionhotellin Keisarisalissa olisi sama taulu kuin minun kuvassani. Asiaa piti tietysti tutkia. Minulla on tässä huoneessa tietokoneen takana nämä kaksi taulua kosken kuohuista:

molemmatVasemmalla oleva taulu on Nikolai Silfvenbergin tekemä ja totta tosiaan muistuttaa Alfred Favorinin samalta paikalta maalaamaa taulua, joka on ostettu Valtionhotelliin takaisin. Samalta paikalta on maalattu lukuisia upeita tauluja, kertoo Etelä-Saimaa.

Toisen taulun tekijän tunnen hyvin, hän on serkkuni Arja Lampinen. Kuva löytyy myös googlaamalla Arjan nimi. Kumpikin taulu on minulle rakas, sen verran imatralainen edelleen olen. Tietokoneella työskennellessä on tauluja mukava katsella.

Mitä muuta eilisen jälkeen? Vuonna 1945 syntyi 95 758 lasta ja nyt tästä vuosiluokasta on elossa noin 70 000. Miehiä tietty vähemmän kuin naisia. Ja Karin kommentista edelliseen kirjoitukseen kuulin, että meistä riemuylioppilaista olisi jo poistunut yhdeksän.

Meitä seurasivat 1946-49 syntyneet olivat varsinainen vauvabuumi, yli 100 000 vauvaa vuosittain. Se näkyy suomalaisten ikäjakaumassa edelleen. Meille se näkyi isoina koululuokkina ja leikkitoverien riittävyytenä. Imatran yhteislyseo oli vuonna 1965 Suomen toiseksi suurin yhteiskoulu. Ylioppilastulva alkoi meidän myötä: ylitettiin 10 000 raja ja siitä se nousi vuosittain 35 000een kunnes alkoi laskea.

Imatran kauppalassa oli vuoden 1964 aikoihin muistaakseni 36 000 asukasta, nyt vain 28 000. Silloin työllisti Rautatehdas ja Enso Gutzeit ja Voimalaitos – varmaan moni muukin.

Ihmisen elämänkulusta on vaikeampi puhua. Kokemukset ovat yksilöllisiä ja ainutlaatuisia samalla kun yleisiä: työ-perhe-lapset-lapsenlapset. Tässä iässä osaamme varmaan jo olla arvottamatta toisiamme. Elämä ei ole suorittamista vaan elämistä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *