Suomalaisia elämänkertoja

Hain eilen kirjastosta teoksen JP Roos: Suomalainen elämä. 1987 ja olen lukaissut sen läpi. Äsken huomasin että samainen teos olisi ollut omassa kirjahyllyssä. Sitä paitsi siistimpi teos, kirjaston kappale on melkein kokonaan alleviivattu. Olinpa tyhmä. Joka tapauksessa Teos on kiintoisa ja helppo lukea. Jäsennykset pitävät jutun kasassa niin ettei poukkoilla liikaa. Aineisto on tuotettu Yle:n kirjoituskilpailussa ja kerätty opiskelijoilta vapaaehtoisesti vuosina 78-80. Tuotetusta aineistosta sosiologi Roos on sitten hakenut jäsennyksiä.

Jos rajaan tarkasteluni ”1964 ylioppilaat” hankkeen kannalta, niin toinen ja kolmas sukupolvi koskettavat eniten. Vanhempamme elivät sodanjälkeisen jälleenrakennuksen ja nousun aikaa. He kokivat sodan ja sen tuoman elämän epävarmuuden. Heillä oli tavoitteena oma koti, vuokralla asuminen koettiin alentavaksi. Koulutus oli vähäistä. Kiertokoulun jälkeen tuli neljävuotinen kansakoulu ja senkin sota keskeytti ajoittain. Elämä oli köyhää ainakin nykyihmisen silmin katsottuna, mukavuuksia ei kodeissa ollut. Kuitenkin työn ja hengissä pysymisen rinnalle oli elämän sisältönä noussut jo perhe ja koti.

Kolmas sukupolvi merkitsee 40-50-luvulla syntyneitä. Sota päättyi vuonna 1945 eli 1964 ylioppilaat syntyivät heti sodan päätyttyä. Epävarmuus ei kuitenkaan haihtunut välittömästi, vaan ilmeni lapsuuden ja nuoruuden ajan monin tavoin. Suuren murroksen sukupolvi yleisnimikkeenä sisältää monenlaista murrosta: maalta kaupunkiin, elintason nousua, koulutusmahdollisuuksien lisääntymistä, elinkeinorakenteen muutoksia. Asunto hankitaan säästämällä, ei enää itse rakentamalla. Sairaudet vähenevät ja optimismi valtaa tilaa. Toisen ja kolmannen sukupolven välillä vallitsee jyrkkä ero: kolmannelta puuttuvat tosi kovat kokemukset ja niiden tilalle tulee hiljainen eteenpäin meno. Ihmissuhteiden merkitys tuntuu nousseen. Jospa niihin riittää aikaa ja energiaa ensimmäisen kerran maamme historiassa. 60-luvun lopun kulttuurin murros ravisutti Suomessakin ja herätti joukkomittaisen kapinan edellisen sukupolven arvoja ja ratkaisuja kohtaan. Naiset sijoittuivat työelämään kodin ulkopuolelle ja lasten määrä väheni kun ehkäisy mahdollistui. Lapset olivat entistä enemmän toivottuja, oman valinnan tulosta.

Toisena jäsentelynä Roos esittää ulkoisen ja sisäisen elämän hallinnan nelikentän (s.66). Jos kumpikin puuttuu on kyseessä ”onneton kurja elämä” (1900-luvun alussa syntyneet). Jos on vain ulkoinen hallinta niin ”valittaja kaikkeen tyytymätön” tyypitys kuvaa tilanteen. Sisäinen hallinta voi olla aitoa tai epäaitoa, josta seuraa aidosti onnellinen tarina tai näytelty kulissielämä. Aidon ja epäaidon erottaminen ei aina ole helppoa, se on selvä. Ihmisen mieli työstää kokemuksia jatkuvasti eikä epäonnistumisiin juuttuminen ole hyvä. Roos pohtii perustavia elämänkokemuksia, joiden ympärille elämänkerrat rakentuvat. Kokemusten monipuolisuus vs yksipuolisuus, ovatko nekään selvästi erottuvia? Onnellisuusmuuri on tarpeellinen käsite joka liittyy yksityisen ja julkisen erotteluun.

Roosin teos sisältää lukuisia tarinoita, joita ainakin minusta oli kiintoisaa lukea. Jokainen tarina on omanlaisensa ja siitä voi aavistaa, minkälaisesta ihmisestä on kysymys. Eniten koskettivat tarinat 4-6-vuotiasta lapsista jotka menivät vieraalle töihin. He eivät kaikki olleet huutolaisia vaan oma äiti tai isä oli saattamassa. Se on elämän pakkorako, kuusivuotiaan terveys mennyt raskaissa töissä. On siinä muutosta meidän ikäpolven lapsenlapsiin.

Niinpä. Voisimmeko ylioppilaaksi 64-65 Imatran yhteislyseosta päässeet kirjoittaa oman  tarinan? Avainkokemukset? Mitä opittu ja mitä vielä jäljellä? Tarinat olisivat varmasti erilaisia ja sehän siinä just olisi kivaa. Katsotaan ottaako hanke tulta syksyn alkaessa.

Tätä blogia on käyty katselemassa 680 kertaa, 89 eri ihmistä, jotka ovat viipyneet lähes kuusi minuuttia. Tätä ennen oli pitkä tauko joten käynnit liittyvät näihin uusimpiin juttuihin. Isoin nousu on sähköpostitse tiedotettu valokuvakertomus, muista tieto meni vain FB ja TW kautta.

hankeVierailijat tulivat Jyväskylästä, Helsingistä, Imatralta, Tampereelta, Lappeenrannasta, Oulusta, Ylöjärveltä, Vantaalta, Espoosta jne. Google Analytics tarjoaa minulle tällaista tietoa. Ainoa mikä itseä hämmästytti oli että Twitterin kautta oli myös tullut lukijoita ja he olivat viipyneet sivuilla kauemmin kuin muut. Luulin että laitoin sinne tiedon turhaan. Aina sitä oppii.

Hyvää kesää!

2 kommenttia artikkeliin ”Suomalaisia elämänkertoja”

  1. Kyllä luetaan, nyt on jo yli sata eri lukijaa. Nyt on sen verran käyntejä päivittäin, että katsoin parhaaksi poistaa ne sinun ylimääräiset kommentit ettei ne hämää muita. Siis ne joissa arvelit etteivät menneet läpi. Tuli ne mutta osin väärään paikkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *