Taas Imatralla

Nyt oli jo toinen käynti Imatralla, mikä voimistaa omien juurien tiedostamista. Lauantaina 14.6. viettivät Arja ja Ilkka Lampinen yhteisiä 70v. juhlia ja kutsuivat mukaan vanhoja tuttuja ja sukulaisia. Minä olen Arjan serkku ja niinpä sisareni kanssa päätettiin osallistua.

pieniLaitan kuvan Arjasta ja Ilkasta talonsa edessä. Talo kuuluu heidän elämäänsä, sinne mahtuivat kaikki viisi lasta. Maitakin varmaan omistetaan mutta en sitä puolta erityisemmin tunne. Kun nyt ajattelen Arjaa ja Ilkkaa niin he taitavat edustaa pysyvyyttä monessa suhteessa, vaikka ovatkin muutoksen sukupolven edustajia. He alkoivat seurustella Imatran Yhteislyseon koululaisina (esim. Koulu Kosken Kainalossa osa 2 s. 114 mainitsee Ilkan Ford Transitin. jolla mentiin Savonlinnaan konventtiin 1962 . Arja oli Smålander silloin). Lampiset ovat vanha suku Korvenkylässä, kuten monet juhlissa paikalla olleet (Pellinen, Ikävalko, Vesivalo). Toki Ilkka on matkustellut ympäri maailmaa ja tullut kuuluisaksi Venäjäsuhteiden hoitajana. Arja taas on säilynyt sisäisesti taiteilijana myös ollessaan suurperheen äiti. Erilaisuudesta huolimatta he ovat pysyneet yhdessä. Kiitos juhlista. Pitäisikö vielä täsmentää, että en oikeastaan käynyt Imatralla vaan Rauhassa/ Lappeenrannassa, missä heidän talonsa sijaitsee. Minun mieleni vain koki sen Imatralla käynniksi. Tapasin Juhani Pellisen, joka oli ollut järjestämässä luokkokokoustamme, mutta itse estynyt osallistumasta.

Tuntuu että kaikialla tulee vastaan varhaisvaiheiden merkitys kun se on aktivoitunut omassa mielessä. Rosa Liksom totesi Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä että ”ihminen kuljettaa aina mukanaan 15 ensimmäistä vuottaan.” Mäntän Göstä Serlachius taidemuseon Koli- taulu puhui eilen minulle (ihan totta, vanhat taulut puhuivat siellä) ihmisen juurista:

Männnyn juuret kiemurtavat kymmeniä metrejä maan sisässä. Ihmiselläkin on juuret, vaikka ihminen voi vapaasti kävellä ja siirtyä paikasta toiseen.

Luin kirjan ”Koulu Kosken Kainalossa 2, Imatran Yhteiskoulu 1908-2006″ kun sain sen nyt omakseni. Tässä osassa kirjaa tultiin lähemmäksi omia kokemuksia ja lukeminen oli antoisaa. Eeva Kalin (Kopra, Eppis) kertoi keskikoulun ajoista oman päiväkirjan pohjalta. Kirjoituksessa välittyi nuoren tytön mieli hyvin aitona: pukeutuminen, ihastumiset ja ystävyyssuhteet tärkeinä asioina. Myös Timo Koski (Markkanen, Tine) kertoi muutaman mielenkiintoisen tapahtuman kouluajoilta. Olimme siis mukana kirjassa, kiitos Eppis ja Tine.

Koulu -kirjassa toistuvat monet asiat. Kouluun hakeminen oli selvää vain perheissä, jossa vanhemmilla oli koulutusta tai tietty yhteiskunnallinen asema. Tavallisissa perheissä kansakoulun opettaja usein teki aloitteen oppikouluun pyrkimisestä. Pääsykoe oli mainittu usein ja vapaaoppilaspaikat olivat käytössä. Kauempana asuvat kertoivat juna- ja bussimatkansa yksityiskohtaisesti. Kun yleisillä kulkuneuvoilla ei päässyt, poljettiin pyörällä 15 kilometriä säällä kuin säällä. Imatran yhteislyseo, valtion kaksoisyhteislyseo, oli paikkakunnan sivistyneistön oma koulu. Ei ihme että tunsin siellä oloni vähän vieraaksi työläispentuna. Olin sukupolvea, jossa ensimmäistä kertaa joukkomittaisesti suoritettiin yo-tutkintoa tavallisista työläisperheistä käsin. Ehkä myös maanviljelysperheistä? Pitäisi avartaa omaa tietämystä tuohon suuntaan.

Elämänkerta- kirjallisuutta olen jatkanut lukemalla ”Kauaksi kotoa. Muutoksen sukupolvi kertoo” toim. Anja Salokannel ja Kaija Valkonen 2012. Kirjoittajia on yhteensä 21 ja  kertomukset osoittavat sen valtavan murroksen mitä he ovat elämänsä aikana kokeneet. Mökeistä on lähdetty ja globaaliin maailmaan päädytty. Löysin tuon teoksen lähikirjastosta ja maininnan ansaitseekin kirjastojen merkitys muutoksen sukupolvelle. Monet meistä raahasimme painavia kantamuksia kirjastoista ja ahmimme tieto- ja kaunokirjallisuutta yökaudet. Tiedon nälkä ja sisäinen pakko avartaa elämänpiiriä vei eteenpäin. Teokseen oli saatu mukaan monia YLEn ja TVn toimittajia, journalisteja, näyttelijöitä, opettajia. Kirjoittamiseen piti olla halua. Kiintoisa nähdä miten sitä löytyy meidän 1964-65 -ylioppilaista. Ideoita kypsyy hiljalleen.

Itse olen miettimässä että missä vaiheissa elämääni olin eniten tilanteessa jossa aikaisempi osaaminen ei selvästikään kantanut eteenpäin.. ja kuinkas sitten kävikään.

6 kommenttia artikkeliin ”Taas Imatralla”

  1. Tämä pariskunta on niminä varsin tuttu vieläkin. Arjan muistan koulusta paremmin kuin Ilkan. Arja näyttää kuvassakin varsin tutulta.

    Me Joutsenon puolella asuneet olemme olleet tarkkoja siitä, että emme ole imatralaisia. En tiedä, kuinka on tämän pariskunnan kohdalla. Ja ovatko raja-aidat enempi kaatuneet myöhemmin. Joutsenoa en osaa kuitenkaan Lappeenrannaksi kutsua puhumattakaan Rauhasta tai Tiurusta.

    Kaikki nuo korvenkyläläiset sukunimet ovat myös erittäin tuttuja niinkuin arvaat.

  2. Arja asui silloin kouluaikana Saarestenmäellä kuten Ilkkakin. Nykyisin he asuvat Imatran rajan ulkopuolella, osoite Rauha. Arjan kanssa ollaan s-postivaihdossa ja aion matkustaa tänä syksynä yhteislukemaan hänen päiväkirjamuistelmiaan kouluajoilta. Monenlaista on virinnyt tämän muisteluhankkeen tiimoilta.
    Sinä olet niitä harvoja jotka uskaltaa kirjoittaa kommentteja blogiin. Monet pitää sitä outona. Me ollaan siis outoja, kiva!

    1. Hei Pentti Hirvikoski,

      kiva että olet löytänyt tämän blogin.
      Sinä taisit olla Arjan ja Ilkan parhaita kavereita silloin nuoruudessa. Kerroin Arjalle nyt sinun s-postin osoitteen kun siitä oli kesäkuussa puhetta, hän oli kiinnostunut.
      Olisin tietysti iloinen jos kommentoisit muitakin posteja ja kertoisit mitä mieltä olet tällaisesta vuosiluokan historian tutkimuksesta. Muistanko oikein että opiskelit sosiologiaa ja teit epätavanomaisia ratkaisuja urallasi? Se olisi kiinnostavaa …

  3. Enpäs näköjään aikaisemmin huomannut viestiäsi…Juu tein epätavanomaisia ratkaisemattomuuksia niin sanoakseni…Joskus ajattelen että eipä sisu antanut periksi lähteä Australiaan vaikka oli paperit jo valmiina…Vaan mitpä väliä on millään kun suurin osa elämästä on eletty ja edessä kajastaa vain valo…Nimittäin krematorion uunista…hah.

    1. vai Australiaan, no se ei ole ihan tavallista Imatralla
      en tiedä minäkään onko mieltä miettiä henkilöhistorioita tässä vaiheessa, mutta tulipa tehtyä
      kokeilun tarkoitus lie ymmärtää jotain eri tavoin kuin ennen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *