Mitä sain kotoa mukaani?

Palaan elämänkerta teemassa omaan henkilöhistoriaan. Teos Miten minut on kasvatettu (tiedot edellisessä postissa) käynnisti prosessin oman mielessä. Siinä kerrottiin 1900-luvun alkupuolesta jolloin olot poikkesivat sotien jälkeisestä ajasta. Minunkin elämäni alku muistutti noita aikaisempia kovia aikoja.

Synnyin kotona, vuokra-asunnossa Viipurintien ja Meltolantien risteyksessä. Yhdessä huoneessa meitä asui isä, äiti ja veljen synnyttyä kolme lasta. Tuosta asunnosta muistikuvia on vähän, muutama valokuva pihalta. Isä rakensi leluja, jopa pikkuisen polkupyörän ja äiti ompeli vaatteet vanhoista kankaista. Ulkohuussi oli tietysti ja kaivo  vähän kauempana. Muistan että vitsa oli olemassa ja sisko ehkä sai siitä kerran. Muistan kun velivauva pissi sängyssä ylöspäin, se oli erikoista.

Muutettiin omaan taloon kun aloitin kansakoulun. Siinä asuttiin alakerrassa 2h + k, vintti jäi rakentamatta, mutta siskon kanssa kesäisin nukuimme siellä. Kaivo oli pihassa siitä oli kiva vintata vettä ämpäriin. Käymälä oli puuvajassa ja sinne mentiin käsikopelolla pimeässä kesät ja talvet. Puita oli kiva pilkkoa. Keittiö oli talvisin ainoa lämmin huone ja sinne oli aamuisin kiire pukemaan. Tässä on kotini ja pihakoivu.

kotitaloIkkunalla näkyy pelargoniat, äiti oli taitava kukkien kasvattaja. Orvokit piti aina ostaa pihalle, vaikka puutetta olikin. Ompelutöissä piti kaiken olla just kohdallaan, ruuan laitto oli vähemmän tärkeää. Isä oli vanhempi ja alkoi talon valmistuttua sairastella sydäntään. Hän kuoli kun olin 13 v ja äidille jäi kolme koululaista elätettäväksi vailla tuloja. On sen täytynyt olla hänelle rankkaa aikaa. Sisko meni töihin ja naimisiin nuorena ja meitä jäi kaksi lasta, minä ja pikkuveli. Äiti ymmärsi koulutuksen arvon ja kielsi omat tarpeensa voidakseen meidät kouluttaa. Menimme kesätöihin nuorina ja rahat käytettiin koko perheen elantoon.

Tämä maisema on talosta vasemmalle. Sitä olen katsonut niin usein että tunsin sen virittävän mielessäni vahvoja tunnelmia. Tuota tietä olen kulkenut ja tuosta veräjästä metsätielle pujahtanut (taitaa veräjä puuttua mutta kuvitelkaa 🙂 )

maisemaTuiki tavallinen maisema, se oli silloin aidattu naapurin lehmien vuoksi. Tie on Meltolantie ja me asuimme siinä ilman numeroa, ei ollut niin tarkkaa siihen aikaan. Posti tunsi tai saimmeko postia juuri lainkaan, tuli nyt mieleen. Vasemmalle lähtee tie kukkakedolle ja metsiin. Oli ihana lasketella suksilla tuota mäkeä, sai pitkiä liukuja. Ylempänä oli hyppyri josta en uskaltanut laskea. Tuon kuvassa olevan metsän takana oli lähin naapuri, jossa asui kolme poikaa. Heidän kanssa leikittiin paljon, metsässä tai pelloilla. Tuossa näkyy alametsä ja ylämetsä, jonka keskellä oli sydämenmuotoinen kivi. Toisessa suunnassa oli vanha maalaistalo ja navetta. Siellä sai käydä katsomassa eläimiä ja hakemassa maitoa päivittäin. Lempilehmille annettiin nimet, minulla oli vaalea hieho nimeltä Lepsu.Tykkäsin poimia metsämansikoita ja vietin aikaa yksin metsässä astia mukanani. Uimapaikkaan oli matkaa ja sinne mentiin lapsiporukalla kävellen, kivet pistelivät jalkoja kun kesät oltiin ilman kenkiä. Ei meitä kukaan vartioinut vaikka oli äkkisyvä ranta. Kaikenlaista leikkiä riitti mutta koulu oli myös tärkeä, mukavasti elämää jäsentävä juttu. – Akille kiitos kuvien digitoinnista, ilman kuvia muistoja ei olisi virinnyt tällä tavalla.

Mitä siis sain kotoa? Perusturvallisuuden joka kantaa läpi elämän. Tottumuksen niukkaan elämään. En ole koskaan osannut käyttää palkkaani kokonaan, vaikka ei ne suuria ole olleet. Olen niin tottunut olemaan ostamatta mitään turhaa. Olen saanut identiteetin että kuulun tavalliseen kansaan, työväkeen, jopa köyhälistöön. Ei me Penttiset olla mitään erityistä eikä meillä kotona tarjota koskaan muuta kuin kahvia ja pullaa. Muu olisi hienostelua. Opin inhoamaan pullaa kun minun piti leipoa joka lauantai. Arvot olivat yleisellä tasolla selvät, kunnon kansalaiseksi piti kasvaa. Se alkoi siitä, että koulussa piti pärjätä hyvin. Keskustelut käsittelivät arkisia asioita eikä mitään yleisempää. Äiti taisi ymmärtää niin että kun on vaalisalaisuus niin ei sovi kertoa ketä äänesti. Äidin uskovaisuus oli niin päällekäypää ja syyllistävää, että me kaikki kolme lasta erosimme kirkosta aikuisena. Vielä lukiossa ja opiskelun alkuaikoina tukeuduin uskontoon tiukan paikan tullen, näen päiväkirjoista, mutta sitten aloin tiedostaa ja hankin uuden uskonnon opiskelijaliikkeessä.  kaverien ympäröimänä. Isä oli kai sosialidemokraatti kuten imatralainen työväki yleensäkin. Hän kävi kerran elokuvissa, olisiko ollut Tuntematon sotilas. Tällaisesta kodista aloin kävellä kouluun metsäteitä pitkin. Seuraavaksi kerron kouluajoista.

Laitan linkin Piken blogiin, hänen kirjoitus palautti mieleeni taas lisää mielenkiintoista. Kaupat eri huoneineen maidon tai lihan myyntiin jne. Ostokupongit muistan myös. Auringonpimennystä 1945 en muista kun en ollut vielä syntynyt.

6 kommenttia artikkeliin ”Mitä sain kotoa mukaani?”

  1. Laitan itselle kommentin kun en viitti muokata edellistä. Isosisko hyväksyi kertomani ja täydensi, että postilaatikko oli Mellonmäen juuressa ja sieltä postit haettiin. Heti muistin paikan, se oli iso puu. johon oli kiinnitetty paljon laatikoita. Kumpikaan ei muista tuliko meille Ylä-Vuoksi kotiin, ehkä ei tullut. Isälle tuli Kansantyö lehti jonkun aikaa ja äiti ei siitä tykännyt. Kristityn elämää ei sotkettu arkisilla asioilla.

    Äiti oli muuten kuuluisa hyväntekeväisyydestään ja siitä kulki sukulaisten piirissä juttuja. Aina piti kolehtiin laittaa jotain ja muille antaminen saattoi mennä oman perheen edelle erikoisillakin tavoille. Yhteisvastuu keräys oli vuosittain ja siinä hän toimi kerääjänä.

  2. Mukavasti ja mielenkiintoisesti kerroit lapsuudestasi. Luettuani minunkin tekee mieleni kirjoittaa yhteenveto lapsuuden olosuhteista. Olen paljon kirjoittanut yksittäisistä tapahtumista, pieniä tarinoita. Muistojen helmiä. Tämän tyylinen kooste puuttuu. Kirjoitan sen omaan blogiini. Ehkä en juuri nyt tai sitten kirjoitan juuri nyt. Laitan tietoa, miten se edistyy.

    Blogissa en ole käynyt moneen kuukauteen. Nythän sain asiaa mennä sinne taas. Olen kyllä ajatellut mökiltä tultuani, että jospa aktivoituisin uudelleen sinne. Facebook on vähän toisenlainen foorumi ja ehkä se on nyt nähty. Tosin en Facebookistakaan pois jää, mutta blogi on monessa asiassa käyttökelpoisempi.

  3. Kiva kun kommentoit tännekin, Pirjo.
    Minulla on ajatus että opin itsestäni jotain ratkaisevasti uutta kun käyn tässä läpi elämäni. Lapsuudesta löytyy noita köyhän elämän yksityiskohtia joita nuoremmat on kokeneet vain kesämökeillä jos sielläkään. Vuonna 1945 kaikki olivat köyhiä, sanoi joku TVssä äskettäin. Jotkut sitten vaurastui nopeammin ja jotkut hitaammin. Lapsuudessa leikkejä riitti ilman ostolelujakin.
    Katsotaan mitä opitaan..

  4. Heli, kiitos kun ohjasit minut tänne. Täytyy sanoa, että on tämä mielenkiintoinen projekti. Kiitos, kun pistit pystyyn ja onneksi lähdin mukaan! Meidän kolmen tarinat ovat kovin erilaiset mutta kuitenkin niin samanlaiset. Yhteinen elinaikako ja sama ympäristö sen tekevät. Koulu, kaverit, tekemiset ovat tässä niin tutunoloiset, Kesätöissä olin minäkin, niillä uimarannoilla, mutta sillä erotuksella että sain itse käyttää kaikki rahat. Ei meillä(kään) ollut elämä leveää, tuntuu että erityisesti ruuassa säästettiin – ja siinä tänä päivänäkin pystyy säästöjä saamaan. Kun tästä ystäväni, paikkakunnan tärkeimmän kaupan tyttären, kanssa keskustelin, sanoi hän että heillä syötiin vanhaksi menevää lihaa ja makkaroita ym. Silloin oltiin paljon tasavertaisempia sosiaaliluokasta riippumatta, kun jo tarjonta oli vallan toista kuin tänä päivänä.
    Perusturvallisuus oli varmasti se minkä minäkin kotoa sain. Sekä uskon omien siipien kantavuuteen.

    Hieno kirjoitus, kiitos.

    1. Kiva kun löysit tänne. Ei ollut tarkoitukseni piilottaa tätä, mutta en joka kerta ilmoittanut FBssa erikseen.

      Totta on että sodan jälkeen kaikki olivat köyhiä nykyiseen elämään verrattuna. Äiti osasi ommella ja teki vanhoista uutta, se auttoi pukeutumisessa paljon. Vasta vanhempana olisi pitänyt olla kaupasta ostettuja, pienenä ei niitä kaivannut.
      On tämä kivaa, nautin minäkin.

  5. Kaivohan meidänkin Hämeenlinnan Hätilän omakotitalossamme ( vuonna 1947 rakennetussa ) toki oli ja ulkohuussi pihan perällä. En ole koskaan tullut selvittäneeksi, milloin sinne Hätilään ja Liisantielle vesijohdot ( ja sen sellaiset asiat ) tulivat. Olisi pitänyt kyllä ottaa selvää, varsinkin kun talomme on ehoisessa kunnossa ( kolmas omistaja sitä on hieman laajentanut rakentamalla saunan maan päälle, alunperinhän sauna oli kellarissa ). Nykyinen talomme omistaja on neljäs eli kolmas meidän jälkeemme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *