Yliopistossa opittua – 60-lukulaisuus

Nyt lähestyn nuoruuteni loppuosaa ja kysyn: mihin asti jatkoin elämääni koululaisen identiteetillä? Ehkä ensimmäiset viisi vuotta yliopistossa, sitten tuli seinä vastaan. Aamukävelyllä tuli mieleen että entä jos olisin tuossa vaiheessa avioitunut ja valmistunut nopeasti ja jatkanut samaa rataa. Tuo ajatus kauhistutti nyt, ei se olisi ollut minun elämä.

Alkuaika yliopistolla oli suurta sekaannusta ja epävarmuutta. Mikä ihme yliopisto on, mitä siellä pitää tehdä, miten olla? Asunto oli varattu, mutta se olikin annettu muille ja jouduin tosi heikkotasoiseen vuokrakämppään aluksi. Siirryin alivuokralaishuoneisiin yhdessä jonkun kaverin kanssa kunnes pääsin opiskelija-asuntolaan kampuksen keskelle. Se oli halpa (20 mk /kk oikeus asua muistaakseni 2v.). Olin tarpeeksi köyhä, oli siitä hyötyä. Opintolainojen valtiontakaus tuli toisena opintovuonna ja rahahuolet poistuivat sen myötä. Opintoihin pääsy vei kauemmin. Englanninkieliset kirjat ihan uusilla käsitteistöllä oli mahdoton yhtälö ja psykologian kurssilla vielä korostettiin, että puolet teistä putoaa pois ensimmäisen vuoden aikana. Opiskelijakaverit ympärillä olivat mukavia, Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan perukoilta samanlaisista kodeista kuin itsekin. Muistan miettineeni että täällä on nyt sitten parhaat oppilaat kouluistaan, että viitekehys on sikäli erilainen. Jännitin ensimmäisen lukukauden tenttien tuloksia ja oli helpottavaa päästä läpi. Pro exercitiot, pakolliset kielikokeet suoritin heti syyskuussa englannissa ja latinassa, se oli helppoa.

opintokKuvassa opintokirjan aukeama ja yo-kuva. Äiti ompeli jakkupuvun ja täti maksoi permanentin. En tahtonut hymyillä koska hammasrako oli suuri. Sen korjaamiseen oli varaa vasta paljon myöhemmin.

Jyväskylässä opiskelleille tässä yliopiston tuottama mainio historiallinen demo opiskelijaelämästä, suosittelen (kesto 6 min).

Opin vähitellen yliopisto-opiskelijaksi siinä mielessä että opin saamaan tenteistä sen 2- joka oli hyvän tiedon alaraja. Tutkimusseminaareista pidin eniten ja niistä sain kiitettäviä. Psykologian opintojen toinen vuosi siirtyi vuodella eteenpäin, koska en ollut ymmärtänyt suorittaa tilastotieteen kurssia eka vuonna. Opiskelin sitten kasvatustiedettä enemmän. Kolmantena vuonna taisin ahmia parhaimmillaan seitsemää eri ainetta (psyka, kasvatustiede, erityispeda, filosofia, sosiologia, tilastotiede, matematiikka) ja aloin seurustella. Olin jollain tasolla päässyt kiinni opiskelijaelämään – nyt arvelen sen olleen koululaisroolin ja kiltin tytön roolin jatkamista. Mikä sen sitten lopetti?

Ensirakkauden päättyminen oli rankka kokemus jota en osannut käsitellä mitenkään. Kävelin kaiket illat pitkin Jyväskylän katuja. Samaan aikaan opiskelussa olisi pitänyt siirtyä suurempiin kokonaisuuksiin ja autonomisempaan otteeseen. En pystynyt siihen ainakaan tuossa emotionaalisessa tilassa ja vitkastelu oli ainoa tie eteenpäin, matalalla profiililla. Opiskelijoiden radikalisoituminen oli alkanut ja se veti puoleensa. Aloin opiskella yhteiskunnallisia aineita ja osallistua ainejärjestöjen toimintaan. Niissä virisi uutta intoa elämään.

Syksyllä 1970 löysin itseni uudessa tilanteessa. Olin hitaasti suorittanut kaikki tutkintoon vaadittavat opinnot ja pääsin ½ assistentiksi psykologian laitokselle (700 mk käteen oli iso summa). Aloin seurustella tulevan mieheni kanssa ja osallistua aktiivista JOS:n (Jyväskylän Opiskelevat Sosialistit) toimintaan, kaikki tämä samoihin aikoihin. Hupaisa oli lukea teoksesta Kenen sukupolveen kuulut? tutkimustulos, että suurten ikäluokkien (45-50 syntyneiden) myönteisten henkilökohtaisten kokemusten piikki osui vuoteen 1970. Enpä tiennyt olevani niin linjassa sukupolveni kanssa.

Tämä vaihe oli ensimmäinen antoisa aktiivisen toiminnan kausi, jossa rakensin itseni uudelleen monessa mielessä. Hullaantuneesta rakkaudesta siirryin realistisempaan suhteeseen, jossa voi oikeasti elää. Opiskelijoiden kriittisyys yhteiskuntaa kohtaan oli melkein totaalinen ja muistutti varmaan joukkomittaista puberteettia. Irtautumisen halu oli valtava ja kaikki piti uudistaa, vanhat oppisisällöt roskiin ja sosialistisista maista uutta tilalle. Työpaikkani oli innovatiivinen ja salli paljon kokeilua. Tutkimusrahoitusta hankittiin ja saatiin ja oltiin onnellisia pätkätöistä huolimatta. Tämä kausi teki minusta 60-lukulaisen lopuksi ikää, vaikka minun osallistuminen tapahtuikin 70-luvulla.

Teos Kenen sukupolveen kuulut yhdistää suuret ikäluokat ja 60-luvun murroksen näin:

suomi60Kaikkia ei 60-lukulaisuus koskettanut , se vaikutti enemmän kaupungeissa kuin maalla ja veti mukaan enemmän työläis-taustaisia kuin yläluokkaa. Minuun se kolahti koska olin yliopistossa töissä ja aktiivisen opiskelijaliikkeen keskellä. Se oli mahtavaa aikaa, joka suuntasi energian maailman parantamiseen. Paljon opittiin vaikuttamisen keinoista ja yhteistyöstä. En kadu, vaikka  moni toimintatapa tuntuu nyt lapselliselta ja ajattelu yksioikoiselta. Voi siinä nähdä uskonnosta toiseen siirtymistäkin jos haluaa. Ei persoonallisuutta voi uudistaa nopeasti. Jostain vanhasta luopuu ja jotain jää. Elämänkaaripsykologiasta muistan Gouldin kuvanneen että aikuisuuteen siirtyminen vaatii luopumisen uskomuksesta että kunhan olen itse kunnolla ja hyvä, niin kaikki seuraa ikäänkuin itsestään. Jokaisen pitää oppia että elämä on paljon monimutkaisempaa eikä yksinkertaisia ratkaisuja ole. Tämä posti on jo niin pitkä että siirrän loput yliopistoajasta seuraavaan, aikuisuus alkaa.

Lisään vielä YLE Elävän arkistosta haastatteluja otsikolla 60-lukulaisuus. Siinä käydään läpi kansainvälisiä taustoja (11 min) ja vertaillaan Suomen radikalismia muihin. Me kaikki ollaan sotilaiden lapsia, me heti sotien jälkeen syntyneet. Hannu Salaman kommentti, enpä ollut ennen noin ajatellut. Siksi haluamme rauhaa ja vastustamme sotaa.

9 kommenttia artikkeliin ”Yliopistossa opittua – 60-lukulaisuus”

  1. Ihanaa löytää radikaali 60-lukulainen! Minä marssin Vietnamin sotaa vastaan Suomessa ja Amerikassa. Rauhanliikkeessä olin mukana ja Moskovaan piti päästä. Voi niitä aikoja 🙂

    1. Vai olit sinä Moskovassa! Minä kävin Berliinin festareilla, josta kerron esim. tässä http://www.helinurmi.fi/blogi/about/
      Rauhanliike toimi pitkään ja Suomi-Chile seura perustettiin. Siinä jäi yliopisto toiseksi 🙂
      Tästäkin olisi kiva kuulla montako koulukaveria 60-lukulaisuus kosketti ylipäätään, varmaan monet eli elämäänsä siitä kauempana

  2. Täällähän näyttää olevan eri otsikoiden alla monia kirjoituksia ja hieman sitten kommentointia teidän tyttöjen kesken.

    Itsehän liityin puolueeseeni, SDP: hen 1.6.1967, en Helsingissä (jossa toki opiskelin), vaan Imatran sos.dem. työväenyhdistykseen, Imatran vanhimpaan. Puoluejäsenyyttä tulee siten pian jo 48 vuotta täyteen. Vapaajäsen olen ollut 65-vuotiaasta. Kunnallispolitiikan aloitin hieman ennen valmistumistani, olin Imatralla ehdokkaana vuoden 1972 kunnallisvaaleissa. Kunnallishallinnon aloitin kesällä 1971, myös Imatralla, varsinaisen kunnallishallinon virkaurani vuonna 1974 (siis vasta 29-vuotiaana) Uudenkaupungin apulaiskaupunginsihteerinä. Ja Ugin kaupunginjohtaja olisin ollut ”tuossa tuokiossa”, ellen olisi lähtenyt sieltä nopeasti pois (syyt olivat erinäiset eivätkä johtuneet vain minusta, vaan osittain myös silloisesta morsiamestani, tulevasta lääkäristä). Opintonihan olin suorittanut HY:ssa ja kunnallisaineiden opintoni tietysti Tampereella (muuallahan niitä ei voinut opiskella). Kansanedustajaehdokas olen ollut vain kerran, v.2003 täällä Rovaniemellä. Omassa puolueessani olen kuulunut mielestäni aina puolueen keskustaan, ja minustahan tuli vuosikymmenten varrella poikkeuksellisen kaukonäköinen ja osaava talousmies par excellence. Ensimmäinen virkani (Ugin) oli henkilöstöhallinnon tehtävä, se oli silloin uutta julkisessa hallinnossa. Ja kaikkein ensimmäinen virka, johon olin jo pääsemässä vuoden 1973 lopulla, olisi Jyväskylän kaupungin terveyskeskuksen talouspäällikön virka (”pioneeri”tehtävä sekin, kuten sitten oli myös Lahden kaupungin sosiaalitoimen taloushallinnon päällikön tehtävä v. 1975). Jne….

  3. Heli, oletko syntynyt syntymäpäivänäsi (siis vuonna 1945) noin klo 20.05 ? Elämäsi ja työurasi näyttää olleen ja olevan hyvin mielenkiintoinen, jos olen näistä kirjoituksistasi oikein ymmärtänyt.

    1. En ole syntynyt tuohon aikaan vaan keskiyöllä 25. ja 26. päivän välillä. Kotona kun synnyin niin ei kukaan tainnut kelloa katsoa mutta noin on kerrottu. Joku sukulainen oli myös syntynyt 26. päivä ja siksi ilmoitettiin se syntymäpäiväksi. 🙂

  4. Kun satuin näkemään kirjoituksestasi syntymäpäivämääräsi, en malttanut astrologina olla omin lupineni koettamatta asettaa kohdalleen horoskoppiasi (toivottavasti et pahastunut). Kun kirjoituksessasi oli mainittu eräitä melko tarkkoja ajankohtia, yritin asettaa kooppisi kohdalleen. Tuo syntymä hieman yli kello 20:n näytti osuvan melko lailla kohdalleen, kun testasin tähtikarttaasi. Laatimani kooppi antoi nousevaksi merkiksesi Kravun, aurinkosihan on tietysti joka tapauksessa Skorpionissa.
    Tuo itse mainitsemasi suurpiirteinen syntymäaika antaa nousevaksi merkiksesi Leijonan (se olisi sama kuin minulla), olit sitten syntynyt joko hieman ennen puoltayötä tai hieman sen jälkeen. Jokaisesta suomalaisesta on olemassa minuutintarkka syntymäaika (jos kotona syntyy, on kätilön sekin merkittävä ylös). Yleensä vanhempien muistelemat kellonajat saattavat heittää kohtalaisen paljonkin. Itse jouduin tiedustelemaan oman syntymäni kellonaikaa Hämeenlinnan keskussairaalan arkistosta, josta sen sain (olin tosin syntynyt kuuluisassa H:linnan yksityisessä synnytyssairaalassa Höyhensaaressa, mutta sen arkisto oli siirretty onneksi Keskussairaalaan tri Krohnin sairaalan lopetettua toimintansa). Jostain syystä äitini Edla ei ollut merkinnyt tärkeää syntymäni kellonaikaa lapsikirjaani, jossa on muuten paljon tietoja varhaislapsuudestani ennen äitini kuolemaa heinäkuussa 1949. Sisareni Leenan (missi-Vanessan äidin) syntymän kellonaika on sen sijaan merkitty hänen lapsuuskirjaansa, muita tietoja on paljon vähemmän kuin minun, esikoisen kohdalla.
    Tarkan syntymäaikansa kellonaikaa myöten saa kyllä arkistosta (tiedot ovat Valtionarkistossa, jos nyt tässä oikein muistan), mutta sieltä ei tietoa anneta vieraalle ihmiselle.
    Jos olet nousevalta merkiltäsi tosiaan Leijona, se sopisi paremmin mm. siihen, että kerrot olleesi apulaisrehtori silloin ja silloin. Johtajuuteen yleensä on minun merkkiyhdistelmäni Leijona / Oinas ehkäpä se kaikkein paras ja toiseksi parhaana pidetään yleensä merkkiyhdistelmää Leijona / Skorpioni jne…
    Täytyypä testata (ellet pahastu) tuota ”uutta” kooppiasi antamiesi tietojen pohjalta.
    Tosin kiinnostuksesi psykologiaan ja sen läheisiin tieteisiin viittaisi enemmänkin siihen laskemaani Krapu / Skorpioni- yhdistelmään. Olen toki kyllä ollut aina kiinnostunut psykologiasta, filosofiasta jne. minäkin, vaikken niitä opiskellut. Käytännöllisen filosofian aioin kylläkin sisällyttää aineyhdistelmääni, mutta se sitten jäi monen muun mielenkiintoisen asian varjoon.
    Eilen sain uuden ”vanhan miehen” ajokorttini viideksi vuodeksi eteenpäin.
    Näin tässä MM-hiihtojen keskellä !

    1. Minulle tämä tähtikarttojen tarkastelu on vain yksi tarina monien joukossa, en jaksa ottaa tosissani. MInä selitän elämääni yhteiskunnallisilla taustatekijöillä jotka taittuvat perhekasvatuksen kautta minuun. Perintötekijät ovat nousseet mieleen nyt vanhempana kun pidän yhteyttä siskoon ja veljeen (joiden kanssa oli vähän tekemistä aikuisuudessa ) ja huomaan meissä sisaruksissa samoja taipumuksia. Ihmisellä on jonkinlainen oma tahto lapsesta alkaen ja kiinnostuksen kohteita.

      Että ne selitettäisiin tähtien asennoilla on kyllä ihan humpuukia. Ihminen kaipaa selviä malleja ja selityksiä ja tuo on tietty yksi sellainen. Tulkoon jokainen onnelliseksi omalla uskollaan, mutta en pysty kiinnostumaan nousevista tai laskevista merkeistä, en millään. Ainoa kiinnostava tässä on tuo ihmisen kekseliäisyys selittää elämänsä melkein millä tahansa. Yliopistonkoulutuksen pitäisi tuottaa tutkimusperäistä ajattelua mutta ei se välttämättä muuta mielen perusrakenteita. Tietoisuus voi koostua erillisistä osista joiden ei pitäisi mahtua samaan päähän mutta mahtuvatpa vaan. Ihminen on ihmeellinen olio.

      Tänään katson naisten viestin ja mäkihypyn Falunista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *