Elämän käännekohdat – 40 vuotias itsenäistyy

Tässä vaiheessa omaelämänkertaa pysähdyn miettimään kehityksen kulkua, tasaisuutta vs käännekohtia. Psykologiassa puhutaan tasaisista vaiheista joista kriisin kautta siirrytään uudelle tasolle. Blogasin joku aika sitten tutkijan kasvusta kuvaten miten vähitellen voidaan siirtyä laajempien kokonaisuuksien hallintaan.

tutkijaksiTuo kuvaus liittyy minunkin ammatilliseen kasvuun. Opin koulutuksessani toimimaan ensimmäisen tason mukaisesti, materiaalikeskeisesti. Myös lisensaatin työssä jatkoin sillä tasolla vaikka olin jo sisäisesti tyytymätön. Teoriana marxilaisuus ei ollutkaan sovellettavissa psykologiaan sellaisenaan, enkä muitakaan teorioita osannut käyttää. Ratkaisuna oli empiriassa pysyminen ja tilastomenetelmillä leikkiminen.- En ole  ennen ajatellut mitä jos olisin toiminut toisin tuossa elämänvaiheessa, mutta nyt tämän elämänkerran kirjaamisen yhteydessä nousee monia kohtia. Jos opiskelijaliikettä ei ollut noussut, olisinko käyttänyt energian tutkijaksi kasvuun (ja olisin edelleen yliopistolla töissä)?

Samanlaisen kuvauksen voisin rakentaa ihmisen elämänkaaresta. Klassikko Erikson kuvasi jo 1950-luvulla keskeiset kahdeksan elämän vaihetta kriiseineen. Vaiheen eläminen voi jäädä tavallaan kesken, jos siihen sisältyvät keskeiset haasteet eivät tule ratkaistuksi. Keskeneräiset asiat tulevat vastaan myöhemmin, jolloin on tilaisuus elää ne läpi uudella tavalla. Koskaan ei ole liian myöhäistä elää lapsuus uusiksi, sanotaan. Sama koskee nuoruutta ja aikuisuutta, aina on tilaisuus kasvaa henkisesti. Siitä tässä elämässä on kysymys.

Palaan omaan aikuisuuteen astumisen vaiheeseen. Olin töissä yliopistolla, assistenttina ja tutkijana. Parisuhde vakiintui ja ensimmäinen lapsi syntyi. Se on valtava mullistus naisen elämässä, mutta siihen aikaan työhön palaaminen 6 kk jälkeen oli itsestään selvää ja äitiydestä nauttiminen piti asettaa uomiinsa. Omistusasuminen on Suomessa tärkeä ja se mahdollistui meille kun mies oli sen jo tahollaan aloittanut. Siirryttiin kolmioon lähiössä ja tultiin juuri ja juuri toimeen opinto- ja asuntolainakierteessä. Samaan aikaan suhteeni työhön muuttui ja myös  työpaikan suhtautuminen minuun. En ollut enää lupaava nuori ja opiskelijaliikkeen heikennettyä ei verkostoillani ollut samaa arvoa kuin ennen. Mieleen hiipi että lähdettävä on, tämä ei ole minun paikkani. Vihdoin uskalsin lähteä 3 kk sijaisuuteen ja jättää ns yliopistourani (so jatkuvat sijaisuudet). Tuo oli iso askel minulle, pitkään kypsytelty. Siitä askelesta aukeni aikuiskouluttajan työ ammatillisessa opettajankoulutuksessa, toinen antoisa aktiivisen toiminnan vaihe elämässäni. Lähtiessäni en tätä kuitenkaan voinut tietää, vaan olin aika kovilla henkisesti.

Kriisivaiheessa arvioidaan omaa elämää tavallista syvemmin. Mitä minä olen, mitä haluan? Jung puhuu yksilöllistymisestä (individuaatio), itseksi tulemisesta. Hän näkee isoksi askeleeksi aikuisuudessa 40 ikävuoden vaiheen, jossa vasta irtaudutaan kodin perinnöstä. Ensin ollaan sidoksissa kotiin henkisesti, sitten irtaudutaan olemalla  vastakkaista mieltä, mikä on vain riippuvuuden toinen muoto. Noin se oli minulle tapahtunut. Olin 40 enkä tiennyt mitä MINÄ oikeasti olin. Oli mies ja kaksi lasta jotka tuntuivat kyllä oikeilta, mutta entä minä itse? Jungin mukaan individuaatio on suurelta osin tiedostamattoman johtama prosessi, jossa yksilö kohtaa omat tiedostetut ja tiedostamattomat puolensa. Prosessi alkaa tyhjyydeen ja masennuksen kokemuksilla. Individuaatio merkitsee vapautumista sovinnaisuuden kahleista ja omien aitojen elämänratkaisujen löytymistä. Oman persoonallisuuden eri puolet integroituvat niin että naiseus ja miehuus saavat tilaa kummassakin sukupuolessa. (Ihmisen elämänkaari, toim. P.Niemelä ja J.E. Ruth 1988 , J Myyrän artikkeli Keski-iän kehitystehtävät, siirtymäkauden saavutuksia s 202-204.)

Huomasin miten hyvä käsite siirtymäkausi onkaan ja lihavoin sen. Ei ole käännekohtia vaan siirtymiä, jos käytetään psykologisia käsitteitä. Sosiologit ja historian tutkijat kuvaavat ulkoisia tapahtumia joihin yksilön elämää voi peilata. Nyt piti mennä syvemmälle ja hakea muistin tueksi kirjahyllystä psykologian teos. Jospa lopetan tämän postin happy endiin: olen 40 v ja tulen omaksi itsekseni ensimmäistä kertaa. Seuraavaksi löydän työn jossa voin käyttää persoonallisuuttani ja kasvaa edelleen. Se olkoon seuraava tarina.

Kommenttina vielä tässä välissä, että 60-lukulaisuus taitaa olla ainoa vaihe jossa yleinen yhteiskunnallinen murros heijastui samanlaisena minuun. 1980-luku oli taloudellisen kasvun aikaa, mutta minun taloudellinen tilanne oli heikoimmillaan, elin ansiosidonnaisella uutta työpaikka etsiessä. Ensimmäisen pysyvän työmääräyksen taas sain 1991 jolloin muu Suomi alkoi taloudellisesti romahtaa. Olin 46-vuotias, pitkään siis viivyin pätkätöissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *