Oppimisen avoin maailma 2015

Palaan takaisin tämän blogin ideaan eli verkoissa internetissä elämiseen. Se on olennainen osa elämääni eläkeläisenä. Viime vuonna sukelsin menneisyyteeni riemuylioppilastapaamisen jälkeen, yhdessä muutamien koulukaverien kanssa. Se oli antoisaa ja heijastelee varmaan iän myötä lisääntynyttä tarvetta ymmärtää itsensä kokonaisuutena. Nykyhetki on jatkumoa menneelle, mutta nyt siis takaisin nykyhetkeen.

Ensin myönteinen havainto tiistailta: SITRAn seminaari Uusi koulutus oli livenä verkossa ja havaitsin sen kauttaaltaan korkeatasoiseksi. Historia antoi puitteet joista jatkettiin nykyhetkeen. Hahmotettiin oikeasti heikkouksia ja vahvuuksia. Tulevaisuutta ennusti mm. Hannu Linturi jota arvostan pitkän linjan kehittäjänä. Otavaopisto toteuttaa unelmia eikä vaan puhu niistä. Nyt käsittelen tarkemmin viimeistä puheenvuoroa, josta kuva:

sitrasemJari-Pekka Kaleva eli tässä hetkessä eri tavoin kun koulutuksen asiantuntijat, jotka ovat väistämättä kiinni nykyisissä rakenteissa ja tuntevat mahdollisuuksien rajat liiankin hyvin. Kaleva osoitti miten koulun asema tiedon omistajana on muuttunut. Kansainvälinen koulutustarjonta on totta, kaikkea voi opiskella kotonaan tai missä vaan kunhan yhteydet toimivat. Englanninkieli kehittyy käytettäessä, kuten suomalaisille koululaisille on jo käynyt.

Minä elän globaalilla tasolla: Twitterissä yli 50% seuraajistani on ulkomaisia, Facebookissa kavereista neljännes ja ryhmistä suuri osa. Olen rakentanut verkostoa vuodesta 2008, englanninkielisessä blogissa luettelen opintoni näin.  Olen tyypillinen osallistuja, koulutettu nainen, tosin ikää minulla on enemmän kuin yleensä. Oppimisen kysymykset ovat lähellä sydäntäni edelleen (toimin ammatillisena opettajankouluttajana viimeiset 25 vuotta työelämässä) ja pidän silmällä ns uutta oppimista. On osoittautunut haasteelliseksi saada kiinni siitä, miten kaiken internetin tarjonnan keskellä itse oppiminen kehittyisi tai muuttuisi. Ainakin uusia menetelmiä oppii jatkuvasti ja asenteet ovat käymistilassa. On ’normaalia’ elää ja olla avoimesti yhteydessä kun tarvetta ilmenee.

Uutena ilmiönä on lisääntynyt MOOCien (avoimet massiiviset verkko-opinnot) yhteydessä vapaaehtoisten tukijoiden (fasilitator) käyttö. Konnektivistisilla kursseilla ajatus on sisään rakennettu ideaan: kaikki ovat verkostoitumassa ja tukemassa toisiaan. Muutamilla yliopistojen kursseilla kutsutaan etukäteen avustajia. Olen toiminut nimikkeillä Expert Participant, Teaching Assistant ja Community Teaching Assistant kolmella erilaisella kurssilla. Tärkein valmius näihin tehtäviin syntyi osallistumalla vastaaviin opintoihin. Niiden kokemusten ansiosta tunsi prosessin kaaosvaiheineen eikä pyrkinyt auttamaan jokaista kaikessa vaan jakamaan tuntemuksen yleisemmin ja viitoittamaan tietä eteenpäin.

Itse asiassa minun valmius nousi kyllä opettajankouluttajan työstä. Pääsin jo 80-luvun lopussa toteuttamaan koulutusta jossa opiselijat pakotettiin itseohjautuvuuteen, hakemaan oman opettajuutensa ammatillisen osaamisensa ’päälle’. Opiskelijoiden kritiikki oli tuttua jo noista vuosista, kaikki oli kuultu ja koettu. Fasilitaattorina pitää olla varma siitä että henkilökohtainen itse rakennettu ops on paras tie eteenpäin. Sehän on nyttemmin todettu kaikkialla, myös tämän viikon SITRAn seminaarissa.

Olen onnellinen siitä että sain elää aikaansa edellä olevassa koulutusyhteisössä ja oppia myös verkko-opettajuuden työssä ollen v 2009 mennessä. Huomaan oppimiseni kannattelevan hyvin edelleen kansainvälisissä yhteisöissä. Jotain paradoksaalista ehkä on siinä, että (paljon parjattu miljoonien kouluttaja) Coursera osaa lähestyä minua henkilökohtaisesti ja saa minut miettimään lähtisinkö kehittämään ajatteluani Singaporen  yliopistoon vai mitä seuraavaksi tekisinkään…?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *