Kotimaataan ei löydä kartalta vaan …

Ihmisen kotimaata ei löydy kartalta vaan niiden ihmisten sydämistä jotka häntä rakastavat. Tuo ajatelma nousi mieleen (alkuperäistä kirjoittajaa en löytänyt). Edellä kuvaamani lapsuus ja kouluaika neljän kilometrin säteelle rajautuen tuntui pieneltä, mutta avartavia tekijöitä löytyi koulunkäynnistä ja kirjastosta. Ikätoverien kanssa jaettiin senaikainen nuorisokulttuuri, radiosta kuunneltiin Kaleidoskooppi ja Toivotut, tansseissa oli elävää musiikkia ja muutamat tärkeät elokuvat pääsin katsomaan.

Entä nyt? Missä maailmassa elän? Noin viikko sitten Imatralla kuuntelin koulutoverien puhetta ihmisistä, joiden nimet olivat tuntemattomia (kuka asui missäkin, meni naimisiin, erosi, muutti jne). Puhetta riitti ja se oli vilkasta. Tunsin olevani kuin ulkomailla, vieraskielisten keskellä. Hupaisaa se oli, ei tämä ole valittamista.

Missä sitten olen kotonani? No tässä tietokoneen ääressä. Jotain esimerkkejä elämän piiristäni: Twitterissä minua nyt seuraa 540 ihmistä. Kartalle he asettuvat näin (tiedot lähetetään aika ajoin s-postiin ihan pyytämättä):

twitter2015Seuraan itse enemmän muualta kuin Suomesta ja sama toimii sitten toiseenkin suuntaan, alle puolet seuraajistani on suomalaisia. Valkoisista alueista ei kukaan seuraa. Tässä saman luettelon alkupäätä kuvana:

tweetmap211114USA ja UK ovat hyvin edustettuja, seuraavana Australia ja Kanada, sitten Hollanti, Brasilia, Intia jne. Osan ihmisistä tunnen pitkältä ajalta, osaa en lainkaan. Mielessäni yhdistän nimiä tapahtumiin, joista yhteys alkoi.

Englanninkielinen blogi on toinen tärkeä portti maailmaan. Tässä on Google Analyticsin kartta vuodelta 2011, jolloin verkosto toimi yli 100 maahan.

mapoverlyTässä valkoisia maita on vähemmän kuin Twitter-kartassa. Tilanne tietysti vaihtelee sen mukaan miten aktiivisesti olen toiminut ja ollut esillä kursseilla ja muiden blogeissa. Vuorovaikutuksesta on kyse.

Kotimaani on tämä maapallo jonka tulevaisuudesta olen kiinnostunut. Voin toimia globaalisti osallistumalla mihin haluan. Väestön vanheneminen on prosessi joka etenee eri tavoin maapallon eri osissa, nopeimmin Suomessa ja Japanissa. Vanhenemisen tuomia kysymyksiä ratkotaan niitäkin jo globaalisti.

muistelotyht Olen tuntenut olevani jollain sivupolulla kun olen nyt vuoden verran blogannut suomeksi omasta henkilöhistoriasta ja niistä muutoksista mitä elämäni aikana  on Suomessa tapahtunut.

Olen iloinen että lukijoita on kaikkialta Suomesta, jopa Inarista. Helsinki -JKL-Tampere-Lappeenranta ja Imatra, Oulu jne. Kommenttejakin on tullut kivasti. Eppis, Ilmo ja Pike blogaavat myös, ilman heitä tuskin olisin kirjoittanut.

Oman elämän historia pitäisi jotenkin yhdistää siihen mitä olen nyt. Siksi kirjoitin tämän postauksen. Otsikkoon vastauksena voin sanoa vain että laajalle alueelle hajautuu kotimaani, moniin erilaisiin verkostoihin. Verkostoissa tehdään jonkin aikaa yhdessä jotakin, opiskellaan, ideoidaan, kehitellään – ei maar siinä rakkautta aina ole ilmassa mutta sitä parempaa kun ajoittain on sitäkin.

18 kommenttia artikkeliin ”Kotimaataan ei löydä kartalta vaan …”

  1. Nyt minun on vihdoin älyttävä lopettaa kirjoitteluni ! Yksi lisäkommenttini edelliseen kirjoitukseen ja pieni muisteluni tähän katosivat ”taivaan tuuliin”. Teinkö jonkin virhepainamisen näppäilyssäni vai katosivatko ne jostain muusta syystä ? Niin on käynyt joskus aiemminkin.

    1. Vaikea sanoa miksi katoavat, joskus tietty nettiyhteys katkeaa. Nimi ja s-posti pitää kirjoittaa, kuten punaisella merkillä neuvotaan. Muuta tärkeää ei ole kuin lopuksi painaa Lähetä kommentti -painiketta.

  2. Ajatella miten pienestä – siitä neljän kilometrin säteestä – on tullut noin iso, sinun kotimaasi on maapallo. Tarvitset vain oman tilan ajatella, tietokoneen näppäimiltä lähetät sitten näitä loppuun asti hiottuja mietelmiäsi. Ja koko maailma on kuulolla, osa vastaakin sinulle ja keskustelee kanssasi. Tätä on globalisaatio parhaimmillaan: Vapaata ajatusten vaihtoa maiden rajoista piittaamatta!

    Minulle riittää oman nuoruuteni perkaaminen! Sitä pyöritellessä on aika ajoin kiva pysähtyä miettimään, miten omat kokemukseni peilautuvat (teollisen) maailman suuriin muutoksiin

    1. Minähän vain esitin muutaman kuvan jotka olivat jo koneella valmiina – ja päinvastoin kuin otsikossa sanoin ettei kotimaata löydy kartalta. Sieltä etsin kuitenkin.
      Mutta siinä on taika kun itse kirjoittaa ajatuksen näkyville niin aina se vie jotain ajatuksen puolikasta uusille urille. Siinä mielessä nämä meidän nuoruuden muistelot ovat olleet tärkeitä. Uskomaton kokemus.

  3. Hei Heli. Minusta oli jännä tuo juttu, kun tunsit olevasi kuin vieraalta planeetalta kun kuuntelit juttujamme. Minäkään en yleensä tiedä vieraammista ihmisistä paljoakaan. Sinikka asui tässä samalla kadulla silloisen miehensä Timon kanssa. Ja joku kysyi että ovatko eroamassa? Ei sitten aavistustakaan ollut. Mutta olivat kyllä– siis eroamassa. Mutta syystä pitivät vähän kauemmin kulisseja yllä

    1. tuossa hyvä esimerkki siitä mistä puhuin: kuka Sinikka kuka Timo millä kadulla … luovutan heti kättelyssä
      kiitos kommentista Raija

  4. Sinä se olet tosi kansainvälinen henkilö. Ei sinun ole tarvinnut edes matkustaa kohdemaihin ja maailma on siinä, Muutaman näpäyksen takana. Aivan huikeaa näin päin ajatellen. Sinulle on ollut huikeaa palata juurille kirjoitusten muodossa… tervetuloa juurille. Terveisin Piikiikka

    1. tuo sai minut miettimään onko minua vain yksi, vai montako niitä entisiä helejä istuu vieressä ja seuraa huvittuneena tätä kirjoittelua?
      eletään monella planeetalla yhtä aikaa?
      ollaan me huikeita jokainen

  5. Mielenkiintoinen tuo kysymys mistä me ollaan ja missä. Perehdyin tuohon kääntäessäni Karen Armstrongin kirjaa Remembering Karelia, jossa tarkastellaan pääosin Karjalan evakkoja, kansallisuustunnetta ja karjalaista kyläyhteisöä. Sieltä nousi esiin semmoinen termi kuin habitus, joka tuossa yhteydessä ei ollut rajattu vain henkilön olemukseen, vaan siihen kuului niin omat tupa, kirkonmäki, ystävät, sukulaiset ja kyläläiset sekä kansalliset symbolit – siis kaikki mikä ihmisen elämään vaikuttaa. Näitä siis ihminen kantaa mukanaan lähes koko elämänsä. On hauska seurata, mitä sana ”me” aina asiayhteydessään tarkoittaa. Me Imatran yhteislyseon 8. luokkalaiset vuonna 1964, me imatralaiset, me karjalaiset, me vanhat. Ainoa ”me”, joka yleensä jää selittämättömäksi, on Paavo Väyrysen puheessa: ei aina selviä, tarkoittaako me Paavoa ja hänen vaimoaan vai Paavoa ja hänen kuvaansa Pahvi-Paavoa, molemmat met ovat tosin yhtä vakuuttavia.

    1. Just noin, Ilmo.
      Habitus voisi olla yläkäsite kaikelle mistä puhumme:
      ”..habitus kokoaa yhteen yksilön koko elämän historiaan sisältyviä kokemuksia sekä havaitsemis- ja suhtautumistapoja. Habitus ilmentää tietyn yhteiskuntakerrostuman kulttuurin rakentumista yksilössä, joten habitus on yhteydessä yksilön luokka-asemaan, joka ohjaa ihmisen tapaa toimia. Habitusta voidaan pitää sekä yksilöllisenä että yhteisöllisenä asiana. Habitus on myös eräässä mielessä ihmisen koko olemisen tapa.”

      Olen miettinyt tuota erikseen nettimaailmassa ja keskustellut mm. Tuija Aallon kanssa joka toi tuon sosiologisen käsitteen käyttöön. Netissä kaikki toimii nopeasti ja pitää esitellä itsensä eri paikoissa tavalla jolla löytää ne ihmiset jotka haluaa löytää. Yksinkertaista 🙂

      Ehkä kartat liittyvät habitukseen jollain erityisellä tavalla kun nämä viimeiset postaukset tuntuvat koskettavan syvälle..

  6. Palaan nyt kuitenkin vielä näille palstoille. Tuossa tämän kirjoituksesi toisessa kappaleessa sanot sen, mistä aioin pienen muisteluksen kirjoittaa (siis se katosi taivaan tuuliin). Juuri noinhan on, kuten kirjoitat ja on paljolti ollut aiemminkin, ainakin minulle.
    Ja kuten aiemmissa kirjoituksissani olen jo kertonut, olin itse varsin ”globaali” mieleltäni ja ”sielultani” jo 13 – 14 – vuotiaasta oppikoulupojasta asti. Laaja lukemiseni ja lukeneisuuteni (muu kuin koulukirjojen) teki jo nuorena koko maailman kodikseni; lukeminen tekee kuin kaiken mahdolliseksi. Ja hyvää siinä oli myös se, että sai lähes kaiken kuvitella melko vapaasti (elokuvat kyllä toivat näkymiä, mutteivat liikaa kuten nykyään tuovat kaikki välineet) mielessään. Antiikin historian erityiskiinnostukseni antoi minulle kotimaakseni myös Kreikan, samoin Italian tunsin kuin kotimaakseni nuoresta pitäen. Kunnallishallinnon valitsin silti ammatikseni. Ensimmäisen kerran kävin Ruotsissa vasta elokuun alussa 1967 (kahdeksan päivää). Seuraava matkani oli vasta syyskuussa 1989 tyttäreni kanssa Kreikkaan, upea kulttuurimatka hyvin valikoidussa ja tasokkaassa seurassa. Sitten noita upeita kultturiopintomatkojammme tuli nopeaan tahtiin lisää aina kevääseen 1995 asti: Kreikkaan, Intiaan (satumaiset 20 päivää), Italiaan, Kreikkaan, Egyptiin (14 päivää), Britanniaan, Kiinaan (19 päivää), Kreikkaan ja Italiaan. Sitten tuli täysi stoppi erinäisistä syistä johtuen. Pääsin seuraavalle kulttuurimatkalleni vasta vuosien 2007- 2008 vaihteessa, toinen upea matka Egyptiin, joka saattoi olla myös elämäni viimeinen kotimaan ulkopuolelle.
    Nettiä siis hieman käytän, mutten voisi kuvitella luovani sen kautta yhteyksiä maailmalle, maailman ihmisiin, sellaista tarvetta minulla ei ole. Kukin elää tavallaan, tietysti, omasta halustaan ja / tai olosuhteiden pakosta.

  7. Tuo vuodenvaihteen 1990 – 1991 satumainen Intian matkamme oli elämäni ja elämämme kohokohta, se oli valtaisa elämys ja kokemus. Elämässäni on ollut aika ennen Intiaa ja on aika Intian matkamme jälkeen.

    Tyttäreni Sonja Annika pääsi kanssani Intiaan 14-vuotiaana; itse olin haaveillut imatralaisena oppikoulupoikana Intiaan pääsemisestä juuri tuon ikäisenä, ensimmäisen kerran kevättalvella 1959 ! Intian ihmematkamme aikaan olin iältäni 45 vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen.

    Heti tuon Intian upean ja ihmeellisen kokemuksemme jälkeen seurasi sitten työelämäni ja virkaurani huippuvuosi, vuosi 1991, jonka tapahtumat olin ennakoinut ja ennustanut jo 8 – 9 vuotta aikaisemmin Lahden kaupungin virassani !

  8. Niin, hyvää Juhannusta kaikille täältä kaukaa pohjoisen periferiasta ! Lämpötilahan on muutaman asteen plussan puolella, vettä on satanut viime päivät ja tästä eteenkin päin, tuulet ovat olleet tuimat. Koti-Suomessa on kai ollut hieman ”kuumempaa”. Pohjoismaiselle ihmisellehän sopivin ja mieluisin lämpötila on tutkimusten mukaan + 13 – 14 astetta; niin olen muuten itse koko ikäni tuntenut. Minulle sopivin lämpötila kaupungissa on kesäaikaan enintään 17 – 18 astetta. Saimaan rannalla, veden äärellä saa olla toki lämpimämpää.

    Itse en ole koskaan (juuri) säätä ole valitellut, en helteitä kaivannut. Täällä oli viime kesänä melko tukalaa lähes kaksi kuukautta, kuulemma lämpimintä Suomessa; koville se tosiaan otti. Hankalinta oli, kun emme saaneet sisälämpötilaa koko tuon lämpimän aikana alle 26 asteen, emme millään keinoilla.

    Intian matkamme korkein varjolämpötila oli etelän Cochinissa, 38 astetta. Se on korkein lämpötila, jonka olen kokenut missään. Intian matkallamme kävimme 13 – 14 paikkakunnalla eri puolilla valtavaa maata. Suomen 30 asteen lämpö tuntuu
    kuumemmalta ja tukalammalta kuin Intian korkeammat lämpötilat.

    Puumalan kunnan keskusta ylhäällä mäellä on Suomen lämpimimpiä, ellei lämpiminkin paikka kesäaikaan. Sen tiedän jo kaukaa takavuosikymmeniltä, koska kesäpaikkamme on Puumalassa.

  9. Näinä aikoina : Surkea on tuo nyky-Kreikan kohtalo ! Tällä nykyisellä Kreikallahan, 1800-luvulla itsenäistyneellä, on hyvin vähän tai ei oikeastaan mitään yhteistä sen ”minun Kreikkani” kanssa, ei sen kansallakaan. Minun kuin toinen kotimaani Kreikkani oli ja on tietysti antiikin Kreikka ja sen kulttuuri, länsimaisen sivistyksen perusta kristinuskon ohella. Sama pitää osittain paikkansa myös Italian kohdalla muinaisen Rooman muodossa, mutta Italian myöhempi kulttuuri, kaupunkivaltioiden, renessanssi jne. ovat ”mukana kuvassa” tietenkin. Koin ja olen kokenut ne henkiseksi kotimaakseni, kummankin, nuoresta pitäen.

    ”Tuplassahan” saavutin ensimmäisen tietovisailuvoittoni vuonna 1969 aiheesta ”Antiikin Kreikan historia” ( so. antiikin Kreikan kulttuuri kaikkineen ). Ja toinen päävoittonihan tuli sitten yli 18 vuotta myöhemmin, joulukuussa 1987 Kirsti Rautiainen-Pajarin viimeisessä esiintymisessä aiheesta : ”J.V.Snellman Suomen historiassa”.

    Kreikkaan pääsin ensimmäisen kerran vasta 20 vuotta tuon visailuvoittoni jälkeen, ja 10 päivän kulttuurimatkamme sinne oli tietysti myös valtava elämys.
    Ensimmäisen Kreikan matkamme, Suomen Ateenan-Instituutin Ystävät r.y.:n järjestämän olin varannut syksyksi 1986, mutta muuttomme Rovaniemelle elokuussa 1986 siirsi alkavia kulttuurimatkojamme kolmella vuodella eteenpäin.

    Nykymaailman Kreikkaa en muuten olisi ottanut mukaan euroon missään nimessä, jos olisin ollut mukana päättämässä, en. 1800-luvulla itsenäistyneessä Kreikassa on kerta toisensa jälkeen ollut katastrofeja taloudessa; siellä ei niitä asioita ole hoidettu taitavasti eikä osaavasti !

  10. Ja ”henkinen isäni” oli ja on Göran Schildt, suomenruotsalainen kirjailija ja erityisesti matkakirjailija. Hän kuoli keväällä 2009 muutamaa viikkoa yli 92-vuotiaana. Schildtin innoittuneet ja innoittaneet matkakuvaukset ”löysin” kirjastosta 17 -18 – vuotiaana lukiolaisena. Ne olen lukenut elämäni aikana yhä uudelleen ja uudelleen, aina muutaman vuoden välein. Niiden vaikutus on aina ollut taas hieman erilainen, olenhan itsekin vuosien varrella taas hieman muuttunut ja erilainen elämän mennessä eteenpäin.

    ”Aurinkolaiva” – teoksen olen lukenut elämässäni jo 11 kertaa, toistaiseksi viimeksi syksyllä 2007, ennen toista Egyptin matkaani (sen matkan tein nykyisen kumppanini, en tyttäreni kanssa ) . ”Odysseuksen vanavedessä” – kirjan olen lukenut yhdeksän tai 10 kertaa jne.. .

    Nuo ”henkiset kotimaani” ovat tietysti ennen muuta mielessä, mielikuvituksessa ja ajattelussa syntyneitä. Korruption ja pahuuden maata Italiaa en sellaisena pidä tietenkään minään ”kotimaanani” , kuten en myöskään ”mitättömyyden” nyky-Kreikkaa konkreettisesti, vaikka varsin ”myöhäisellä iällä” noihin maihin tekemäni kulttuuriopintomatkamme olivat upeat ja täyteläiset, tuon kulttuuriyhdistyksemme järjestämät. Missään kaiken kansan rannallamakailumatkoilla en ole tietenkään ollut. Tuo kulttuuriyhdistyksemmehän perustettiin vuonna 1986. Kaikkiaankin olisin kyennyt tuollaisia tasokkaita matkoja tekemään vasta vuodesta 1985 alkaen ( taloudellisten mahdollisuuksieni puolesta ).

    Onniteltuani Göran Schildtiä hänen täyttäessään maaliskuussa 2007 90 vuotta, sain kiitoskortin myötä hänen tervetulotoivotuksensa Tammisaareen ( Alvar Aallon suunnittelemaan taloon ) hänen kotiinsa. Harkitsin asiaa vahvastikin ( teimme muutenkin matkan Etelä-Suomeen täältä), mutten sitten ”hirvinnyt” mennä kuitenkaan tapaamaan häntä enää. Jos olisin saanut kutsun esim. kymmenen vuotta aikaisemmin ( hänen täyttäessään 80 vuotta ), olisin todennäköisesti mennyt. Schildtillähän oli huvilansa Kreikan saaristossa Leroksella, melko lähellä Turkin rannikkoa.

  11. Niin, tuo vuosia etukäteen ennustamani ja ennakoimani ( ”näkemäni” ) tapahtuma ja tilanne 1990 – luvun alussa oli tietenkin Suomen talouden romahdus ja lama. Oikein olen nähnyt ja ennustanut etukäteen nämä myöhemmätkin talouden tapahtumat , vuosien 2001 – 2003 ns. pikkulaman, maaliskuussa 1999 sekä myös koko maailman finanssikriisin, syksyllä 2008 alkaneen, maaliskuussa 2007 eli puolitoista vuotta ennen tulevaa. Maamme BKT:n alenemisen vuonna 2009 ennustin ja näin lähes ”millilleen oikein” syksyllä 2008, kuten myös lomautettujen määrän keväällä 2009 täsmälleen oikein. Jne…
    Mutta voitinhan jo 16 – vuotiaana imatralaisena lukiolaisena Apu -lehden valtakunnallisen vaaliveikkauksen, josta olen tainnut aikaisemmin mainita kirjoituksissani ( ja siitä saadun palkintotelevision talvella 1962 ).

  12. Matkastani tyttäreni kanssa Intian ”ihmemaahan” tuli vuodenvaihteessa kuluneeksi jo peräti 25 vuotta, neljännesvuosisata !
    Pitkästä aikaa luen kirjaa Intiasta, Tommi Niemisen teosta ”Vastaus on Intia”, aivan tuoretta. Sen perusteella voin todeta, että kävimme sattumalta Intiassa ”viime hetkellä”, aikana jolloin saimme kokea vielä paljolti vanhan (aidon) Intian. Erityisesti kaupungeissa on tapahtunut melko suuria muutoksia, joita on voinut havaita television ohjelmistakin. Ja onhan maan väkiluku kasvanut näiden 25 vuoden aikana noin 400 ( ! ) miljoonalla asukkaalla eli noin kaksinkertaistunut (se on tietysti aivan kauhistus). Maaseutu ei Niemisen mukaan ole kuitenkaan paljon muuttunut. Tätä kirjaa on kaikesta huolimatta kiintoisaa lukea. On kuin olisi palannut kotiin !

  13. Tuo kotiinpalaamisen tuntemukseni johtui tietysti nostalgisista syistä, ihmeellisistä, satumaisista muistikuvistani maailman ihmeellisimmästä maasta.
    Mutta Intia on kauhistus, maailman hirvein maa ihmisyyden kannalta, tietenkin. Tuon po. kirjan lopetinkin sitten aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Kirja oli toki erittäin mielenkiintoinen, ja kauhea, hirveä…. sanat eivät riitä. 1990-luvulla oli aikomuksemme tehdä ainakin kolme, neljä matkaa (vähintään) Intiaan, muttei siitä sitten tullut mitään, kun minut kieroiltiin ja juonittiin pois virastani, jossa olin ollut maamme kaukonäköisin ja osaavin kehen ja mihin tahansa verrattuna. Tämän vuoden syksyllä siitä tulee jo peräti 20 vuotta !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *