Luin Parnassoa ja kohtasin Ilman

Mukava kokemus. Tartuin yöpöydällä lojuneeseen Parnasso lehteen 3/2012 ja lueskelin sitä. Esseekilpailun satona s. 45 alkoi tarina Matkalla niityn yli, jossa teksti alkoi puhutella. Siinä lainattiin muutamia lempparirunoilijoita ja muutenkin… katsoin tekijää: Ilma Tahvanainen. Minähän tunnen hänet.

Tapasimme Jyväskylässä opiskelijoina ja assistentteina kauan sitten. Ehkä hänkin oli jossain vaiheessa ihastunut mieheen josta kerroin ensimmäisenä rakkautenani. Ajan myötä lähdimme yliopistosta kumpikin ja sijoituimme ammatillisiin opettajakorkeakouluihin, minä Jyväskylään ja Ilma Hämeenlinnaan. Tapasimme näiden korkeakoulujen yhteistyön merkeissä muutaman kerran. Kuulin Ilman tehneen väitöskirjan opettajien kasvatustietoisuuden kehittymisestä ja siitä innostuin. Sain työn käsiini ja matkustin Helsinkiin väitöstilaisuuteen, jostain syystä bussilla vai muistanko väärin. Tilaisuus oli Ratakadulla vanhassa talossa, vanhassa salissa ja se oli antoisa. Ilma oli vahvasti oma itsensä ja käytti taidetta apunaan syvällisen tieteen ohessa. Juotiin kakkukahvit enkä tainnut muuta syödäkään päivän mittaan, koska muistan päätä särkeneen. Samana päivänä tapasin ensimmäistä kertaa tyttäreni silloisen poikaystävän Elitessä kaljatuopin ääressä. Taisimme jännittää kumpikin tapaamista, mutta ihastuin toki heti tyttären valintaan. Nyt heillä on jo kaksi poikaa.

Myöhemmin juttelin Ilman kanssa opettajakorkeakoulujen yhteistapaamisissa väitöskirjan teosta, miten hän oli jopa rahattomana työstänyt sitä siirrellen laadullista aineistoa lapuilla paikasta toiseen. Kuulin hänen saaneen siitä Helsingin yliopiston palkinnon vuoden parhaasta väitöskirjasta ja muitakin palkintoja googlaamalla löytyi. Ilma säilytti tieteelliset intressinsa vahvemmin kuin minä.

Nyt sitten tapasin Ilman Parnasson sivuilta, jossa hänen esseensä palkittiin. Hän käytti mm. Claes Anderssonin runoa

On tie jota kukaan ei ole kulkenut ennen sinua.
Ehkä se on sinun.
Jos löydät sen, se on sinun.
Sitä ei ole mutta se syntyy kun sinä kuljet sitä.

Siinäpä se. Ilma kertoo esseessään väitöskirjan tekemisen prosessista: miten kasvatustietoisuus -käsite pakeni tutkijaa. Huomasin hänen julkaisseen runokirjan Huone ajassa. Huomaan ihailevani häntä entistä enemmän. Jospa tämä kokemus rohkaisee minuakin suuntautumaan kaunokirjallisuuteen ja kuvataiteisiin entistä enemmän. Niiden kautta tavoittaa yleisinhimillisen kasvun polun ja voi jakaa oman polkunsa muille oman tien kulkijoille. Ilma on aina ollut sellainen. Toivottavasti voit hyvin missä oletkin. Syntymävuosikin meillä on sama.

En tiedä miten jatkan vai jatkanko omaa tarinaa. Ainakin pitää järjestää tähänastiset jutut parempaan kuosiin, aikajärjestykseen. Nyt on kesätauon paikka, kypsykööt päätökset jatkosta ihan rauhassa.

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Luin Parnassoa ja kohtasin Ilman”

  1. Tuon Parnasson päätoimittaja oli vielä Jarmo jonka äiti Rauni pääsi ylioppilaaksi samana vuonna kuin minä ja muut mainitut imatralaiset. Maailma on näin pieni ja kytköksiä löytyy yllättäviltä tahoilta. Pitää lukea lisää Parnassoja, vein ne mökille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *