Olen avannut Koodiaapisen

Syksy alkaa aina uusilla opinnoilla ja hyvillä päätöksillä. Tähän blogiin liittyy nyt kaksi kivaa haastetta. Olen luvannut kokeilla WordDive kielenopiskelua ja blogata kokemuksistani. Toinen haaste on koodauskurssi, jonka IT-kouluttajat organisoivat  ensimmäistä kertaa avoimina laajamittaisina opintoina Suomessa. Koodiaapinen ja aapiskukko sen kannessa, kivaa.

koodiaapinen

Tällä viikolla Eliademy tila avautui ja se oli helppo hahmottaa. Kokeneena moocilaisena ei vie monta sekuntia katsoa mitä on missäkin ja mitä itse seuraan. Menen nuorimpien ryhmään koska tarkoitus on kokeilla koodausta yhdessä lapsenlapseni kanssa. Hän on esikoulussa ja nauttii tietokonepeleistä. Minä taas en ole pelannut juurikaan. Arvelen että voimme oppia toisiltamme koska olemme sopivan erilaisia ihmisiä. Motivaatio yhdessä puuhasteluun on ainakin minulla kova, joskin välimatka Hki-JKL vaikuttaa yhteistyön toteutumiseen.

Kirjoitan tässä blogissa omaa oppimispäiväkirjaa eli havaintoja opiskelustamme. Minulle ensimmäinen haaste oli välineessä. Huomasin että esikouluikäiselle sopi parhaiten ScratchJR ohjelma, jonka sai vain Apple tai Android tablettiin. Piti tehdä päätös sellaisen hankkimisesta ja siihen meni päivä. Kyselin tietty asiaa tuntevilta ja lueskelin Digitoday ym. verkkokeskusteluja. Vihjeiden kanssa rohkaistuin menemään Kampus-Dataan jossa olin ennenkin asioinut. Löysin iPad Air 2 ja myyjä auttoi laitteeseen  kirjautumisessa. Minulla oli iPhone ennestään, samalla logiikalla toimitaan. Pakkaus toi mieleen Steve Jobs -teoksen ja idean estetiikan ja tietotekniikan läheisestä liitosta. Se puhutteli minua, itse nautin verkko-opetuksessa visualisoinneista. Tähän väline-haasteeseen liittyi vielä kotona wifi verkkoon kirjautuminen ja ScratchJr ohjelman hakeminen iPadin Appstoresta. Olin juuri ja juuri ehtinyt nämä tehdä kun avattiin Skype yhteys. Siihenkin liittyi jotain häikkää koska olen vaihtanut Windows10 äsken ja Skypen päivitykset olivat muuttaneet toimintoja. Käytän Skypeä vain mummin roolissa nykyään, joten rutiinit eivät ole vakiintuneet. Kaikki toimi kuitenkin ja siellä kaverini istui sohvalla äidin kanssa.

Otettiin iPadit esiin ja näytettiin ohjelmaa kameralle. Kerroin etten ole vielä tutustunut toimintoihin. Itse asiassa juutuin demoon kun en saanut sitä suljetuksi rastista. No kun tytär sulki sen heidän padista se kyllä totteli napautusta. Minulla oli ollut ns uskonpuute. Justus alkoi kokeilla toimintoja reippaasti kaipaamatta mitään alkuinfoa. Pian hän vaihtoi tarjolla olevaan kissan lohikäärmeeksi, joka motivoi ihan eri tavalla. Koska kissan vieressä oli lukenut Cat hän antoi myös lohikäärmeelle nimen. Siis löysi kirjainvaraston ja käytti sitä. Sitten hän alkoi liikutella hahmoaan ja sai sen lentämään.

Kun ensimmäinen tehtävä oli kuljettaa kissa ruudun laidasta laitaan niin sen hän teki tarttumalla ja vetämällä suoraan. Minulle ei tuon kokeileminen tullut mieleen koska ohje neuvoi askelettaiseen etenemiseen. (En tiedä saisiko tuon vetämistoiminnon pois aluksi jotta olisi pakko käyttää ohjauspainikkeita? vai loppuisiko lapsen mielenkiinto siihen paikkaan?)

Toisessa tehtävässä piti vaihtaa tausta ja kävellä siellä edestakaisin. Justus kokeili kaikki mahdolliset paikat taustan vaihtoon ja löysi värittämisen. Siitä hän nautti kun sai hahmon tautisen näköiseksi. Sille naurettiin yhdessä. Tekemisen pitää tuottaa naurua, taitaa olla lapselle ilmiselvä vaatimus. Mikään tarkka askelten laskeminen ei kiinnostanut tällä kerralla, ehkä myöhemmin (koska numerot kiehtovat).

Justus keksi miten hahmon saa katoamaan ja miten voi kopioida monta. Taustan valitseminen lohikäärmeelle oli kivaa, tummapohjaiset piti käydä läpi ja avaruus oli erikoisen kiva. Siellä se lohikäärme lenteli avaruudessa kun nuori ohjelmoija ohjaili.

scratch1Yhden kuvan onnistuin sessiosta saamaan. Tunnelma välittynee. Samaan aikaan minulla oli ohjelma vaan auki iPadissani mutta en tehnyt mitään, ihailin vain Justuksen vauhtia. Tämä kaikki tapahtui puolessa tunnissa.

Tapaamiset kannattaakin varmaan käyttää siihen että Justus tekee ja minä kyselen ja kuuntelen. Suora näytön jakaminen puheen kanssa olisi kiva, jos jatkamme näitä istuntoja. Mummi oli ihan väsyksissä oppitunnin jälkeen, mutta se johtui muusta uudesta teknologiasta kuin ScratchJR sinänsä. Mielenkiintoista onkin se mistä rasittuu ja miksi. Minun identiteetti ei sisällä kykyä ostella uusia laitteita vaan vastustan jotenkin tuollaista. (Ei, en toki ostanut iPadia tämän koodausohjelman vuoksi, vaan se oli viimeinen yllyke. Monesti olin ollut tilanteessa jossa tabletista olisi ollut iloa mutta kai lykkäsin ostamista, koska se tuntui hankalalta).

Minäkäsitys kertoo mikä on itselle helppoa tai vaikeaa tai kiinnostavaa. Epämukavuusalueille meneminen ei ole kivaa, mutta pakollista se kyllä on. Lapsi on ennakkoluuloton, aikuinen ei. Rasituin ostamisesta etukäteen, vaikka myymälässä totesin ettei se ollutkaan vaikeaa. Rasituin verkkoon liittämisestä ja ohjelman asentamisesta ja Skypen käytöstä. Muistan oivalluksen verkko-opettajan alkuvaiheilta, kun tekniset ongelmat tulivatkin ystäviksi eli kiintoisiksi. Painopiste siirtyi ratkaisuun, mistä ihmeestä voisi olla kysymys ja oli kiva oppia kysymään oikein mikrotuelta niin että he voivat vastata. Asenne oppimiseen ratkaisee. Miten oppia olemaan juuttumatta ongelmiin? Sitä aion oppia lisää.

Ensimmäinen kirjoitukseni verkko-opettajana käsitteli tavanomaisia vaikeuksia, jotka liitin minäkäsitykseen: En ole tekninen ihminen (en voi oppia tällaista), en osaa kirjoittaa, en uskalla julkaista. Noita samoja selityksiä kuulin myös tämän blogin edellisessä hankkeessa, kun koulutoverien (50v ylioppilaaksi tulosta) kanssa vaihdoimme kokemuksia elämän kulusta. Aina sama seinä edessä, mutta yksilöllisesti väritettynä kullakin.

Miten jatkaa koodiaapisen lukemista? Justus syttyi kun sai lohikäärmeen ja avaruusmaiseman ja liikettä. Minä voisin tehdä kehityspsykologisen kuvauksen sammakosta joka muuttuu … ja sitten taas sammakoksi. Tai kuvata teorian ja käytännön ikuisen  törmäyskurssin. Ideat on tärkeitä, ne motivoivat. Miten se ohjelmointi sitten? Toiminnoiksi paloittelu ja eteneminen, oppimisen teorian näkyväksi kirjoittaminen…

Soihtu on sytytetty – lukuisia teitä eteenpäin avautuu.

 

4 kommenttia artikkeliin ”Olen avannut Koodiaapisen”

  1. Padinpidike täältä kommentoi, että suoraa näytönjakoa ei valitettavasti saada, koska meidän pad on liian vanha. Sen näyttöä ei siis saa jaettua Macille josta sen voisi Skypellä jakaa kuten suunniteltiin. Mun kännykän näytön saisi, ja sen Macin tietty, mutta niihin ei saa scratch jr. Mutta jos kaipaat parempaa yhteyttä voit harkita lähiopintojaksoa täällä, ja ainakin se onnistuu sitten marraskuun alussa.

    1. Oli kiva nähdä taas tänään miten innostunut Justus oli scratchista. Samaa kertovat peruskoulun opettajat videoissaan, oppilaat innostuvat ja työskentelevät. Sen toisen Scratchin olisi saanut tietokoneisiin ja selaimiin, mutta minä mielistyin tähän Juniormalliin. Yksinkertaisempi sopii mummille 🙂

      Jospa Justus tekee niitä juttuja ja sitten näyttää Skypen kautta. Toki tapaaminen olisi kiva, kun marraskuuhun on aikaa. Pitää miettiä. Hienosti on poika aloittanut opinnot.

  2. Onpas mielenkiintoista. Kylläpä lapsenlapsesi oppii nopeasti, ei ole ennakkoasenteita niinkuin kirjoitit. Vanhempien ja mummin kiinnostus lisää oppimisen motivaatiota. Hienoa!

    1. On tämä tosi kivaa. Sinä Pike olet nyt silta koulumuisteloista tähän päivään ja koodauksen opintoihin. Kurssin yhteydessä tapaan suomalaiset verkkopedagogiikan kehittäjät, joihin yhteys jäi välillä vähäisemmäksi. Myös uusia peruskouluissa työskenteleviä opettajia tulee tutuksi ainakin kurssin ajaksi. Verkossa ei koskaan tiedä mitä tapahtuu..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *