Koodiaapista luettu yksi viikko

Oppimispäiväkirja Koodiaapinen kurssista jatkuu. Suurin osa viikosta meni teknisiin kysymyksiin ja laitteiston varustamiseen, mitä en ihmettele enkä sure. Ihan hyvä että aukot paljastuvat ja oppimista tämäkin on. Haluan opiskella Justuksen 5½v. kanssa mutta välimatkaa on muutama sata km. Tähän mennessä on tavattu Skypessä kaksi kertaa ja olen saanut ihailla Justuksen tuotoksia kameralle näytettynä.

Justus näytti toisella kerralla lepakkoriviä synkässä metsässä lentelemässä. Lepakoiden eri värit toivat ilmettä tapahtumaan. Silmätkin voi värittää. Justus oli löytänyt lukuisia painikkeita: toisto ja  ikuinen toisto, peruutus ja palautus, viestin lähettäminen, tasolta toiselle siirtyminen. Pelikenttä oli tummien metsien ohella mieluinen tausta. ScratchJr siis motivoi tämän pojan opiskeluun.

Minä hidastelen vielä ja oudoksun iPadia. Se tuntuu niin täydelliseltä ja herkältä laitteelta että melkeinpä pelkään sitä. Olen sentään oppinut tökkäämään esim. rastia josta suljetaan. Se ei ollut kosketuksesta milläänkään ja jäin jumiin muutamia kertoja. Mieleen nousee sanonta että tietokoneahdistus muuttuu luottamukseksi. Tekemisen kautta se luottamus löytyy, sen tiedän. Olen alussa oikean kosketustavan käyttöönotossa.

ScratchJr ohjelma tuntuu mukavalta. Olen katsellut introvideon ja nauttinut esimerkeistä. Olen joten kuten tehnyt ensimmäiset harjoitukset eli eka projektini. Eilen nautin varastojen katsomisesta ja sain idean että mummo voisi pelata siellä jalkapalloa ja potkaista maalin. Se voisi Justusta huvittaa.

En osaa vielä kuvata oman oppimisen kulkua. Kokeileminen on alusta asti tärkeää, se on selvä, mutta missä vaiheessa haluan kuvan kokonaisuudesta? Eilen jo tykkäsin käydä ohjelman alalaidasta läpi painikkeiden esittelyn, se antoi jonkinlaisen kuvan. Olin printannut Vuokko-opettajan suomenkieliset kuvaukset samasta asiasta, mutta sitä en ole käyttänyt kuitenkaan. En tiedä miksi. Tuo printti taitaa olla vain perusturvallisuuden apuväline.

Olen sanonut, etten ole opiskellut koodausta koskaan. Eipä ollutkaan noin. Hämmästyksekseni löysin ikivanhan todistuksen Jyväskylän yliopiston henkilöstölle tarjotusta kurssista v 1971. Olin tuolloin aloittanut ½ assistenttina pätkätyöläisen urani yliopistossa.

todistus2

Historiallista mielenkiintoa tuosta voisi löytää. Olikohan ihan ensimmäisiä kursseja yliopistossa, eikä tiedetty mihin suuntaaan tietotekniikka tulee kehittymään ja miten assistentit sitä tarvitsevat. No koodausta ajateltiin tarvittavan – ollaanko nyt 2015 uudelleen tuossa pisteessä? Minulla on, ihme kyllä, jotain muistikuvia lohkokaavioista ja keskustelusta kurssin jälkeen, oliko Helena Hurmeen kanssa? Meillä oli yhteinen työhuone noihin aikoihin. Laskentakeskus tarjosi korkeimman asiantuntemuksen, ei ollut tietojenkäsittelyä tieteenä tai opintoina 44 vuotta sitten.

Seuraava postaus koskenee ohjelmoinnin oppimista, mistä kaikesta mahtaa olla kyse?

2 kommenttia artikkeliin ”Koodiaapista luettu yksi viikko”

  1. Minäkin 1969 otin ATK:n vapaaehtoiseksi aineeksi Lappeenrannan kauppaopistossa. Mitäpä siellä tehtiin, kun ei koneitakaan ollut: ohjelmapätkiä, ehkä juuri Basic-kielellä. Vieläköhän minulla on se oppikirja tai siis nidottu monistenippu, josta opiskeltiin….

    1. On meillä kokemushistoriaa, on todella. Minä en muista tuosta 24 tunnin kurssista juurikaan eikä ihme. Facebookissa työtoveri kertoi että yliopiston väki tai psykologian laitoksen väki kävi 1968 tutustumassa Valmetin tietokoneeseen. Yliopisto sai sitten oman laskentakeskuksen ja kone täytti kokonaisen huoneen.
      Minä en suinkaan ollut ensimmäisten joukossa käyttämässä PC-koneita, vasta 1990-luvulla aloitin. Ja omien lasten kiinnostus ja tuki oli ratkaisevan tärkeää että aloin käyttää näitä rakkineita. 🙂 Ja tässä ollaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *