Kielen oppimisen tasanteet ja pyrähdykset

Tänään mietin kielen oppimisen edistymistä. Opiskelen Worddiven brittienglantia ja eilen tunsin juuttuneeni paikalleni koko päiväksi. Harjoittelin useita kertoja, mutta vasta iltamyöhällä koin edistymistä. Tänään taas opiskelu sujui helposti, 8 minuutissa hyvään alkuun ja 15 minuutissa optimaalinen päivä saavutettu. Tällaisen kuvan Worddive antaa edistymisestäni:

sukellus2Tänään ohjelma alkoi tulkita osaamistani pysyväksi, käyrä alkoi nousta ja harjoittelukäyrä vuorostaan tasaantui. Tuloksen saa itselle vielä tarkemmin, näkee mitä käsitteitä oppii pysyvästi. Vaadittava määrä riippuu etenemisnopeudesta, mikä taitaa olla tärkeä algoritmi tämän ohjelman takana (tai yksi niistä).

Kaikessa taitojen oppimisessa, siis osaamisen hankinnassa edistyminen koostuu vuorotellen tasanteista ja hyppäyksistä. Tämä havainnollistuu kuvassa. Voipa edistyminen taantuakin jos kyseessä on tiedostamista vaativa oppiminen, syvä asenteellinen muutos. Silloin on tavallista pudota kuiluun ennen hyppäystä eteenpäin.

Tällaista elämä on. Ei elämä noudata siistejä lakeja, on yksi lempifraasini. Mielessäni kieliopintojen käyrät alkavat lähetä koodauksen oppimista (edellinen aihepiirini). Sillä puolella Tero antoi linkin jossa joku kertoi miten ison hyppäyksen kautta koodaus alkoi hänelle avautua. Tarkoitus oli osoittaa ettei koodauksen oppiminen ole lineaarista. Ei ole, ei, mikään oppiminen ei ole 🙂

2 kommenttia artikkeliin ”Kielen oppimisen tasanteet ja pyrähdykset”

  1. Todellisen englanninkielen opiskelun aloin Times-lehteä lukiessani, kun en tiennyt mitä tarkoittaa election tai USA:ssa secretary of the state. Jotakin oli alettava tehdä. Niinpä aluksi merkkasin sanakirjaan aina, minkä sanan merkitys minun oli pitänyt tarkistaa. SItten menin astetta edemmäs ja kirjoitin vihkoon tuntemattoman sanan, sen ääntämisen ja eri merkitykset. Vihdoin ylimmällä asteella etsin firman kielitunnilla tilaisuutta käyttää juuri oppimaani sanaa – esimerkiksi negligible tai I was flabbercasted.. Sama nolous tuli kun luin DOnneria ruotsiksi: istuntosali tai täysi-istunto on (sauomen)ruotsiksi plenum ja valiokunta utskott.

  2. Kiva saada kommentti blogiinkin eikä vain FB tai Twitteriin.
    Halu oppia on varmasti lähtökohta aikuisella ja sitten kyky organisoida itsensä seuraamaan omaa edistystä. Nyt on näitä valmiita verkko-opintoja, joita voi tehdä ihan missä vaan ja milloin vaan.
    Olisi kiva tietää enemmän kielen oppimisen tutkimuksesta, kun nyt vihdoin olen päästänyt englannin kielen opinnot alkuun omassa elämässä – suurin osa aikuisuudesta meni oppimistilaisuuksien välttelyyn.

Vastaa käyttäjälle ilmo pärssinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *