Elämänfilosofia – mitä se voisi olla?

Olen kirjoitellut itselleni havaintoja ja tulkintoja tapahtumista siitä asti kun suoritin ammatillisen opettajankoulutuksen v. 1990. Reflektoiva kirjoittaminen ns. Siniseen vihkoon oli pakollinen osa tätä koulutusta. Aloitin kirjoittamisen opetusharjoittelun yhteydessä, se viritti tarpeen selittää toimintaansa. Reflektointi jäi tavaksi ja johti muutaman vuoden päästä kokeilemaan, osaisinko määritellä elämän tehtäviä. Löytyi viisi haastetta. Niitä sitten tarkistin ajoittain. Muistiinpanoista näen, miten olen ennakoinut tulevaa mainitsemalla haaveeksi jonkin joka toteutuu 2-3 vuoden päästä.

kaunis

Tänä keväänä osallistuin Written Selfie- verkkokurssille. Sen aikana kävin taas kerran läpi elämääni ja sen tulkintoja. En edennyt suurempaan itseni rakastamiseen kuten oli tarkoitus, mutta uusia muistoja nousi mieleen. Jäsentämisestä on aina hyötyä ja kurssin rakenne tuki tiedostamisen etenemistä.

Viikko sitten osuin kuuntelemaan Esa Saarisen luentoa systeemiajattelusta Aalto-yliopiston opiskelijoille. Hän pitää tuon vuosittain ja kuuntelin sitten kaikki tämän kevään kahdeksan luentoa. Hän on kehittänyt kurssiaan opiskelijoiden oman ajattelun virittämisen suuntaan ja toimii itse mielestäni hyvänä mallina. Hän peilaa erilaisia tapahtumia (kulttuurin, urheilun, mitä tahansa yhteistä) ja tulkitsee niitä eri tavoin omaa elämänfilosofiaansa vasten. Hän asettaa oman elämänsä, perheensä, parisuhteensa ja ystäväsuhteensa avoimesti opiskelijoiden oppimisen käyttöön. Ei mennyt hukkaan nuo 16 tuntia jotka vietin hänen kanssaan. Sain syvyyttä omiin tulkintoihin.

Heräsi ajatus kuvailla oma kasvu keskeisten ajattelutapojen siirtyminä. Ensin lapsi ja nuori solahtaa osaksi ympäröivää kulttuuria niin että sitä on vaikea edes nähdä. Jotkut hetket jäävät mieleen: muistan pohtineeni miten hyvä kun minulla on kaksi kotia (oman lisäksi sukulaisperhe joka oli ulkoisesti menestyneempi). Tein havaintoja lukiolaisten erilaisista kodeista, koska tunsin oman kodin erilaiseksi. Jyväskylän yliopistoon siirtyminen asetti isoja haasteita mutta samalla vapautti vanhoista.

Menin aikanaan täysin sydämin mukaan opiskelijaliikkeeseen, koska siellä oli kodikasta olla. Yksi senaikainen toimintatapa tuntuu kuitenkin nykyisin täysin vieraalta: me olimme mestareita paljastamaan muiden virheitä ja puutteellisuuksia. Yhteiskunnan porvarillisuus, opetuksen länsimaiset juuret, milloin mitäkin piti osoittaa sormella. Nyt jälkikäteen tuota toimintaa voisi tulkita oman itsetunnon pönkitykseksi. Bad romance- Gagan käsitettä Esa käytti valoittaessaan lukuisia mahdollisia sivupolkuja. Pulp Fiction auttoi ulkoisten tekijöiden syyttämisen havainnollistamisessa.

Kirjoittaessani v. 97 kotisivut nimesin tiedostukseni vaiheita. Ensin parannettiin maailmaa kuin harjoitukseksi ja sitten oli vuorossa hämärä sydäntemme yllä /Taberman. Lasten kasvattava vaikutus vanhempiin on Esa Saarisen luennolla läsnä, kuten oli myös kotisivuillani. Itsen kasvatus on elinikäinen tehtävä, aina pahasti kesken. Niinpä kirjasin tärkeimmäksi tehtäväksi itseen tutustumisen: kaivaa esiin se mitä olen ja käyttää sitä vuorovaikutussuhteissa.

Aikuiskouluttajana harppaus eteenpäin tuli teorian sitomisesta käytäntöön (paremmin kuin yliopistolla). Kun pääsin välillä tutkijaksi, sain tilaisuuden vaiheistaa omaa toimintaa. Jaoin jäsennyksiä muiden kanssa, mikä oli iso askel sekin. Kotisivujeni ennuste 2000-luvulle on kovin toiveikas. Julkaisen sen tässä:

”Töistäni parhaat ovat vielä tekemättä. Ne kirjoitukset, teot, aloitteet, projektit joissa integroin oppimaani. Kirjoitan pääteokseni inhimillisen oppimisen ehdoista, työnimenä rakkauden pedagogiikka. Kuvituksella on merkittävä rooli tässä teoksessa. Se sisältää kuvia, joiden näkemisen jälkeen ei ole entisellään… (Hopper ja Cyberspace)

Uusi vuosituhat alkaa oppimisen arvon nousulla. Ihminen kasvaa eettisesti ja arvoja punnitaan. Keksitään uudelleen ammatillinen koulutus. Ymmärretään ettei markka sovi sen laadun mittariksi. Tehdään väliaikainen laki, joka estää ottamasta koulutuksen johtoon juristeja tai ekonomeja. Insinööreille järjestetään pakollista koulutusta aiheesta ”Mitä on ihminen?” He tekevät ainakin yhden käytännön harjoituksen ennen kuin heidät päästetään oppilaitokseen. Vuonna 2005 näidenkin ammattiryhmien koulutus on kehittynyt niin että esto voidaan purkaa. Päästään erilaisten ihmisten yhteistyöhön. Eheyttä etsin ikivanhan zeniläisyyden hengessä. (lainaus poistettu tästä)

Näin oppimiseen ei tarvitse liittää perinteen rasitteita vaan koulutuksen kehitystä voidaan tarkastella jatkumona, jossa viisaat kasvattajat ovat aina uudelleen löytäneet kasvatuksen totuuksia. Ei tarvitse haukkua järjestelmiä kun uskaltaa nähdä ongelmat itsessäkin. Hyväksyä oman rajallisuutensa.”

Saarisen luennot on suunnattu noille pulmallisena pitämilleni ammattiryhmille. Hän osaa käsitellä haastetta. Tämä oli yksi syy Esan luentojen puhuttelevuuteen. Hän herättää henkiin inhimillisen puolen kaikkialla, näkee ihanuuden siemenen ihmisessä. Voisin sanoa hänen rakentaneen kaipaamaani rakkauden pedagogiikkaa: ilmapiiriä joka tukee kasvua. (Vaihdoin rakkaus-käsitteen välittämiseksi jossain versiossa, kun rakkaus on suomeksi niin painava sana). Esa osoittaa esimerkein mitä korkealaatuinen toiminta on johtajuudessa, jääkiekossa, musiikissa. Jotain yhteistä löytyy …

Mitä voisin kommentoida itselle 20v taaksepäin? En kirjoita pääteosta yhtään mistään, mutta jonkinlaista kuvakirjaa digimuodossa voisin harkita. Tai siis tässä koko ajan kirjoitan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *