Virtuaalinen voimaantuminen jatkuu

Klaus Oesch käsittelee samaa kuin mitä itsestä kerron Kuka Heli? sivulla. Hän etenee edelleen teknologian hyväksikäyttöön voimaantumisen keinona. Minulla on siis paljon opittavaa häneltä.


Oesch lähtee tietoajan yhteiskunnan vaatimuksista – no se taitaa olla tuo avautuva meri. Oppimisen ja tietämyksen hallinnan käytännöt perustuvat teknologian infrastruktuurin innovatiiviseen hyödyntämiseen. Näin se on, en kai voi olla eri mieltä. Tässä hyödyntämisessä syntyy epäjatkuvuuksia; no ihan varmasti syntyy. Niiden keskellä tässä on eletty ja jospa niiden hallitsemiseksi/ ymmärtämiseksi on tämä blogikin syntynyt.

Oikeilla ratkaisuilla (siis teknologiaa oikein soveltaen ja toimintoja organisoiden) voidaan haluttaessa luoda kansallinen tietotalouden kehittämisen menestystarina, sanoo Oesch tiivistelmässä. Se on yleinen kehys koko hommalle. Minä ajattelen enemmän ihmisen kannalta mutta tuossa viitekehyksessä se ihminen elää, ei se irrallisena voi kehittyä.

Oesch työstää teemaansa kolmiossa teknologia – yhteisöllinen viestintä – tutkiva oppiminen. Keskiössä ovat hankkeet joissa hän on ollut mukana. Voimaantuminen ja verkko-oppimisen toimintamallien muutokset nousevat tutkivan oppimisen ja yhteisöllisen viestinnän väliin. Nyt elämme aikaa, jolloin yhteisölliset ja vuorovaikutteiset toimintatavat lisääntyvät. Niiden kautta avautuu tuo menestystarina tai jää avautumatta (avautuu osittain sanoo käytännöllinen järki).

Jospa tässä on jo riittävästi mainosta niin että lukija tietää haluaako tutustua koko teokseen. Näkyi olevan myös Acta electronica universitatis Tamperensis 1263. Itse taidan ostaa paperiversion että pääsen alleviivaamaan ja yliviivaamaan rauhassa. Nyt mulla on kirjaston kappale jota en osaa lukea. Ja minä kun yritin olla ostamatta etten huku kirjoihin;)

Virtuaalinen voimaantuminen

Uusi vuosi onkin mukava aloittaa tutustumalla Klaus Oeschin marraskuussa tarkastettuun väikkäriin jolla on tuo otsikon nimi. Kun monissa yrityksissä ja hankkeissa työskennellyt ihminen tekee tutkimuksen on hänellä käytäntö näpeissään. Ilmeisesti hän pyrkii asettamaan virtuaalisen voimaantumisen ammattikasvatuksen kehittyväksi /kehittäväksi ytimeksi ja katsoo rohkeasti eteenpäin. Jossain kohdin hän viittaa siihen miten ihmistieteet kohtaavat sen hitaimmin kehittyvän osan, ihmisen, kun taas tekniikka sinänsä kehittyy huimaa vauhtia. Taitaapa olla verkko-opettajan haaste saada oppimisen ja kehittymisen käyttöön ne uudet tekniikat mitä avautuu siellä täällä.

Onko joku jo ehtinyt lukea Oeschin väikkärin kunnolla ja voisi kertoa tarkemmin? Se on mielestäni tutustumisen arvoinen. Alaotsikko on tapaustutkimus ammattikasvatuksen oppimisympäristön toimintaedellytysten ja tietokäytäntöjen kehitysmahdollisuuksista vuorovaikutteisen tieto- ja viestintäteknologian näkökulmasta (Tampereen acta universitatis 1263). Jospa huomenna lisää..

Kirjoittaminen uudistuu verkossa

Noin houkuttelevalla otsikolla Jyväskylän yliopisto uutisoi Risto Niemi-Pynttärin väitöskirjan, joka tänään tarkastettiin. Ensimmäinen suomalainen väitös verkkokirjoittamisesta, sanovat. Kai ne muut väikkärit ovat sitten olleet muusta.

Kannatti käydä kuuntelemassa tilaisuutta. Etukäteen minua viehätti Riston löydökset verkkokirjoittamisen luovuudesta ja uudistuvuudesta. Hän ei murehdi kielen muutosta vaan nautiskelee siitä, pikemminkin. On itsekin kirjoittanut blogia jo vuosia, tietää mistä puhuu. Ajatus lähti lentoon jo alkupuheenvuoron myötä: enpä ole ennen pohtinut miksi on vaarallista pukeutua vaalenvihreään kietaisunuttuun. Tutkimus on teoreettinen katsaus luovaan kieleen verkossa.

Tarvittiin kai kirjallisuustutkija tekemään näitä löytöjä. Kasvatustieteilijät tuntuvat edelleen itkevän ilmeiden ja eleiden perään. Filosofiaan väittelijä sanoi nojaavansa selvimmin, hermeneuttinen ote oli katsottu mielekkääksi. Väitöskirja löytyy edellä olevasta blogilinkistä, sitä en ole lukenut (500 sivua) vaan kirjoitan väitöstilaisuuden innoittamana. Kohteena oli verkkoproosa: luova, puheen kaltainen mutta tyylitelty kirjoittaminen verkkoblogeissa, chateissa ja keskustelualueilla. Kuten RNP totesi; kukaan ei sano romaanien olevan sosiaalisesti vivahteettomia vaikka ne ovat ”vain” tekstiä. Kieli voi olla mitä vaan. Jotain outoa kyllä on, siis minulle uutta ja opittavaa, ilmaisussa että kieli käyttää kirjoittajaa, että kielellä olisi oma tahto. Minä edelleen luulen sitä olevan ihmisellä.

Verkkokirjoittamisen dialogisuus tai vuorovaikutteisuus on RNP mukaan aivan ilmeistä ja uudenlaista dialogisuutta. Yhteistä kieltä luodaan jatkuvasti. Verkkoproosaan liittyy myös mahdollisuus puhua yksityisistä asioista julkisesti. Se on jakamista ja hyvin elävää sellaista. Itsekin olen silloin tällöin ollut oivaltamaisillani jotain verkkoilmaisusta, miten se sisältää ihmisen kaikki toistaiseksi toteutumattomat mahdollisuudet… tähän tulen palaamaan vielä.

Väitöstilaisuuden lektio ilmestyi RNP blogiin 30.12. – kannattaa lukea sieltä kokonaisuudessaan. Myös keskustelussa nousi monia herkullisia metaforia. Mikä on lentokorkeus (abstraktiotaso) väitöskirjassa. Entä mikä se on tässä blogissa? Tämä ei ole proosaa siinä mielessä kun RNP suosittelemat blogit esim. hetket. Tässä on tarkoitus ymmärtää verkko-opettajuutta, tässä kohden verkkokirjoittamisen mahdollisuuksia ja muuttuvaa luonnetta – mutta epäilemättä kirjoitan omalla äänellä ja se on ehto sille että kukaan tätä lukisi. Miten se toimii? Samanlaisuus – erilaisuus, vapaus vs työ, missä tässä mennään?

Ihailen verkko-opettajaksi kasvun kuvausta ja tunnelmien kerrontaa carlitos-blogissa: mikä minua yht äkkiä pelottaa ennen kuin painan publish. Valkoisen paperin kammo ei ole poistunut (kuten RNP sanoi) mutta se ylitetään?

Uuden sosiaalisen median oppimisesta

palasiaTarkkailen omaa oppimistani: miten haukkaan palasia uusista tekniikoista, menetelmistä, koko uudesta valloittavasta maailmasta. Siinä on paljon innostavia elementtejä. Tätä olen tehnyt ennenkin: parantanut maailmaa yhdessä samanmielisten kanssa.

Miten palaset liittyvät yhteen? Joskus saumattomasti, heti vaan käyttöön. Kunhan saan hyvät rutiinit RSS maailmaan niin työtapani kohenevat. Nyt olen laittanut Google Readeriin sellaisia joita muutenkin olisin voinut vilkaista, ero ei vielä tunnu. Mainioita lyhyitä videopätkiä on jaettavaksi ja niistä tiedotan kollegoille. Voin auttaa englanniksi opettavia joilla on ollut raskaampi työ opekoulutuksessa. Yleislinja on siis että uutta löytyy ja on kiva ottaa käyttöön.

Eniten elämyksellisesti antaa aina Ensimmäistä Kertaa Tekeminen. Käynti second lifessä oli sellainen. Yhteisöihin liittyminen ja keskusteluun osallistuminen on kivaa mutta luonnollista.  Äänitiedostoja voisin alkaa tehdä, pikkuisia oman opetusmateriaalin oheen. En ole niitä ennen kaivannut, mutta voisihan jotkut opiskelijat niistä tykätä, ehkä.

Oppimisen laadusta otin eilen ylös (Teemu Arina, seminaari marraskuussa Kuopiossa, kuunneltuna) :

  • ei arvioida sisältöä (koska kuka tahansa osaa referoida ja toistaa sanottua/ kirjoitettua)
  • arvioidaan miten rakennat sen päälle
  • miten hyödynnät muiden antamaa
  • miten jaat muille ja osaat yhdessä rakentaa jne.

Tästä taisivat opiskelijani kirjoittaa intensiivin arvioinnissaan ihan luonnostaan.  Osaanko itsestä nähdä tätä kun opiskelen uutta sosiaalista mediaa? Onko ensimmäinen pala aina tekniikan oppiminen, sitten sen vasta voi liitää ja ”rakentaa sen päälle”. Oppijakäsitteinä ovat alkaneet elää creator, contributor, lurkkijat – oliko muita. Ne voisi ajatella myös vaiheina..?

Alkuvaiheessa on keskeistä mennä yli kynnyksen jonka muodostavat kaikki epäselvät asiat joita en vielä osaa ja tiedä. Sitten voi päästä eka kertaa tekemisen nautintoon ja sitten – asiasta riippuen käyttöön ottoon ja vakiintumiseen, kehittelyyn ja uuden luomiseen. Uuden luominen on niin kivaa että taidan nyt kaivata sitä opiskelussani. Jotain pitää siis Tehdä itte. Katsotaan.

Intensiivin tulkintaa ja koontia

palapelia Opiskelimme viikon ajan verkko-oppimisen perusasioita yhdessä opiskelijoiden kanssa (he suorittavat ammatillista opettajankoulutusta joko Jyväskylässä tai Helsingissä). Viime posteissani – ja kolmessa opiskelijan blogissa on ihmetelty miten intensiivisyys oikein syntyi ja mitä tapahtui. Yritän tässä koota keskeisiä vaikuttaneita tekijöitä palapeliin.

Keskustelu syntyy läsnäolijoiden ideoista, ajatuksista ja tarkkaavaisuudesta. Samanaikaisesti liikkuu sekä ihmisten välisiä että asioiden välisiä voimia. Dialogista tilaa ei sinänsä voi luoda, mutta voi luoda edellytyksiä hedelmällisen vuorovaikutuksen syntymiselle. Tarvitaan turvallinen tila, säiliö, joka kestää kaikki erilaiset esitykset. Oikea ilmapiiri eli aidon vaihdon tunnelma on olennaista. Ohjeita voisi olla: kuuntele odota kunnioita, puhu suoraan, ole aito ja avoin. Osallistujat ovat osa dialogia, kyse ei ole tekniikasta tai menetelmästä vaan ihmisten kohtaamisesta.

Opettajalle asettuu vaatimuksia, jota on vaikea käsitteellistää tai teoretisoida. Isaacs käytti käsitettä ennakoiva intuitio kuvaamaan ohjaajan toimintaa: ohjaaja aistii sanoman takaisen merkityksen ja vastaa syvällä tasolla eikä vain viestin ilmiasun perusteella. Samanaikaisesti dialogin ominaisuuksiin kuuluu suora puhe, jossa ei tulkita toisen puolesta. Nuo tuntuvat ristiriitaisilta, mutta niin on kuitenkin tehtävä.

Dialogihorisontti on yksi tapa käsitteellistää tapahtunutta. Se voi syntyä itseohjautuen, mutta verkkokoulutuksissa ohjaajalla on olennaisen tärkeä rooli dialogihorisontin muotoutumisessa. Ohjaajilla on kolme perustehtävää, joiden avulla he voivat tukea dialogihorisontin muodostumista. Nämä tehtävät ovat seuraavat:

  • osallistumisen ohjeistaminen,
  • tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi,
  • oma läsnäoleva prosessuaalinen osallistuminen.

Osallistumisen ohjeistaminen tarkoittaa yksityiskohtaista ja selkeätä ilmaisua verkkoympäristössä siitä, milloin, miten ja myös miksi pitää osallistua. Selväksi tehdään kaikki se, minkä voi selväksi tehdä.

Tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi tarkoittaa sitä, että verkkoympäristöön luodaan tutustumisalueita ja –toimintoja ja varataan niiden käytölle aikaa sekä pyritään saamaan osallistujat innokkaiksi esittelemään itseään toisilleen ja tutustumaan toisiinsa. Tutustuminen auttaa buberilaisen minä-se suhteen muuttumista minä-sinä suhteeksi. Pekka Himanen puhuu ohjaustilanteesta jossa ollaan ”innostuneita toisistaan”.

Ajallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja tuottaa osallistujille kokemuksen, että hän on ”aina läsnä” intensiivijaksoilla. Käytännössä on kyse nopeasta, välittömästä reagoinnista osallistujien kysymyksiin, haasteisiin, ongelmiin tms. Persoonallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja sallii oman henkilökohtaisen tapansa osallistua näkyä, että ohjaajan persoona ilmenee hänen viesteissään. Paikantava läsnäolo viittaa siihen, että ohjaaja välillä kertoo, mistä fyysisestä paikasta virtuaaliseen tilaan tulee. Persoonallisen ja paikantavan läsnäolon lähellä on emotionaalinen läsnäolo. Se tarkoittaa sitä, että ohjaaja silloin tällöin kertoo omasta tunnetilastaan. Esimerkki auttaa muita osallistuja tulemaan verkkoinhimillisiksi ja siten helpommin ja tutummin kohdattavaksi.

Ohjaajan läsnäoloon kuuluu toiminta, jolla hän tukee työstettävien asioiden sisällöllistä käsittelyä. Tässä on tärkeää ohjaajan tasavertainen, ei-autoritaarinen suhtautuminen. Ohjaajan pitää tehdä periaate ”ohjaaja on yksi osallistuja” todeksi siten, että tasavertaisuus on emotionaalisesti koettuna totta. Ja kun ohjaaja siinä onnistuu, se itse asiassa antaa hänelle tilan tarvittaessa suunnata aidosti osallistumistyöskentelyä haluttuun, tavoitteen mukaiseen suuntaan.

Onnistunut oppiminen syntyy ohjatusti itseorganisoituvan tilan avulla. Ohjaajat auttavat organisoitumista, mutta eivät sanele sitä. He ovat mukana osallistujina prosessissa tietäen, mihin pyritään. Tavoitteellinen verkko-oppiminen vaatii puitteet, joissa ohjaajat houkuttelevat ja ohjeistavat osallistujat tekemään työn ollen itse tasavertaisia osallistujia. Opiskelijoiden pitää kokea, että on innostavaa ja houkuttelevaa pistää itsensä näkyväksi. Ilman tätä vapautta ei synny onnistuvan oppimisen kokemusta.

Onnistuvan verkko-oppimisessa siis tarvitaan:

  1. luottamus siihen, että opiskelijat haluavat oppia ja oppivat sitä mitä heidän kuuluu oppia,
  2. ohjaajien läsnäoloa ja autenttista persoonallista ohjausta.

Läsnäolevan ja persoonallisen otteen kautta ohjaus sulaa osallistujien yhteiseksi toiminnaksi, tasavertaisuudeksi. Ja se synnyttää vapauden oppia – ikään kuin itsestään.

Opiskelijat kertovat loppuarvioinneissaan paremmin kuin itse osaisin (kiitoksia vaan) :

Intensiivin aikana monet aiheet nousi pohdittavaksi niin keskusteluissa kuin omassa mielessä. Keskustelu paljasti hyvin ne ajatukset, jotka eivät olleet itsellä kovin hyvin sisäistettyjä. Verkkointensiivissä mielestäni kyseenalaistettiin hyvin ja laajasti aiheen teemoja. Se innoitti muodostamaan niistä oman, perustellun mielipiteen, jolloin oppiminen syventyi.

Ohjaajat olivat todella osa keskustelujoukkoa. Koin heidät vertaisinani.

Tavoitteiden saavuttaminen: Uskon, että tähän osaan vastata vasta jonkun ajan päästä. Nyt on tullut nopeasti paljon uutta. Sitä vien nyt vähitellen osaksi omaa työtäni. Sitten vasta voin kertoa, opinko ja mitä olen oppinut. Ainakin sulattelua tämä vaatii. Uskon, että ajattelutapani verkko-ohjauksen suhteen on muuttunut. Ja ainakin tämä kurssi on rohkaissut minua pyrkimään verkko-opetuksen pariin!

Kurssilla sai vahvan käsityksen siitä, miten verkko-oppiminen on sidoksissa oppimiskäsitykseen ja sen seurauksena toimintatapaan. Teemat ohjaavat oppimista, mutta itse toimintaa ei ole välttämättä ennalta suunniteltu.

Tiedonrakentaminen yhdessä, itseohjautuvuus, oppimisprosessin suunnittelu, ohjaus ja arviointi, kaikki nämä ym. yhdessä sitoutumisen ja motivaation kanssa vahvistaa käsitystä siitä, miten tieto syvenee ja ajattelu ja asiantuntijuus voi kehittyä. Yksilön ymmärryksen yläpuolella olevan tiedon ymmärtäminen tulee mahdolliseksi! Kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon, riittää, että on olemassa yhteisön tuki.

Ohjaajien sitoutuminen prosessien eteenpäin viemiseen oli sopivan näkyvää. Ohjaajat olivat aidosti kiinnostuneita. Kaikki mukaan ja kaveria ei jätetä henki tuli näkyväksi. Opiskelijan asemaan heittäytyminen on vaikuttava tehokeino. Tuki ja avoin ilmapiiri toteutuivat.

– Mitäpä tuohon olisi lisäämistä. Tässä kirjoitettu tulkinta nojaa yhteiseen kirjoitukseen (ks Julkaisut) ja on suurelta osin Pekan ansiota (dialogihorisontti). Aion jatkossa syventää oppimisen ymmärrystä..

Intensiivin jälkitunnelmia vielä

Löytyi vielä yksi opiskelijan blogi samasta asiasta.
Emmaope pohtii herkullisesti intensiivin tapahtumaa, mistä se nousi ja miten se eteni? Kukapa sen osaa käsitteellistää?

Itselle oli elämys lukea omasta hyllystä löytynyt vanha teos, Kalervo Kinanen kirjoitti Ihmissuhdetaidoista 70-luvulla. Hän myös vieraili Jyväskylässä (asui Kanadassa muistaakseni) ja näin hänet kerran isossa luentosalissa vetämässä opetusta. Tunnelman muistan vieläkin – ja se tapahtui yliopistolla.

Kirjan sanoma on että ihmisuhteen ydin on kunnioittamisessa ja tasavertaisuudessa. Sitä ei voida operationaalistaa tekniikoihin, vaikka ne voivat alkuvaiheissa auttaa. Käsittelimme näitäkin ohjaustaidoissa. Muistan tarjonneeni temput 1 ja temput 2 joista jälkimmäiset olivat noita ihanneopettajan kuvia mitä toisessa postissa kerroin pelkistetysti. Aitoutta ja toisista välittämistä ei voi teeskennellä ja pitää osata vetäytyä näkymättömiin heti kun se on mahdollista. Tuon kurssin tapahtumia voisi tarkemmin analysoida BB:n sisällä, ehkä voisi ehkä ei, en ole varma. Mutta Emmaopen blogista pidin kovasti, se kuvasi tapahtumía juuri niin monimutkaisina kuin ne ilmenevät.

Tänään laitoin verkkoympäristöön tiedoksi kuvat viikonpäivistä, vuorokauden tunneista ja foorumeilla käynneistä. Jospa vähitellen siirryn muihin töihin?

Arvioinnista ja oppimisen laadusta

Intensiivisen keskustelu- työskentelyjakson lopuksi alkaa tippua arvioita kokonaisuudesta tai oikeammin tässä vaiheessa arviota omasta kokemuksesta. Opettajana tärkeä ohje tässä vaiheessa on: älä provosoidu, älä mistään. Jokainen kokemus on aito ja oikeutettu. Mikään opetus ei tavoita kaikkia, vaikka siltä melkein tuntui vielä äsken.

Mutta oivaltaa saa opettajakin: toimiiko melkein kaikki meidän kurssien arviointi itse asiassa kaavalla jossa opiskelija pitää hyvänä sellaista opetusta/ oppimiskokemusta jossa hänen ei tarvitse muuttaa mitään omassa oppimisessaan? Kaikki on sillä tavalla selkeää ja opettaja sanoo koko ajan mikä on oikein, on turvallinen ja selkeä olo. Tuota tapaa opettaa (jolla on paikkansa edelleen en tarkoita sitä) me kaipaamme vaikka tulemme kokeilemaan uutta. Ehkei kaikki edes tule kokeilemaan. Kaikkea opetusta väijyy suoritusorientaatio, pisteiden haku kiireen keskellä. Siis arviointeihin pitää laittaa kysymys: miten muutuit? miten muutit omaa opiskeluasi? minkä neuvon annat tuleville? No juuri noin taidan kysyäkin omilla kursseilla. Miksi kaikki pitää oivaltaa aina uudelleen, miljoona kertaa? Juuri tällä tavalla en ole tiedostanut tätä asiaa, se on tullut loppukyselyihini intuitiivista kautta. Jääkö oivallus nyt sitten pysyväksi, tiedä häntä.

On valtavasti puhetta siitä mitkä on tulevaisuuden (tai nykyisen) työelämän vaatimukset ja kun suunnittelet opetuksen niiden pohjalta AINA sama tilanne: ei noin saa tehdä koska minulle ei kaikki ollut joku hetki selvää ja helppoa. Tämäkin on koettu niin monesti, se koski sosiaalialan opettajankoulutusta 80-luvun lopussa sinne tullessani ja sen on moni muu instituutio siellä täällä kohdannut ja kohtaa joka päivä. Siis tämän keskellä on vain elettävä, olkoon noin.

Oppimisen laatuun sen sijaan pitää päästä kiinni. Onko tämä kuumaa oppimista, kun opiskelijat aktivoituvat miettimään verkko-opetusta niin että eivät saa nukutuksi, pohtivat myös kaupassa käydessä, hyvä että muistavat lapset hakea hoidosta, haluavat pois häiritsevästä lähiopetuksesta joka menee opettajan ajatusten mukaan eikä omien. Joskus siitä käytettiin tuota hot nimeä ja vastakohta lie kylmä, mitäänsanomaton, koskettamaton opetus. Puhuttiin myös että prosessi on alkanut. FLOW kokemus tulee lähelle, mutta se tarkoittaa ehkä selkeämmin rajattua kohdetta. Tässä herätetään ihmiset niin että flow mahdollistuu kun lopputyötä kirjoittaa tms. Opiskelijan tyytyväisyys ei voi olla ainoa hyvän laadun kriteeri, se on todettu toistuvasti, toisaalta opiskelija kyllä tietää milloin laatua oli. Mutta ehkä juuri murrosvaiheessa hänen arviotaan kannattaa odottaa, no viivästetyt arviot ovat sitä varten. Olisikin hauska tietää onko se totta kun OTVOn eläneet opiskelijat sanovat muistavansa tämän kokemuksen. Ei ole kukaan vielä postia laittanut vuosien päästä, no eipä ole ollutkaan niitä välivuosia vielä.

Nyt oivalsin että blogi voi olla opettajalle paikka jossa selventää omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä. Ettei tee sitä virhettä että alkaa huomautella opiskelijoille heidän kokemuksensa virheellisyydestä, heh heh.

On vielä matkaa siihen että uusi konnektivismi ymmärretään, oppiminen jossa jakamalla ja vaihtamalla ja uusilla yhdistelmillä luodaan yhdessä uutta.  Nyt elämme maailmassa jossa yksilö haluaa nopeasti oppia omiin tarpeisiin ja omaan hyötykäyttöön menestyäkseen urallaan. Myönteistä tänään taisi olla paikallislehden kirjoitus Wikipedia ihmeestä ja yhteisöjen uskomattomasta voimasta – ajatus että open source liike on jo osoittanut ylivertaisuutensa. Taisi minunkin uskoni olla aika heikko kun yhdestä kommentista heilahti. Tiedän että sinnikkyyttä tarvitaan ja kauemmas katsomista, pitää nostaa katse tulevaisuuteen!

Väsynyt mutta onnellinen

.. on verkko-opettaja intensiivisen viikon loppupuolella kirjoittaessani kommentteja viimeisille opiskelijoille. Huomennakin pääsen vielä osallistumaan.

Keskustelut sujuvat ja syttyvät kun itse panee persoonansa peliin ja antaa arvon kanssakulkijoille. Kaikki tuntuvat jo innostuneen – ei ole työ mennyt hukkaan. Monta uutta verkko- opettajaa on päässyt juonesta kiinni. Ja itsekin olen oppinut paljon.

Roolit kääntyivät taas kerran mukavasti kun opiskelijamme Hanna alkoi opastaa meita kalkkiksia Second Lifeen. Olipa kokemus olla siellä tumpelona ja yrittää kävellä nuolinäppäimillä. On tuo pelaaminen jäänyt oppimatta näin kauan, olipa aikakin. Kyllä minä tuonkin vielä selätän ja osallistun second life sessioon! Menetelmät siis monipuolistuvat vaikka opetuksen ydin säilyy. Ikävä tulee keskusteluja ensi viikolla, pitää käydä arkistoissa varmaan. Ja palauttavat sitten seuraavia mielenkiintoisia töitä.

Laitan tähän carlitos linkin, jossa käsitellään ihan samaa asiaa kuin itse tuossa yllä. Oli niin saman päivän tunnelmia, muuten saat Carlitos jatkaa rauhassa kasvuasi opettajaksi siellä Etelä-Suomessa 🙂 Toinen mainio tunnelmakuvaus on puurtajalla, aitoja palautteita. Kun lähtee mukaan saa ainakin itsensä sekaisin.

Toiselta opiskelijalta sain uuden käsitteen ”viikon viisaampi” – sitä kai tämä hetki on. Mitä meille itse kullekin jää sen sisällöksi?

Lähitilanteita ja verkkoa

Tärkeää on kehittäjien tavata joskus, vaikka tilanne onkin aina sama: paikalle tulevat ne viisi ihmistä jotka verkko-opetusta haluavat ja osaavat kehittää ja tekevät sitä joka tapauksessa. Muut eivät ole kuulleetkaan tilaisuudesta, vaikka informoisit miten. Mutta osallistujat oppivat toisiltaan aina – tänään oli uusiakin tuttavuuksia muutama. Ja keskustelu oli antoisaa. Samat hyvät käytänteet löytyvät alasta riippumatta, ei minun toiminta olekaan pelkkään aikuisten opekoulutukseen sopivaa vaan samanlaista löytyy nuorten puolelta kun syvemmälle katsotaan. JKL:n ammattikorkeakoulua tänään kehitimme.

Intensiivi verkossa jatkuu, äsken laitoin nähtäväksi vuorokauden aikojen käytön (ilta) ja päivät. Jos on viikko aikaa keskusteluun niin tiistai on aktiivisin. Onko joku dynamiikka että siihen mennessä saa varmistettua että pystyn tähän ja rauhoittuu.
Melkein kaikki ovat päässeet juoneen kiinni ja nauttivat sydämensä pohjasta, sanoisin, on ilo osallistua. Elämä on täynnä mahdollisuuksia joita käytät tai sitten ei. Kerroin tuolla lähitilanteessa syvällisen Andy McCoyn mietelauseen: ”Sun pitää varoo mitä sä haluut sillä sä saat sen.”
Aikuisella on mahdollisuus haluta pelkkää suoritusta, pelkkää rahaa yms ja sitten saa sen, sääli. Rajansa on opettajan innostamisellakin. Kyllä 93% syttyneitä on onnellinen tulos – ja sitä paitsi viikko on vielä nuori. Ihmeitä voi tapahtua. Pääsinhän minäkin tänne kirjoittamaan jo toista kertaa tällä viikolla.

Intensiivistä yhteisopiskelua

Tämä viikko on elämys monessa mielessä. Olen ohjaajana OTVO:ssa jossa opiskellaan ohjaustaitoja verkossa. Neljäs päivä koneen ääressä, tutustumassa 25 ihmiseen ja ennen kaikkea vaihtamassa ajatuksia heidän kanssaan. Kaikki opettavat toisiaan, kuka osaa mitäkin ”parhaiten”. Viikko saa mielen liikkeelle ja jopa väsyksiin, unet tulevat katkonaisiksi vaikka olen ulkoillut välillä. Mieli jatkaa työtä vaikka on pitävinään taukoja.

Samalla tulee muutakin uutta: mistä löytää itselle face Facebookiin jota sietäisi katsoa (eivät kamerat saa minusta enää siedettäviä kuvia). Miten uskaltaa yleensä olla Fb:ssä? Eilen ihastutti uusi sosiaalisen median yhteisö, jonka linkitin tänne seurattaviin. Siellä ei kun sitä kautta löysin Teemu Arinan haastattelun S. Downesista ja rauhoituin puoleksi tunniksi. Se teki hyvää, keskustelussa sivuttiin monia asioita joita itsekin olen miettinyt. Mikä paikka jää vartioidulle akateemiselle yhteisölle jonne ajatuksille haetaan julkaisulupaa vuoden tms. Kun tämä maailma on avoin ja suora vaihto mahdollinen joka hetki. Aika näyttää.

Välillä opiskelijana sosiaalisen median kurssilla. Ja opettajana yli 10 kurssilla, Generation, Moodle ja Blackboard sekä blogit ja fb-ryhmät ja mitä vielä. Hyvin hallinnassa paitsi juuri tänään, kun intensiivi on imaissut minutkin. Hyvä että sai tänne tulemaan .. ensin luin opiskelijoiden blogit ja kommentoin niitä. EN ole vielä kasvanut blogin pitäjäksi enkä osaa käyttää RSS yms vaikka opetustakin olen saanut. Enkä jaksa edes hakea kuvaa, en ole oma itseni..