Blogi

Isovanhempien aamupäivä Rööperin mini-Ankoissa

kutsutSain tuollaisen tumman violetin sydänkortin ja pääsin tutustumaan nuoremman lapsenlapsen päiväkotiin Helsingin Rööperiin.

Päivä sai liikkeelle uskomattoman määrän tunteita ja aktivoi mieltä. Ydintapahtuma on varmaan se kun näkee oman lapsenlapsen uudessa ympäristössä avartamassa elämänpiiriään. Kaksivuotias pääsee paikkaan, jossa on ympärillä samankorkuisia ihmisiä ja kaikki kalusteet sopivan kokoisia. On yhteiset säännöt ja ohjelmat ja leikkiä voi yksin ja yhdessä. Ja sitten pääsee vielä itse esittelemään tämän isovanhemmilleen. Kannatti elää tuo päivä ja varmasti sitä muistellaan vielä monesti.

Omassa mielessä heräsivät aikaisemmat kokemukset päiväkodeista. Ensimmäinen asiantuntijuuteni 70-80-luvulla oli kehityspsykologian parissa yliopistolla ja lasten liikunnan tutkijana päiväkodeissa. Nyt tuntuu että mielenkiinto kohdistui kognitiiviseen kehitykseen ja liikunnassa tietysti motoriikkaan. Nyt mummina on tunne-elämä ja perusturvallisuus ylimpänä. Kokemus on nyt kokonaisvaltaisempi (luulen, muistot ovat toki tulkintaa nykyisen läpi).

Miten päiväkotien toiminta on sitten muuttunut tällä välin? Yksityinen päivähoito oli minunkin lapsille ainoa mahdollinen kun assistentin palkka ylitti kunnallisen normit. Hintakin taitaa olla sama, nyt euroina mikä silloin markkoina. Tärkeintä on tietysti sisältö, käytännöt, vuorovaikutuksen laatu päiväkodissa. Hyvään tulokseen voi päästä monta tietä, mutta hoitajien/kasvattajien persoonallisuus vaikuttaa aina.

Rööperin Ankoissa oli hyvä tunnelma, lapset nauttivat ja esittelivät leikkimahdollisuuksiaan innolla. Mielestäni oli hyvä ratkaisu pitää tilanne vapaana leikkinä vailla ohjelmaa. Aika kului siivillä, sitä olemista voisi varmaan kutsua flow-tilaksi. Olin niin tohkeissani etten muistanut ottaa kuvia – niinpä tämän kirjoituksen kuva on kopioitu Ankkalammen Facebook-sivulta. He taitavat sosiaalisen median käytön.

Päiväkotien ja vanhemman sukupolven yhteistyötä aloitettiin sitäkin jo 80-luvulla. Muistan vieneeni opiskelijat Lahteen tutustumaan tällaiseen toimintaan jo silloin. Kaikki vanhukset eivät olleet ihastuneet yhteistyöhön, mutta tilanne muuttuu kun on kyseessä omat rakkaat lapsenlapset. Enpä olisi arvannut että nautinto oli näin suuri. Kiitos kutsusta ja päiväkodin avoimuudesta, se on aina hyvä merkki. Voisinkohan minä antaa heille jotakin?

Vuosi vaihtui – mikä muuttuu?

Tämä on 301. blogikirjoitukseni. Sittenpä on. Vaihdoin ulkoasun WP:n uusimpaan malliin jouluaattona ja siksi alkuun pitää valita kuva (ettei ole vain tekstiä koko homma). Siis talvinen kuva tähän. Pakkasta -28.

kauniskrVaihdoin ulkoasun tosiaan jouluaattona – siksi kun en yksin osaa sitä tehdä ylimääräisen domain-etusivun vuoksi. Poika oli käymässä ja hän on tekninen asiantuntija.

Miltä näyttää vuosi 2016? Se alkoi kivasti leikkimällä lastenlasten kanssa, heistä saan energiaa. Tutustuin myös syvemmin veljeeni joka vanhenee yksin asuen. Oikeaa sosiaalisuutta siis, heh. En oikeasti ole vuosiin tehnyt eroa verkkososiaalisuuden ja kasvokkaisen välillä. Elämää yhtä kaikki eikä vuorovaikutuksen muoto kerro sen laadusta.

Jotain UUTTA tässä iässä on tarpeen harrastaa. Loppuvuodesta 2015 oli kivaa oppia koodaamaan lapsenlapsen kanssa. Tämä linja jatkui nyt alkuvuodesta kun latasin iPadiin appseja keksimisistä ja fysiikan alkeista. Rakastan Pettsonia joka tulee kiittämään onnistumisesta. Uusi alue mummille, sen voi jakaa sekä lapsenlapsen että veljen kanssa. Pari StarWar juttuakin latasin mutta kun ne ovat pelejä niin putoan kärryiltä heti alussa. Ehkä katselen mieluummin ao. videoita YouTubesta. Star Wars on minulle satuklassikko.

Uutta on myös englanninkielen opiskelu verkossa Worddive-ohjelman avulla. Nyt tuntuu että tärkein anti uuden oppimisen ohella on saada realistinen kuva omasta osaamisesta. Se on aina puuttunut vaikka kieltä olen käyttänyt. Hölmöä etten ole aiemmin opiskellut tällä tavoin verkossa omalla aikataululla – mitä muuta olen hölmöyttäni jättänyt tekemättä? Jätän edelleen?

Eilen ilmottauduin kurssille Written selfie, kaunein tarina itsestä. Siinä sukelletaan oman mielen sisään kirjoittamalla intuitiivisesti. Uskon oppivani jotain uutta itsestä vieläkin, kaikkien elettyjen vuosien jälkeen. Näkökulma on erilainen eläkkeellä vailla työelämän paineita.

Uskon että vanhojen koulukaverien kanssa jaettu hanke ”Imatran Yhteislyseon ylioppilaat 1964-65” on suunnannut mieltäni uusiin näkökulmiin. Pitkässä kaaressa näkyy miten samanlaisia ja erilaisia olemme kuin silloin lukiossa. Täytimme 70 viime vuonna: se on hyvä ikä ajatella elämäänsä pakettina. Blogini on saanut lukijoita juuri tuon Imatra-hankkeen vuoksi. Sitä lukevat muutkin vanhenevat ihmiset ja meitähän Suomessa riittää. Tarina itsestä elää ja muuttuu loppuun asti. Jännittävät ajat edessä siintävät…

Omat kokemukset ja ajatukset Koodiaapinen-kurssista

Opiskelin Koodiaapista keskittyen esikouluikään, vaikka kurssi oli suunnattu peruskoululaisille tai oikeammin heidän opettajilleen. Opiskelin lapsenlapseni kanssa. Mielessäni heräsivät muistot ajalta kun toimin kehityspsykologian assistenttina yliopistolla ja tyttäreni oli usein koehenkilönä. Nyt opiskelin hänen poikansa kanssa.

koodiaapinen

Kertaan ensin toimintani lyhyesti. Tämä blogi ja Facebookin Koodiaapinen -ryhmä ovat tallentaneet tapahtumat. Ensin heräsi idea osallistumisesta ja vaatimuksiin tutustuminen. Se johti teknisen välineistön hankintaan (iPad) ja käyttöönottoon. Päivitin FBssa 13. ja 14.10. tästä vaiheesta. Sitten pääsin varsinaiseen toimintaan. Kirjoitukset 16.-20.10. kuvaavat yhteistoiminnan luonnetta:

16.10. Olen avannut Koodiaapisen
18.10. Koodiaapista luettu viikko
19.10. Ensimmäinen koodaus ja sen jako
20.10. Koodausopinnot jatkuvat – vertaisoppimista

Kaverini eteni nopeasti ScratchJR käytössä, minä hitaasti ja varovasti. Lapsen motivaation luonne näkyi selvästi. Iloa ja innostusta riitti molemmilla. Otin valokuvia tuotteista, jotta voin jakaa nähtäväksi. Opin että jokainen blogiposti piti erikseen jakaa sekä FBssä että Twitterissä.

Seuraavassa vaiheessa minun tarve metakognitioon tuli mukaan ja opiskelin vanhoja tekstejä ja uusia videoita.

22.10. Miten koodausta opitaan?
26.10. Mielikuvitusta koodaamassa
29.10. Koodaus on oppimista vailla rajoja

Ymmärsin että tämä hanke vastasi pyrkimystäni paremman ja tasa-arvoisemman maailman luomiseen. Lapset oppivat hallitsemaan tietokoneen käyttöään ja toimintansa suunnittelua. Sitten oli edessä lomamatka, josta kirjoitin

11.11. Uintia ja koodausta viikolla 3.

Lapsen toiminnan luonne nousee taas esiin ja minä asetun pysyvästi granny-rooliin eli lähinnä ihailen hänen tuotoksiaan. Lopuksi yritän koota vanhaa ja uutta tieteellistä tietoa

26.11. Kun lapsi koodaa tarinansa
4.12. Lapsi ohjaa oppimistaan leikkimällä

Oppimisen koonti jäi tietenkin keskeneräiseksi. Varsinkin viimeinen postaus on muistiinpanon kaltainen (Online Educa Berlin -aineistoa samalta viikolta) ja Mitra muistettavaksi. Tuossa on yksi mahdollinen jatkon paikka, mutta tuskinpa yksin sitä yritän. Pitäisi olla tiimi.

Alusta asti sain tukea FB:n kautta sekä tuttavilta että Koodiaapinen-ryhmältä. Oli mukava nähdä blogiin kertyvän tykkäyksiä ja FB jakoja eteenpäin. Myös Twitter toimi #koodiaapinen hashtagilla ja sitä kautta sain yhteyden muutamaan henkilöön. Jospa laitan tähän väliin GoogleAnalytics antaman kuvan blogissa käynneistä kurssin aikana (napauta isoksi):

koodiloppuLokakuun myönteinen vastaanotto ohjaajien taholta toi lukijoita. Käyntejä on ollut yhteensä 2945, kävijöitä 765 ja istuntoja 1300. Kävijöistä 57 % on uusia. Huiput ovat 29.11. (345) ja 26.10. (255). Eniten kävijöitä oli koko ajan Helsingistä (yht 438), seuraavina Jyväskylä (307), Tampere (87) ja Oulu (48). Suosituimpiin kirjoituksiin on noussut muutama edellisen Imatran kouluvuodet -hankkeen kirjoitus, mutta suurin osa käynneistä liittyy Koodiaapiseen. Samanaikaisilla kieliopinnoilla ei virinnyt toimintaa sosiaalisessa mediassa kuin ihan hiukan. FBn kautta tuli 654 ja Twitterin 80, Linkedin 1.

Kokemus oli myönteinen ja antoisa. Laajempaakin mielenkiintoa mummi-lapsenlapsi yhteisopiskeluun heräsi ja pystyin jakamaan FB-ryhmässä koulutoverini Piken hauskan tuotoksen 28.11. – sekin sai kiitosta ohjaajilta. Tässä avautuvat valtavat näkymät antoisaan isovanhemmuuteen.

Toinen linja voisi olla esikouluikäisten lasten koodauksen kehityspsykologisen merkityksen arviointi tieteelliseen tietoon nojaten. ScratchJR tiedottaa hyvin omasta tutkimuksestaan, Suomesta pitäisi hakea tästä kiinnostuneita ihmisiä. Opettajat ovat suurenmoisia kumppaneita, sen huomasin Koodiaapinen -kurssin opinnoissa. He osaavat kannustaa, pysyä asiassa ja käyttäytyä kaikin tavoin (mikä on somessa usein hakusessa).

Koodiaapinen-opinnot toteutetaan keväällä 2016 entistä ehompina. Tekniset pulmat veivät ajoittain huomion tällä ensimmäisellä kerralla, esim. junioriversion tuotosten palauttaminen oli monille hankalaa. Vaikeuksista nousi kuitenkin toisiaan auttavaa ja tukevaa keskustelua. Kun kurssi oli useimmille ensimmäinen MOOC, voi tulosta pitää erinomaisena. Erinomaiset ja asialle omistautuneet ohjaajat ylläpitivät motivaation. Ihmetellä voin vain sitä, että he joutuvat tekemään sen palkatta oman työn ohessa.

Aika näyttää mitä kaikkea vielä seuraakaan.

Lapsi ohjaa oppimistaan leikkimällä

Esittelen tässä muutaman kehityspsykologiaan ja erityisesti lasten oppimiseen liittyvän linkin päätteeksi omille Koodiaapinen-kurssin opinnoille. Niissähän peruskoulun opettajia rohkaistiin ottamaan koodaus mukaan koulutyöhön.

OnlineEducaBerlin konferenssi on menossa ja seuraan sitä kotoa käsin. Siellä esitettiin eilen ”Playing for change” hanke, josta nappasin taustatietoa muutamaan diaan, tekijät Jenny Fisher ja Chrissi Nerantzi.

lapsiGauntlett löytyy hyllystäni. Papert, Aristoteles ja Schön ovat alan klassikoja kaikki. Edelleen uutta tutkimusta:

lapsi2

Tässä korostuu kuvan ja animaation merkitys. Ja edelleen:

lapsi3Reflektio on toiminnan ytimessä myös luovuudessa. Mielikuvitus ja leikki luovat voimallisen coctailin, totta tosiaan. Linkitän koko esityksen tämän postin loppuun.

Toinen linkki, joka tulee lähelle lapsen itseohjautuvan oppimisen teemaa, on Sugata Mitran toiminta. Hän on antanut lapsille tilaisuuden oppia tuntemaan tietokoneita yhdessä ihmetellen. Granny pedagogics on kansainvälinen verkosto jossa mummit kautta maailman auttavat lapsia siellä missä he apua tarvitsevat. Ei tukea tarvitse rajoittaa omiin lapsenlapsiin. Ohessa blogikirjoitus jonka yhteydessä on Mitran haastattelu (7min.) Mikä on vanhentunutta ja mikä ei kun koulutuksesta puhutaan? Miten monin tavoin oppimista voidaan organisoida? Tässä Mitra myöntää hyvän opettajan arvon (häntä on käytetty usein provokatiivisesti).

Koodiaapinen kurssi palkittiin eilen pyrkimyksestä tuoda koodaus peruskouluun. Kurssi liittyy kuvailemaani pedagogiseen perinteeseen esikouluikäisten lasten opetuksessa, jota itse innostuin kokeilemaan oman lapsenlapsen kanssa.

Uutinen siihen liittyen: Uusi ScratchJR- PBS Kids julkistettiin eilen ja olen jo ihaillut sitä iPadissa: lisää hahmoja ja taustoja tarjolla. Miten paljon uutta koko ajan nouseekin.

Kehitys etenee ja sitä on kiva seurata eläkkeellä ollen. Tämä postaus on muistiinpanoja itselle tulevaisuuden opintoja varten. Tiedotan tästä myös FB-ryhmässä Koodiaapinen koska siellä on kiinnostusta samoihin teemoihin. Jospa linkit auttavat…

Kun lapsi koodaa tarinansa

Olen ollut usein tässä samassa mielentilassa: haluaisin ymmärtää miten tietokoneen omaehtoinen käyttö edistää kehitystä? Löysin vuodelta 2003 julkaisun Tietotyö ja ammattitaito-seminaarista, josta kirjoitin arvion Psykologia-lehteen. Tässä lyhyesti:

Uudenlaista oppimista nähdään nousevan nykyisen tietokonesukupolven myötä. Tätä selvitti John Cuthell monissa hankkeissa ja tutkimuksissa (UK, Leeds, Lontoo).
Hän mm. seurasi pitkittäistutkimuksella 11-19 -vuotiaiden omaehtoista kokeilemalla oppimista, jossa samanaikaisesti muuttuvat sekä ajattelutavat, oppiminen että työskentelyn
tavat. Nuorille tietokone oli monipuolinen väline, jota jatkuvasti käyttämällä edistyivät verbaaliset, loogismatemaattiset, visuaaliset ja spatiaaliset ja kinesteettiset älykkyyden puolet. Voidaan luoda uusi teoria mielen sisällöstä ja oppimisen peruskäsitteet muuttuvat muotoon ”do-undo, edit, clear or exit, don’t save”. Virheitä ei ole, vain itseä ohjaavaa kokeilutoimintaa. Prosessi on itseohjautuva, oman ilmaisun väline. Oppiminen on kokemuksellista, havainnoivaa ja semioottista. Sisällöt ja oppimisen tavat kietoutuvat toisiinsa.

Minulla oli kotona juuri samaa tietä kulkenut poika, testasin esityksen hänellä ja hän hyväksyi sen. Sama mitä oli todettu brittiläisessä koulussa, tapahtui myös täällä. Itseäni innosti myös idea tietämyksen yhteisestä muodostamisesta. Kukaan ei voi omistaa tietoa, onko plagiointia enää olemassakaan – kysyttiin. Poikayhteisö työskenteli hyvin yhdessä ja osasi arvioida toistensa vahvuuksia. Nopeat oppijat auttoivat kavereita.

Samassa seminaarissa Roger Säljö Göteborgin yliopistosta kuvaili oppimisen kehitystä historiallisesti, sosiokulturaalisesta ja sosiohistoriallisesta perspektiivistä: miten lukutaidosta ja kirjoitustaidosta edettiin ICT taitoihin. Mitä kaikkia käsitteellisen ajattelun tukivälineitä on nykyään käytettävissä – huomaammeko niiden auttavan merkityksen? Keskeistä Säljönkin mielestä on uusi kokeileva oppiminen, valikointi, kriittisyys, metataidot ja tietämyksen jakaminen. Kuten jo Dewey ja Vygotsky aikanaan ymmärsivät: oppiminen muuttuu kun toiminta muuttuu. Pertti Saariluoman käsitteli mieltämistä. Mieltäminen on keskeinen mentaalinen prosessi, se luo kokemuksen tietoiset ja alitajuiset edellytykset. Opitut käsitteet ovat avainasemassa mieltämisessä.

Nyt Koodiaapinen kurssin yhteydessä löysin uusinta tutkimusta lasten koodauksesta, joka muuttaa lapsen suhdetta tietokoneen käyttöön. MIT Laboration Mitchel Resnick ja Tufts yliopiston Mariana Bers tutkimusryhmineen tekevät jatkuvaa toimintatutkimusta lasten kanssa. ScratchJr on lapsile mieluinen koodaustapa. Olen itse opiskellut sitä 5½-vuotiaan Justuksen kanssa ja huomannut miten monessa taidossa hän on minua edellä. Kaikki tuo mitä Cuthell totesi koululaisia tutkiessaan, pätee nykyään jo 5-7-vuotiailla, kun heillä vain on tilaisuus osoittaa oppimiskykyään.

Olennaista on varmasti se, että lapsi työskentelee / leikkii omasta halusta ja valitsee ajankohdan ja toimintatavat. Yhteisellä lomaviikolla koodaus sijoittui keskipäivään jolloin oltiin virkeitä. Minun osuudeksi jäi mummipedagogiikka (granny pedagogics) eli lapsen tekemisen ihailu. Justus lopetti koodaamisen aina itse, kun siltä tuntui. Paluumatkalla kuuden tunnin lento helpottui pelaamalla tuttuja pelejä. Seurasin miten Justus ensin pelasi StarWars-jaksoja joissa oli uutta opittavaa ja siirtyi väsyttyään tuttuihin LegoCity tapahtumiin. Hän oli siis oppinut jo ohjaamaan toimintaansa niin ettei hermosto rasitu.

Minä näen tuossa jotain hyvin arvokasta lapsen kehityksen kannalta: tilaisuuden tykätä jostakin ja harjoitella toimintaa oman rytmin mukaisesti. Tätä ei aina arvosteta.  Varsin tavallinen ohje Suomessakin on ollut mekaaninen peliajan rajoittaminen lapsen parhaaksi. Jospa sillä tavoin kasvatetaan nöyriä virkamiehiä jotka lopettaa työt klo 16.15. Minä taas olen boheemimummi, joka aina kannatan vapautta ja itsemääräämisoikeutta. No, ei se noin mustavalkoista ole, myös ohjausta tarvitaan.  Mutta tästä teemasta haluan oppia lisää: Miten oppiminen etenee?

Kielen oppimisen tasanteet ja pyrähdykset

Tänään mietin kielen oppimisen edistymistä. Opiskelen Worddiven brittienglantia ja eilen tunsin juuttuneeni paikalleni koko päiväksi. Harjoittelin useita kertoja, mutta vasta iltamyöhällä koin edistymistä. Tänään taas opiskelu sujui helposti, 8 minuutissa hyvään alkuun ja 15 minuutissa optimaalinen päivä saavutettu. Tällaisen kuvan Worddive antaa edistymisestäni:

sukellus2Tänään ohjelma alkoi tulkita osaamistani pysyväksi, käyrä alkoi nousta ja harjoittelukäyrä vuorostaan tasaantui. Tuloksen saa itselle vielä tarkemmin, näkee mitä käsitteitä oppii pysyvästi. Vaadittava määrä riippuu etenemisnopeudesta, mikä taitaa olla tärkeä algoritmi tämän ohjelman takana (tai yksi niistä).

Kaikessa taitojen oppimisessa, siis osaamisen hankinnassa edistyminen koostuu vuorotellen tasanteista ja hyppäyksistä. Tämä havainnollistuu kuvassa. Voipa edistyminen taantuakin jos kyseessä on tiedostamista vaativa oppiminen, syvä asenteellinen muutos. Silloin on tavallista pudota kuiluun ennen hyppäystä eteenpäin.

Tällaista elämä on. Ei elämä noudata siistejä lakeja, on yksi lempifraasini. Mielessäni kieliopintojen käyrät alkavat lähetä koodauksen oppimista (edellinen aihepiirini). Sillä puolella Tero antoi linkin jossa joku kertoi miten ison hyppäyksen kautta koodaus alkoi hänelle avautua. Tarkoitus oli osoittaa ettei koodauksen oppiminen ole lineaarista. Ei ole, ei, mikään oppiminen ei ole 🙂

En osaakaan englantia

Vaihdoin Worddive-opiskelussani sisältöalueelle Art and culture enkä olen päässyt kuin ns. hyvään alkuun lukuisista harjoituksista huolimatta. Saan siis entistä realistisemman kuvan osaamisestani.

sukellusSiirryin jopa helppoon peliin välillä saadakseni onnistumisen kokemuksen ja saihan siitä kaikki oikein (kun sanat annetaan valmiina, tunnistus riittää). Kiipeilijän ilme on ovela, se kannustaa minua tänään. Ja tiedän että tauko on yhtä tärkeä kuin harjoitus, kannattaa tehdä jotain muuta välillä.

Koodausaapisen viimeinen viikko on menossa ja harkitsen lopputyön tekemistä sille kurssille. Onko minulla annettavaa peruskoulun opettajille? Ehkä jotain yleisempää esikouluikäisen oppimisesta..

Kieliopintojen pedagogiikkaa

Jatkan Worddive-verkkokurssia brittienglannissa. Voin opiskella milloin itse haluan, ohjelma muistaa missä olen menossa. Opiskelu tuntuu kivalta. Kuva – sana – konteksti ja oikea ääntämys tarjotaan asia kerrallaan. Yksilöllinen palaute toimii. Pääsin brittienglannin perusopinnoissa loistavaan tulokseen 8 minuutissa, nyt kun ohjelma neuvoi siirtymään uuteen aihepiiriin, olen vasta 34 minuutin harjoittelun jälkeen hyvässä alussa. Valitsin taide ja kulttuuri- opinnot ja yllättävän usein pitääkin kuunnella ennenkuin pystyy kirjoittamaan oikean sanan. Tämä taso tuntuu mielekkäältä. Alussa tein perusjuttuja, vaikka osaan englantia. Tilanne oli keinotekoinen. Tuossa vaiheessa tuli mieleen, että olisin halunnut kertoa mitä sanoja varmasti osaan jo eka kerrasta lähtien.

En ole seurannut kielten pedagogiikkaa sen kummemmin, mutta aikuispedagogiikan tunnen. Omat kieliopinnot palautuvat mieleen. Suggestopedagogiikka on yksi suuntaus jota tarvitaan aina kun liiallinen huomion kiinnittäminen omaan suoritukseen estää ja hidastaa oppimista. Jyväskylässä osallistuin Maija-Leena Matikaisen suggestopedagogiseen viikonloppukurssiin aikanaan, kun pelkäsin englanninkielen käyttöä. Hän osasi auttaa. Ihme kyllä tuo sama rento ja kannustava tunnelma on saatu Worddive verkko-opintojen sisälle toimimaan. Tämä on yksi tärkeimpiä tekijöitä uuden oppimisessa.

Toinen tärkeä tekijä on kuvan ja kontekstin sitominen sanastoon. Muisti toimii yhdistellen ja sanat tahtovat unohtua ensimmäiseksi. Aivot rakentavat uusia kokonaisuuksia tallentaakseen asioita. Yöllä näen unta harjoituksista, mikä tuntuu hupaisalta. Huomaan ymmärtäväni kaiken mitä TV:ssä puhutaan englanniksi vaikka en kuuntele tietoisesti. Kuullun ymmärtäminen kehittyy vaikka en toista annettuja esimerkkejä kuten ohjelma suosittelee. Kuuntelen vain aivoillani, mutta sekin auttaa. uskon kyllä että äänihuulten käyttö on välttämätön jos haluan oppia paremmin puhumaan, mutta nyt ei huvita sitä trimmata.

Worddive käsittelee näitä samoja oppimisen perusasioita blogissaan, erityisesti uusimmassa postauksessa. Minä jatkan opintoja…

Opiskelen englantia verkossa

Tällä viikolla aloitin WordDive sukelluksen brittienglantiin. Minulle tarjottiin tätä mahdollisuutta lokakuun lopussa, mutta ehdin käydä vain vilkaisemassa verkko-opintoja. Nyt olen opiskellut päivittäin ja harmittaa etten aloittanut aiemmin. Olisi ollut mukavampaa Kanarialla jos olisin kuunnellut espanjan kurssia edes hiukan. Ja miksen aloittanut englannin verkko-opintoja samalla kun aloitin blogaamisen 2008? Nyt voin vaan ihmetellä itseäni.

WordDive on viihtyisäksi organisoitua opiskelua. Yksilöllinen seuranta ja palaute toimii hyvin ja tuntuu mukavalta aikuisessakin mielessä. Lopetin äsken kun sain palautteen ”optimaalinen päivä saavutettu”. Jos jatkaisin suoraan, alkaisi kohta väsyttää. Kannattaa kuunnella palautetta.

Opiskelu pyörii sanaston ympärillä tarjoten myös tyypillisiä lauseita sanojen käyttöön. Lauseet voi kuunnella, mistä nautin erityisesti. Äänitykset vaihtelevat eivätkä kuulosta lainkaan rutiininomaisilta. Omaa edistymistä voi seurata taulukoista milloin tahansa: harjoitetut, oppimassa ja pysyvästi opitut (olisiko kolme kertaa oikein). Ensimmäisen sukellukseni päätin fanfaariin 13.11. ja toisen eilen. Ohjelma auttaa löytämään sopivan vaikeustason ja asettamaan oman tavoitetason. Palautetta tekijöille voi antaa kunkin sukelluksen jälkeen, mikä takaa jatkuvan parantamisen. Opiskelustaan on helppo kertoa Facebookissa.

Tämä on juuri minulle sopivaa kielen opiskelua: kotona tietokoneella omaan tahtiin, yksilöllisesti palautetta saaden. Miksen ole aloittanut aiemmin? Tämän voi ottaa tavaksi. Rento fiilis ja kuin itsestään oppiminen sopii kaiken muun puuhan oheen päivittäin.

Kerron oppimisen luonteesta lisää kunhan hankin enemmän kokemusta. Ensimmäiset viikot ovat olleet antoisia, kiitos!

Uintia ja koodausta viikolla 3

Koodiaapisen kolmas viikko vietettiin yhdessä Kanarialla kuten kerroin edellä. Koodaus sopi hyvin uinnin, leikkipuistojen ja pienoisgolfin pelaamisen oheen.

uintimer2Merivesi on puhdas Fuerteventuralla ja lämpöä oli sopivasti.

Välillä koodattiin mummin huoneessa ja ihailin 5-vuotiaan taitavuutta. Opin käteviä tapoja toimia ScratchJR:ssa. Justus heitti ylimääräiset palikat kätevästi pois, esim. pienennyksen jälkeen ne voi heti heittää takaisin (minä olin varuilta pitänyt näkyvillä). Kun emme muistaneet miten sivut liitettiin toisiaan seuraamaan ja hain kirjallista printtiä, niin nuori mies sanoi väsyneellä äänellä: ”Älä lue paperista, katso näistä ohjeista” (Scratchin omista). Ja piti myöntää että sieltä nopeammin löysin ratkaisun. Liitos oli tietenkin punainen palikka.

Justus teki sujuvasti omia juttuja ja huomasin nyt hänen tehneen kaikki viikolla 3 annetut tehtävät. Hän rakasti liikkumispalikoita ja käytti muuttujien numeroita sujuvasti. Piti laittaa 99 ja kokeilla miten toimii. Pyöritys oli kivaa sekin, esim. numerona 50. Hahmon pienennys ja suurennus olivat käytössä, samoin katoaminen ja palaaminen. Niillä sai esim. tähdenlennon välkkymään. Nopeutta lisäävä palikka otettiin käyttöön. Jopa viestiä hän osasi käyttää (minä en).

Ennakkoluulottomuutta kuvasi se, että hän alkoi heti koodata myös annettuja esimerkkejä, mitä Vuokko tälle viikolle suositteli. Minä olin vain ihaillen niitä käynyt läpi mutta totta tosiaan: niitä voi myös muuttaa. Sitä se CC merkitsee.

koodausHuumoria piti olla. Välillä hän teki pelkän alkulipun ja lopetuksen ja tiesi hyvin ettei niistä mitään seuraa. Kolme päätöntä poikaa oli yksi bravuuri ja piti aina sanoa; ”Mummi ei kestä, kolme päätöntä poikaa hyppimässä.” Hahmojen väritys ja muu tuunaus olivat aina tarpeen, ne kai tekevät ne omiksi. Oma piirroshahmo linnaan ja sitten linnan veto päälle: ne on sisällä. Valokuva itsestä otettiin isänpäiväkorttiin jaa sekin oli pantu pyörimään esittelyn ohessa.

Nimeämiset olivat tarpeen. Mummi saneli kirjaimet ja hän kirjoitti itse: pyörimisnäytös, kummitushämähäkit, AT-AT,  19000atdp, Super Mario. Aamulla katsotuista espanjankielisistä lasten TV-ohjelmista otettiin ideoita (prinsessan pienennys ja suurennus).

Koodaus tuo esiin lapsen ajattelun ja opettaa jakamaan palasiin, kuten Vuokko sanoi tämän viikon introssa. Minusta tuntuu että kaikkein tärkeintä on mielikuvituksen vapaa käyttö, tilaisuus kehitellä koko ajan uutta. ”Tämä on vähän kuin pelaamista, mutta ei sittenkään. Tämä on pelin koodaamista” ja sävystä kävi ilmi että se on enemmän kuin pelaamista.

Lopuksi raikas uintikuva altaalta

uinti