Uuden sosiaalisen median oppimisesta

palasiaTarkkailen omaa oppimistani: miten haukkaan palasia uusista tekniikoista, menetelmistä, koko uudesta valloittavasta maailmasta. Siinä on paljon innostavia elementtejä. Tätä olen tehnyt ennenkin: parantanut maailmaa yhdessä samanmielisten kanssa.

Miten palaset liittyvät yhteen? Joskus saumattomasti, heti vaan käyttöön. Kunhan saan hyvät rutiinit RSS maailmaan niin työtapani kohenevat. Nyt olen laittanut Google Readeriin sellaisia joita muutenkin olisin voinut vilkaista, ero ei vielä tunnu. Mainioita lyhyitä videopätkiä on jaettavaksi ja niistä tiedotan kollegoille. Voin auttaa englanniksi opettavia joilla on ollut raskaampi työ opekoulutuksessa. Yleislinja on siis että uutta löytyy ja on kiva ottaa käyttöön.

Eniten elämyksellisesti antaa aina Ensimmäistä Kertaa Tekeminen. Käynti second lifessä oli sellainen. Yhteisöihin liittyminen ja keskusteluun osallistuminen on kivaa mutta luonnollista.  Äänitiedostoja voisin alkaa tehdä, pikkuisia oman opetusmateriaalin oheen. En ole niitä ennen kaivannut, mutta voisihan jotkut opiskelijat niistä tykätä, ehkä.

Oppimisen laadusta otin eilen ylös (Teemu Arina, seminaari marraskuussa Kuopiossa, kuunneltuna) :

  • ei arvioida sisältöä (koska kuka tahansa osaa referoida ja toistaa sanottua/ kirjoitettua)
  • arvioidaan miten rakennat sen päälle
  • miten hyödynnät muiden antamaa
  • miten jaat muille ja osaat yhdessä rakentaa jne.

Tästä taisivat opiskelijani kirjoittaa intensiivin arvioinnissaan ihan luonnostaan.  Osaanko itsestä nähdä tätä kun opiskelen uutta sosiaalista mediaa? Onko ensimmäinen pala aina tekniikan oppiminen, sitten sen vasta voi liitää ja ”rakentaa sen päälle”. Oppijakäsitteinä ovat alkaneet elää creator, contributor, lurkkijat – oliko muita. Ne voisi ajatella myös vaiheina..?

Alkuvaiheessa on keskeistä mennä yli kynnyksen jonka muodostavat kaikki epäselvät asiat joita en vielä osaa ja tiedä. Sitten voi päästä eka kertaa tekemisen nautintoon ja sitten – asiasta riippuen käyttöön ottoon ja vakiintumiseen, kehittelyyn ja uuden luomiseen. Uuden luominen on niin kivaa että taidan nyt kaivata sitä opiskelussani. Jotain pitää siis Tehdä itte. Katsotaan.

Intensiivin tulkintaa ja koontia

palapelia Opiskelimme viikon ajan verkko-oppimisen perusasioita yhdessä opiskelijoiden kanssa (he suorittavat ammatillista opettajankoulutusta joko Jyväskylässä tai Helsingissä). Viime posteissani – ja kolmessa opiskelijan blogissa on ihmetelty miten intensiivisyys oikein syntyi ja mitä tapahtui. Yritän tässä koota keskeisiä vaikuttaneita tekijöitä palapeliin.

Keskustelu syntyy läsnäolijoiden ideoista, ajatuksista ja tarkkaavaisuudesta. Samanaikaisesti liikkuu sekä ihmisten välisiä että asioiden välisiä voimia. Dialogista tilaa ei sinänsä voi luoda, mutta voi luoda edellytyksiä hedelmällisen vuorovaikutuksen syntymiselle. Tarvitaan turvallinen tila, säiliö, joka kestää kaikki erilaiset esitykset. Oikea ilmapiiri eli aidon vaihdon tunnelma on olennaista. Ohjeita voisi olla: kuuntele odota kunnioita, puhu suoraan, ole aito ja avoin. Osallistujat ovat osa dialogia, kyse ei ole tekniikasta tai menetelmästä vaan ihmisten kohtaamisesta.

Opettajalle asettuu vaatimuksia, jota on vaikea käsitteellistää tai teoretisoida. Isaacs käytti käsitettä ennakoiva intuitio kuvaamaan ohjaajan toimintaa: ohjaaja aistii sanoman takaisen merkityksen ja vastaa syvällä tasolla eikä vain viestin ilmiasun perusteella. Samanaikaisesti dialogin ominaisuuksiin kuuluu suora puhe, jossa ei tulkita toisen puolesta. Nuo tuntuvat ristiriitaisilta, mutta niin on kuitenkin tehtävä.

Dialogihorisontti on yksi tapa käsitteellistää tapahtunutta. Se voi syntyä itseohjautuen, mutta verkkokoulutuksissa ohjaajalla on olennaisen tärkeä rooli dialogihorisontin muotoutumisessa. Ohjaajilla on kolme perustehtävää, joiden avulla he voivat tukea dialogihorisontin muodostumista. Nämä tehtävät ovat seuraavat:

  • osallistumisen ohjeistaminen,
  • tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi,
  • oma läsnäoleva prosessuaalinen osallistuminen.

Osallistumisen ohjeistaminen tarkoittaa yksityiskohtaista ja selkeätä ilmaisua verkkoympäristössä siitä, milloin, miten ja myös miksi pitää osallistua. Selväksi tehdään kaikki se, minkä voi selväksi tehdä.

Tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi tarkoittaa sitä, että verkkoympäristöön luodaan tutustumisalueita ja –toimintoja ja varataan niiden käytölle aikaa sekä pyritään saamaan osallistujat innokkaiksi esittelemään itseään toisilleen ja tutustumaan toisiinsa. Tutustuminen auttaa buberilaisen minä-se suhteen muuttumista minä-sinä suhteeksi. Pekka Himanen puhuu ohjaustilanteesta jossa ollaan ”innostuneita toisistaan”.

Ajallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja tuottaa osallistujille kokemuksen, että hän on ”aina läsnä” intensiivijaksoilla. Käytännössä on kyse nopeasta, välittömästä reagoinnista osallistujien kysymyksiin, haasteisiin, ongelmiin tms. Persoonallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja sallii oman henkilökohtaisen tapansa osallistua näkyä, että ohjaajan persoona ilmenee hänen viesteissään. Paikantava läsnäolo viittaa siihen, että ohjaaja välillä kertoo, mistä fyysisestä paikasta virtuaaliseen tilaan tulee. Persoonallisen ja paikantavan läsnäolon lähellä on emotionaalinen läsnäolo. Se tarkoittaa sitä, että ohjaaja silloin tällöin kertoo omasta tunnetilastaan. Esimerkki auttaa muita osallistuja tulemaan verkkoinhimillisiksi ja siten helpommin ja tutummin kohdattavaksi.

Ohjaajan läsnäoloon kuuluu toiminta, jolla hän tukee työstettävien asioiden sisällöllistä käsittelyä. Tässä on tärkeää ohjaajan tasavertainen, ei-autoritaarinen suhtautuminen. Ohjaajan pitää tehdä periaate ”ohjaaja on yksi osallistuja” todeksi siten, että tasavertaisuus on emotionaalisesti koettuna totta. Ja kun ohjaaja siinä onnistuu, se itse asiassa antaa hänelle tilan tarvittaessa suunnata aidosti osallistumistyöskentelyä haluttuun, tavoitteen mukaiseen suuntaan.

Onnistunut oppiminen syntyy ohjatusti itseorganisoituvan tilan avulla. Ohjaajat auttavat organisoitumista, mutta eivät sanele sitä. He ovat mukana osallistujina prosessissa tietäen, mihin pyritään. Tavoitteellinen verkko-oppiminen vaatii puitteet, joissa ohjaajat houkuttelevat ja ohjeistavat osallistujat tekemään työn ollen itse tasavertaisia osallistujia. Opiskelijoiden pitää kokea, että on innostavaa ja houkuttelevaa pistää itsensä näkyväksi. Ilman tätä vapautta ei synny onnistuvan oppimisen kokemusta.

Onnistuvan verkko-oppimisessa siis tarvitaan:

  1. luottamus siihen, että opiskelijat haluavat oppia ja oppivat sitä mitä heidän kuuluu oppia,
  2. ohjaajien läsnäoloa ja autenttista persoonallista ohjausta.

Läsnäolevan ja persoonallisen otteen kautta ohjaus sulaa osallistujien yhteiseksi toiminnaksi, tasavertaisuudeksi. Ja se synnyttää vapauden oppia – ikään kuin itsestään.

Opiskelijat kertovat loppuarvioinneissaan paremmin kuin itse osaisin (kiitoksia vaan) :

Intensiivin aikana monet aiheet nousi pohdittavaksi niin keskusteluissa kuin omassa mielessä. Keskustelu paljasti hyvin ne ajatukset, jotka eivät olleet itsellä kovin hyvin sisäistettyjä. Verkkointensiivissä mielestäni kyseenalaistettiin hyvin ja laajasti aiheen teemoja. Se innoitti muodostamaan niistä oman, perustellun mielipiteen, jolloin oppiminen syventyi.

Ohjaajat olivat todella osa keskustelujoukkoa. Koin heidät vertaisinani.

Tavoitteiden saavuttaminen: Uskon, että tähän osaan vastata vasta jonkun ajan päästä. Nyt on tullut nopeasti paljon uutta. Sitä vien nyt vähitellen osaksi omaa työtäni. Sitten vasta voin kertoa, opinko ja mitä olen oppinut. Ainakin sulattelua tämä vaatii. Uskon, että ajattelutapani verkko-ohjauksen suhteen on muuttunut. Ja ainakin tämä kurssi on rohkaissut minua pyrkimään verkko-opetuksen pariin!

Kurssilla sai vahvan käsityksen siitä, miten verkko-oppiminen on sidoksissa oppimiskäsitykseen ja sen seurauksena toimintatapaan. Teemat ohjaavat oppimista, mutta itse toimintaa ei ole välttämättä ennalta suunniteltu.

Tiedonrakentaminen yhdessä, itseohjautuvuus, oppimisprosessin suunnittelu, ohjaus ja arviointi, kaikki nämä ym. yhdessä sitoutumisen ja motivaation kanssa vahvistaa käsitystä siitä, miten tieto syvenee ja ajattelu ja asiantuntijuus voi kehittyä. Yksilön ymmärryksen yläpuolella olevan tiedon ymmärtäminen tulee mahdolliseksi! Kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon, riittää, että on olemassa yhteisön tuki.

Ohjaajien sitoutuminen prosessien eteenpäin viemiseen oli sopivan näkyvää. Ohjaajat olivat aidosti kiinnostuneita. Kaikki mukaan ja kaveria ei jätetä henki tuli näkyväksi. Opiskelijan asemaan heittäytyminen on vaikuttava tehokeino. Tuki ja avoin ilmapiiri toteutuivat.

– Mitäpä tuohon olisi lisäämistä. Tässä kirjoitettu tulkinta nojaa yhteiseen kirjoitukseen (ks Julkaisut) ja on suurelta osin Pekan ansiota (dialogihorisontti). Aion jatkossa syventää oppimisen ymmärrystä..

Arvioinnista ja oppimisen laadusta

Intensiivisen keskustelu- työskentelyjakson lopuksi alkaa tippua arvioita kokonaisuudesta tai oikeammin tässä vaiheessa arviota omasta kokemuksesta. Opettajana tärkeä ohje tässä vaiheessa on: älä provosoidu, älä mistään. Jokainen kokemus on aito ja oikeutettu. Mikään opetus ei tavoita kaikkia, vaikka siltä melkein tuntui vielä äsken.

Mutta oivaltaa saa opettajakin: toimiiko melkein kaikki meidän kurssien arviointi itse asiassa kaavalla jossa opiskelija pitää hyvänä sellaista opetusta/ oppimiskokemusta jossa hänen ei tarvitse muuttaa mitään omassa oppimisessaan? Kaikki on sillä tavalla selkeää ja opettaja sanoo koko ajan mikä on oikein, on turvallinen ja selkeä olo. Tuota tapaa opettaa (jolla on paikkansa edelleen en tarkoita sitä) me kaipaamme vaikka tulemme kokeilemaan uutta. Ehkei kaikki edes tule kokeilemaan. Kaikkea opetusta väijyy suoritusorientaatio, pisteiden haku kiireen keskellä. Siis arviointeihin pitää laittaa kysymys: miten muutuit? miten muutit omaa opiskeluasi? minkä neuvon annat tuleville? No juuri noin taidan kysyäkin omilla kursseilla. Miksi kaikki pitää oivaltaa aina uudelleen, miljoona kertaa? Juuri tällä tavalla en ole tiedostanut tätä asiaa, se on tullut loppukyselyihini intuitiivista kautta. Jääkö oivallus nyt sitten pysyväksi, tiedä häntä.

On valtavasti puhetta siitä mitkä on tulevaisuuden (tai nykyisen) työelämän vaatimukset ja kun suunnittelet opetuksen niiden pohjalta AINA sama tilanne: ei noin saa tehdä koska minulle ei kaikki ollut joku hetki selvää ja helppoa. Tämäkin on koettu niin monesti, se koski sosiaalialan opettajankoulutusta 80-luvun lopussa sinne tullessani ja sen on moni muu instituutio siellä täällä kohdannut ja kohtaa joka päivä. Siis tämän keskellä on vain elettävä, olkoon noin.

Oppimisen laatuun sen sijaan pitää päästä kiinni. Onko tämä kuumaa oppimista, kun opiskelijat aktivoituvat miettimään verkko-opetusta niin että eivät saa nukutuksi, pohtivat myös kaupassa käydessä, hyvä että muistavat lapset hakea hoidosta, haluavat pois häiritsevästä lähiopetuksesta joka menee opettajan ajatusten mukaan eikä omien. Joskus siitä käytettiin tuota hot nimeä ja vastakohta lie kylmä, mitäänsanomaton, koskettamaton opetus. Puhuttiin myös että prosessi on alkanut. FLOW kokemus tulee lähelle, mutta se tarkoittaa ehkä selkeämmin rajattua kohdetta. Tässä herätetään ihmiset niin että flow mahdollistuu kun lopputyötä kirjoittaa tms. Opiskelijan tyytyväisyys ei voi olla ainoa hyvän laadun kriteeri, se on todettu toistuvasti, toisaalta opiskelija kyllä tietää milloin laatua oli. Mutta ehkä juuri murrosvaiheessa hänen arviotaan kannattaa odottaa, no viivästetyt arviot ovat sitä varten. Olisikin hauska tietää onko se totta kun OTVOn eläneet opiskelijat sanovat muistavansa tämän kokemuksen. Ei ole kukaan vielä postia laittanut vuosien päästä, no eipä ole ollutkaan niitä välivuosia vielä.

Nyt oivalsin että blogi voi olla opettajalle paikka jossa selventää omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä. Ettei tee sitä virhettä että alkaa huomautella opiskelijoille heidän kokemuksensa virheellisyydestä, heh heh.

On vielä matkaa siihen että uusi konnektivismi ymmärretään, oppiminen jossa jakamalla ja vaihtamalla ja uusilla yhdistelmillä luodaan yhdessä uutta.  Nyt elämme maailmassa jossa yksilö haluaa nopeasti oppia omiin tarpeisiin ja omaan hyötykäyttöön menestyäkseen urallaan. Myönteistä tänään taisi olla paikallislehden kirjoitus Wikipedia ihmeestä ja yhteisöjen uskomattomasta voimasta – ajatus että open source liike on jo osoittanut ylivertaisuutensa. Taisi minunkin uskoni olla aika heikko kun yhdestä kommentista heilahti. Tiedän että sinnikkyyttä tarvitaan ja kauemmas katsomista, pitää nostaa katse tulevaisuuteen!