IT-kouluttajat nykyaikaa etsimässä

Eilen ilmestyivät verkkoon IT-kouluttajien 10v juhlaseminaarin puheenvuorot ja innostuin kuuntelemaan niitä. Seminaari oli marraskuussa 2011 ja Eija Kalliala blogasi tapahtumasta tuoreeltaan. Minulle tapahtuma kolahti nyt, koska olen omassa mielessäni työstämässä samoja teemoja. Luin Aikuiskasvatuslehteä ja huomasin siellä olevan tekeillä 4. ihmisiän siirtymävaiheen teemanumeron ensi syksyksi. Erehdyin heittämään sisään idean, että kertoisin omasta casesta kun elän globaaleissa verkoissa päivät pitkät – mitä olen oppinut siellä ja mitä voin suositella muille. Mahtavasti lehden toimitus reagoi heti: Anna palaa, Heli! Tuntuu hyvältä idealta. – No on kai ihan kiva idea mutta kovin pitkälle en ole päässyt. Mikä olisi sen arvoista että muita kiinnostaisi, en ole päässyt kuin alkuneuvotteluihin itseni kanssa.

Mikä siis seminaarin aineistossa auttoi minua eteenpäin? Teemu Leinosen puheenvuorosta aloitin ja heti tuli käsite ”motivoituneen joukon äly” on se mikä tuottaa wikipedian ym. Tuota olin miettinyt paljon, ei ole älykästä laumaa kuin jossain konkreettisen asian ympärillä silloin kun ne tietää sen asian 🙂 Teemu käsitteli historiaa antiikki-keskiaika-uusi aika ulottuvuuksina mikä piristi tämän historiattoman ajan keskellä. Tietoteknisen ja internetin kehityksen niputtaminen noille ulottuvuuksille oli sitten jonkinlainen heitto ja virikkeeksi tarkoitettu. Minä aloin ajatella että mitä pimeän keski-ajan merkkejä on ympärillä just nyt. Teknisiä temppuja edelleen opiskellaan kiivaasti ja ne täyttävät ajan. Sosiaalinen media ruokkii narsistisia tarpeita ja muuten ihan viisaat ja kokeneet suomalaiset kehittäjät vertailee Klout lukujaan ja seuraajamääriään.

Minua kiehtoo se vanhojen ukkojen ryhmä, joka on hakenut koko ihmiskunnan yhteisymmärrystä 1960-luvulta alkaen. Teemu L. mainitsi Engelbartin ja Brandin. Kiehtova ajatus oli se kuva maapallosta että kuva nostaisi tietoisuutemme uudelle tasolle. Muistelen että lennätin oli jossain vaiheessa se väline, joka poistaisi väärinkäsitykset ihmisten väliltä. Ja nyt sitten?

Jyrki Kasvin puheenvuoro kattoi suomalaisen tietoteknisen ymmärryksen monilta kantilta. Faktat varmaan piti paikkansa mutta turhautumisen levittäminen – viekö se kehitystä eteenpäin? Itse aloin ajatella eläkkeellä olemistani vs aikaisempaa työssä käyntiä. Muistan että eläkkeelle siirtyessä piti käydä verotoimistossa ja veroprosenttini nousi pikkuisen. Kun eläkeläinen maksaa yhtä lailla veroa kuin ennen, niin mikä tekee minut ongelmajätteeksi nyt. Samaan kaatoluokkaan meni myös 10-15 prosenttia nuorista. Kovin surulliset näkymät Jyrkin esityksessä oli. Hänen kuvaamansa uudet oppimistarpeet oli samoja kuin on 1980-luvulta asti puhuttu. Kyllä omaa työtä on pitänyt hallita ja identiteettiä rakentaa. Olen kyllästynyt kuuntelemaan aina samaa.

Anne Rongas sitten hurmasi minut lähtemällä ihan rauhallisena HITAUS käsitteestä. Ihminen ja organisaatiot vaan kehittyy hitaasti. Hän puhui kokemustensa läpi ja näki realistisesti sekä nopeutta että hitautta, niiden keskellä eletään ja toimitaan.

Ville Venäläinen on tehnyt paljon hänkin yhteisöjen rakentajana, mutta hänen sanomaa oli vaikea hahmottaa. Hänen avainkokemus johtajien kyvyttömyydestä tietotekniikan äärellä taisi muistuttaa Jyrki Kasvin kuvaamaa suomalaisten kelkasta putoamista. Jotain maalaisuutta ja koulunkäyntiä vastaan Villellä tuntuu myös olevan. Huolissaan tulevaisuudesta hän oli.

Teemu Arina kiinnosti minua elämäntapansa vuoksi, hän kun elää globaaleissa verkoissa kuten itsekin. Hän on kuitenkin yrittäjä ja perspektiivi on erilainen. Hienoa jos tuotetaan joukkovoimalla hyvää, mutta itse liikun vapailla areenoilla joissa törmään asiantuntemuksen erilaisuuden tuottamiin väärinkäsityksiin ja -ymmärryksiin enemmän kuin kiihtyvään kehitykseen. En ole nähnyt ihmeaivoja enkä vaaleanpunaisia pilviä jotka pelastaisivat 🙂

Jaana Holvikivi oli mukava uusi tuttavuus. Hän kyseli monikulttuuristen opiskelijaryhmien toiminnan ominaislaatua ja mahdollisuuksia. Sama kysymyksenasettelu on monesti mielessä kun globaaleissa verkoissa liikkuu.

Tero Toivanen kuvaili oppimisen perusasioita. Ihan kiva jos joku innostuu hänen tyylistä, kai tarvitaan uusia naamoja hattuineen. Itseä hirvittää se mustavalkoisuus millä hän suomalaista koulua heittää roskiin. Jos se ei ole keskiaikaista ajattelua niin mikä sitten on? Jopa Jyrki Kasvi mainitsi että PISAssa ollaan vielä lähellä kärkeä.

Tämä henkilökohtainen peilaus pyrki hahmottamaan kokonaisuutta itselleni. Seminaarista saa paremman kuvan Eija Kallialan postauksesta tai kuuntelemalla itse noita puheenvuoroja. Tiedän että osallistuminen paikan päällä avaisi kokemuksen eri tavalla.

Minulle jäi käteen vaikeus hahmottaa muutosta läheltä, kehityksen pitkäjänteisyys tuntuu pakenevan tai jäävän piiloon. Jospa kehitykseen pitää vaan uskoa. Howard Rheingold, yksi mainitsemistani hurmaavista ukoista,  uskoo yhteistyön evolutionaariseen voimaan ihmiskunnan pelastajana. Muistan äskettäin nähneeni videon, jossa Howard tapasi Engelbartin ja muistelivat menneitä.

Vahvistuin ajatuksessa kertoa miten eläkkeellä oleva opettajankouluttaja seikkailee verkoissa osana motivoituneen joukon älyä.

Howard Rheingold oppimisesta

Moni varmaan jo tuntee Howardin, hän kun on toiminut nettimaailmassa ennen kuin sitä olikaan, ja osallistuu jatkuvasti aktiivisesti. Taisi kertoa olevansa 64 vuotias tässä istunnossa, jota aion referoida. Hän oli kertomassa uudesta kirjastaan Net Smart: How to Thrive Online, Elluminate/ Blackboard istunnossa Change 11 kurssilla 3. ja 4.  tammikuuta. Peruskäsitteet, joilla Howard lähestyy nettielämää, ovat jo usean vuoden ajan olleet:

  • attention (ignore or attend, open a tag for later, bookmark for much later) -matching attention to tool set
  • critical consumption (search securely, find sources)
  • participation (don’t just consume, contribute and create)
  • collaboration (crowd sourcing, wide variety, casual conversations build trust)
  • network awareness

Hän käy käsitteet läpi 3.1. istunnossa. Minä mietin niitä nyt oppimisen traditioita vasten. Eikö nämä samat käsitteet ole toimineet oppimisen määrittelyssä iät ajat. Jotain uutta tulee teknologiasta, mutta perusilmiöt säilyvät. Huomion suuntaamisen ongelma on ikuinen, samoin kriittisen ajattelun omaksuminen. Miten osallistut, miten teet yhdessä, miten tietoinen olet verkostostasi? Tämä kaikki nyt netissä. Kiintoisa on osallistumiseen liittyvä Power Law, josta nappasin kuvan:

Alkuperäinen lähde on Ross 2006 ( http://ross.typepad.com/blog/2006/04/power_law_of_pa.html ) . Tuo kuva saa miettimään verkkoelämää. Tarvitaan paljon meitä hiljaisia seuraajia jotka tykätään milloin mistäkin, tagataan, kommentoidaan, kirjaudutaan, jaetaan ja tunnetaan osallisuutta verkostoissa. Verkkoja kuitenkin pyörittävät muutamat gurut, jotka kutsuvat kavereita vierailemaan eri tilaisuuksiin. Miten tässä viidakossa löytää ja ottaa oman paikkansa?

Minä tykkään Howard Rheingoldista koska hänellä on visio ihmiskunnan evoluutiosta kohti yhä parempaa yhteistyökykyä. Arvostan sitä että hän on säilyttänyt elämänilonsa ja toimintakykynsä vaikka kehitys ei ole nopeaa eikä helppoa. Voisi sanoa että hän osaa leikkiä (rakastaa mm. kenkien maalaamista iloisilla väreillä), hänet voi tavata myös Second Lifessa ym. Olen kiinnostunut hänen oppimiskäsityksestään, koska hän tuntee nettielämän alusta asti, kokeneisuutta ei voi kiistää. Hän toimii tasa-arvoisessa hengessä, houkuttelee  mukaan osallistumaan istuntoon eri rooleissa (searcher, contextualizer, mindmapper, summarizer) ja niinpä osallistujat keksivät tapoja jakaa chatissa esim. erilaisia tallennustapoja: mihin tehdä muistiinpanoja, miten ottaa ylös jaetut linkit. Hyvässä pedagogiikassa ilmiöt ovat läsnä, tässä ja nyt. Howard oli kiinnostunut osallistujien kokemuksista ja käsityksistä.

Kaikista näistä syistä halusin omistaa vuoden 2012 ensimmäisen blogipostin Howard Rheingoldille. Lisää tietoa hänestä on helppo löytää, en valikoi videota valmiiksi.

 

Tiede vai verkostot?

Antoisia kokemuksia haluan taas jakaa. Edellinen posti käsitteli Vesa Linja-ahon referointia kognitiotieteen ohjeista opettajille. Minua viehätti sen perussanoma tieteen hyväksikäytöstä, joskin herätti myös ajatuksia ettei se ole yksinkertaista. Opetustyö taittuu monien tekijöiden läpi, ei vain tutkimustulosten. Opettajankoulutuksessa analysoidaan nykyaika ja tulevaisuus monipuolisesti ja omaksutaan oppimisen teoriat oman ammatti- ja opetusalan suodattamina. Ja edelleen opettajan persoonallisuus, se sekoittaa tutkimustuloksia harmillisesti mutta oikeassa elämässä tuottaa tuloksia. Niinpä kysymys oppimistyyleistä ei ole niin yksinkertainen että unohdetaan koko juttu koska tiede sanoo niin. Voi niistäkin hyötyä olla itsearvioinnin peileinä ja tilanteiden jäsentäjinä. Kiitos Vesalle että auttoi minua selkiyttämään omaa peruskysymystäni.

Haluan käyttää sekä oppimisen tutkimusta että avointa verkostoelämää hyväkseni. Olen etsinyt tuota tietä viimeiset vuodet – tai ehkä koko elämäni (yliopiston assistenttina ollessani osallistuin kansainväliseen opiskelijoiden poliittiseen heräämiseen 1970-).

Jatkan tieteisiin suuntautumisesta. Eilen osallistuin Global Education liikkeen avoimeen tapahtumaan, jossa Howard Gardner (älykkyyden tutkija, Harvard) kertoi elämäntyöstään ja keskusteli poikansa kanssa. Global Education on vuosittain toistuva kaikille avoin jakamisen paikka, josta laitoin linkin Twitteriin ja Facebookiin maailmankellon kanssa. Oli mukava mennä Elluminate-istuntoon, kun ”Hi from Finland” herättää heti kommentin siitä maailman parhaasta koulutuksesta. Tänään torstaina Jarmo Viteli sitten esittelee Suomen parhaimmuutta.

Howard Gardnerin puhuessa nappasin kuvan joka auttaa ymmärtämään matkaa tutkimusprojekteista kohti käytäntöä:

Gardner on koonnut vuosikymmenten tutkimustuloksia lukuisiin kirjoihin ja yhteistyössä opettajien kanssa on rakennettu sovelluksia käytäntöön. Kyse on elämäntyöstä, monien tutkimusryhmien, tuhansien tutkijoiden. Tulosten jakaminen on tieteellisen toiminnan ikivanha perinne. Minun nimeni näkyy tuossa suotta noin isolla, Elluminate vain tekee sen nykyään noin, se on kytköksissä Blackboardiin. Halusin jättää alkuperäisen kuvauspaikan näkyviin. Tilaisuus on nyt äänitteenä (tai tulossa).

Nyt siirryn nuolen toiseen päähän, jossa avointen globaalien verkostojen elämä vetää irti tieteistä, jokamiehen asiantuntijuutta kohti. Kuuntelin illalla istunnon, jossa Teemu Arina opetti suomalaisia kehittäjiä heittäytymään universaaleihin verkkoihin ja osallistumaan rohkeasti, hankkimaan omia kokemuksia. Sanna Ruhalahti oli kutsunut minuakin tilaisuuteen, en muuten olisi tullut kuunnelleeksi, Sannan syys siis 🙂 Äänite tuli jo samana iltana ja joku kertoi Twitterissä siitä, siinä toinen syy miksi tulin kuunnelleeksi ConnectPro session.

Teemun kokemukset kulkivat samaa linjaa kuin mitä itse olin kirjoittanut tulossa olevaan blogikertomus- julkaisuun. Ei voi olla kuin samaa mieltä siitä että vain osallistumalla, kokemalla itse, ymmärtää mitä nettielämä verkostoissa on. Yksityiskohdissa sitten näkyi meidän orientaation ero: Teemu arvosti PLENK2010 kurssia ja sen kahta fasilitoijaa edelleen parhaimpana tapana oppia. Minä osallistuin ao kurssille aktiivisesti ja pidin opintoja sisällöllisesti tyhjänä, varsinkin noita kahta fasilitoijaa. Arvostan kuitenkin niitä kahta muuta: Rita Kop ja Dave Cormier, he kykenevät vuorovaikutukseen ja henkiseen vaihtoon. Muuten PLENK- opinnot olivat reippaasti jäljessä suomalaisista aikuiskoulutuksen käytännöistä ja kun kerroin ohjanneeni PLE -orientaatiolla 80-luvulta asti, ei sitä haluttu kuulla. PLE sidottiin vain digivälineisiin, ei muuhun, ajattelin siis väärin. No. uusista välineistä tietoisuus siellä kasvoi kuten jokaisella tuollaisella kurssilla.

Minulle jäi mieleen Teemun kuvaus verkostoistaan, miten opetusteknologian verkoissa hän ”tietää milloin hän on niissä, ei tiedä ketä kaikkia on mukana, mutta tunnistaa olevansa siellä”. Hänellä on tuollainen yhteys teknologian guruihin. Minä taas etsin oppimisen guruja ja siksi petyn kun ymmärrän olevani ikäänkuin opetusteknologian yksikössä oppilaana. En seuraa enää noita guruja mutta onneksi on myös oppimisen ja ihmisen kehityksen asiantuntemusta, kuten tuo Gardner edellä. Minun verkoissa yliopistot ja tutkijat ovat huippua eikä minulla ole tarvetta kiistää niiden arvoa. Verkot vailla asiantuntemusta ovat juuri sitä, siellä uskotaan mihin sattuu, tietämättömyys ja tyhmyys leviävät ja kriittinen ajattelu on ikään kuin vanhanaikaista. Tämä verkostoelämän puoli jäi puuttumaan Teemun esityksestä kun tarkoitus oli innostaa mukaantuloon.

Innostan minäkin kansainväliseen verkostoelämään, sieltä saan paljon. Mutta silmät auki siellä on oltava. Tarkoituksella en maininnut kahden ns gurun nimeä tässä, hyökkäykset ovat niin ikäviä. Mainitsen nimiä vain positiivisessa mielessä. Ja välillä ei tiedä mistä on kyse: nytkin odottaa hyväksyntää kommentti KukaHeli?-sivuun jossa tarjotaan kirjallisuutta minun lukijoille. Miten päätän onko se spämmi kun kaikki tiedot ja linkit on OK mutta onko tarjottu sitten Minun Linjan mukaista, huh huh.

Tulevaisuusajattelua Vuokko Jarvan käsitteillä

Tänään on ollut niin antoisa opiskelupäivä että jotain pitää laittaa tänne muistiin. Valitsin Vuokko Jarvan esityksen Otavaopiston tulevaisuuspajassa, josta aiemmin blogasin elokuun 19. Ihailin silloin esityksen kattavuutta ja koskettavuutta. Nyt olikin helppo löytää slidet ja mikä parempaa, myös puhuttu esitys löytyi ConnectProsta ja se on antoisampi. Vuokon puhe on 15 minsaa ja keskustelu 10. Otin kokoavan kuvan 14 minuutin kohdalta:


Ihminen paikantaa itseään ja hakee vaikuttamisen mahdollisuuksia, omaa toimintakenttää. Kulmissa nimetään kaikki ne ulottuudet joihin törmätään, kantaa otetaan. Tämä auttaa ketä tahansa ihmistä, ammattilaista, miksei eläkeläistäkin. Samantapaisia hahmotelmia on tehty paljon, mutta tämän esityksen kokonaisvaltainen ote viehätti silti. Jospa se oli tuo psykologinen puoli, tiedostamatonta ei unohdettu, vaikka se onkin vaikea määritellä. Suosittelen kuuntelemaan, myös keskustelua, koska siinä nousee herkullisen erilaisia näkemyksiä – eikä Vuokossa herää defensiivisyys, puolustamisen halu.

Toinen herkullinen kokemus tänään oli lempitviittaajani annatee:n blogaus työpaikkakoulutuksesta, joka taas palautti mieleen omat blogaukset Jungilaisista blogipersoonista. Annatee antoi suomalaiset vanhemmat linkit, sun äitis oli ehtinyt ottaa asian käsittelyyn blogilistassa jo ammoin. Muistan Tuija Aallon viitanneen siihen kirjassa (Nettielämää kai?) Tuosta aiheesta voisin kirjoittaa oman juttunsa jonain päivänä.

Muut innostukset on englanninkielisia joten nyt maltan lopettaa. Onkin perjantai-ilta ja Strada alkaa 21.30.

Miten käsitteen voi omistaa?

Virike tähän kirjoituksiin heräsi eilen kun arvostamani Kielipoliisi halusi määritellä MOOC-käsitteen – viikottain aina joku käsite avataan tiedoksi. Teksti pitää tietysti paikkansa, eihän kielipoliisi voisi muuta kirjoittaakaan, mutta: mitä siinä jätetään sanomatta? Ohjaako se väärään suuntaan? Tiettyyn suuntaan ainakin ja nimeää vain kaksi gurua.

Tästä avoimen online-opiskelun käsitteestä on keskusteltu muuallakin. Ei niin kauan sitten muutama konnektivismi-kurssilainen teki artikkelin englanniksi Wikipediaan ja siitä keskusteltiin. Täytyy myöntää että minulle se oli EVVK, miksi ihmeessä pitää määritellä jotain minkä voi pitää itsestään selvyytenä: ”massive open online course” ovat kaikki yksinkertaisia sellaisenaan ymmärrettäviä. Mistä oikein on kyse? Tuo tapahtui amerikkalaisen edumooc- kurssin aikana, joka kurssi sinänsä oli osoitus ettei enää ole kyse kahdesta miehestä. Eikä koskaan ollutkaan, ensimmäinen avoin kurssi oli ennen CCK08 ja toimi kuulemma hyvin.

Onkohan kyse valtataistelusta, ”patentin” hakemisesta webbimaailman verkostoissa? Viimeksi leimahti Jeff Lebow:n organisoimissa Casteissa. Haettiin parempaa nimeä MOOCast:lle ja Jeff päätyi COOLcastiin: Collaborative Open Online Learning. Minä aloin heti kannattaa COOL-käsitettä. Olin samaa mieltä että massive johtaa harhaan, ja aina on korostettu että ei ole kyse kurssista, miksi siis sanotaan course? NO, termi on jo vakiintunut, mutta mihin. Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa ja niinpä toinen MOOC-guruista käski palaamaan ruotuun ja määräsi jopa että ei saa puhua kollaboraatiosta vaan pitää olla ko-operaatiot. Tuolta taisi olla minun ärtymyspohja. Onko tämä aikuisten tasa-arvoista opiskelua? No sitä löytyy niistä lukuisista avoimista opinnoista jotka ovat menossa ja tulossa. Seuraan esim. Jeff Lebow:n lähetyksiä, joissa tapaa monia avointen kurssien konkareita. Siellä seurataan kaikkia avoimia opintoja ja oikeasti kuunnellaan tasa-arvoisesti, mistä nautin.

Vastaavia omistuksia on varmaan Wikipedia pullollaan, enpä ole tuota ennen ajatellut. Kriteeri merkitykselle on klikkausten määrä ja kun maine on saatu se säilyy kun webissä samat asiat ja ideat kertautuvat striimeissä. Vilkaisin Tuhat sanaa -blogia ja siellä on linkki Chris Messinan esitykseen, Mindtrekin oli viime viikolla. Sinut on ohjelmoitu, otsikoi Tuija Aalto blogauksensa. Yritän seurata miten minua ohjelmoidaan, jaksan vielä räpistellä 🙂 Kaipailen arvioivaa kriittistä ajattelua, liekö se jo historiaa?

Oppimisen tulevaisuus Otavaopistossa ja eduMoocissa

Eilinen päivä alkoi Otavaopiston seminaarissa ja päättyi globaalin eduMooc kurssin keskusteluun samasta teemasta: mikä on oppimisen tulevaisuus? Kansainvälisellä kurssilla katsottiin vain vuosikymmen eteenpäin, tulevaisuuden tutkijat Hannu Linturi, Anita Rubin laativat barometriä vuoteen 2030. Kiintoisa päivä, Otavassa oli samalla tulevaisuuden tutkimusseuran kesäkoulu ja monipuolisia puheenvuoroja. Mitäpä osaisin nyt lyhyesti kertoa?

Olen seurannut Delfoi-asiantuntija-arvioitua oppimisen tulevaisuus teemaa ennenkin. Nyt silmään pisti otsikot joilla Suomen koulun muutosta kuvattiin: kansallishenkinen, järjestelmäkeskinen ja tulosohjautuva. Alku oli helppo ymmärtää, mutta onko tosiaan tulosohjautuva nykyhetken otsikko? Pahoin pelkään että se on osuva. Silmäilin raporttia ja palautin mieleen nelikentät ja erilaiset vaihtoehdot. Useimmat tulevaisuuden visiot olivat minulle myös historiaa, elettyä ja koettua. Oppimisen ydinasioita on haettu ja kouluista rakennettu oppimiskeskuksia. Tulevaisuuden ennakointia käytettiin siinä opettajankoulutuksessa missä työskentelin, tuttuus tulee sitäkin kautta. Myös tulevaisuuden skenaariot olivat jo osin toteutuneet. Talous oli läsnä kaikissa, jossain se romahti täysin ja jossain löydettiin keinot hallintaan nopeammin. Mielenkiintoista oli lukea raporttia, seminaarin alussa se käytiin nopeasti läpi ja jatkettiin nykyisiin hankkeisiin. Päivän aikana ammatillisen koulutuksen edistyksellinen luonne tuli hyvin esiin, mikä lämmittin mieltä.

Opettajan tulevaisuusajattelusta puhui Vuokko Jarva, tulevaisuudentutkija. Hänen mallinsa ihmisen toiminnan ja tulevaisuuden suhteista ylitti monet aikaisemmat vastaavat yritykset. Jarvan mallissa ihminen oli kokonaisena olentona läsnä ja paikansi itsensä ja asetti tavoitteensa sellaisiksi kun milloinkin voi. Pelkät unelmat eivät maailmaa muuta. Linkki hänen slideihin tulee jakoon, lisään myöhemmin.

Arvot ja filosofia olivat vahvasti läsnä iltapäivällä Eero Ojasen ja Ele Aleniuksen puheenvuoroissa. Ne loivat kehikon tulevaisuuden tutkimuksen kesäkoulun muille esityksille. Nautin kuunnella heitä ja opin käsitteen planetaarinen. Globaali tuo mieleen talouden, planetaarinen luonnonvarat ja ympäristön. Käänne on menossa mutta minkälainen, sitä on syytä pohtia.

Entä sitten eduMooc, miten siellä käsiteltiin oppimisen tulevaisuutta? Oli menossa viimeinen 8. opiskeluviikko ja sen järjestetty keskustelu: neljä asiantuntijaa vastasivat kysymyksiin online oppimisen tulevaisuudesta. Linkissä on puhujien esittely, esim. Cable Green on johtaja Global Learning, Creative Commons. Yksi puhujista toimi Englannissa, useimmat olivat matkustelleet ja tunsivat tilanteita eri maissa. EduMoocin järjesti Illinois yliopisto, Springfield, keskellä USA:a. Keskustelijat ovat Elluminate huoneessa, me muut ulkona twitterin varassa. Yhteisöllisyys rajoittui puhujien kesken ja niinpä lurkkiminen onkin tullut vallitsevaksi (aluksi yritin että täällä on ilta ja kuuma kesä… mutta ei sellaista tarvittu > suoraan tehokkaasti asiaan). On vaikea seurata keskustelua kun ei itse näe kuka puhuu (kuin jotenkuten).

Asiantuntijoilta kysyttiin miltä online oppiminen näyttää 2020, miten talous vaikuttaa siihen, jatkuvatko online trendit, sitoutuvatko oppilaitokset ja yliopistot ja kohtaako online opiskelu yhteiskunnan tarpeet? Vastaukset tuntuivat kovin tutuilta, online opiskelu leviää hitaasti myös USA:ssa eikä siihen voida pakottaa, siis työtapojen muutoksiin. Amerikkalainen pragmaattisuus ja rahan läheinen yhteys kaikkeen toimintaan tuli esiin tässäkin. Myös oppimisen laatu nousi keskusteluun ja sen rinnalle nostettiin Learning Analytics mittaus- ja seurantamenetelmät. Linjana on ”high quality, low cost, new educational business model”. Uteliaasti seurataan Stanford yliopiston Artificial Intelligence kurssia jolle on ilmoittautunut 100 000 opiskelijaa, miten se pystytään toteuttamaan lokakuussa. Siihen kai liittyy kirjamyynti 🙂

Lisään toisenkin yhteenvedon edellä maininusta keskustelusta, avoimen opiskelun ylistys ja luokkahuoneiden katoaminen. Rapakon takana käydään kiivasta keskustelua ja myös Euroopan osissa: kauanko opiskelijat maksavat kalliista yliopistoista päätyäkseen turvattomaan elämäntilanteeseen?

Itselle antoisimmaksi osaksi edumooc opintoja nousi tämä sivusto. Viikottaisissa Moocasteissa oli tilaisuus nähdä mitä Google+ Hangout on parhaimmillaan, rentona avoimena toisiaan kunnioittavana keskusteluna. Hyvä party -vertaus taitaa sopia. Ihailin Jeff Lebow:n kykyä toimia tilanteissa, hän kertoo olevansa  world bridges guy . Ensimmäisissä casteissa kokeiltiin SL ja Skypeä ja jossain näkyi Ustream mainoksia mutta heinäkuun 27.7. ja elokuun 3.8. ja viimeinen 10.8. olivat minulle suorastaan nautintoja. Avointen globaalien kurssien väki keskusteli kokemuksistaan ja minä heijastelin omiani kaikessa rauhassa. Esim Rebecca hämmästytti meidät kun ei lainkaan bookmarkkaa vaan käyttää hakutoimintoja. Tuo onkin ehkä yleinen suunta.. Kaikki istunnot ja muukin eduMooc materiaali säilyvät käytettävinä, yksi aarreaitta lisää.

Suomalaisten (Otavaopiston, Tulevaisuuden tutkimusseuran) syvällisyys viehätti minua, tehokasta amerikkalaista minusta ei saa millään. Mutta amerikkalainen rentous monikulttuurisessa hangoutissa, sitä ihailen. Eurooppalaisia hankkeita välähteli noissa keskusteluissa ja joku halusi rakentaa avoimia opintoja tänne päin maailmaa. Monesti on tuntunut että avoimia ilmaisia kursseja kannattaisi käyttää hyväksi oppilaitoksissa, korkeakouluissa.. Hankkeista tieto leviää instituutioihin mutta leviääkö MOOCeista? Massive open online course, WIKIpediassa määrittelystä kinastellaan parhaillaan. Hierarkia ja jäykkyys löytävät tiensä avoimiin yhteisöihin kuten wikipedia. Ei mikään ole yksinkertaista, ei, mutta usko kehittämiseen pitänee säilyttää.

Ammattikorkeakoulun verkko-opettajan kompetenssit ja kehittyminen

Otsikkoni tulee tällä kertaa Jaana Kullaslahden väitöskirjasta, joka tarkastettiin kesäkuussa. Digitaalinen julkaisu löytyy täältä. Aihe tuli niin lähelle että oli ihan pakko lukea kun tulivat nämä viileät kesäpäivät. Aineisto on vuosilta 2005-6 ja koskettaa minunkin elämääni noihin aikoihin. Aloitin tämän blogin 2007 ja kirjoitin koonnin verkko-opettajuudesta sivuksi tänne. Ei ihme että sanomani vastaa Jaanan tuloksia, hän oli kollega Hämeenlinnan ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Katsoin myös nostalgisesti SISUKAS lehteä joka syntyi yhden hankkeen tuotoksena.

Jaana on ollut mukana monessa itsekin ja tuntee sen kehittämisenkentän josta kirjoittaa. Hän on vakuuttava asiantuntija joka käyttää monia tutkimusmenetelmiä ja pysyy tutkijan roolissa mielestäni erinomaisesti. Julistava ote tulee mukaan niin kovin helposti silloin kun itsekin on tekijänä mukana. Tulokset ovat tuttuja ja läpi elettyjä. Suosittelen niihin tutustumista kaikille jotka edelleen verkko-opetusta kehittävät. Väitöskirja on helppo lukea, selkeä ja sisältää koonnit kaikista osista. Onnistuin lukemaan sen näytöltä.

Verkko-opetus on käynyt läpi epäselvän alkuvaiheen, löytänyt välineensä, monipuolistunut, hakenut pedagogiikkansa ja vähitellen normaalistunut osaksi kaikkea opetusta. Paljon työtä on tarvittu tähän pääsemiseksi. Tutkimus sisältää kyselyaineiston joka tuotti tietoa taustatekijöistä, välineistä, melkeinpä mistä tahansa. Tämä tieto muuttuu nopeasti ja on pian historiaa. Tekniikoista tykkääminen oli mukana monen taustassa ja miesten paremmuus välähteli muutaman kerran. Hyvän opettajan kompentenssit ovat samat, toteutui opetus missä tahansa. Se on jo todettu muutamaan otteeseen.

Minua kiinnosti eniten opettajan kehittyminen, mitä siitä saatiin esiin narratiivisin menetelmin. Mukana oli kahdeksan erilaista opettajaa. Kertomusten pohjalta opettajien verkko-opettajaksi kehittymistä kuvattiin seitsemän eri vaiheen kautta: (1) opiskelu, työelämä ja opetuksen aloitus, (2) opettajankoulutus, (3) innostusta verkko-opetuksen alkumetreillä, (4) epävarmuutta ja suunnan hakemista, (5) kehittymistä, luopumista ja uusia tehtäviä, (6) nykyisyyden verkko-opetusarkea sekä (7) monimuotoinen tulevaisuus.

Verkko-opettajaksi opitaan työtä tekemällä, kokeilemalla ja virheistä oppimalla. Kokemusten jakaminen nopeuttaa ja tuen saaminen auttaa jaksamaan. Tämä on selvää vaikka polut poikkeavat tarkemmin kerrottuna. Minua koskettivat esim. nämä kohdat:

Persoonallisuus liittyy tässä opettajan tapaan työskennellä, miten hän toimii ja ilmaisee itseään verkossa. Ilmaisun tulee olla selkeää, täsmällistä ja monipuolista, hyödyntäen verkon eri mahdollisuuksia. Hyvää verkko-opettajaa kuvattiin luotettavaksi ja oikeudenmukaiseksi. Ulkonäöllä ei ole väliä. Hän on samanaikaisesti sekä joustava että jämpti. Hän noudattaa itse aikatauluja ja sopimuksia. Hän vaatii tämän myös opiskelijoilta mutta myös joustaa opiskelijan elämäntilanteen mukaan tai muutoin tarvittaessa. Hän myöntää omat virheensä ja on valmis korjaamaan ja muuttamaan asioita tarvittaessa. Verkko-opettajalta vaaditaan uskallusta, rohkeutta ja itseluottamusta irrottautua vanhasta, perustella toimintaansa ja sanomisiaan, tarttua ongelmatilanteisiin sekä kohdata vastustusta ja kritiikkiä.

Eettisesti toimiva verkko-opettaja on kiinnostunut opiskelijasta ja hänen kohtaamisestaan. On valmis kuuntelemaan, innostamaan, motivoimaan ja hyväksymään opiskelijan omana itsenään. Verkko-opettaja ottaa vastuun omasta toiminnastaan.

Innostus ja hallinta. Opettajien kertomuksissa kuului innostus omasta alasta, joka oli kaikkein lähinnä sydäntä, maailman tärkein asia ja jota tehdään yötä päivää ympäri vuotta. Opettajan substanssin hallintaa pidettiin verkossa jopa tärkeämpänä kuin perinteisessä opetuksessa.

Perusajatuksena on oppimisen prosessin vieminen verkkoon, jota tarvittaessa täydennetään itse tehdyllä eri muodoissa olevalla materiaalilla asioiden selventämiseen, solmujen avaamiseen tai ajattelun herättämiseen.

Verkko-opettajat voivat työssään hyvin. Myönteisinä muutoksina koettiin erityisesti verkko-opetuksen mukanaan tuoma joustavuus. Oman ajan hallinta merkitsee että ehtii hetken myös lepäämään ja kokoamaan voimia. Tähän liittyy kokemus kuormittavuuden vähenemisestä, sillä omia resurssejaan voi jakaa paremmin ja tehdä työtä silloin, kun on virkeimmillään. Tämä voi myös parantaa opetuksen laatua.

Edelliset kappaleet ovat suoraa tai melkein suoraa kopiota väitöskirjasta. Lopetan tähän myönteiseen näkymään mielekkyyden ja jaksamisen paranemisesta. Se vastaa omaakin kokemustani, mutta toimi vasta kun kaikki opetus oli verkossa. Hienoa että Jaana on jaksanut koota väitöskirjan ja lisännyt tietoisuuttamme kehityksestä jota elämme todeksi. Jatketaan edelleen.

Suorapuheinen pelinkehittäjä

Viileän sään kunniaksi jatkan kirjoittelua. Aiheena on Ville Vuorelan puheenvuoro toukokuun pajassa Otavaopistossa. Aihe oli vuorovaikutuksen uudet muodot joita hän katsoi pelialan ammattilaisena, luokitellen itsensä opetusalan vastapooliksi. Kilpailee lasten huomiosta keinoin joilla voittaa koulun. Ei ole ylpeä kaikesta mitä tekee mutta tärkeintä on myydä omia tuotteita ja onnistua siinä. Minä ihastuin tuohon rehellisyyteen.

Gamification, pelimäistyminen yläkäsitteenä hän kuvasi vuorovaikutuksen pinnallistumista, lyhenemistä ja varsinaisen vuorovaikutuksen kuolemaa. Sen paikalle tulee pisteiden keruu milloin mistäkin, kaverien määrä, seuraajien määrä ym. Internet on ääliöiden äänitorvi ja uusia välineitä tuotetaan hyvällä menestyksellä. Sosiaalinen media automatisoi markkinoinnin, kulttuuriset meemit leviävät viruksen tapaan. Viestintävirta turruttaa, on vain kohinaa ja tarvitaan yhä voimakkaampia shokkeja huomion saamiseen. Yksityisyys on myyty, olemme kaupan mainontaa varten.

Ville arveli tietoinflaation olevan käynnissä: vain nopeat provosoivat heitot kiinnostavat, pelillisiä koukkuja käytetään ja ne varastavat kaistan (ennen meillä oli aivot). Kilpailu ystävistä sun muusta on johtava juoni, elektroninen sosiaalinen kiipeäminen. Paniikin lietsontaan joukkomedia sopii hyvin, tiedon merkitys hämärtyy. Ihmisellä on tarve laumoittua ja sulautua johdettavaksi (viittaus 1-9-90).

Villen esitys oli linjassa edellä kertomani BBC-Krotoski ohjelmasarjan kanssa. BBC sarjassa maailman johtavat netin rakentajat kertoivat näkemyksistään ja huolistaan, tässä sain kuulla yhden pelintekijän autenttisen arvion. Ihanalla suorapuheisuudella, se virkisti. Mieleeni palautui jostain ihme syystä Marcuse: One- dimensional Man, teos 60-luvulta kun opiskelijoiden vallankumous käynnistyi. Kaikki teoksen kuvaamat uhat ovat toteutuneet ja jatkamme edelleen yksiulotteista lyhytnäköistä elämää. Marcuse olkoon esimerkki lähestymistavan erosta 60-luvulla ja nyt. Silloin pyrittiin ymmärtämään yhteiskunnan toiminta läpikotaisin, nyt riittää lyhyet tietoiskut, kuvat, videot ja kaikki otetaan vastaan sellaisenaan ilman arviointia. Ero on huima. Verkolle kiitos siitä että teos on sinne skannattu ja useita haastatteluja löytyi helposti sekä Herbert Marcuselta että Franfurtin koulukunnalta yleisemmin. Niitäpä voisin kuunnella enemmänkin: on siis toinenkin tapa elää verkoissa.

Toinen kytkentä Villen esityksestä nousi mielessäni Sometime2011 tapahtumaan, jota vilkaisin muutaman kerran kotoa. Näin tyhjiä tuoleja, kepeyttä ja iloisuutta ja keskustelua tekniikan toimimisesta. Sinne kai kokoontuivat he jotka halusivat leikkiä uusilla välineillä, mikäs siinä. Silmään pistää yhdenmukaisuus kokemuksesta, kaikki ovat osa onnellista perhettä ja tukevat toisiaan. Monet olivat kurkkimassa hyötyä itselle ja se sitten avarrettiin jakamisen ihanuudeksi. Minua kiinnostaa tämä ilmiö: onko se vastavoiman rakentamista sille mistä Ville Vuorela puhuu vai onko se tuon linjan toteuttamista? Osallistujat saavat uuden piste-ennätyksen monella areenalla, FB ja Twitter ovat täynnä ystävälisäyksiä. Miten ihanaa, jeah?

Homo interneticus

Jatkan vielä BBC:n ja Aleks Krotoskin virtuaalivallankumouksen teemaa. Viimeinen osa Homo Interneticus esitettiin Suomessa ja löytyy areenalta 30 päivän ajan. Internetin vaikutukset ihmisiin on vaativa teema jota on  oikeastaan mahdoton tutkia. Olemme mukana ihmiskokeessa kuten Aleks totesi. Emme voi kuitenkaan eristää internetin vaikutusta kaikesta muusta. Ääritapausten kautta löytyy aina jotakin, kuten ohjelman eteläkorealaiset pikkulapset osoittivat. Amerikkalaiset koululaiset kai muistuttavat aika lailla meidän kotimaisia. Nuoret ovat osa kansainvälistä kulttuuria, ystävät löytyvät milloin mistäkin.

En jaa huolta siitä että Facebook vähentäisi ystävyyksien arvoa. Siellä voi vaan seurata paljon laajemmin. Totta on varmaan. mitä todettiin että todella voi tuntea 150 ihmistä ja päivittäin on yhteydessä muutamiin, olkoon 5-6 tai mitä vaan. On siinä tietysti ansa yhdenlaiselle riippuvuudelle jos alkaa itseä mitata ystävien määrillä. Jatkuvat palautesilmukat riippuvuuden kohteena on ehkä hyvä pitää mielessä, seurata itseään miksi mitäkin tekee ja jättää tekemättä. Olin jo unohtanut kritiikin mikä nousi tilapäivitysten julkistamisesta…

Olen huolissani ajattelun pätkittymisestä ja työtapojen muutoksesta pinnallisempaan suuntaan. On luontaista hypellä asiasta toiseen, mutta jos tätä idealisoidaan ainoana oikeana tapana niin voidaan kyllä mennä karikoille pahasti. Tämä näkyy jo asiantuntijatiedon mitätöimisenä ja amatöörien nostamisena heidän rinnalleen. Wikipedia voidaan koota ”kenen tahansa” voimin, tiedon voi aina etsiä mutta entä sisäistää. Laajojen kokonaisuuksien ymmärtäminen vaatii edelleen muuta kuin käsitteestä toiseen hyppimistä. Netissä hypellään nopeasti sivulta toiselle, se on tiedossa. Usein tietoisuus lienee samaa tasoa kuin sohvalla helppoja TV-ohjelmia seuratessa. Sitä tehdään väsyneenä.

Internetissä ollaan aktiivisia useammin, rakennetaan kissankuvia ym. peräkkäisissä luovuusketjuissa. Ollaan puolesta ja vastaan. Todellisia vaikutuksia on jo nähtävissä: Obaman vaalityö, Viro -Venäjä ja viimeisimmät poliittiset kumoukset. Netti on kohtauspaikka ajatuksille. Mielellään näkisin myönteisenä miten globaali älykkyys kehittyy ja ihmiskunta ottaa harppauksia eteenpäin yhteisessä tietoisuudessa ja kommunikaatiokyvyssä.  Minusta ehtona tälle on nähdä tuo pinnallistuminen jota voidaan vastustaa vain kunnollisella institutionaalisella koulutuksella. Sille voidaan yhdessä hakea parempia muotoja kuten nyt Twitterissä #finnedchat tagilla tehdään. Suomalaiset ottavat johtavan paikkansa globaalissa keskustelussa koska meillä on paljon annettavaa. Samalla voimme tiedostaa omia vahvuuksia ja heikkouksia. Katso esim. Zaidin koonti videoina.

Minusta noissa videoissa oli kiva nähdä miten käsiteltiin oppimista ja ihmisen kehitystä, ei vain teknologista kehitystä. Saman ilmiön tiedostin vieraillessani Alkio-opiston opettajien kehittämispäivässä äskettäin. On vielä palavereja joissa puhutaan ajattelun oppimisesta ja tehdään aitoa yhteistyötä kokemuksia jakamalla, ilman että tekniikka hallitsee kaikkea 🙂

Virtuaalinen vallankumous torstaisin

Olen nauttinut YLE Teeman torstaisin esittämästä Virtuaalivallankumous -BBC sarjasta, jonka Aleks Krotoski on koonnut. Tuntuu että ensimmäistä kertaa elämässäni opiskelen internetin ja webin historiaa oikeiden merkkihenkilöiden kanssa. Aleks on nuori nainen joka on tutkinut internettiä jo kymmenen vuotta. Hän teki väitöskirjan sosiaalipsykologiaan, Second Lifen vaikutuksista. Sitä opiskelin toisessa blogissani.

Virtuaalivallankumous -sarja on puolivälissä. Kaksi ensimmäistä osaa ovat vielä kuunneltavissa YLE Areenassa. Nautin ohjelman tutkivasta otteesta, kuullaan myös kriitikkoja, nähdään sekä myönteiset että kielteiset vaikutukset. Ihminen ja hänen kehittymisensä, oppimisensa eivät välttämättä muutu vaikka välineet kehittyvät.

Oli kiva nähdä ohjelman alkavan samasta opiskelijaliikkeestä johon itsekin usein viittaan. USA:ssa se oli hippiliike, vapauden idea, Euroopassa selvemmin vasemmistoon kallistuvaa poliittista toimintaa. Voimakas nuorisokapina osoitti suuntaa ja sen tarpeisiin rakennettiin välineitä. Wikipedia vapautti tiedon kenen tahansa muokattavaksi. Unelma tasauksesta (levelling) oli itselle uusi käsite vaikka ideana ikivanha. Vastustajana nähtiin vallanpitäjät, haluttiin tasavertaisuus, parempi maailma, elävä demokratia.

Tästä seurasi että kun välineistö oli saatu, sen piti olla ilmaista, kaikkien käytössä. Kauan ei kestänyt kun keksittiin  ohjelmistojen kaupallisen hyödyntämisen. Tästä tulee tarkemmin ensi torstaina 19.5.

Avoimuus ja tasavertaisuus eivät ole yksinkertaisia toteuttaa. Puhuttiin netin älyllisestä konkurssista, jota olen itsekin miettinyt. Kun säätelyä ei ole, kuka huutaa lujimmin ja ottaa vallan. Suuret brändit Google, FB, eBay, Amazon jne pitävät kentän eikä kilpailijoita ole. Wikipediaa valvoo sovittelukomitea. Jonkun pitää aina johtaa. Onko idealismi enää muisto? Luoko internet nahkansa uudelleen?

Toinen osa käsitteli nettiä valtion vihollisena. Uusia liittoumia syntyy mutta myös uusia taisteluja, kybersotia. Jossain on julkkisten pälpätyksestä päästy vallankumouksen tukemiseen, mutta välineistö sopii lyhytaikaisten tapahtumien organisointiin eikä pitkäaikaiseen kehittämiseen. Nörttien kekseliäisyys herää aina  kun yhteydenpitoa yritetään rajoittaa. Mielenosoituksen toolbox on olemassa ja korjattavissa yhä uudelleen. Joku osa poliittisesta toiminnasta kanavoituu uudella tavalla näiden ansiosta.

Valtio juurruttaa arvot ja tukee identiteetin rakennusta, hallitsee pelkoja ja toiveita. Näitä ei voi jättää netin varaan. Kilpavarustelua voidaan nähdä yksilö vs valtio välillä (esim. Kiina). Suurin uhka on valtion sisäinen avoin keskustelu, ei muista maista tuleva tieto. Internet kutistaa maailman ja laajentaa suhdeverkoston – myös marginaaliryhmille: fanaatikot voivat imeä radikaalit aatteensa netistä (kyberbalkanisaatio). Valtaa käytetään hyvään ja pahaan, olemme entistä haavoittuvampia. Avoimuus vs kapeat ennakkoluulot ja rajoittunut ajattelu aiheuttavat kakofonian jossa joku huutaa lujaa ja ohittaa muut. Netti on harvojen käsissä. Onhan se nuorikin, vasta 20 v. Miten pystymme kantamaan vastuun tulevaisuudesta? Tätä ohjelmaa kannattaa seurata.