Elämänfilosofiansa rakentaja Anselm Kiefer

Huomaan kulkevani nyt ihailusta toiseen: Esa Saarisen jälkeen Anselm Kiefer. Jospa fanitus onkin hyvä tapa edetä? Kieferin Mäntän näyttelystä itse kuvattuna:

kieferKiefer tuntui hyvin tutulta. Hän syntyi Saksaan maaliskuussa 1945 ja leikki lapsuutensa sodan raunioilla. On ikätoveri meidän IYL 1964 ylioppilaiden kanssa. Kieferin haastattelusta jäi mieleen ”Mikään ei päättynyt vuonna 1945 .” Se avasi silmäni ja olin valmis hyväksymään lauseen. Kaikki on täällä edelleen.

Kiefer sanoo olevansa epätoivon täyttämä, koska ei tiedä elämän tarkoitusta. Yksinkertaiset selitykset eivät enää riitä minullekaan tässä iässä (Kieferille ei kai koskaan).

Muistin joskus 1990-luvulla löytäneeni elämänfilosofian linjauksen Wayne Dyerin avulla tähän tapaan:

Kasvaako minun elämää ohjaava ajatusten, mielipiteiden, uskomusten, arvojen ja käsitysten järjestelmä tavalla joka saa minut innostumaan päivä päivältä yhä enemmän elämästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista vai polkeeko se paikallaan siten että joudun alttiiksi masennukselle ja epätoivolle. Itsetuhoiset asenteet ja käyttäytymistavat ovat lähtöisin tavasta jolla päätän ajatella kuten myös tyydytystä tuovat asenteet ja käyttäytymistavat kun opin ajattelemaan rajoittamattoman ihmisen lailla.

Ideaalina oli kehittää ajatuskokoelmaa, joka ohjaa ja vaikuttaa koko ajan pitäen yllä elämäniloa. Halusin kerätä elämänfilosofiaa eli viisautta oppaaksi johon turvautuisin automaattisesti. En osaa sanoa mihin pääsin, mutta tuo tiedostaminen auttoi minua matkalla. Kyynisyys oli silloin vaara jonka halusin torjua.

Kiefer taas katsoo epätoivoaan silmästä silmään ja elää sen kanssa. Oli minullakin ajatuksia ristiriitojen väistämättömyydestä. Markku Envall auttoi sanoen: Ristiriita ei ratkea vaan vaihtuu toiseksi. Niiden keskellä on elettävä, turha pyrkiä ratkaisemaan kölin ja purjeen ristiriitoja.

Tässä on toinen puhutteleva kuva Kieferin näyttelystä:

tietopieTaidan olla tuollainen tiedon täyttämä nainen. Yritän integroida oppimaani mutta raskaaksi se ajoittain käy. Mieleen nousi äskettäin myös tämä ajatelma, joka joskus auttoi:

Erehdy loppuun asti, ainakin niissä tapauksissa, joita voi huolellisesti tarkkailla, minkä tyyppisiä ne ovat. Muuten, jos pysähdyt puolitiehen, sinä tulet aina sokeasti toistamaan samat erehdykset elämäsi hamaan loppuun asti, ja tätä eräät kutsuvat sinun ”kohtaloksesi”. Pakota vihollinen, oma rakenteesi, paljastamaan itsensä. Jos et ole voinut vääntää kohtaloasi vinoon, et ole ollut kuin vuokrahuoneisto.
Löysin alkuperäisen lähteen: Henri Michaux, teoksesta Risto Ahti ja Markku Toivonen: Runouden kuntokoulu Tuota teosta silmäilen aina kun haluan sukeltaa syvemmälle itseeni. Enkä turhaan.

Kieferin tapa jakaa elämänfilosofian etsintä taiteessaan koskettaa minua. Kaikki muuttuu ja hänen teoksensa elävät. Jos kukka putoaa, laita uusi tilalle. Auringonkukan siemeniä ei tarvitse poimia talteen. Hänen elinympäristöään voi katsella YouTubessa. Remembering the future on osuva nimi videosarjalle. Kieferin tapa jakaa taiteensa muistuttaa avoimen sosiaalisen median tapaa olla olemassa.

Siis mitä osaisin lopuksi sanoa? Vuonna 2009 olen tässä blogissa esittänyt idean elämästä taideteoksena  Pekka Himasen luennon jälkikaikuna. Kuulen tuossa kirjoituksessa oman ääneni ja innokkuuteni. Etsimistä ja uudelleen löytämistä tämä on, kehitystä ja taantumista.

Elämme illuusioissa, muuhun emme pysty, sanoo Kiefer. Minä haluan illuusion elämästäni taideteoksena samalla innolla kuin tuossa vanhassa blogipostissani. Vai pitäisikö minun muka oppia jotain uutta?

YLE arvotutkimus ja minä

Vastailin YLE:n laajalti uutisoituun arvotutkimukseen ja löysinkin itseni varsin osuvasti:

Pandakarhu – Vasemmistolaiset arvoliberaalit, 21% suomalaisista
Ryhmän tyypillinen edustaja:

Ikä 50-79 vuotias Sukupuoli nainen Asuu  > 100 000 asukkaan kaupungissa Ammatti eläkeläinen, Koulutus ei painotusta
Panda on maailmanparantaja ja julkisen talouden ystävä. Hän on kaupungissa asuva eläkeikäinen nainen. Panda vihkisi homot, vähentäisi energiankulutusta ilmaston hyväksi ja on sitä mieltä, että naiset eivät ole vielä tasa-arvoisessa asemassa miehiin nähden. Pandan mielestä sosiaalituet eivät passivoi ihmisiä liikaa eikä suomalaisia myöskään holhota ylen määrin. Hän ei missään tapauksessa yksityistäisi terveyspalveluja nopeammin. Panda ei halua rikkoa lakia vaikka oma moraali sanoisi toisin. Toisaalta hän ei usko, että ihmisryhmä määrittäisi taipumusta rikollisuuteen.
Ainoa missä erosin oli lain rikkominen tarvittaessa, ilman muuta sitä voi tehdä!

Pirstoutunut Suomi oli otsikko tutkimuksen nelikentälle. Työstin sitä kuvaksi tähän tapaan

arvotMuutamalla muutoksella huomasin siirtyväni yksilökeskeisiin talousliberaaleihin, mikä mielestäni kuvaa hyvin yleistä mielipiteen muutosta. Jos en hyväksy valtion tukemaa ei-kannattavaa työllistämistä tai arvelen sosiaalitukien joskus passivoivan liikaa niin olenkin kettu, yksilökeskeinen talousliberaali.

Nelikenttä herätti ajatuksia tulevaisuudesta. Jos me vanhat naiset elämme pitkään niin pandat säilyvät. Mutta jos seuraamme aikaa ja muutumme median ohjaamina, olemme kohta kaikki talousliberaaleja. Kun Facebookissa kerroin tulokseni niin sain kommentteja  ikätovereilta joiden kanssa maailmaa muinoin parannettiin. Minua kiinnosti, että mitä mahdollisuuksia reflektioon tästä jutusta löytyy.

Twitterissä näkyy toivan parhaiten #arvokone. Muutama kettu ja pystykorva (yksilökeskeinen konservatiivi) on siellä kertonut tuloksensa.

Pekka Himanen ja Suomen tulevaisuus

Sattui sopivasti tuo edellinen postaus 70-luvun kuohunnoistaa, kun nyt haluan kirjoittaa hankkeesta, jossa hahmotetaan Suomen tulevaisuutta eteenpäin. Peruspyrkimykset ovat ihan samoja kuin tuolloin opiskelijaliikkeessä: ymmärtää mistä kaikesta on kysymys ja vaikuttaa niin että maapallo pelastuisi ja ihmisten olisi hyvä elää täällä. Olen seurannut hanketta vähän laiskasti, mutta nyt Saska Saarikoski antoi syvyyttä viittamalla 2.1.2000 Helsingin Sanomissa julkaistuun Manuel Castellsin haastatteluun. Se palautti mieleen Castellsin Keskustelua historian kanssa, jonka aiemminkin olin kuunnellut ihastuneena. Castells on lähtenyt Espanjasta nuorena opiskelijana Francon hallinnon aikaan, ollut Pariisissa opiskelijaliikkeen syntyessä, matkustellut paljon ja vaikuttanut myös Californiassa. Sieltä käsin hän on nyt mukana tutkimassa Suomen tulevaisuutta.

Upeasti Castells antaa tuossa Saarikosken haastattelussa arvoa Suomelle ja näkee silloiseen tulevaisuuteen. Hakkerietiikka kirja oli saanut jo alkunsa kun Castells, Linus Torvalds ja Pekka Himanen kohtasivat Berkeleyssä v. 1998. Kirja on julkaistu 2001 ja siinä ovat mukana nämä kolme miestä. Kirja on ollut merkityksellinen niin minulle kuin monelle ystävälleni. Hahmotan siis pitkän ketjun ihmisiä ja työtä tässä isossa maailman parantamisen hankkeessa.

Viime päivinä sain taas uutta materiaalia kun seurasin valtioneuvoston lähetyksiä ns pyöreän pöydän keskusteluista, joissa Himanen tapasi n. 30 suomalaista asiantuntijaa, joilla oli annettavaa Suomen tulevaisuuden hahmottamiseen. Niin moni ihminen tekee hyvää työtä ja kantaa vastuuta sekä pystyy yhteistyöhön. Suomalaisen tulevaisuusselonteon ja kansainvälisen hankkeen välittäjinä toimivat Pekka Lindroos ja Mari Hjelt, joilla oli vetovastuu päivien ohjelmasta ja yhteenvedosta. Voin vain kiittää, opin paljon, ajatteluni kehittyi.

Ymmärrän entistä selvemmin miten talous, hyvinvointi ja ekologia on liitettävä toisiina erottamattomasti tavalla mikä nostaa ihmisen ja arvokkaan elämän keskiöön. Ei siis mikään helppo tehtävä, mahdoton, voisi sanoa. Mutta silti sitä on yritettävä ja tehtävä, koska muuten meillä ei tulevaisuutta ole. Ei ainakaan lapsenlapsilla, kai jokainen haluaa turvata heillekin hyvän elämän edellytykset. Entistä paremmin ymmärsin että ICT ja digitaalisen innovoinnin merkityksen. Sitä kautta voimme säästää ympäristöä ja samalla luoda uutta hyvinvointia. Olen toiminut kansainvälisissä online verkostoissa mutta en ole ymmärtänyt että kyse on myös talouden pelastamisesta. Olen kokenut avoimet yhteisöt ’vain’ kansainvälisen yhteisymmärryksen ja tiedon jakamisen areenoina.

Olen itse ns suuria ikäluokkia, sodan jälkeen syntynyttä polvea, jolle ensimmäisen kerran joukkomittaisesti avautuivat yliopiston portit. Tuolla seikalla on tulkittu opiskelijaliikehdintää, kun kaikki eivät enää tulleet rikkaista perheistä vaan ihan tavallisista. Kapina oli olemukseltaan kuitenkin kansainvälinen ja siitä asti tietoisuuteni on ollut avoin globaalille. Konnektivismin opinnot olivat suora jatkumo toimintaketjussa. Vein sinne idean Hakkerietiikan sitomisesta taustateoriaksi ja sain vastakaikua, vaikka hakkeri-käsite oli jo muuntunut kielteiseksi. Sitä joutui selittämään. Ihminen haluaa olla osa jotain itseä suurempaa ja osallistuessa haluaa tulla arvostetuksi vertaistensa kautta.

”Henkisesti teknologinen kumous oli jatkoa 60-luvun radikalismille”, Castells sanoi Saarikosken haastattelussa. Se oli helppo ymmärtää ja ottaa vastaan. Tämän päivän kumous vaatii yhdistämään teknologisen, ekologisen ja hyvinvoinnin. Isompaa haastetta en osaa kuvitella ja ratkaisu vaatiikin, kuten Castells sanoi jo v. 2000: ”nykyään pitää vallata ihmisten tajunta.” Ihmisten on haluttava oikeita asioita. Työtä riittää, kun Suomessakin on keskitytty Himasen ja koko tulevaisuushankkeen matalamieliseen haukkumiseen. Median roolia ihmettelen, onko pakko käyttäytyä niin huonosti, jotta edustaisi ns kansan mielipidettä vai miksi  pitää alittaa oma tasonsa. Ristiinnaulitseminen on usein tullut mieleen, se tapahtuu edelleen yhtä sujuvasti kuin muinoin.

Silti on uskottava ihmiseen ja tehtävä hyvää silti. Pekka Himasen Kukoistuksen käsikirjoitus s. 183-4 kuvaa mainiosti tätä puolta.

Ihmiset ovat epäjohdonmukaisia, epäloogisia ja itsekeskeisiä. Rakasta heitä kaikesta huolimatta.

Jos teet hyvää, ihmiset syyttävät sinua itsekkäistä ja alhaisista vaikuttaista. Tee hyvää kaikesta huolimatta.

Luettelo jatkuu yhtä osuvana, mutta lopetaan tähän. Tällaisten vaikeuksien keskellä sisu, oma usko arvoihinsa punnitaan. Jännitteiden keskellä on jännittävä elää, kirjoitin joskus jouduttuani päällikkötehtäviin.

Suurin osa suomalaisista on kuitenkin osaavaa ja yhteistyökykyistä väkeä kuten nuo pyöreitten pöytien osallistujat ja monet muut oman työnsä ääressä. Voi jos voisikin antaa kunnian heille kenelle se kuuluu. Ja jättää omaan arvoonsa pahansuovat typeryydet. Tulevaisuus 2030 hankkeella on verkkosivustoja joihin aion tutustua paremmin näiden kolmen työntäyteisen päivän virittämänä. Mielestäni hanke on kaikkien suomalaisten yhteinen ja voin miettiä, miten voisin antaa panokseni. Meitä kehittämishaluisia elinikäisiä oppijoita on lisääntyvissä määrin. Hauska fakta oli sekin että nyt on elossa enemmän isovanhempia kuin koskaan ennen – ajatelkaa mikä mahdollisuus…

Arviointia avoimesta #edcmooc kurssista

E-learning and Digital Cultures viiden viikon opinnot päättyivät sunnuntaina ja arviointikeskustelut käyvät kiivaina. Opinnot järjesti Edinburghin yliopiston tiimi ja se kuului Coursera-tarjontaan. Itselleni tämä oli toinen coursera opinto, mutta avoimiin mooc (massive open online course) opintoihin olen osallistunut syksystä 2008. Tunnen käytännöt, joskin ne eroavat kohteiden mukaisesti.

Olin hyvin tyytyväinen tähän viimeiseen kokemukseeni. Opintojen kohde sopii mainiosti verkkoelämän osaksi ja kurssi veti 43000 osallistujaa. Vetäjätiimi tiedotti hienosti tilanteista, aktiivisia oli noin 7000. Tiimi kirjoitti yhdessä blogia jossa arvioi opintojen kulkua ja kannusti osallistujia. Kahdessa Hangoutissa voi olla paikalla heti tai katsoa ne nauhoituksina. Niissä välittyi tiimin keskinäinen yhteistyö ja iloinen ilmapiiri. Niinpä koko kurssin ilmapiiri kehittyi innostavaksi ja hyväksyväksi ja se kantoi loppuun asti. Ihan viimeisiä tietoja suoritusten määristä ei vielä ole käytössä.

Opiskelijat olivat kantava voima aidosti innostuneen vetäjätiimin ja heidän tarjoamansa aineiston lisäksi. Jo pari viikkoa ennen kurssin alkua opiskelijat olivat perustaneet FB ryhmän ja tehneet havainnollisia esityksiä kurssin jäsentämiseksi. Opiskelijat organisoivat mm. Twitteriin chat-aikoja joissa jaettiin kokemuksia. Courseran tarjoama keskustelufoorumi oli sekin käytössä koko ajan. Arvelen että ihmiset jakautuivat osaamisensa ja mieltymyksensä mukaan eri paikkoihin ja taitavimmat liikkuivat kaikkialla. Itse sain tukea Google+ käyttöön, siellä sai nopeasti vastauksia kysymyksiinsä. Tämä opiskelijoiden joukkomittainen itseorganisoituminen ja jakaminen oli korkealuokkaisempaa kuin mitä olin koskaan ennen kokenut. Nautin siitä.

Kurssin yhtenä tavoitteena oli digitaalisen ilmaisun rikastaminen ja uusien välineiden käyttöönotto. Itse sain tartuttua Preziin ja ymmärsin sen narratiivisen luonteen. Teksti ja kuva, mitä blogeissani käytän, on varsin laihaa ilmaisua. Olin mielessäni hiukan halveksinut videoita ja animaatioita kepeinä juttuina, mutta nyt ymmärsin niiden luonteesta enemmän. Ennakkoluulot liikahtivat ja uskon että pysyvästi. Kurssilla oli mukana huipputaitavia tekijöitä ja esim. digitaalinen viikinki -idea valloitti minut välittömästi. Välitöinä koottiin kuvia Flickriin ja niissäkin luovuus oli rajatonta, sai hymyillä ja sai nauraa 🙂

Kurssin eteneminen viidessa jaksossa toimi mielestäni hyvin: mennyt, tuleva, human, posthuman, transhuman. Sisältöjä oli tarjolla monipuolisesti: tunnin luentoja keskeisistä kysymyksistä, artikkeleitä ja lyhyitä videoita ilmiöiden havainnollistamiseksi. Kaikille erilaisille opiskelijoille oli tarjolla jotain mihin tarttua ja yksinkertaisiinkin kysymyksiin sai nopeasti vastauksia.

Innostuneiden avoimen opiskelun kannattajien joukko kasvoi. Yhtenä merkkinä kehityksestä pidän sitä, että lopputöitä (digital artefact) alettiin jakaa heti kun niitä oli tehty ja palautetta saatiin jatkuvasti. Virallinen kolmen opiskelijan palaute oli vain osa palautteesta – ja sinnekin moni kirjoitti useampia (Coursera tarjoaa sen mahdollisuuden). Avoimuuden kulttuuri alkaa olla totta eikä omia töitä enää arastella esittää omissa nimissä. Se on suurenmoista.

Olen lukenut nyt muutamia kriittisiä arviointeja kurssista ja niiden kohteena on ollut liiallinen vapaus aiheen valinnassa ja vertaisarvioinnin tason epämääräisyys. Jotkut haluavat korostaa instituutioiden vastuuta credit-politiikassa, ettei vaan kukaan helpolla saisi suorituksia. Tarkemmin kritiikkejä lukiessa näkyi, että kyse oli professoreista jotka eivät saaneet maksimipisteitä itse. Tilanteessa oli sulattelemista. Totta onkin että kolmen arvioitsijan laatu on onnenkauppaa, mutta he kirjoittavat perustelunsa näkyviin jolloin numerot voi jättää omaan arvoonsa.

Tämän edcmoocin hyvä maine jää ymmärtääkseni pysyvästi elämään. Sitä onkin jo ehditty verrata samanaikaisesti tapahtuneeseen Courseran keskeytymiseen ja nämä kaksi on kuvattu ääripäinä hyvä-paha akselilla. On myös arvioitu että edcmooc oli luonteeltaan konnektivistinen (cMooc) eli tähtäsi opiskelijoiden aktiivisuuteen ja keskinäiseen verkostoitumiseen. Olen samaa mieltä, ilmapiiri tuki erilaisuuden hyväksyntää ja verkottumista erinomaisesti, paremmin kuin aiemmat konnektivistiset opinnot.

Olen kirjoittanut opinnoistani toisessa blogissani ( http://www.helinurmi.fi/blog ). Sieltä löytyvät tarkemmat tiedot kaikesta mitä tässä kerroin. Suomalaisia oli mukana useita ja hiukan vaihdoimme kuulumisia FBssa. Työkiireet rajaavat osallistumista useinkin. Olikohan niin että me kaksi vakituista blogaajaa ollaan kumpikin eläkkeellä. Kurssin keskustelupalstan study group Age 60+ toimi aktiivisesti ja jatkaa edelleen, siellä sovitaan seuraavista kursseista. Tämä ei ole enää heikko signaali vaan arkipäivää.

Kommentteja olisi kiva saada…

Avoin globaali opiskelu houkuttelee 2013

Nyt valitsin kuvan joka sopii hyvästiksi tälle blogille: riittävän kaunis ja otsikkokuvan kanssa yhteensopiva, myös dramaattinen. Kuva on kesämökin rannasta (olisiko 1989) ja se näyttää kahden vastakkaisen voiman törmäyksen:

Minä luovutan hakemasta mielekästä osallistumisen paikkaa läheltä, aion elää globaalilla tasolla. Ja mitä siellä tekisin?

Englanninkielisen blogini ympärilläl lukijat lisääntyvät jatkuvasti, erityisesti Intia, Filippiinit ja Malesia nousevat USA:n ja UK:n rinnalle. Kanadasta ja Australiasta tulee ajoittain paljon lukijoita. Sisältöjen kiinnostavuus näkyy selkeästi: hakusanat learning theories, teacher education vetävät aina tulijoita. Saan myös postia Intiasta. Sillä suunnalla on oppimisen nälkä ja halu yhteistyöhön. Voin siis miettiä mikä oppimisen teorioissa ja käytännöissä kiinnostaa ja jatkaa kirjoittelua kouluenglannilla.

Tutkimus oppimisesta globaaleilla avoimilla kursseilla on kiehtonut jo monta vuotta. Tänään luin artikkelin emergentin oppimisen visualisoinnista, kirjoittajina Roy Williams, Jenny Mackness ja Simone Cumtau Footprints of Emergence IRRODL nr 4, October 2012. Kirjoittajat pohtivat emergentin oppimisen yhteyksiä rakenteisiin ja ohjaukseen. Mitä tapahtuu täysin avoimissa ja vapaissa oppimistilanteissa? Haaste on suuri ja siksi kiehtova.

Aion kokeilla uutta Coursera-opintoa tämän kuun lopussa: E-learning and Digital Cultures. Sitä vedetään Edinburgista Skotlannista, mikä viehättää eurooppalaista mieltäni. Aihe kiinnostaa minua ja työtaakan pitäisi tällä kertaa olla ihan hallittavissa. En ole katsellut kaikkea kurssitarjontaa jotta en ajautuisi hajottamaan voimiani liian moneen suuntaan. Konnektivismin opintoja seuraan nykyisin twitterin avulla.

Laittaisinko loppuun kuvan maailmankartasta: maat vihertävät enemmän tai vähemmän sen mukaan kun ovat englanninkielistä blogia klikanneet ja lukeneet. Maitten määrä on 148 joten tulee globaali olo. Olen oppinut kartoista paljon ja käyn Google Street viewn avulla tutustumassa paikkoihin. Seikkailua mieleni kaipaa aina vaan.

Kai tuo kuva jää nyt sen verran alemmaksi että se ei enää häiritse alkuosan sinertäviä sävyjä. Tyyli on köyhän perusoikeus kuten ennen todettiin 🙂 en nyt muista mikä kulttuurilehti se olikaan.

Nähdään! Tarkoitukseni on kommentoida suomeksi asianomaisissa paikoissa ja heti aina kun siltä tuntuu. Saa nähdä mitä tapahtuu..

Blogin kävijät Suomesta v 2012

Laitanpa vielä yhden koonnin tämän blogin tiimoilta. Kun kirjoitan suomeksi niin kävijät löytyvät 95 % kotimaasta. Jätän ulkomailta tulot pois kun en niitä osaa tulkita. Suomestakaan en tiedä mitä kartta kertoo, kaupunkeja vai operaattorien alueita? Taitaa olla Googlella puuhaa päivittää kaupunkien nimiä. Mutta näin käytiin:

Eniten tietysti kotikaupunki Jyväskylä 888, seuraavaksi Helsinki ja Tampere. Yhteensä 76 eri nimikettä, pohjoisin Rovaniemi.

Yllättäen kaksi viimeistä postausta löivät käyntiennätykset. Päivittäin yli 100 käyntiä, mitä ihmettelin kyllä. Ei maar tämä niin kiintoisaa ole? Alkuvuosina 2007-2009 olin mukana verkko-opettajana yhteisössä, mutta eläkkeelle jäätyä 2010- en ole tiennyt paikkaani suomalaisessa verkkoelämässä. Eniten kerroin tänä vuonna kansainvälisistä opinnoistani joista varsinainen vaihto täytyy tapahtua englanniksi. Mihinkään suomalaiseen yhteisöön en tunne kuuluvani.

Siksi tässä onkin käynnissä pitkät jäähyväiset. Tämä blogi on maksettu edublogsiin toukokuulle asti joten kiirettä lopettamiselle tai siirtämiselle ei ole. Antaa ajatusten kypsyä. Paketissa on 225 kirjoitusta, 300 kommenttia, 84 kuvaa, neljä ns. pysyvää sivua. Kappale elämääni jaettuna teille lukijoille.

Kiitos käynnistä! Hyvää tulevaa vuotta 2013!

Virtuaalinen vallankumous torstaisin

Olen nauttinut YLE Teeman torstaisin esittämästä Virtuaalivallankumous -BBC sarjasta, jonka Aleks Krotoski on koonnut. Tuntuu että ensimmäistä kertaa elämässäni opiskelen internetin ja webin historiaa oikeiden merkkihenkilöiden kanssa. Aleks on nuori nainen joka on tutkinut internettiä jo kymmenen vuotta. Hän teki väitöskirjan sosiaalipsykologiaan, Second Lifen vaikutuksista. Sitä opiskelin toisessa blogissani.

Virtuaalivallankumous -sarja on puolivälissä. Kaksi ensimmäistä osaa ovat vielä kuunneltavissa YLE Areenassa. Nautin ohjelman tutkivasta otteesta, kuullaan myös kriitikkoja, nähdään sekä myönteiset että kielteiset vaikutukset. Ihminen ja hänen kehittymisensä, oppimisensa eivät välttämättä muutu vaikka välineet kehittyvät.

Oli kiva nähdä ohjelman alkavan samasta opiskelijaliikkeestä johon itsekin usein viittaan. USA:ssa se oli hippiliike, vapauden idea, Euroopassa selvemmin vasemmistoon kallistuvaa poliittista toimintaa. Voimakas nuorisokapina osoitti suuntaa ja sen tarpeisiin rakennettiin välineitä. Wikipedia vapautti tiedon kenen tahansa muokattavaksi. Unelma tasauksesta (levelling) oli itselle uusi käsite vaikka ideana ikivanha. Vastustajana nähtiin vallanpitäjät, haluttiin tasavertaisuus, parempi maailma, elävä demokratia.

Tästä seurasi että kun välineistö oli saatu, sen piti olla ilmaista, kaikkien käytössä. Kauan ei kestänyt kun keksittiin  ohjelmistojen kaupallisen hyödyntämisen. Tästä tulee tarkemmin ensi torstaina 19.5.

Avoimuus ja tasavertaisuus eivät ole yksinkertaisia toteuttaa. Puhuttiin netin älyllisestä konkurssista, jota olen itsekin miettinyt. Kun säätelyä ei ole, kuka huutaa lujimmin ja ottaa vallan. Suuret brändit Google, FB, eBay, Amazon jne pitävät kentän eikä kilpailijoita ole. Wikipediaa valvoo sovittelukomitea. Jonkun pitää aina johtaa. Onko idealismi enää muisto? Luoko internet nahkansa uudelleen?

Toinen osa käsitteli nettiä valtion vihollisena. Uusia liittoumia syntyy mutta myös uusia taisteluja, kybersotia. Jossain on julkkisten pälpätyksestä päästy vallankumouksen tukemiseen, mutta välineistö sopii lyhytaikaisten tapahtumien organisointiin eikä pitkäaikaiseen kehittämiseen. Nörttien kekseliäisyys herää aina  kun yhteydenpitoa yritetään rajoittaa. Mielenosoituksen toolbox on olemassa ja korjattavissa yhä uudelleen. Joku osa poliittisesta toiminnasta kanavoituu uudella tavalla näiden ansiosta.

Valtio juurruttaa arvot ja tukee identiteetin rakennusta, hallitsee pelkoja ja toiveita. Näitä ei voi jättää netin varaan. Kilpavarustelua voidaan nähdä yksilö vs valtio välillä (esim. Kiina). Suurin uhka on valtion sisäinen avoin keskustelu, ei muista maista tuleva tieto. Internet kutistaa maailman ja laajentaa suhdeverkoston – myös marginaaliryhmille: fanaatikot voivat imeä radikaalit aatteensa netistä (kyberbalkanisaatio). Valtaa käytetään hyvään ja pahaan, olemme entistä haavoittuvampia. Avoimuus vs kapeat ennakkoluulot ja rajoittunut ajattelu aiheuttavat kakofonian jossa joku huutaa lujaa ja ohittaa muut. Netti on harvojen käsissä. Onhan se nuorikin, vasta 20 v. Miten pystymme kantamaan vastuun tulevaisuudesta? Tätä ohjelmaa kannattaa seurata.

Suomalaiset verkoissa

Sain virikkeen ajattelulle YLE:n isosta pajasta, jossa julkistettiin otsikon mukainen tutkimus. Jarmo Lahti kirjoitti paikalla olleena omia kokemuksistaan blogiin. Se sisältää myös slidet tutkimuksen tuloksista. Minä olen vain kuunnellut luennon Yle areenasta. Twitter hashtag #yleseg ohjaa tietojen äärelle.

Suomalaiset (1800 ihmistä) segmentoituivat monimuuttujamenetelmillä kuuteen porukkaan: tyytyväiset, funktionaaliset, tiedonjanoiset, sosiaaliset, teknologiset ja aktiiviset. Ryhmät erottuvat toisistaan mahdollisimman paljon, mistä haluaisi enemmän tietoa miten se toteutettin. Onko kyse edes henkilöprofiileistä vai kyselylomakkeen muuttujista vai mistä? Minäkin (kuten Jarmo) sijoitan itseni jokaiseen. Toinen mukava tieto olisi otanta, ketä nämä ihmiset ovat muuta kuin 15-74 v ja tietokoneella, sähköpostilla vastanneita?

Kuuntelin kärsivällisesti koko luennon ja tuli siinä sijoitusten logiikka osittain selitetyksi. Ryhmien nimet kuvaavat osittain koko elämänasennetta (tyytyväiset, sosiaaliset, aktiiviset) ja vain osittain internetin  käyttöä. Kuuden ryhmän netin käyttö monipuolistuu kuvatussa järjestyksessä (slide 15) ja samalla tulee mukaan ikä. Kolme ensimmäistä ryhmää on yli 45v ja loput nuorempia.

Tulokset tuntuvat hyvin selviltä sinänsä: tietoa haetaan pikkuisen (tyytyväiset), eri tarkoituksiin (funktionaaliset) ja vielä enemmän (tiedonhaluiset) tai sieltä haetaan ”kaikkea” (aktiiviset). Sosiaaliset ja teknologiset sen sijaan erottuvat suuntautumisellaan – epäilemättä totta, nettiin pääsee kumpaakin tietä. Oikeassa elämässä ihmiset vielä muuttuvat koko ajan ja vaihtavat osallistumisensa tapoja. Aineisto oli viime lokakuulta.

Minulle tuli kaipuu saada tolkkua tuloksista, löytää käsitteitä jotka auttaisivat ymmärtämään verkkoelämää ja sen muutosta. Löysin marraskuulta 2009 oman  postauksen jossa esittelin asukkaat vs vierailijat webissä, Oxfordin yliopiston tuottaman jaottelun opiskelijoiden eroista. Dave White esittelee tuloksen videolla ja TALL bogissa kirjoitettuna. Minusta tuossa on mieltä: ihminen orientoituu nettiin joko työvälineenä tai asuinpaikkana. Jokainen tuntee välineenä käytön, mutta asumisen voi oppia vain kokemalla, kokeilemalla. Sitä on muuten vaikea ymmärtää.

Valinta vierailija-asukas toiminnassa voi vaihdella työelämän ja yksityiselämän välillä, esim. Dave oli asukas enemmänkin työelämässä. Muutoksia omassa suhtautumisessa voi seurata tuolla nelikentällä. Samantapaista jäsennystä käytti Tuija Aalto ammatillisen verkkoidentiteetin kuvauksissa mm. Löydy-kirjassa.

Vierailija-asukas orientaatio voidaan kuvata myös jatkumona jossa useinkin liu’utaan paikasta toiseen, ei ole kyse pysyvistä eroista. White puhuu Open Universityn podcastissa tästä jatkumosta. Itselleni tuli kuunnellessa oivallus siitä miten webin välineet voivat muuttua paikaksi omassa mielessä samalla kun orientaatio huomaamatta muuttuu kohti asumista (esimerkiksi kun GoogleDocs on kavereita samaan aikaan). Mutta aina on mahdollisuus valita miten toimii.

Ihanne ei kai ole jatkuva verkoissa roikkuminen vaan tietoinen käyttö. Kiintoisa keskustelu YLEn pajassa nousi nuorten tietoisesta vastustuksesta (taidealat, filosofisesti orientoituneet). Eivät kaikki jotka osaavat/ osaisivat käyttää tietokoneen mahdollisuuksia, huumaannu niistä vaan voivat pitää tärkeämpänä muuta elämää.Tämä valinnan oikeus unohtuu, kun yksisilmäisyys ja ikärasismi tunkeutuvat näihin kartoituksiin verkon käytöstä.

Itse en näe mieltä selvittää ulkoisia käyttäytymisiä tietyllä hetkellä, vaan ymmärtää ilmiöitä syvemmin. Mutta innostuinpa tämän verran ja uskon YLE:llä olevan oikeat pyrkimykset pitää huolta meidän tarpeista 🙂

Tietojenkäsittelytieteen väitös verkkokurssien suunnittelusta

Tänään Jyväskylän yliopistossa väitteli Leena Hiltunen aiheena Enhancing Web Course Design Using Action Research. Tässä postauksessa pohdin enemmän tietojenkäsittelytieteen tutkimusta suhteessa ihmistieteisiin kuin väitöskirjaa. Siihen en ole vielä tutustunut. Menin paikalle motiivina selvittää onko käsittelyssä eroa kasvatustieteelliseen tutkimukseen, kun aihe oli selvästi verkko-opettajan työhön ja verkkokurssien suunnitteluun liittyvä. Aihe oli hyvin tuttu oman työkokemuksen kautta, olin opettajankouluttaja ammatillisesssa opettajakorkeakoulussa, kun Leena Hiltunen toimii vastaavassa tehtävässä yliopistossa tietotekniikan opettajia kouluttaen. Pohdintani tässä kohdistuu tieteen ja tutkimuksen luonteeseen.

Vastaväittäjä tuli yhdestä maailman perintökohteista, vanhasta Alcala yliopistosta. Sen historia alkaa vuodesta 1293, Madridin läheisyyteen syntyi yliopiston ympärille pieni kaupunki. Cervantes on elänyt siellä ja monet muut. Olen nyt silmäillyt videoita ja web-sivuja tästä yliopistosta ja aistinut vanhan kulttuurin, mitä kaikkea kahteen vuosituhanteen onkaan mahtunut. Kulttuuri ja ihmisyys ovat vanhoja asioita ja asioiden tärkeysjärjestys tieteen teossa tuntuikin olevan erilainen kuin täällä nuoressa tiedekunnassa. Vuonna 1999 on julkaistu ensimmäinen Jyväskylä Studies in Computing, nyt valmistui 125. tutkimus.

Vastaväittäjä, professori Pilar Lacasa Diaz edusti Psycho Pedagogical Department’ia ja työsti juuri niitä kysymyksiä mitä mielessäni Leenan alkupuheenvuoron aikana alkoi itää. Mitä on toimintatutkimus, entä case-study, kummasta on kyse ja miksi. Mikä on tavoitteena ja mihin kysymykset perustuvat, mitä oikeastaan tapahtui tässä toimintatutkimuksessa? Ihmisistä on kyse ja heidän oppimisestaan, prosesseistaan ja kehityksestään. Julkaisussa käsitellään lukuisia malleja, casejä (jotkut yhden tunnin pituisia) ja monenlaisia tiedonkeruun tapoja.

Vastaväittäjä oli jäsentänyt tutkimusta omalta kannaltaan, hän käytti laajoja puheenvuoroja ja esitti kysymyksiä. Hän edellytti osallistujien näkemistä aktiivisina eikä tyytynyt väittelijän kertomaan, esim. että opettajat olivat kiireisiä eivätkä siksi halunneet varsinaisesti osallistua tutkimukseen. Keskustelu ulottui laajemmalle alueelle, tai oikeastaan syvemmälle tieteentekoon, kuin käsiteltävä tutkimus. Keskustelu ei välttämättä ollut helppoa, siltaa eri tieteiden välille ei tuntunut löytyvän. Annoin arvoa sille että väittelijä joskus tunnusti, ettei ole miettinytkään kysyttyä – se on rehellisempää kuin puhua tyhjää 🙂

Tutkimuksen kohteen vastaväittäjä näki: Online oppiminen inhimillisenä kommunikaationa, sen keskeiset erot f2f opiskeluun. Ohjauksen tavat, opiskelijoiden roolien muutokset. Multimedia ja uudet lukutaidot, uusi kieli online maailmassa. Väittelijä halusi pysyä konkreettisella tasolla, käytännön realiteeteissa ja ratkaisuissa. Tutkimustavasta muistan mm. kohdan jossa vastaväittäjä arveli kyseessä olleen etnografisen otteen. Osallistujien aktiivisuutta hän toivoi mukaan paljon näkyvämmin kuin mitä oli tehty. Kaikki peruskäsitteet ovat erilaisia ihmistieteistä katsottuna.

En ole vielä lukenut väikkäriä, kirjoitan vain tilaisuuden tuottamien tunnelmien pohjalta. Minussa taisi herätä kaipuu Tieteeseen: jos olisi perustieteet ja tieteellisen tutkimuksen vaihtoehdot. Niiden sisälle voitaisiin sijoittaa myös uudet alat, esim. tietojenkäsittely. Tämä tutkimus olisi silloin kasvatustieteellinen ja sijoittuisi ihmistieteisiin. Ei kaikki uusi tarvitse ympärilleen tiedettä, käytännön kehittäminen on arvokasta sinällään. Katson nyt eri tavalla eurooppalaista vanhaa kulttuuria ja vertaan nuorta jyväskylän yliopistoa (jossa olen itsekin kouluttautunut) sivistysperintöön.  Jotenkin ihmisyyden perusasiat, mm. taiteiden paikka nousivat mieleen Alcalaan tutustuessani. Nöyryys perinteiden ääressä voisi olla paikallaan, ainakin ajoittain.

Huomaattehan miten vaikuttava tilaisuus oli. Kannatti mennä vaikka oli pakkasta, kovin kylmää. Jatkan jonain päivänä itse tutkimuksesta  – tuloksia on jo referoitu sivistys.netissä ja lehdistössä. Kai niillä on jotain tekemistä tutkimuksen tulosten kanssa, katsotaan. Väitöstilaisuudessa ei menty yksityiskohtiin, mutta minut se sai pohdiskelemaan.

Uusi syksy, uudet kujeet

Piti tulla vaihtamaan blogin otsikko, eivät pölyiset kirjat tänne sovi, vaikka vanhoista kirjoista tykkäänkin. Olen sitä paitsi innoissani kun pääsin lukemaan käsikirjoitukseni virtualimaailman muutoksesta – ja piristyin kovasti. Tapasin innokkaan itseni kahden vuoden takaa ja hieman varovaisemman vuoden takaa. Viimeinen versio oli lähetetty lokakuussa 2009. Mainio kokemus elää uuden ja vanhan murroksessa: saan käyttää verkkokeskustelujen juttuja, mutta ne on lähdeluettelossa samalla kaavalla kuin kaikki muut.

Samalla mielessä kypsyi monta suuntaa, mitä voisin täällä jatkaa.

  • kertoa kansainvälisistä tapahtumista ja omista kokemuksista
  • opiskella internetin psykologiaa
  • rakentaa näkemystä oppimisesta

Palaan lähipäivinä…