Avoin globaali opiskelu houkuttelee 2013

Nyt valitsin kuvan joka sopii hyvästiksi tälle blogille: riittävän kaunis ja otsikkokuvan kanssa yhteensopiva, myös dramaattinen. Kuva on kesämökin rannasta (olisiko 1989) ja se näyttää kahden vastakkaisen voiman törmäyksen:

Minä luovutan hakemasta mielekästä osallistumisen paikkaa läheltä, aion elää globaalilla tasolla. Ja mitä siellä tekisin?

Englanninkielisen blogini ympärilläl lukijat lisääntyvät jatkuvasti, erityisesti Intia, Filippiinit ja Malesia nousevat USA:n ja UK:n rinnalle. Kanadasta ja Australiasta tulee ajoittain paljon lukijoita. Sisältöjen kiinnostavuus näkyy selkeästi: hakusanat learning theories, teacher education vetävät aina tulijoita. Saan myös postia Intiasta. Sillä suunnalla on oppimisen nälkä ja halu yhteistyöhön. Voin siis miettiä mikä oppimisen teorioissa ja käytännöissä kiinnostaa ja jatkaa kirjoittelua kouluenglannilla.

Tutkimus oppimisesta globaaleilla avoimilla kursseilla on kiehtonut jo monta vuotta. Tänään luin artikkelin emergentin oppimisen visualisoinnista, kirjoittajina Roy Williams, Jenny Mackness ja Simone Cumtau Footprints of Emergence IRRODL nr 4, October 2012. Kirjoittajat pohtivat emergentin oppimisen yhteyksiä rakenteisiin ja ohjaukseen. Mitä tapahtuu täysin avoimissa ja vapaissa oppimistilanteissa? Haaste on suuri ja siksi kiehtova.

Aion kokeilla uutta Coursera-opintoa tämän kuun lopussa: E-learning and Digital Cultures. Sitä vedetään Edinburgista Skotlannista, mikä viehättää eurooppalaista mieltäni. Aihe kiinnostaa minua ja työtaakan pitäisi tällä kertaa olla ihan hallittavissa. En ole katsellut kaikkea kurssitarjontaa jotta en ajautuisi hajottamaan voimiani liian moneen suuntaan. Konnektivismin opintoja seuraan nykyisin twitterin avulla.

Laittaisinko loppuun kuvan maailmankartasta: maat vihertävät enemmän tai vähemmän sen mukaan kun ovat englanninkielistä blogia klikanneet ja lukeneet. Maitten määrä on 148 joten tulee globaali olo. Olen oppinut kartoista paljon ja käyn Google Street viewn avulla tutustumassa paikkoihin. Seikkailua mieleni kaipaa aina vaan.

Kai tuo kuva jää nyt sen verran alemmaksi että se ei enää häiritse alkuosan sinertäviä sävyjä. Tyyli on köyhän perusoikeus kuten ennen todettiin 🙂 en nyt muista mikä kulttuurilehti se olikaan.

Nähdään! Tarkoitukseni on kommentoida suomeksi asianomaisissa paikoissa ja heti aina kun siltä tuntuu. Saa nähdä mitä tapahtuu..

Blogin kävijät Suomesta v 2012

Laitanpa vielä yhden koonnin tämän blogin tiimoilta. Kun kirjoitan suomeksi niin kävijät löytyvät 95 % kotimaasta. Jätän ulkomailta tulot pois kun en niitä osaa tulkita. Suomestakaan en tiedä mitä kartta kertoo, kaupunkeja vai operaattorien alueita? Taitaa olla Googlella puuhaa päivittää kaupunkien nimiä. Mutta näin käytiin:

Eniten tietysti kotikaupunki Jyväskylä 888, seuraavaksi Helsinki ja Tampere. Yhteensä 76 eri nimikettä, pohjoisin Rovaniemi.

Yllättäen kaksi viimeistä postausta löivät käyntiennätykset. Päivittäin yli 100 käyntiä, mitä ihmettelin kyllä. Ei maar tämä niin kiintoisaa ole? Alkuvuosina 2007-2009 olin mukana verkko-opettajana yhteisössä, mutta eläkkeelle jäätyä 2010- en ole tiennyt paikkaani suomalaisessa verkkoelämässä. Eniten kerroin tänä vuonna kansainvälisistä opinnoistani joista varsinainen vaihto täytyy tapahtua englanniksi. Mihinkään suomalaiseen yhteisöön en tunne kuuluvani.

Siksi tässä onkin käynnissä pitkät jäähyväiset. Tämä blogi on maksettu edublogsiin toukokuulle asti joten kiirettä lopettamiselle tai siirtämiselle ei ole. Antaa ajatusten kypsyä. Paketissa on 225 kirjoitusta, 300 kommenttia, 84 kuvaa, neljä ns. pysyvää sivua. Kappale elämääni jaettuna teille lukijoille.

Kiitos käynnistä! Hyvää tulevaa vuotta 2013!

Blogin viisi vuotta

Vuoden vaihde lähestyy, on arvioinnin aika. Tämä blogi syntyi lokakuussa 2007 joten viisi vuotta on tullut täyteen. Postauksia on tullut kirjoitettua 222. Laitan tähän esille tietoa koko ajalta, kun ne löytyivät helposti ( aikanaan kokosin blogitarina- julkaisuun syksyllä 2011).

Kirjoituksia on eniten vuosilta 2010 ja 2011, eläkkeelle jäätyä tahti kiihtyi. Oli aikaa enemmän.

Tämä vuosi 2012 on tuotosten määrässä noin puolet edellisestä. Kasvu on taittunut, motivaatio on hakusessa entistä enemmän.

Kommentit ovat tässä suoraan blogiin kirjoitettujen kommenttien määrä, yhteensä 295. Niiden väheneminen liittyy kanavien monipuolistumiseen. Kun on ”pakko” ilmoittaa Facebookissa ja Twitterissä bloganneensa, niin kommentit  tehdään suoraan niissä välineissä.

Lukijamäärissä näkyy nouseva trendi vuoden 2011 loppuun ja nyt vastaava lasku kävijöissä kuin kirjoituksissakin. Tähän blogiin tullaan enimmäkseen viittausten kautta. Uusia lukijoita oli tänä vuonna 52 prosenttia kaikista. Tänä vuonna lukijat tulivat selvästi eniten Facebookin kautta (540) ja toiseksi eniten twitterin (220). Kiintoisaa että Linkedin ja Blogilista tuovat kävijöitä (40-50).  Itse en käytä kumpaakaan, en pääse vaihtamaan sähköpostia kun olen aikanaan työpaikalta kirjautunut. Lisäksi outilammi -blogi tuo lukijoita sekä sometu (yli 20). Google tulee kanavana vasta näiden jälkeen. Aivan eri tilanne on englanninkielisen blogin käytössä.

Verkkoyhteisöt ja verkko-opetukseen liittyvä tutkimus ovat olleet aiheitani sen jälkeen kun lopetin verkko-opettajana 2009 vuoden lopussa.

Tänä vuonna 22 kirjoituksesta 9 koski kansainvälisiä verkko-opiskelun tapahtumia. Alkuvuodesta nostin esiin arvostamiani nimiä (Thrun, Rheingold, Levy, Levine ja Scharmer), loppuvuodesta kerroin Fantasiakirjallisuuden opiskelusta (ensimmäinen Coursera -kokemukseni). Juuri nyt avoimista globaaleista kursseista keskustellaan valtamedioissa, ne kuuluu tuntea.

Joitakin suomalaisia tapahtumia sivuan blogissa (IT-kouluttajat, ITK Aulangolla, Otavaopiston pajat). Väitöstilaisuuksia olen käsitellyt kolme kertaa (Aira, Vänskä ja Kiili) ja lisäksi kiinnostuin menossa olevasta gradusta (Rapo). Muutama kirjoitus on ollut omaa opiskelua. Jaetut kokemukset kiinnostavat, tietysti, esim. ITK-konferenssi veti lukijoita. Toinen huippu oli syksyllä Coursera opintoihin liittyen. Päivittäin 88 katselua taisi olla molemmat ’huiput’.  Melkein samaan ylti vertaisviivyttely kunniaan -postaus joka oli entisten työtoverien kanssa jaettua kokemusta. Tai komeasti sanottu uutta teorian muodostusta, heh! Coursera kokemukseni alkoivat kiinnostaa sen jälkeen kun Hesarissa oli minusta maininta. Mitään ryntäystä ei siitäkään tullut, olipa kiva yllätys. Kuulin asiasta Facebook- kaverien kautta ja noin 30 ihmistä tervehti asian merkeissä.

Tunnen tarvetta arvioida uudelleen verkkoelämääni. Kun aloitin tämän blogin, se oli uutta ja tarpeellista  verkko-opettajan työssä. Sosiaalinen media nousi vähitellen tietoisuuteen 2009- ja keskustelun areenoita tarjoutui monia. Blogi oli vielä 2010 ja 2011 paikka, josta käsin voin osallistua milloin mihinkin. Nyt en ole enää niin varma tämän mielekkyydestä. Opettajat vaihtavat kokemuksia esim. Facebookin Tieto-ja viestintätekniikka opetuksessa ryhmässä hyvin vilkkaasti. Twitter auttaa kommentoimaan tapahtumien ympärillä. Minä en ole enää suoraan yhteydessä opetuskäytäntöihin kuin globaaleissa opinnoissani. Missä minulla siis olisi annettavaa?

Mihin kaikkeen suuntaudun ensi vuonna? Millä tavoin osallistun? Pidänkö hautajaiset tälle blogille? Uusi paikka, uusi profiloituminen? Kaipaan isoa muutosta.. kai minä sitten jotain teen 🙂

 

Blogin elämä osa2

Kokoan blogitarinaa ja tutkin Google Analytics antamia tietoja. Yritän nyt vapauttaa itseni tämän blogin 4-vuotistiedoista siirtämällä ne tähän. Sivustossa on käynyt 3721 ihmistä, käyntejä 11210 ja katseluita kaksinkertainen määrä 22541. Lukemiseen on kulunut peräti kaksi minuuttia.

Ensin söpö Suomen kartta, koska siinä on keltaisia palloja – vastaväri otsikolle:

On Suomessa paljon kaupunkeja ja ovat ehtineet tännekin käymään. Edellisessä postissa näytin että  vuosi 2008 on ollut hiljainen, vasta syksyllä 2009 on nousua käynneissä – sitten varsinainen hyppäys vuonna 2010. Töissä käynti ei enää vienyt aikaani ja ehdin enemmän, lukea ja kirjoittaa. Alkaa tulla tuhannen käynnin kuukausia: touko- ja joulukuu 2010, tammi-ja maaliskuu 2011.

Hupaisa oli huomata että heinäkuiset kävijät vuosina 2008-11 olivat : 14, 27, 43 ja 139. Mitä tuokin kertoo suomalaisten kesänvietosta?

Mitä kautta blogiini tullaan? Googlesta tietysti eniten, mutta myös Facebookista, sometusta, sisukas-lehdestä, blogilistasta, twitteristä mobiililla tai ilman, optimasta 226 kertaa, some opetuksessa-blogista, Qaikusta, tarmon, juhan ja peeiin blogeista, Otavaopiston pajasta. Laitoin hämmästyttävän luvun näkyviin, Optiman jätin joulukuussa 2009.

Posteja olen kirjoittanut 182 ja sivuja on neljä. Sitten voin vielä tarkastella millä sivuilla on käyty eniten:

pysyvät sivut Kuka Heli 1120, verkko-opettaja 610, julkaisut 319 (välillä piilossa, kun ei mahtunut ulkoasun mallin vuoksi)  ja identiteetti webissä 272 (kirjoitettu toukok 2010).Näitä on kai katsottu samalla kun jotain kirjoitustakin.

Yksittäisistä posteista yli sata käyntiä: Sometime tunnelmia, Toisessa maailmassa, Löydy-kirja luettu, Verkko-opetusko parempaa,

90-80 käyntiä: Internetixpaja kesäkuussa, TV A2 ilta, Pedagoginen kehys verkko-opetukselle,

yli 70 käyntiä: Multitasking, Asukas ja vierailija webissä, Uusia luentoja oppimisesta, Oppimisen vallankumous toteutettuna, Väitöskirja videona ja Blogi identiteetin rakentajana.

yli 60 käyntiä: Asiantuntijuuden synty ja kehitys, Somus-semma, Surffata vai syventyä,

yli 50 käyntiä: Virtuaalinen vallnkumous torstaisin, Case sometu osa2, Identiteetti toimijuus ja hyvinvointi, Nettielämää FB:ssä, EduFinland avajaiset ym. Tämän jälkeen suorat käynnit jäävät alle 50.

Tageista on ylivoimaisesti käytetyin konnektivismi, toisella sijalla Second Life ja voimaantuminen. Myös tagit verkkokurssi ja väitös nousevat listalle. Kategorioista vain ajattelun muutos on saanut merkittävämmin lukijoita.

Ja mitä sitten? Kommentteja on 262, tosin lisää FB:ssä nyt kun kerron siellä kirjoittaneeni. Missä on antoisin vuorovaikutus, vaikea sanoa. Vuonna 2009 olen hihkunut intoa syksyn tullen ja silloinhan kävijät lisääntyivät. Olisiko kommenttejakin eniten tuohon aikaan, en jaksa tarkistaa. Jotain myönteistä muistan tapahtuneen 🙂 Myöhemmin kommentit liittyivät some-maailman tapahtumiin ja osaksi isompia keskusteluja. Mieltä lämmitti että luetuissa sivuissa oli omia asiajuttujakin eikä vain somemaailman sensaatioita.

Eläkkeelle jäätyäni jäsensin kyllä identiteetin pontevasti, mutta sisäisesti oloni on kuitenkin ollut haparoiva, linjaa hakeva pikemmin kuin toteuttava.On tullut mieleen että posteja voisi ryhmitellä kokonaisuuksiksi paremmin: tarkistaa kategoriat ja tagit joiden käyttö ei ole ollut selvää alusta asti. Sen olen oppinut että otsikossa kannattaa käyttää samoja sanoja kuin muutkin käyttävät asiasta puhuessaan, originellit omat ilmaisut jäävät varmasti piiloon.

Tulevaisuudesta en tiedä, mikä minua mahtaa niin paljon kiinnostaa että blogaisin. Siirtyisinkö varsinaisiin sisältöihin, ihmisen kasvuun ja kehitykseen? Organisaatiot saavat jäädä, entä verkkoyhteisöt? Olenko oikeasti kiinnostunut niistä? Virtuaalielämän inhimillinen puoli kiinnostaa oikeasti, tiedän kokemuksesta että se voi olla antoisaa.

Missä minulla olisi annettavaa muille? Neuvokaa please!

 

Blogi identiteetin rakentajana

Ihanan viileä kesäpäivä tuo minut tietokoneen ääreen. Kuuntelin eilen uudelleen Maiju Huttusen esityksen narratiivinen identiteetti ja oppiminen/opetustyö. Suosittelen reippaan nuoren tutkijan puheenvuoroa.

Identiteetin kysymykset ovat aina ajankohtaisia. Sanotaan, että identiteetin rakentaminen on nykyään vaikeampaa kuin koskaan ennen. Siitä en ole varma, emme osaa kuvitella miten vaikeaa se on aikaisemmilla sukupolvilla ollut. Ei elämä Suomessa ole ennenkään ollut staattista ja selvää. Kun synnyin oli epäselvää pysyykö paikkakunta suomalaisena vai kuuluuko se Neuvostoliittoon. Sisko oli syntynyt Ensossa, Svetogorskissa. Luin äsken Jussi Talven teoksen Pelon varjo, jossa köyhä yrittäjähenkinen perhe muuttaa Raahesta Helsingin seudulle ja kokee siellä sodat, nälän ja talouselämän nopeat käänteet. Teos voisi sopia yrittäjäkoulutukseen luettavaksi, esim. tulevaisuuden ennakointi kuvattiin hyvin. Pitää olla nälkäinen hakeakseen aina uutta, turvallinen asema johtaa puolustamaan saavutettuja etuja. Niinpä.

Miksi sitten itse haikailen mitä uutta tekisin ja mihin yhteisöön nyt sopisin.Ihmisen pitää aina tehdä jotain, olla kiinnostunut jostain, se on elämän luonne. Tätä blogia mietin silloin tällöin, miksi ja kenelle ja miten pitkään kirjoitan. Nyt huomasin Google Analyticsin avulla että Helsinki lukee enemmän kuin Jyväskylä (jossa asun). Tässä kuva viimeiseltä kuukaudelta:

hesajkl11Sama helsinkikeskeisyys on näkynyt ennenkin, erityisesti kaikissa ns. tapahtumissa, TV-ohjelmissa ja somejutuissa. Viime viikolla tuli yksi huippu, se on minun blogissa 80 käyntiä, liittyen Internetix kesäkuun pajaan jossa linkitin moneen suuntaan. Se huomataan. Myös Ville Vuorelan esitys veti lukijoita tai vilkaisijoita oikeastaan. Huvittavalta näyttää kun jostain kaupungista on 8 käyntiä ja aina poistuttu välittömästi, aika nolla sekuntia.

Blogi heijastelee minun identiteettiä ja asiantuntijuutta eikä ne kiinnosta laajoja joukkoja Suomessa koskaan. Uskollinen lukijapiiri on tietysti sitäkin rakkaampi ja muutamia uusia tuttuja tulee ajoittain. Isommat yhteisöt ovat kuitenkin kauempana. Nytkin taisi joku tulla englanninkielisestä blogistani ja tutustui sitten tähän peräti 20 minsaa ja lukuisia sivuja. Se on harvinaista.

Jos tätä blogia luetaan nyt eniten Hesasta niin englanninkielistä blogia luetaan eniten USAsta. Tätä suomenkielistä luetaan käännöskoneen avulla mikä välillä hirvittää. Luulen voivani kirjoittaa täällä vain suomalaisille mutta ei se niin mene. Olen oppinut välttämään tiettyjen gurujen nimien kirjoittamista, koska niitä seuraa spämmitulva. Siinä on yksi puoli nettielämää, kiusaamisen ilo vai mitä lie se onkaan. Pysyvä ilmiä joka vie aikaa ihan suotta.

Maiju Huttunen viittasi Heikkiseen (varmaan Hannu L.T: Jyväskylästä) kuvatessaan tiedon ja identiteetin kerroksittaista rakentumista vuorovaikutuksen prosesseissa. Ihminen kertoo ja rakentaa tarinaansa elämänsä ajan. Bruner on joskus erottanut narratiivisen tavan tieteellisestä, paradigmaattisesta. Narratiivista alamme harjoittaa heti syntymän jälkeen, tieteellistä yritetään opettaa koulutuksissa ja joskus onnistuukin 🙂 Ihminen oppii käyttämään molempia tapoja. Niinkuin minäkin haen tässä blogissa.

Mietin miksi tunnen vierautta suomalaisilla areenoilla. Puhdas kokeminen vailla ajattelua ei sytytä minua ja samojen perusasioiden julistava hokeminen alkaa suorastaan ärsyttää. Olen siis väärissä yhteisöissä jos vain tulen vihaiseksi tai surulliseksi. Voisin erota sometusta mutta miksi senkään tekisin? Voin olla passiivinen kuten suuri enemmistö. Mutta elämää ei kannata käyttää ruikuttamiseen, pitää hakea ne areenat joilla osallistumisen kokee mielekkääksi. Niitä on globaalissa maailmassa onneksi ja nyt ne ovat tavoitettavissa. Siirryn Otavaopistosta Oxfordin yliopistoon, heh. Enkä edellistäkään jätä, syksyn pajoissa oli muutamia kiinnostavia. Itsensä löytämisen ikuinen haaste, sitä tämä vain on 🙂

Milloin blogia vilkaistaan?

Tulipa mieleen kysyä Googlelta miten tätä blogia on luettu, kun kirjoittelen välillä ajankohtaisista tapahtumista ja välillä pohdiskelen omiani entisenä verkko-opena ja nykyisenä virtuaaliyhteisöihmisenä. Alkuvuosi 2011 näytti tällaiselta:tammimaalis2011

Kuva herättää katsomaan mitä tapahtui alkuvuodesta – äskeinen huippu tuli TV2 netti-illan vuoksi. Heti tammikuussa blogasin otsikolla Löydy-kirja luettu ja se kiinnosti lukijoita, varsinkin kun Tuija ja Yoe kiittivät arviosta FB-ryhmässä. Tuija taisi tviitata asiasta myös. Kommenttejakin tuli blogiin muutamia. Tapahtumasta jäi hyvä mieli, koska kyseiset kirjailijat ovat kyllin vahvoja ottaakseen vastaan erilaisia tulkintoja.

Äskeinen TV2-ohjelman jälkeinen keskustelu on vielä mielessä. Blogit linkittävät toisiinsa ja siksi lukijoita tippuu pitemmän aikaa. Itse on pakko tviitata #a2ilta tagilla jos haluaa tulla mitenkään huomatuksi. Suomalaisia tavoitan myös naamakirjan kautta. Näihin itsensä mainostuksiin on jo tottunut, vaikka ne aluksi ällöttivät.

Nyt on menossa monien helposti saatavien kvantitatiivisten mittareiden käyttö, esim. TV2-illan aikaiset verkostot, jotta näkee aktiiviset toimijat. Tulikohan yllätyksiä? Samaa itsekin tässä nyt teen, seuraan kun kerran se on helppoa. Näen nämä joukkotapahtumat jonkinlaisina kuplina jotka puhkeavat nopeasti eikä niistä juuri jälkeä jää. Ehkä joku nimi ja siihen liittyen tapa kirjoittaa, luo odotuksia tuleviin keskusteluihin. Suurin osa uusista lukijoista vain vilkaisee sivua ja poistuu välittömästi.

Muistelin että ensimmäisiä joukkotapahtumia tähän blogiin liittyen elin toukokuussa 2010 kun kirjoitin sometime2010 tapahtumasta:

some2010Kirjoituspäivä on merkitty nuolella ja lukijat ovat tulleet pari päivää myöhemmin. Kommentteja tuli peräti 13 ja muut linkittivät minuun, siitä tuo hidas prosessi. Lukijoita oli vähemmän kuin tänä vuonna, vaikka tapahtuman ympärillä oli kovasti säpinää. Muistan että twitter-seuraajia tuli ja painetta eri some-yritysten tukemiseen tai ainakin suosimiseen. Siinä joutui päättämään miten kehenkin suhtautui. Muutamia on jäänyt pysyvästi tutuiksi ja vaihtoa on jatkuvasti.

Olen kirjoittanut monista muistakin tapahtumista, mutta ne ovat hukkuneet normaaliin virtaan. Olisiko ensimmäinen vastaava tapahtuma ollut toukokuun 2009 Voimala-keskustelun jälkipuinti. Sieltä jäi joitakin nimiä, joista tykkään edelleen. Tänä vuonna kirjoitin case sometu ja case peda-forum ja somus-loppuseminaarista. Sometu kiinnosti Mikkelissä, peda-forum toi yhden tutun FB -kaveriksi ja somus-semma toi kommentteja seminaariin osallistuneilta. Lukijoita oli siis nuo tavanomaiset 20, ei juuri erotu ensimmäisessä kuvassa. Samoin YLE-semma suomalaiset verkoissa, tulipa tehtyä muistiinpanoja ja ajateltua jotakin.

Kun kirjoitin itseorganisoitumisesta englanniksi, sain huomiota Kanadasta ja sitä postiani on luettu reilusti yli 200 kertaa. Raportti oli englanniksi verkossa joten sitä voi mainostaa. Uusia linkityksiä tuli muutamia myöhemmin ja niiden kautta lukijoita enemmän kuin ensimmäisen guru-linkin kautta. Samalla tavoin toimivat kansainväliset huippuhetket: nousevat, katoavat ja joitakin ihmissuhteita jää. Lukumäärät ovat suurempia mutta niinhän maailmakin Suomen ulkopuolella 🙂

No mitä sitten? En kirjoita yrityksen enkä organisaation nimissä, vain itsenäni. En tavoittele suuria lukijamääriä, mutta kirjoittamisen mieli toki syntyy henkisessä vaihdossa. Siinä näen eron näiden tapahtumien ja normaalin asiablogaukseni välillä. Uskolliset lukijat ovat kiinnostuneita sisällöistä, pystyn ainakin ajoittain tarjoamaan heille jotain piristystä ja vinkkejä. Uusiakin lukijoita tippuu vähitellen. Tapahtumien ympärillä on somepöhinää josta ehkä voisi syntyä suomalaisen somekentän itseymmärrystä. Jos sitä haluttaisiin. Viime päivinä näkyy olevan kilpailua parhaista posteista, kommenteista, tviiteistä, osallistumisen tavasta .. onhan tuo viihdettä joka heijastelee aikaansa.

Digigogiikka – sehän se puuttuikin

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin tärkeämpi asia: voi kun jokaisella olisi tilaisuus omaan VAUVA ystävään. Olen niin onnellinen palattuani hoitamasta pikku pötikkää. Jokainen päivä on ilon aihe ja se alkaa leveällä hymyllä 🙂 . Miksi me aikuiset ei enää osata elää?

Sitten Digigogy- uusi lehti syntyi pari päivää sitten. Toimittaja Mike Fisher on minulle uusi tuttavuus mikä ei ole ihme, mutta hänen blogeista löytyy heti tuttuja (tämä on siis tsekkaus että liikutaan oikeasti pedagogiikan parissa). Lehden alaotsikko on komea Designing a framework for change ja sisältökin tuntuu vastaavan tätä pyrkimystä. Viisauspiirejä on kiva rakentaa ja jakaa avoimesti omat oivalluksensa. Kokemusten jakaminen opettajien kesken on tarpeen, siksi tervetuloa uusi lehti. Seurataan.

Lehti on kauttaaltaan käytäntöä rakentava ja pyrkii opettajien verkostoksi ja yhteistyön tueksi. Se on reilu ja tarpeellinen tavoite. Esim konnektivismi -liike pyrkii samaan mutta sanoo rakentavansa teoriaa uudesta oppimisesta, vain sanoo tai julistaa – no pitkällä tähtäimellä osallistuuhan se  teorian rakentamiseen.

Minusta tuntuu että Digigogy kehittää yhdessä toimimisen ja ajattelun käytäntöjä sillä lailla että kannattaa seurata. Kivoja twitterkäytäntöjä vilahtelee niitäkin siellä täällä: joku tekee kerran viikossa yhteenvetoa, joku porukka vaihtaa perjantaisin parhaat (Follow Friday).

Missä vaiheessa mahtaa olla meidän suomalaisten englanniksi osallistuminen kaiken kaikkiaan? Tuntuu että jotain voisi tehdä paremmin kuin mitä nyt …?

Miten verkostossa keskustellaan?

Työstän parhaillaan tutkimusta viime syksyn maailmanlaajuisesta konnektivismin opiskelusta. Kolme kurssilaista on tuottanut kässärin joka on menossa konferenssiin ja sitä etukäteen työstetään porukalla (mahtavaa!). Olin  mukana tuolla kurssilla ja tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Samanaikaisesti on menossa edellisessä postissa mainittu sometu-keskustelu. Kumpikin näistä opettaa.

Kun opiskelu on avointa, erilaisuuden sallivaa, osallistujien autonomiaa kunnioittavaa ja yhteyksiin pyrkivää – se on haasteellista ja asettaa vaatimuksia osallistujille. Niinpä selvin käyttäymismallin tunnistus maailmanlaajuisella kurssilla olikin kammottava häiriökäyttäytyminen ja vallan anastaminen sitä kautta. Tämä johti vetäytymiseen, totta kai, koska aktiivisen vaikuttamisen mahdollisuus meni joksikin aikaa. Ihmiset lopettivat tai siirtyivät omiin blogeihin, jotka ao häirikkö vielä yksitellen haukkui foorumilla. Tuo on yksi tapa osallistua ja lienee jotain sukua ilkeämieliselle twitteröinnille, yksi avoimen median sivujuonne.

Tutkijat kirjoittavat autonomian ja avoimuuden paradoksista, miten ne alkavat vaatia vastapainoksi moderointia ja ohjausta ym. Tällaisten paradoksien keskellä eletään avoimissa keskustelussa (ja muutenkin 🙂 ). Tutkimus paljasti myös vetäjien odotukset ja frustroitumiset ja herätti kysymyksiä ainakin minun mielessäni. En ole yhtään varma haluavatko he kuulla muiden ääniä vai riittäävätkö omansa heille kummallekin. Arvostan ja ihmettelen, yhtä aikaa.

Muita CCK forum-keskusteluun vaikuttaneita tekijöitä olivat erilaiset ekspertiisit ja erilaiset kielet (tässä tarkoitan käsitteistöt, toki englanti valtakielenä oli haaste monille), erilaiset oppimisen tyylit ja identiteetit. Näistä opin paljon sometun twitter keskustelussa, se oli osaksi väärinymmärrystä ja selitystä ja itseensä ottamista milloin mistäkin.  Selkeys ja yksiselitteisyys tuntuvat aina olevan hukassa, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi. Osallistuessa oppii tuntemaan sekä itseään että muita ja tietää miten itse kullekin henkilölle asioita kannattaa ilmaista jatkossa. Ja miten itse kirjoittaisi mahdollisimman yksiselitteisesti koska foorumeille kirjoitetaan laajalle pontentiaaliselle lukijakunnalle.

Jokainen keskustelu sometussa on osallistumalla oppimista, jossa tunnistaa omia ja muiden ajattelun ja tuntemisen ketjuja. Se on nykymaailmassa tarvittavan I am the platform verkostossa elämisen kurssi jossa itseluottamus tulee punnituksi ja vahvistuuhan se useimmiten. Jokaisen osallistujan selän takana näen sata muuta, jotka eivät vielä uskalla kirjoittaa. Tulkaa mukaan!

Blogin persoonallisuus

Tänään kylmänä lauantaina nautiskelin englanninkielisellä puolella vastaamalla CCK08 opiskelutoverien tutkimuksen kyselyyn. Se painottuu vertailemaan blogin ja Moodlefoorumin käyttöä kurssin aikana. Jennyn blogin kautta löysin testin jossa sai nopeasti vastauksen oman blogin arkkityypistä ja jopa persoonallisuudesta. Se olkoon kunnianosoitus semanttiselle webbille.

Saamaani arkkityyppiin uskon ihan mielelläni. Riippumattomuus on minulle aivan välttämätöntä. Sen tiedostin viimeksi eilen kun kerroin JAMK:n futurististen pedagogiikan päivässä kokeiluistani ja opiskeluistani. Ei ole sattuma että elän puolipäiväisenä ja kaukana hallinnollisista tehtävistä, juuri vapautta tarvitsen. Se on yksi ydintekijä verkko-opettajuudessani. Näin kertoo testi:

Motivation: Independence

Desire to be yourself and find out about the world
Archetypes:
Innocent – ”Free to be you and me”
Explorer- ”Don´t fence me in”
Sage – ”The truth will set you free”

Persoonallisuus tuli sekin melkein samaan kohtaan kuin mitä Myers-Briggs testillä olin aiemmin saanut. Blogi siis paljastaa minut ja mikäs siinä, ei tänne tulla itseä piilottamaan.

INTP – The Thinkers 

The logical and analytical type. They are especially attuned to difficult creative and intellectual challenges and always look for something more complex to dig into. They are great at finding subtle connections between things and imagine far-reaching implications.

They enjoy working with complex things using a lot of concepts and imaginative models of reality. Since they are not very good at seeing and understanding the needs of other people, they might come across as arrogant, impatient and insensitive to people that need some time to understand what they are talking about.

Lisäksi sai myös kuvan aivojen alueiden käytöstä blogin kirjoittamisen aikana, tasaisesti oikea ja vasen, mutta vain etuosat. Persoonallisuuteni Myers-Briggs itsearviolla antoi joskus tuloksen INTJ:

Introverted

Intuitive

Thinking

Judging

Strength of the preferences %

89

38

1

56

Tuossa oli ajattelua yksi prosentti ja nyt sain määrittelyksi Thinkers. Hauskaa. Mutta tuntui uskomattomalta saada omasta blogista tulos sekunnissa. Jos palvelu toimisi suomeksi niin voisi kokeilla kaikkien tuttujen blogit, nyt vain englanniksi kirjoittavien 🙂

Tässä vielä linkki lisäpohdintoihin: coolcat teacher blogi.

Kirjoittaminen uudistuu verkossa

Noin houkuttelevalla otsikolla Jyväskylän yliopisto uutisoi Risto Niemi-Pynttärin väitöskirjan, joka tänään tarkastettiin. Ensimmäinen suomalainen väitös verkkokirjoittamisesta, sanovat. Kai ne muut väikkärit ovat sitten olleet muusta.

Kannatti käydä kuuntelemassa tilaisuutta. Etukäteen minua viehätti Riston löydökset verkkokirjoittamisen luovuudesta ja uudistuvuudesta. Hän ei murehdi kielen muutosta vaan nautiskelee siitä, pikemminkin. On itsekin kirjoittanut blogia jo vuosia, tietää mistä puhuu. Ajatus lähti lentoon jo alkupuheenvuoron myötä: enpä ole ennen pohtinut miksi on vaarallista pukeutua vaalenvihreään kietaisunuttuun. Tutkimus on teoreettinen katsaus luovaan kieleen verkossa.

Tarvittiin kai kirjallisuustutkija tekemään näitä löytöjä. Kasvatustieteilijät tuntuvat edelleen itkevän ilmeiden ja eleiden perään. Filosofiaan väittelijä sanoi nojaavansa selvimmin, hermeneuttinen ote oli katsottu mielekkääksi. Väitöskirja löytyy edellä olevasta blogilinkistä, sitä en ole lukenut (500 sivua) vaan kirjoitan väitöstilaisuuden innoittamana. Kohteena oli verkkoproosa: luova, puheen kaltainen mutta tyylitelty kirjoittaminen verkkoblogeissa, chateissa ja keskustelualueilla. Kuten RNP totesi; kukaan ei sano romaanien olevan sosiaalisesti vivahteettomia vaikka ne ovat ”vain” tekstiä. Kieli voi olla mitä vaan. Jotain outoa kyllä on, siis minulle uutta ja opittavaa, ilmaisussa että kieli käyttää kirjoittajaa, että kielellä olisi oma tahto. Minä edelleen luulen sitä olevan ihmisellä.

Verkkokirjoittamisen dialogisuus tai vuorovaikutteisuus on RNP mukaan aivan ilmeistä ja uudenlaista dialogisuutta. Yhteistä kieltä luodaan jatkuvasti. Verkkoproosaan liittyy myös mahdollisuus puhua yksityisistä asioista julkisesti. Se on jakamista ja hyvin elävää sellaista. Itsekin olen silloin tällöin ollut oivaltamaisillani jotain verkkoilmaisusta, miten se sisältää ihmisen kaikki toistaiseksi toteutumattomat mahdollisuudet… tähän tulen palaamaan vielä.

Väitöstilaisuuden lektio ilmestyi RNP blogiin 30.12. – kannattaa lukea sieltä kokonaisuudessaan. Myös keskustelussa nousi monia herkullisia metaforia. Mikä on lentokorkeus (abstraktiotaso) väitöskirjassa. Entä mikä se on tässä blogissa? Tämä ei ole proosaa siinä mielessä kun RNP suosittelemat blogit esim. hetket. Tässä on tarkoitus ymmärtää verkko-opettajuutta, tässä kohden verkkokirjoittamisen mahdollisuuksia ja muuttuvaa luonnetta – mutta epäilemättä kirjoitan omalla äänellä ja se on ehto sille että kukaan tätä lukisi. Miten se toimii? Samanlaisuus – erilaisuus, vapaus vs työ, missä tässä mennään?

Ihailen verkko-opettajaksi kasvun kuvausta ja tunnelmien kerrontaa carlitos-blogissa: mikä minua yht äkkiä pelottaa ennen kuin painan publish. Valkoisen paperin kammo ei ole poistunut (kuten RNP sanoi) mutta se ylitetään?