Verkkoelämä taideteoksena

Kuuntelin eilen Pekka Himasen Elämä taideteoksena luennon suorana lähetyksenä Helsingin yliopiston luentosalista. Kolme tuntia kului nopeasti ja pääsin ajattelevaiseen tilaan mikä vaikuttaa edelleen. Voisiko ja millä tavoin myös verkkoelämä toteutua taideteoksena? Sehän on osa minun elämääni.

Edellisessä postissa löysin käsitteet asua ja vierailla verkoissa. Asukkaat ovat tavallaan vallanneet paikat ja rakentaneet omat norminsa, oman kielensä ja osa välineistä onkin laadittu asukkaille (twitter, FB). Diginatiivi käsite on yleisessä käytössä ja sen avulla syyllistetään meidät muut, syntymävuotemme on jotenkin väärä. Tästä natiiviajattelusta siirryin asukas-valikoiva vierailija analogiaan joka sopii paremmin. Miten siis verkoissa elää ja vierailla taideteosta rakentaen?

Himanen on filosofian lisäksi upea psykologian opettaja, hän auttaa tiedostamaan omaa kehityshistoriaansa jota kautta tavoitteetkin löytyvät. Hän tekee sen aidosti omana itsenään, muuten se ei toimisikaan. Hän etsii hyviä kysymyksiä ja toimii mallina luovasta intohimosta itse. Se tarttuu kuunnellessa: vuorovaikutus tapahtuu kuulijan mielessä ja vaikutus jatkuu tilanteen päätyttyä. Muistan edelleen Pekan luennon kesällä 2007 verkko-opettajien jazz-seminaarissa Porissa. Jotkut esimerkit olivat samoja mutta niiden työstäminen ei ole päättynyt mielessäni eikä hänenkään mielessään.

Video on nimenomaan tunnelman välittäjä ja sellaisena pedagogisesti perusteltu. Tunnelmaa ei voi selittää se pitää kokea ja sen voi tuoda videon kautta tilanteeseen. En voi välttyä ajattelemasta että tämä liittyy syvä-pinta-tasojen erotteluun. Tiedostan vaarana pinnalliseen siirtymisen ainoana normina, jossa videot ja musiikki ovat viihdettä ja kaiken pitää vaihtua nopeasti hetkestä toiseen. Emme kai anna verkkoelämän ajautua tähän, vain tähän?

Verkossa asuminen on mahdollista myös syvemmillä tavoitteilla kuin itsen viihdyttäminen ja elämän pakeneminen. Tämä on painava lause minulle ja se oli kiva löytää. Alan entistä tietoisemmin rakentaa verkkoelämää, jossa tavoite löytyy global dignity liikkeen ja menossa olevan digni.fi toiminnan kautta. Tämä elämä alkaa omien pelkojen kohtaamisella ja rohkeuslihasten jatkuvalla harjoittamisella. Se merkitsee myös oman kritiikin filosofian rakentamista: selvittää miten ottaa vastaan jatkuvan arvonkiellon ja estämisen. Verkko-opettajan arkipäivää viimeiset viisi vuotta on ollut kuunnella miten me kunnon ihmiset kohtaamme pullakahvin ääressä eikä missään ihme virtuaalissa. Siihen on tottunut, siihen on turtunut, mutta olen myös vieraantunut lähiyhteisöstä sen vuoksi – koska henkisen tuen on saanut verkoissa: toisissa blogeissa, sometu keskusteluissa, webinaareissa, globaalissa opiskelussa.

Verkkoihin lisää viisautta olisi myös voinut olla otsikkoni. Epäilemättä jatkan näistä teemoista lopun elämääni. Kiitos Pekka Himanen että olet olemassa ja kiitos kaikki ystäväni joiden kannattelemana jaksan ylläpitää luovaa intohimoani.

(Tässä kohden pitää aina kunnon ihmisille kertoa että joo, on mulla ihan hyvä puoliso – tuolla se kuorsaa, ja on kaksi lasta kuten kunnon suomalaisilla on. Sanon aina verkko-opena että en tule viemään pois niitä puolisoita sieltä sohvalta olkaa ihan rauhassa).

Oliko tuossa sulkumerkeissä verkkoelämän herättämät syvät pelot vai mitä lie?

Miten verkostossa keskustellaan?

Työstän parhaillaan tutkimusta viime syksyn maailmanlaajuisesta konnektivismin opiskelusta. Kolme kurssilaista on tuottanut kässärin joka on menossa konferenssiin ja sitä etukäteen työstetään porukalla (mahtavaa!). Olin  mukana tuolla kurssilla ja tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Samanaikaisesti on menossa edellisessä postissa mainittu sometu-keskustelu. Kumpikin näistä opettaa.

Kun opiskelu on avointa, erilaisuuden sallivaa, osallistujien autonomiaa kunnioittavaa ja yhteyksiin pyrkivää – se on haasteellista ja asettaa vaatimuksia osallistujille. Niinpä selvin käyttäymismallin tunnistus maailmanlaajuisella kurssilla olikin kammottava häiriökäyttäytyminen ja vallan anastaminen sitä kautta. Tämä johti vetäytymiseen, totta kai, koska aktiivisen vaikuttamisen mahdollisuus meni joksikin aikaa. Ihmiset lopettivat tai siirtyivät omiin blogeihin, jotka ao häirikkö vielä yksitellen haukkui foorumilla. Tuo on yksi tapa osallistua ja lienee jotain sukua ilkeämieliselle twitteröinnille, yksi avoimen median sivujuonne.

Tutkijat kirjoittavat autonomian ja avoimuuden paradoksista, miten ne alkavat vaatia vastapainoksi moderointia ja ohjausta ym. Tällaisten paradoksien keskellä eletään avoimissa keskustelussa (ja muutenkin 🙂 ). Tutkimus paljasti myös vetäjien odotukset ja frustroitumiset ja herätti kysymyksiä ainakin minun mielessäni. En ole yhtään varma haluavatko he kuulla muiden ääniä vai riittäävätkö omansa heille kummallekin. Arvostan ja ihmettelen, yhtä aikaa.

Muita CCK forum-keskusteluun vaikuttaneita tekijöitä olivat erilaiset ekspertiisit ja erilaiset kielet (tässä tarkoitan käsitteistöt, toki englanti valtakielenä oli haaste monille), erilaiset oppimisen tyylit ja identiteetit. Näistä opin paljon sometun twitter keskustelussa, se oli osaksi väärinymmärrystä ja selitystä ja itseensä ottamista milloin mistäkin.  Selkeys ja yksiselitteisyys tuntuvat aina olevan hukassa, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi. Osallistuessa oppii tuntemaan sekä itseään että muita ja tietää miten itse kullekin henkilölle asioita kannattaa ilmaista jatkossa. Ja miten itse kirjoittaisi mahdollisimman yksiselitteisesti koska foorumeille kirjoitetaan laajalle pontentiaaliselle lukijakunnalle.

Jokainen keskustelu sometussa on osallistumalla oppimista, jossa tunnistaa omia ja muiden ajattelun ja tuntemisen ketjuja. Se on nykymaailmassa tarvittavan I am the platform verkostossa elämisen kurssi jossa itseluottamus tulee punnituksi ja vahvistuuhan se useimmiten. Jokaisen osallistujan selän takana näen sata muuta, jotka eivät vielä uskalla kirjoittaa. Tulkaa mukaan!

Pojat keksivät pedagogiikan

Keskustelu sometussa viritti mielessäni oivalluksen. Kun nämä uuden ajan twittertaiturit kirjoittelevat 14o merkin juttujansa luentojen aikana ja pakottavat luennoitsijoita suunnittelemaan paremmin ja tuntemaan kuulijansa aiemman osaamisen, mitä tämä onkaan?  Alkoi tuntua kovasti tutulta minun mielessäni. Ja kutkuttavalta koska samat pojat ovat varmaan kritisoineet opettajia yleensä ja koulutusta yleensä. Nyt he sen itse luovat, löytävät samat periaatteet mitä opettajankoulutuksessa löydetään joka vuosi. Itse keksitty on ainoa oikea, niin se on.

Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa työstämme asioita pintaa syvemmälle. Kannattaa lukaista esim. mitä Yrjö Engeström kirjoitti 80-luvulla opetuksen pinnallisesta ja syvällisestä tarkastelusta. Yleisön ja puhujan vuorovaikutus on kyllä ihan muualla kuin näissä uusissa vempaimissa. Eikä vuorovaikutus ole uusi keksintö, ei todellakaan. Kehitys on sitä että samat asiat löydetään yhtä uudelleen ja jokainen polvi kuvittelee olevansa ensimmäinen joka asian keksi ja sille pitää aina antaa arvonsa. Annan annan, pienellä ironialla sävytettynä 😉

Jälkihuomautus: taisin liioitella, ei tässä ole pedagogiikasta kyse vaan uusien välineiden myynnistä ja käytön konsultoinnista. No hankkikoot elantonsa kukin tavallaan: onhan tällaista joka puolella sosiaalisessa mediassa.

Kiinnostaako CCK09?

Satuinpa huomaamaan että ensi syksyn Connectivism and Connective Knowledge opiskelusta on alettu informoida. Miten olisi, ketä kiinnostaisi? Kyseessä on maailmanlaajuinen kaikille avoin yhteistyöskentelyyn perustuva kurssi joka kestää 12 viikkoa (alkaa 14.9.) Opiskelun kohteena on oppiminen ja tietokäsitys ja ne kontekstoidaan eri suuntiin vaikeitakaan aiheita pelkäämättä.

Fasilitoijat ovat tällä kertaa erityisen kiinnostuneita tutkimuksesta joten aiheita miettivät harkitkaa asiaa – kurssi tuottaa mahtavia aineistoja jotka ovat avoimesti käytettävissä. Ihmettelin vuosi sitten että järjestäjät eivät olleet kiinnostuneita tutkimuksesta (ts sille ei ollut aikaa). Tutkimusta kuitenkin tehdään viime vuoden CCK08 kurssista ja itsekin roikun niissä porukoissa mukana ymmärtääkseni mitä kaikkea tapahtui.

Aikaa osallistumiseen pitäisi olla koska tällaisesta (niinkuin elämästä muutenkin) saa sen mitä siitä ottaa. Use it or lose it .. tai voi sitä seurata lurkkimalla kuten useimmat tekivät vuosi sittenkin 🙂

Innostus on hyvä liima

Löysin noin puhuttelevan postin Ville Venäläisen blogista. Sometu on tänä talvena tullut minullekin merkitykselliseksi paikaksi vaihtaa ajatuksia ja seurata muiden pohtimisia. Sielläkin varmaan ihmiset toimivat hyvin monenlaisilla motiiveilla, joku benchmarkkaa saadakseen omalle uralle nostetta. Mutta paljon on meitä lapsenmielisiä innostuksen jakajia.

Villen blogin nimi pisti silmään myös: Opi olemaan. Elämä tuppaa liian helposti muuttumaan suorittamiseksi. Itselleni Peter Jarvisin luento To Be or to Play? on valaissut tuota kysymystä. Kesän vapaajakso on hyvä aika palauttaa järjestystä.

Mutta mistä tuo innostus ja hinku tulevat, sitä kysyn itseltä tänäänkin. Innostuksen voima sitten ohjaa menemään syvemmälle, perehtymään perusteellisemmin kaikesta ympäristön vastustuksesta huolimatta.  Veijon tutkimilla keittiömestareilla perustietojen ja -taitojen oppimiseen meni 6-7v edelleen harjaantumiseen vuodet 6/7-12/13 vuotta ja sitten 13-15 vuoden harjoittelun ja jatkuvan opiskelun ja reflektoinnin jälkeen oltiin huipulla.

Verkko-opetuksen ovat jotkut aloittaneet 90-luvulla Suomessa jne. mutta olot ja välineet kehittyvät niin huimaa vauhtia että historiasta ei suoraan voi oppia mitään, arvelen. Viisas kohta Villen kirjoituksessa on myös ”Ihmiset hakeutuvat luonnostaan ympäristöön joka hyväksyy heidät”. Tuossa on yksi innostuksen säilymisen ehto  ja nyt kirjoittaessa ymmärrän että verkko-opetukseen liittyen työntekijä esim opettaja tulee koko ajan leimatuksi puutteelliseksi ja vaillinaiseksi kun ei tuotakaan uutta vieläkään osaa… tästä seuraa välttämistä pakenemista syyttelyä.. ja negatiivinen kierre jatkuu ja voimistuu.

Sen voi katkaista yhdellä myönteisellä kokemuksella.

Asiantunteva toiminta on kaunista

Opin paljon asiantuntemuksen jakamisesta ja yhteiseen hiileen puhaltamisesta viime viikolla. Osallistuin ICT-inssien kanssa uuden hankkeen suunnitteluun -ihan oikeasti yhdessä. Menomatkalla Berniin oli vasta idea mutta kahdessa päivässä työstettiin idea suunnitelmaksi. Ihailin miesten asiassa pysymistä ja toistensa kuuntelemista, se oli näkemisen arvoista. Sitä paitsi halusivat pedagogiikan ensimmäiseksi paketiksi josta käsin kaikki etenee. Omalla oppimisen ja verkko-opettajan asiantuntemuksella oli tarvetta. Suurenmoinen kokemus, taas laajeni maailmani konkreettisella tasolla. Vetäjänä oli Tarja JAMK:sta ja hänen tapansa ohjata GOPPia herätti ihailuni myös (= Goal Oriented Project Planning).

Ei kai minusta ole tulossa nörtti, mietin kun eilen näin sometussa Tarmon ottaman kuvan jossa (mukamas) asetuksia tarkastelen ennen monitasoisen palaverin alkua. Sometussa palattiin sitten itselle normaaliin epäselvyyksien pähkäilyyn oppimisen kysymysten äärellä 🙂

Mutta Bernissä oli kuin orkesteri olisi soittanut kauniisti yhteen,  kun suunnitelma rakentui pala palalta.

Jäähyväiset CCK08:lle

Olen joululomalla kypsytellyt omia ajatuksia Konnektivismi-kurssin aikana tapahtuneesta. Sehän oli maailmanlaajuinen online opiskelu, joka kesti 12 viikkoa. Kurssi oli avoin kaikille kiinnostuneille. Sitä mainostettiin Suomessa tilaisuutena opiskella maailman huippujen johdolla.

Fasilitoijina olivat George Siemens ja Stephen Downes Kanadasta. Kurssin suunnittelu ja rakenne, materiaalit ja keskustelut ja videot ovat edelleen luettavissa ja katsottavissa. Kurssin rakenne on sellainen että se sallii opiskelijan oman prosessin rakentamisen valituilla välineillä. Vain arkisin ilmestyvä Daily ja Moodlen keskustelut olivat keskitettyjä – ja tietysti viikon teemat ja suositellut materiaalit. Voiko noita sitten sanoa keskitetyksi koska ne ovat tarjontaa josta valitaan. Taisin eilen juuri kuunnella keskustelun jossa SD todisti ettei mikään ollut keskitettyä. Jotkut suorittivat kurssia maksettuna yliopiston opiskeluna.

Kurssi alkoi suurin odotuksin ja johti pian aineistoon ja tarjontaan hukkumiseen ja ylirasitukseen koska ei voinut valita ennenkuin näki mitä missäkin voisi olla. Omat rakennuspalikat olivat blogin lisäksi kaikki mahdolliset välineet, Twitter, Second Life Connectivism, Pageflakes, kaikki hakutavat ahkerasti käytössä.

Moodlen keskustelut olivat vuolaita kaksi viikkoa ja oli tilaisuus seurata todellisen häirikön (griefer) toimintaa. Minulle se merkitsi Moodlen ja tietyn nimen välttämistä ja siirtymistä blogien pariin. Nyt ajattelen että tuosta taisi seurata myös jonkinlainen ylikohteliaisuus muiden opiskelijoiden kesken, piti tavallaan vakuuttaa ettei halua olla kiusaksi vaan on todella innoissaan koko ajan. Kaikki tämä vaikutti kurssin kulttuuriin. Ankaraan tai syvälliseen keskusteluun ei nähdäkseni päästy.

Löysin yhden kurssilaisen blogista maininnan puolivälissä, että kurssi muuttui tavalliseksi online kurssiksi ja niin se taisi olla. Itseä ihmetytti kun yhdelle eurooppalaiselle kokeneelle opettajalle annettiin palaute eka tehtävästä samoilla perusteilla kun kurssin maksaville aloittaville opiskelijoille. Hän julkisti arvioinnin blogissaan enkä huomannut missään selitystä tapahtuneelle. Itse löysin arviointikriteerit vasta tuon jälkeen.

Näkyvä aktiivisuus romahti ja kurssilla oli paljon ihmettelyä että missä mennään. No, oman tien rakentaminen oli tavoitekin ja sitä voi harrastaa keskeyksettä. Töissä olo ja ajan puute ne suurimmat esteet olivat omalta kannalta. Luulen että moni kokeneimmistä lopetti tai vähensi seuraamista tuossa vaiheessa. Itse roikuin sinnikkäästi mukana koska ainakin englanniksi kirjoittamisessa tarvitsin kokemusta.

Kurssin lopulla alkoi näkyä enemmän se perusryhmä, joka suoritti kurssia. Heillä kurssi oli ensimmäinen kosketus konnektivismiin ja he kokivat oppineensa tietysti paljon. Marraskuun lopussa kurssiblogissa kysyttiin kuka on vielä mukana ja tuli vain 21 vastausta kun alussa oli jopa 2200 mukana. Yhteen tutkimukseen olen vastannut kurssiin liittyen, Antonio tutkii eri välineiden käyttöä ja merkitystä. Muuten valtava tutkimusaineisto odottaa…

Kun kurssille lähtee myönteisellä mielellä niin sen haluaa säilyttää mahdollisimman pitkään. Parempi onkin koska tietää kaiken johtuvan itsestä mitä tekee ja mitä saa. Nyt minun on kuitenkin pitänyt laskea mieleeni että kyllä se anti supistuu osaltani kansainvälisen opiskelukokemuksen saamiseen ja kielitaidon edistymiseen. Olen pettynyt vetäjiin monessa mielessä tai voi tietysti sanoa että minulla oli väärä käsitys ja odotukset heistä. He ovat huippuja juuri siinä että tuollainen kurssi voi syntyä ja että kaikki on avointa. Sisällöllisesti kurssilla ei edetty mistään mihinkään. Kun kuuntelen ja luen keskusteluja niin vetäjät toistavat koko ajan samoja lähtökohtiaan. Se oli orientoivan vaiheen kurssi konnektivismista mutta moni kurssilainen eli syventävää vaihetta omissa oppimiskäsityksissään ja -kokeneisuudessaan.

Tavoitteista olen samaa mieltä että pitäisi ymmärtää online vuorovaikutusta jolla on valtava merkitys oppimisessa. Mutta kun eväät ovat heppoiset niin siinä edetään vain jollain yleisen mallinnuksen tasolla. Selvimmin asiantuntemuksen taso paljastui minulle jatkuvana viittaamisena neuronien konnektioihin joista vetäjillä ei selvästi ole kuin aavistus. Pitäisi tuntea oman asiantuntemuksen rajat ja reflektoida omaa osaamistaan paremmin, sitä odottaisin. Oppimisen teorian rakentamiseen ei tuollaista tietä päästä.

Aion kuitenkin seurata kumpaakin kaveria jatkossa. Arvostan heidän toimintapojaan: avoin online toiminta on todella tehokasta ja on tarpeen kehittää osallistumista SD:n kuvaamaan suuntaan. Minulla on paljon opittavaa. Muutamia arvokkaita bloggaajia löysin heidän lisäkseen, esim. Rodd, Keith, Jenny M, Lisa, ailsa. Niiden kautta maailma on avoin ja vastaavia tilaisuuksia globaaliin opiskeluun avautuu. Milloin me suomalaiset alamme tarjota vastaavaa toimintaa?

Mielenkiintoinen väitös verkossa oppimisesta

Olin juuri kuuntelemassa Raija Hämäläisen väitöstilaisuutta Jyväskylän yliopistossa: Designing and investigating pedagogical scripts to facilitate computer-supported collaborative learning, vastaväittäjänä Lasse Lipponen.

Keskustelu oli herkullista seurattavaa. Oli kehitetty skriptien ym avulla yhteisöllistä verkko-oppimista ja pohdiskeltiin teorian ja tutkimuksen ja kehittämistyön ehtoja ja todellisia tuloksia. Vaikka päätulos olikin että skriptejä tarvitaan niin niiden pitää kuitenkin olla avoimia ja tilaa opiskelijan luovuudelle pitää jättää. Itse asiassa kollaboraatio syntyy kun osallistujat sitoutuvat sisäisen motivaation kautta joten söpöt pedagogiset näpertelyt ovat toisarvoisia (mutta aina niistä väitöskirjan saa). Ihan tosissani nautin istua kuuntelemassa ja ajatuksia heräsi sekä omaan opetukseen että hankkeisiin.

Lopulta peruskysymykset ovat ikuisia: miten korkeatasoista oppimista voitaisiin tukea tai tuottaa ja voidaanko, miten älyllinen ponnistelu herää, miten edetään oikealla tavalla eteenpäin, syvemmälle. Missä vaiheessa kehittäminen on vielä lupaavaa ja milloin olisi viisasta lopettaa.

Neljästä hankkeesta kaksi oli ammattiopiston puolella pelien kehittelyä ja kaksi yliopiston Optimakurssia. Keskustelussa ilmeni ammatillisen puolen hankkeiden parempi edistyminen.  Design tutkimus tuntuu olevan kehittämisen ytimessä ja kiintoisaa se onkin ammatillisen opettajakorkeakoulun perspektiivistä kun katselen. Väitöskirja on verkossa, Koulutuksen tutkimuslaitoksen julkaisuja (linkkiä ei nyt löydy, siirtävät kai juuri) tutustukaa ihmeessä, minä ainakin luen. Ilo nähdä että teorian ja käytännön yhdistäminen toteutuu tutkijoiden ja opettajien yhteistyön kautta. Mahtavaa!

Suomi on pieni maa

Kansainvälinen opiskeluni on konkreettisesti havainnollistanut minulle miten pienessä maassa ja kielialueella elän. Tällä viikolla on aiheena verkostot ja linkitin omaan blogiini samanhenkisiä ihmisiä ympäri maailman. Nyt blogiani seuraa jo lähes sata ihmistä ja aamulla herätessä voi lukea toisen pallonpuoliskon kommentit yön ajalta. Ilmoitin blogin seurantaan ja kurssille vasta pari päivää sitten ja heti jysähti, kävijämäärä kaksinkertaistuu päivittäin. Tähän pääsin kirjoittamalla suomea englanniksi, lyhyitä viestejä, mutta kuvatkin saavat heti ystäviä. Tämä suomalainen blogi kerää 40-45 lukijaa. Taidan jo tuntea suomalaiset verkko-ope bloggaajat, ei meitä monta ole.

Olen siis iloinen että tuli mentyä CCK08 opiskeluun, vaikka kiireitä onkin. Kurssi on parasta englanninkielen opiskelua mitä voisi olla. Kuunneltavaa materiaalia on paljon ja olin jo paikalla Ellumination Live sessiossa. Mainio kokemus. Olen tullut tietoisemmaksi verkostoista ja siitä missä oppiminen luuraa. Kun tein blogroll-verkoston itselle niin sitoutumiseni kurssiin kasvoi roimasti ja sain monta uutta ystävää. Minut mainittiin Daily lehdessä keskiviikkona ja olin imarreltu. Tänään Daily:ssa oli jo kolmas suomalainen esillä.

Suomeksi samasta kv-kurssista on kirjoittanut myös Taina, jonka blogissa on monia kivoja linkkejä eteenpäin. Itse petyin sceptic keskusteluun (se on yksi linkeistä) vähitellen ja opin käsitteet griefer ja troll: katso wikipediasta jos kiinnostaa.

Otsikkoon palatakseni: miksi kirjoittaa suomeksi tai tuottaa lehteä suomeksi jos niin harvat antavat niille arvoa ja haluavat osallistua? Miksei voisikin kirjoittaa englanniksi ja osallistua globaaleihin yhteisöihin. Ovathan ne avoimia myös suomalaisille. Maailma avartuu eri tavalla: tiesin toki että jossain on nyt kevät mutta kun sen näkee bloggaajan kuvituksessa niin se havainnollistuu. Joku ajattelee samoin kuin minä tuolla toisella puolella maapalloa (eikä putoa sieltä avaruuteen, on se kummaa).

Intensiivin jälkitunnelmia vielä

Löytyi vielä yksi opiskelijan blogi samasta asiasta.
Emmaope pohtii herkullisesti intensiivin tapahtumaa, mistä se nousi ja miten se eteni? Kukapa sen osaa käsitteellistää?

Itselle oli elämys lukea omasta hyllystä löytynyt vanha teos, Kalervo Kinanen kirjoitti Ihmissuhdetaidoista 70-luvulla. Hän myös vieraili Jyväskylässä (asui Kanadassa muistaakseni) ja näin hänet kerran isossa luentosalissa vetämässä opetusta. Tunnelman muistan vieläkin – ja se tapahtui yliopistolla.

Kirjan sanoma on että ihmisuhteen ydin on kunnioittamisessa ja tasavertaisuudessa. Sitä ei voida operationaalistaa tekniikoihin, vaikka ne voivat alkuvaiheissa auttaa. Käsittelimme näitäkin ohjaustaidoissa. Muistan tarjonneeni temput 1 ja temput 2 joista jälkimmäiset olivat noita ihanneopettajan kuvia mitä toisessa postissa kerroin pelkistetysti. Aitoutta ja toisista välittämistä ei voi teeskennellä ja pitää osata vetäytyä näkymättömiin heti kun se on mahdollista. Tuon kurssin tapahtumia voisi tarkemmin analysoida BB:n sisällä, ehkä voisi ehkä ei, en ole varma. Mutta Emmaopen blogista pidin kovasti, se kuvasi tapahtumía juuri niin monimutkaisina kuin ne ilmenevät.

Tänään laitoin verkkoympäristöön tiedoksi kuvat viikonpäivistä, vuorokauden tunneista ja foorumeilla käynneistä. Jospa vähitellen siirryn muihin töihin?