Onnellinen aikuiskouluttaja opettajakorkeakoulussa

Tämä vaihe kattaa viimeiset 25 vuotta työelämästäni. Kuvailen ensin onnellisuuden perustoja ja sitten käyn lyhyesti läpi eri tehtäviä mitä tulin hoitaneeksi. Ammatillinen opettajankoulutus erosi yliopistosta huimasti. Pääsin mukaan vaiheessa jossa siellä oltiin omaksumassa opiskelijoiden omaehtoisuutta pedagogiikan perustaksi. Kiinteän opsin sijasta jokainen rakensi oman opettajuuden käsikirjan yhdistäen teorian ja käytännön omaan alaansa ja persoonallisuuteensa. Käytäntö oli teorian kriteeri ja siksi oppimistapahtumien yhteinen reflektointi oli keskiössä. Tämä oli huimaa luovaa työskentelyä. Opiskelijat olivat aikuisia ja tulivat työelämästä, kaikilta eri aloilta, ja opiskelivat monialaisissa ryhmissä vuorovaikutteisesti. Olen blogannut esim. 8.3.2011 otsikolla Oppimisen vallankumous toteutettuna.

Oman kasvun kannalta kokemus tuntui siltä kuin olisin herännyt henkiin. Voin tai siis oli pakko käyttää omaa persoonallisuutta vuorovaikutuksen osana ja piti ottaa kantaa asioihin joita ei voinut tietää. Mielen sisällä tapahtui käynnistymisprosesseja, tein kuvan niistä:

voimatKiintoisat hankkeet aktivoivat hakemaan muistista tietoa entistä enemmän. Toimitaan violetilla alueella. Mutta kun homma oikein käynnistyy niin haetaan voimia tiedostamattomasta. Tunteet heräävät eloon uudella tavalla ja luovuus viriää.(kuva on huono mutta jospa ymmärrätte).

Kun tämä tapahtui 1980-luvun puolivälistä alkaen, oltiin harmillisesti aikaa paljon edellä. Kritiikki oli kovaa ja hyökkäykset koulutusmallia kohtaan arkipäivää (te ette opeta vaan me tehdään kaikki työ jne). Ne olivat karaisevia kokemuksia, jotka pakottivat tiedostamaan, mistä pedagogista periaatteista itse oli ihan varma, siis uskoi sillä hetkellä parhaimmaksi.

Rikastava vuorovaikutus yhteisössä jossa vallitsee toistensa tukeminen ja tasavertaisuus – sain sen taas kokea. Toimintakenttä oli laaja ja matkustamista paljon. Uskon että sekin piti vireyttä yllä, nähdä erilaiset oppilaitokset ja aistia niiden toimintakulttuurit estää paikalleen jymähtämistä. Tuohon kehittämistoimintaan tulivat 2000-luvun puolella avuksi teknologian uudet välineet. Verkko-opetus tuntui mielekkäältä ja lisäsi yksilöllistämisen keinoja. Sille omistauduin viimeiset työvuoteni, taas harmillisesti aikaa edellä ja kritiikkiä kuunnellen.

Käväisin myös tutkijana Kasvatustieteiden tutkimuslaitoksessa (Jyväskylän yliopistossa) kun hanke tuli lähelle opettajankoulutuksen toimintakenttää. Oli korjaava kokemus tulla valituksi yli 20 hakijan joukosta tutkijaksi. Määräaikaisuus tuntui erilaiselta kun olin saanut vakituisen toimen ennen tutkijaksi menoa. Voin myös pitää yhteyttä kenttään koko ajan. Tänä aikana sain tiedollista syvyyttä asiantuntemukseeni ja myös tiedostin rajojani entistä enemmän. Tiedostin odotuksen väitöskirjan tekemisestä, mutta en ruvennut kiltisti sitä odotusta toteuttamaan, koska se tie olisi vienyt hallintovirkoihin.

naama250Toinen opettavainen kokemus oli joutuminen opettajankoulutuksen kakkospäälliköksi.En hakenut siihen paikkaan kertaakaan mutta toimin sellaisena silti kuusi vuotta. Päällikkönä näin kokonaisuuden hallinnon silmin ja taas monet asiat näyttivät erilaisilta kuin ennen. Johtavassa asemassa oleminen merkitsi vastuunkantoa ja jatkuvan arvioinnin kohteena olemista. Valmistelin osaltani siirtymistä ammattikorkeakoulun osaksi, kolmen sivupisteen liittämisen omaan koulutukseen ym. Työpäivät olivat pitkiä eivätkä kaikki tehtävät mieluisia. Laatutyöstä innostuin joksikin aikaa: on hyvä tietää mitä tekee ja miksi. Kuvassa bleiseri ja silkkipusero ja stressilihomista havaittavissa 🙂

Olin iloinen kun päälliköksi saatiin halukkaita ihmisiä ja minä pääsin takaisin yliopettajaksi. Parin vuoden jälkeen keksin hakea osa-aikaisuutta, jotta voin käyttää aikaani opiskeluun. Kaipasin mahdollisuutta vaikuttaa omaan aikaani päällikkökauden jälkeen. Verkko-opettajana en olisi voinut kehittyä ilman omaa ajallista satsausta, uudet teknologiat muuttivat niin paljon toimintatapoja. Vähitellen kaikki opetus siirtyi digitaalisiin oppimisympäristöihin, materiaalit ja vuorovaikutukset. Löysin siinä toiminnassa omalta tuntuvan opettajuuden, voin käyttää  persoonallisuuttani entistä tehokkaammin. Tämä blogi osoittaa toimintani verkko-opettajana v. 2007-2009. Innostus varmasti välittyy.

Tässä tarina keskeisestä ammatillisesta toiminnastani, lyhyesti ja tylsästikin. Olen valmis siirtymään eläkkeelle 64 täytettyäni.

Intensiivin tulkintaa ja koontia

palapelia Opiskelimme viikon ajan verkko-oppimisen perusasioita yhdessä opiskelijoiden kanssa (he suorittavat ammatillista opettajankoulutusta joko Jyväskylässä tai Helsingissä). Viime posteissani – ja kolmessa opiskelijan blogissa on ihmetelty miten intensiivisyys oikein syntyi ja mitä tapahtui. Yritän tässä koota keskeisiä vaikuttaneita tekijöitä palapeliin.

Keskustelu syntyy läsnäolijoiden ideoista, ajatuksista ja tarkkaavaisuudesta. Samanaikaisesti liikkuu sekä ihmisten välisiä että asioiden välisiä voimia. Dialogista tilaa ei sinänsä voi luoda, mutta voi luoda edellytyksiä hedelmällisen vuorovaikutuksen syntymiselle. Tarvitaan turvallinen tila, säiliö, joka kestää kaikki erilaiset esitykset. Oikea ilmapiiri eli aidon vaihdon tunnelma on olennaista. Ohjeita voisi olla: kuuntele odota kunnioita, puhu suoraan, ole aito ja avoin. Osallistujat ovat osa dialogia, kyse ei ole tekniikasta tai menetelmästä vaan ihmisten kohtaamisesta.

Opettajalle asettuu vaatimuksia, jota on vaikea käsitteellistää tai teoretisoida. Isaacs käytti käsitettä ennakoiva intuitio kuvaamaan ohjaajan toimintaa: ohjaaja aistii sanoman takaisen merkityksen ja vastaa syvällä tasolla eikä vain viestin ilmiasun perusteella. Samanaikaisesti dialogin ominaisuuksiin kuuluu suora puhe, jossa ei tulkita toisen puolesta. Nuo tuntuvat ristiriitaisilta, mutta niin on kuitenkin tehtävä.

Dialogihorisontti on yksi tapa käsitteellistää tapahtunutta. Se voi syntyä itseohjautuen, mutta verkkokoulutuksissa ohjaajalla on olennaisen tärkeä rooli dialogihorisontin muotoutumisessa. Ohjaajilla on kolme perustehtävää, joiden avulla he voivat tukea dialogihorisontin muodostumista. Nämä tehtävät ovat seuraavat:

  • osallistumisen ohjeistaminen,
  • tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi,
  • oma läsnäoleva prosessuaalinen osallistuminen.

Osallistumisen ohjeistaminen tarkoittaa yksityiskohtaista ja selkeätä ilmaisua verkkoympäristössä siitä, milloin, miten ja myös miksi pitää osallistua. Selväksi tehdään kaikki se, minkä voi selväksi tehdä.

Tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi tarkoittaa sitä, että verkkoympäristöön luodaan tutustumisalueita ja –toimintoja ja varataan niiden käytölle aikaa sekä pyritään saamaan osallistujat innokkaiksi esittelemään itseään toisilleen ja tutustumaan toisiinsa. Tutustuminen auttaa buberilaisen minä-se suhteen muuttumista minä-sinä suhteeksi. Pekka Himanen puhuu ohjaustilanteesta jossa ollaan ”innostuneita toisistaan”.

Ajallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja tuottaa osallistujille kokemuksen, että hän on ”aina läsnä” intensiivijaksoilla. Käytännössä on kyse nopeasta, välittömästä reagoinnista osallistujien kysymyksiin, haasteisiin, ongelmiin tms. Persoonallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja sallii oman henkilökohtaisen tapansa osallistua näkyä, että ohjaajan persoona ilmenee hänen viesteissään. Paikantava läsnäolo viittaa siihen, että ohjaaja välillä kertoo, mistä fyysisestä paikasta virtuaaliseen tilaan tulee. Persoonallisen ja paikantavan läsnäolon lähellä on emotionaalinen läsnäolo. Se tarkoittaa sitä, että ohjaaja silloin tällöin kertoo omasta tunnetilastaan. Esimerkki auttaa muita osallistuja tulemaan verkkoinhimillisiksi ja siten helpommin ja tutummin kohdattavaksi.

Ohjaajan läsnäoloon kuuluu toiminta, jolla hän tukee työstettävien asioiden sisällöllistä käsittelyä. Tässä on tärkeää ohjaajan tasavertainen, ei-autoritaarinen suhtautuminen. Ohjaajan pitää tehdä periaate ”ohjaaja on yksi osallistuja” todeksi siten, että tasavertaisuus on emotionaalisesti koettuna totta. Ja kun ohjaaja siinä onnistuu, se itse asiassa antaa hänelle tilan tarvittaessa suunnata aidosti osallistumistyöskentelyä haluttuun, tavoitteen mukaiseen suuntaan.

Onnistunut oppiminen syntyy ohjatusti itseorganisoituvan tilan avulla. Ohjaajat auttavat organisoitumista, mutta eivät sanele sitä. He ovat mukana osallistujina prosessissa tietäen, mihin pyritään. Tavoitteellinen verkko-oppiminen vaatii puitteet, joissa ohjaajat houkuttelevat ja ohjeistavat osallistujat tekemään työn ollen itse tasavertaisia osallistujia. Opiskelijoiden pitää kokea, että on innostavaa ja houkuttelevaa pistää itsensä näkyväksi. Ilman tätä vapautta ei synny onnistuvan oppimisen kokemusta.

Onnistuvan verkko-oppimisessa siis tarvitaan:

  1. luottamus siihen, että opiskelijat haluavat oppia ja oppivat sitä mitä heidän kuuluu oppia,
  2. ohjaajien läsnäoloa ja autenttista persoonallista ohjausta.

Läsnäolevan ja persoonallisen otteen kautta ohjaus sulaa osallistujien yhteiseksi toiminnaksi, tasavertaisuudeksi. Ja se synnyttää vapauden oppia – ikään kuin itsestään.

Opiskelijat kertovat loppuarvioinneissaan paremmin kuin itse osaisin (kiitoksia vaan) :

Intensiivin aikana monet aiheet nousi pohdittavaksi niin keskusteluissa kuin omassa mielessä. Keskustelu paljasti hyvin ne ajatukset, jotka eivät olleet itsellä kovin hyvin sisäistettyjä. Verkkointensiivissä mielestäni kyseenalaistettiin hyvin ja laajasti aiheen teemoja. Se innoitti muodostamaan niistä oman, perustellun mielipiteen, jolloin oppiminen syventyi.

Ohjaajat olivat todella osa keskustelujoukkoa. Koin heidät vertaisinani.

Tavoitteiden saavuttaminen: Uskon, että tähän osaan vastata vasta jonkun ajan päästä. Nyt on tullut nopeasti paljon uutta. Sitä vien nyt vähitellen osaksi omaa työtäni. Sitten vasta voin kertoa, opinko ja mitä olen oppinut. Ainakin sulattelua tämä vaatii. Uskon, että ajattelutapani verkko-ohjauksen suhteen on muuttunut. Ja ainakin tämä kurssi on rohkaissut minua pyrkimään verkko-opetuksen pariin!

Kurssilla sai vahvan käsityksen siitä, miten verkko-oppiminen on sidoksissa oppimiskäsitykseen ja sen seurauksena toimintatapaan. Teemat ohjaavat oppimista, mutta itse toimintaa ei ole välttämättä ennalta suunniteltu.

Tiedonrakentaminen yhdessä, itseohjautuvuus, oppimisprosessin suunnittelu, ohjaus ja arviointi, kaikki nämä ym. yhdessä sitoutumisen ja motivaation kanssa vahvistaa käsitystä siitä, miten tieto syvenee ja ajattelu ja asiantuntijuus voi kehittyä. Yksilön ymmärryksen yläpuolella olevan tiedon ymmärtäminen tulee mahdolliseksi! Kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon, riittää, että on olemassa yhteisön tuki.

Ohjaajien sitoutuminen prosessien eteenpäin viemiseen oli sopivan näkyvää. Ohjaajat olivat aidosti kiinnostuneita. Kaikki mukaan ja kaveria ei jätetä henki tuli näkyväksi. Opiskelijan asemaan heittäytyminen on vaikuttava tehokeino. Tuki ja avoin ilmapiiri toteutuivat.

– Mitäpä tuohon olisi lisäämistä. Tässä kirjoitettu tulkinta nojaa yhteiseen kirjoitukseen (ks Julkaisut) ja on suurelta osin Pekan ansiota (dialogihorisontti). Aion jatkossa syventää oppimisen ymmärrystä..