En osaakaan englantia

Vaihdoin Worddive-opiskelussani sisältöalueelle Art and culture enkä olen päässyt kuin ns. hyvään alkuun lukuisista harjoituksista huolimatta. Saan siis entistä realistisemman kuvan osaamisestani.

sukellusSiirryin jopa helppoon peliin välillä saadakseni onnistumisen kokemuksen ja saihan siitä kaikki oikein (kun sanat annetaan valmiina, tunnistus riittää). Kiipeilijän ilme on ovela, se kannustaa minua tänään. Ja tiedän että tauko on yhtä tärkeä kuin harjoitus, kannattaa tehdä jotain muuta välillä.

Koodausaapisen viimeinen viikko on menossa ja harkitsen lopputyön tekemistä sille kurssille. Onko minulla annettavaa peruskoulun opettajille? Ehkä jotain yleisempää esikouluikäisen oppimisesta..

Fantasiakirjallisuuden opinnot loppusuoralla

Fantasy and science fiction. The human mind. Our modern world. Noin mainio otsikko on ensimmäisellä Coursera- jaksollani. Kerroin sen aloituksesta 16.8. ja sokkoarvioinnista 20.8. Nyt on kahdeksan viikon putki takana ja töitä on tehty, todella. Opinnot hallitsivat elämääni, kun viikottain luin 1-2 kirjaa ja kirjoitin niistä esseen. Sain arvioitavaksi 4 esseetä ja arvioinnin ohessa kuuntelin Eric Rabkinin videoita (mielenkiinnosta ja varmistaakseni taustatietoa, kun en ole kirjallisuutta opiskellut). Seuraavaksi sain arviot omasta esseestä ja johdattelun seuraavaan teokseen. Olen väsynyt, mutta onnellinen.

Minulla taisi olla onnea kurssin valinnassa. Tuhannet opiskelijat surevat näiden opintojen loppumista ja organisoivat omia jatkoja. Joku kertoi olleensa 50 kurssilla, joista tämä oli paras. Minä olen edelleen samaa mieltä kuin aloittaessa; perusasiat ovat kunnossa ja pedagogiset ratkaisut toimivat. Oma aktiivisuus pysyy yllä viikottaisten palautesilmukoiden avulla. Palautetta saa todella monipuolisesti myös keskusteluissa lukuisilla foorumeilla ja FB-ryhmässä. Yhteisö herää eloon ja kehittää mm. oman huumorinsa. En ole koskaan ennen toiminut näin paljon erilaisuutta tarjoavassa yhteisöissä kuin nyt. Yleiskuva on siis myönteinen – seuraavaksi yritän saada kiinni omasta oppimisesta erityisesti esseepalautteisiin liittyen.

Tein kahdeksan tehtävää kun hyppäsin mukaan vasta elokuun toisella viikolla. Grimmin sadut ja Liisa ihmemaassa olivat jo takana päin. Näitä kirjoja luin ja näin minua kanssaoppijat arvioivat:

Muoto koskee tietysti esseen ulkoista esitystapaa, kieltä ja kielioppia yms. mutta myös juonen selkeyttä ja loogisuutta. Oliko oma aihe määritelty ja esitetty ymmärrettävästi?

Sisältö sitten olisi tietty pitänyt valita tukemaan oman aiheen käsittelyä. Sen osuvuus ja vakuuttavuus painoivat tässä .

Arvio on muodon ja sisällön summa. Kun 1 oli alin mahdollinen arvio niin  summana 1+1= 2. Maksimi olisi ollut kuusi, minulla korkein oli 4.

Aloitin pohjalta, tuskin olin ohjeitakaan kunnolla lukenut ensimmäistä esseetä lähettäessä. Toisaalta pelotti ja toisaalta kuvittelin osaavani kun olen niin kokenut kirjoittaja. Ensimmäiset palautteet olivat tärkeät ja avasivat silmäni. Aihe oli kiintoisa mutta esseellä ei juurikaan ollut tekemistä sen kanssa. Jatkossa pyrin kiinnittämään huomiota selkeyteen ja luettavuuteen. Kielen pääsin tarkistamaan kun keksin että pikanäppäimillä voin kopioida kirjoittamani omalle koneelle. (Teksti tuotettiin suoraan kurssialustalle, sinne ei voinut copy-pastata eikä siellä ollut päällä kielentarkistus. Tekstiä voi tallentaa ja lähettää deadlineen asti ilman rajoituksia. Sanojen määrä näkyi koko ajan, se sai olla vain 270-320. ).

Tässä sama tulos palkkeina. Nousin pohjalta alun jälkeen ja sain jopa kaksi nelosta peräkköin. Alkuinnostus ja usko omaan kasvuun taisi olla korkealla. Sitten notkahti, väsymystä ja keskittymisen puutetta lienee ilmassa.

Kolmosen jälkeen piti tsempata ja korjailla essettään huolellisemmin. Saattaa olla, että arviointi asteikkoa kiristettiin loppua kohti. Ainakin tarkoitus oli jatkuva parannus ja suositus oli vaatia enemmän kuin alussa. Niin että oppimiskäyrääni on ehkä turha analysoida enempää. Notkahdukset ja tasanteet kuvaavat oppimista, aina.

Arvokkaampaa tietoa saan suoraan laadullisista kuvauksista, ne minua auttoivat reflektoimaan. Toistin monia virheitäni jatkuvasti. Minun on vaikea kirjoittaa aiheessa pysyen ja rajaten. Heittelen mielelläni mukaan sellaista mikä tuntuu kivalta vaikkei ole tarpeen. Oli tosi hyvä apu, kun joku sanoi että ”tuo kappale on turha”, ”tuo virke ei liity mitenkään”. Rönsyjen poistamista viimeinen päivä ennen jättämistä (ja kiukuttelua).

Muoto ja sisältö olivat usein samaa tasoa. Kieli oli vieras, joten onhan se saavutus kuulla että se toimi. Sain upeaa opetusta myös, kun lueteltiin puuttuvat a ja the ja pilkkuvirheet. Vain pari natiivia ilmaisi turhautumisensa minun englantiin ja sanoi sen turmelevan koko esityksen. Sanavalinnat on arpapeliä ja on tylsää jos palaute vaan sanoo että ”sanat on vääriä”. Suurempi puute minulle muoto-pisteissä oli kuitenkin tuo epäloogisuus kuin englannin kielen epävarmuus.

Sisältö taas pysyi matalana siksi kun ei minulle ole tuntumaa kirjallisuuden analyysiin. Toimin ensimmäisen alaotsikon ’The Human Mind’ – hengessä ja valitsin teemat psykologisesti. En hallunutkaan harrastaa täsmällistä ja rajattua analyysia (esimerkkinä oli Lumikin ja äitipuolen keskustelut). No, oli mulla välillä liikaa sivuihin viittaamista ja välillä liian vähän.

Halusin oppia ajattelemaan ja ilmaisemaan ajatukseni niin että lukija ymmärtää. En päässyt kovin pitkälle tässä, mutta olen paljon tietoisempi puutteistani kuin aiemmin. Viikottainen palauteputki on tehokas ja lyhyt essee on erinomainen kohde kehitettäväksi. Olen iloinen että hyppäsin kurssille ja niin on muutama tuhat muutakin oppijaa kaikista maapallon osista. Tämä postaus on lämmittelyä ennen englanniksi kirjoittamista. Sitä paitsi olen utelias näkemään lukeeko tätä blogia enää kukaan…

Uuden sosiaalisen median oppimisesta

palasiaTarkkailen omaa oppimistani: miten haukkaan palasia uusista tekniikoista, menetelmistä, koko uudesta valloittavasta maailmasta. Siinä on paljon innostavia elementtejä. Tätä olen tehnyt ennenkin: parantanut maailmaa yhdessä samanmielisten kanssa.

Miten palaset liittyvät yhteen? Joskus saumattomasti, heti vaan käyttöön. Kunhan saan hyvät rutiinit RSS maailmaan niin työtapani kohenevat. Nyt olen laittanut Google Readeriin sellaisia joita muutenkin olisin voinut vilkaista, ero ei vielä tunnu. Mainioita lyhyitä videopätkiä on jaettavaksi ja niistä tiedotan kollegoille. Voin auttaa englanniksi opettavia joilla on ollut raskaampi työ opekoulutuksessa. Yleislinja on siis että uutta löytyy ja on kiva ottaa käyttöön.

Eniten elämyksellisesti antaa aina Ensimmäistä Kertaa Tekeminen. Käynti second lifessä oli sellainen. Yhteisöihin liittyminen ja keskusteluun osallistuminen on kivaa mutta luonnollista.  Äänitiedostoja voisin alkaa tehdä, pikkuisia oman opetusmateriaalin oheen. En ole niitä ennen kaivannut, mutta voisihan jotkut opiskelijat niistä tykätä, ehkä.

Oppimisen laadusta otin eilen ylös (Teemu Arina, seminaari marraskuussa Kuopiossa, kuunneltuna) :

  • ei arvioida sisältöä (koska kuka tahansa osaa referoida ja toistaa sanottua/ kirjoitettua)
  • arvioidaan miten rakennat sen päälle
  • miten hyödynnät muiden antamaa
  • miten jaat muille ja osaat yhdessä rakentaa jne.

Tästä taisivat opiskelijani kirjoittaa intensiivin arvioinnissaan ihan luonnostaan.  Osaanko itsestä nähdä tätä kun opiskelen uutta sosiaalista mediaa? Onko ensimmäinen pala aina tekniikan oppiminen, sitten sen vasta voi liitää ja ”rakentaa sen päälle”. Oppijakäsitteinä ovat alkaneet elää creator, contributor, lurkkijat – oliko muita. Ne voisi ajatella myös vaiheina..?

Alkuvaiheessa on keskeistä mennä yli kynnyksen jonka muodostavat kaikki epäselvät asiat joita en vielä osaa ja tiedä. Sitten voi päästä eka kertaa tekemisen nautintoon ja sitten – asiasta riippuen käyttöön ottoon ja vakiintumiseen, kehittelyyn ja uuden luomiseen. Uuden luominen on niin kivaa että taidan nyt kaivata sitä opiskelussani. Jotain pitää siis Tehdä itte. Katsotaan.

Arvioinnista ja oppimisen laadusta

Intensiivisen keskustelu- työskentelyjakson lopuksi alkaa tippua arvioita kokonaisuudesta tai oikeammin tässä vaiheessa arviota omasta kokemuksesta. Opettajana tärkeä ohje tässä vaiheessa on: älä provosoidu, älä mistään. Jokainen kokemus on aito ja oikeutettu. Mikään opetus ei tavoita kaikkia, vaikka siltä melkein tuntui vielä äsken.

Mutta oivaltaa saa opettajakin: toimiiko melkein kaikki meidän kurssien arviointi itse asiassa kaavalla jossa opiskelija pitää hyvänä sellaista opetusta/ oppimiskokemusta jossa hänen ei tarvitse muuttaa mitään omassa oppimisessaan? Kaikki on sillä tavalla selkeää ja opettaja sanoo koko ajan mikä on oikein, on turvallinen ja selkeä olo. Tuota tapaa opettaa (jolla on paikkansa edelleen en tarkoita sitä) me kaipaamme vaikka tulemme kokeilemaan uutta. Ehkei kaikki edes tule kokeilemaan. Kaikkea opetusta väijyy suoritusorientaatio, pisteiden haku kiireen keskellä. Siis arviointeihin pitää laittaa kysymys: miten muutuit? miten muutit omaa opiskeluasi? minkä neuvon annat tuleville? No juuri noin taidan kysyäkin omilla kursseilla. Miksi kaikki pitää oivaltaa aina uudelleen, miljoona kertaa? Juuri tällä tavalla en ole tiedostanut tätä asiaa, se on tullut loppukyselyihini intuitiivista kautta. Jääkö oivallus nyt sitten pysyväksi, tiedä häntä.

On valtavasti puhetta siitä mitkä on tulevaisuuden (tai nykyisen) työelämän vaatimukset ja kun suunnittelet opetuksen niiden pohjalta AINA sama tilanne: ei noin saa tehdä koska minulle ei kaikki ollut joku hetki selvää ja helppoa. Tämäkin on koettu niin monesti, se koski sosiaalialan opettajankoulutusta 80-luvun lopussa sinne tullessani ja sen on moni muu instituutio siellä täällä kohdannut ja kohtaa joka päivä. Siis tämän keskellä on vain elettävä, olkoon noin.

Oppimisen laatuun sen sijaan pitää päästä kiinni. Onko tämä kuumaa oppimista, kun opiskelijat aktivoituvat miettimään verkko-opetusta niin että eivät saa nukutuksi, pohtivat myös kaupassa käydessä, hyvä että muistavat lapset hakea hoidosta, haluavat pois häiritsevästä lähiopetuksesta joka menee opettajan ajatusten mukaan eikä omien. Joskus siitä käytettiin tuota hot nimeä ja vastakohta lie kylmä, mitäänsanomaton, koskettamaton opetus. Puhuttiin myös että prosessi on alkanut. FLOW kokemus tulee lähelle, mutta se tarkoittaa ehkä selkeämmin rajattua kohdetta. Tässä herätetään ihmiset niin että flow mahdollistuu kun lopputyötä kirjoittaa tms. Opiskelijan tyytyväisyys ei voi olla ainoa hyvän laadun kriteeri, se on todettu toistuvasti, toisaalta opiskelija kyllä tietää milloin laatua oli. Mutta ehkä juuri murrosvaiheessa hänen arviotaan kannattaa odottaa, no viivästetyt arviot ovat sitä varten. Olisikin hauska tietää onko se totta kun OTVOn eläneet opiskelijat sanovat muistavansa tämän kokemuksen. Ei ole kukaan vielä postia laittanut vuosien päästä, no eipä ole ollutkaan niitä välivuosia vielä.

Nyt oivalsin että blogi voi olla opettajalle paikka jossa selventää omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä. Ettei tee sitä virhettä että alkaa huomautella opiskelijoille heidän kokemuksensa virheellisyydestä, heh heh.

On vielä matkaa siihen että uusi konnektivismi ymmärretään, oppiminen jossa jakamalla ja vaihtamalla ja uusilla yhdistelmillä luodaan yhdessä uutta.  Nyt elämme maailmassa jossa yksilö haluaa nopeasti oppia omiin tarpeisiin ja omaan hyötykäyttöön menestyäkseen urallaan. Myönteistä tänään taisi olla paikallislehden kirjoitus Wikipedia ihmeestä ja yhteisöjen uskomattomasta voimasta – ajatus että open source liike on jo osoittanut ylivertaisuutensa. Taisi minunkin uskoni olla aika heikko kun yhdestä kommentista heilahti. Tiedän että sinnikkyyttä tarvitaan ja kauemmas katsomista, pitää nostaa katse tulevaisuuteen!