Avoimuus ja oppimisen seuranta

Näytän hyppelevän nyt mielenkiintoisesta tilanteesta toiseen verkkovihjeiden mukaisesti. Grainne Conole levitti linkkiä Erik Duval luentoon joka pidettiin CSCL2011 (Computer Supported Collaborative Learning ) conferenssissa Honkongissa. Erik Duval oli tuttu LAK11 (Learning Analytics) ensimmäisestä tapaamisesta Kanadassa viime talvena. Hän on teknisesti ja praktisesti orientoitunut tutkija (määritelmä hänen omansa) joka on innostunut kaikista inhimillisen toiminnan seurantasysteemeistä. Samalla hän on kriittinen ja haluaa säilyttää kysymyksen kuka elämääsi ohjaa, ollaanko nyt kiltisti Orwellin 1984 visiossa.

Erik Duval osoitti miten avoimuuden lisääminen opintoihin tuo mukanaan paljon hyvää, opiskelu siirtyy lähemmäksi elämää ja jatkuu vielä kurssien päättymisen jälkeen. Monipuoliset palautekytkennät aktivoivat ja tuovat laatua oppimiseen. Opettajana on myös kiva nähdä kurssinsa pulssi, mitä milloinkin tehdään ja missä se tapahtuu. Näistä olin itsekin innostunut verkko-opettajana, tosin minulle riittivät hyvin oppimisalustojen tarjoamat tiedot – Duval halusi jatkaa niistä eteenpäin koska on innoissaan teknisistä kokeiluista.

Myös henkilökohtaisen elämän hallinnan seurannat Erik esitteli: miten tietokone ystävällisesti huomauttaa jos juoksulenkit jäävät väliin tms. Google tietää enemmän kuin itse. Siitä taisin joskus jo sanoa että muistin heiketessä pitää sitten kysyä Googlelta kuka olenkaan 🙂

Keynotea seurasi kommenttipuheenvuoro, josta innostuin ottamaan kuvankin. Twitteristä sain puhujan nimenkin ja linkin slideihin mutta niistä ei teksti erotu niinkään hyvin kuin tästä. Puhuja oli Dan Suthers. Erinomaisia kysymyksiä:

cscl2011

Oppiminen ei seuraa tiedon äärelle pääsystä tai avoimuudesta, ei sosiaalisuudesta myöskään. Autenttisuus ei ratkaise ongelmia. Usein oppija on vain hämmentynyt kaiken keskellä. Ohjaaminen on avoin kysymys ja taitaa olla joskus jopa kielletty tai kyseenalaistettu. Itse huomaan tässä logiikaan miten löydän tukea omalle ajattelulle: teknologisesta orientaatiosta olisi aika päästä oppimiseen vihdoinkin. Ei se riitä että julistetaan verkko-elämän ihanuutta ja kuvitellaan oppimisen tapahtuvan itsestään aina ja kaikkialla. Syvemmän oppimisen ymmärtäminen vaatii asiantuntijuuden mukaan ottoa. Tässä kuvatut puheenvuorot olivat tietoisia omista rajoistaan.

Kuuntelin myös keynote kakkosen, Chi on asiantuntija sosiaalisen median laajentumisessa. Hän kävi läpi mm. Wikipedian kehitystä. Hänelle osoitetussa kommenttipuheenvuorossa kysyttiin oppimisen perusilmiöstä: mistä tiedetään että sosiaalisuus vaikutti tehokkuutta nostavasti? Jospa todellinen vaikuttaja oli se prosessointi jota yksilö harjoitti annettuja tehtäviä tehdessään. Kannattaa seurata näitä asiantuntijakonferensseja jotka näin avoimesti ovat nyt saatavilla. Hämmästyin juuri miten voi olla tämän perjantain puheenvuoro jo kuultavana vaikka on aamu Suomessa. No koska Hongkongissa se on aiemmin. Olin juuttunut ajatukseen että täällä ollaan aina ajassa edellä.

Illalla sitten osallistuin vielä eduMooc tutkimuspaneeliin. Ei hullumpi sekään, ei liene isoa eroa Illinoisin yliopiston tutkijoiden tarjoamassa avoimessa kurssissa ja tällaisessä konferenssissa (no jälkimmäiseen valitaan puhujat ankarammin kriteerein). Teemu Leinonen näkyy pohtivan samoja kysymyksiä kuin minä tässä, pitää kommentoida hänen blogiin.

Onnellista osallistumista

Olen hämmästynyt eilisen blogipostin saamasta huomiosta. Luulin kirjoittavani vain itselleni, mutta nyt onkin tviittauksia ja linkkejä siellä täällä. Suosio saa minut jatkamaan suomeksi, tarkoitus oli kirjoittaa englanniksi eilisestä istunnosta. Voi tietysti olla laiskuus isompi tekijä tässä kielen valinnassa, mutta olenhan vapaa.

Kun ymmärrän ettei elämää kannata ruikuttamiseen käyttää vaan hakea ne areenat joilla viihtyy niin osallistuin eilen JISC Netskills Elluminate istuntoon jossa puhui David White Oxfordin yliopistosta. Häneen olen törmännyt monesti, seuraan hänen blogia ja tviittejä. Olen vakuuttunut että haluan seurata. Aihe oli tällä kertaa Avoimuuden retoriikka. Kun openness otetaan yleensä annettuna myönteisenä juttuna niin tässäpä katsottiin avoimuutta syvemmälle, kriittisellä otteella kysellen ja hakien. Tässä kuva:

davidwhite

Kuva liittyy KLOUT-tulokseen joka havainnollisti Davidin ja yliopistointstituution eroa. Dave keskustelee jolloin tviitit linkittyy ja keskustelut jatkuvat. Yliopisto tiedottaa virallisesti, vuorovaikutusta ei ole. Siksi henkilö voittaa instituution esim. Klout mittarilla. Takana näkyy avoin Twitter ja sen hashtag. En ehtinyt siihen osallistua koska kuuntelu vei voimani. Jälkikäteen tarjottiin taas se dynaami twitterverkko joka näytti ketkä juttelivat siellä keskenään. Siitä nykyään tykätään vaikka saman näkee silmäilemällä listaa. Kai me aikuisetkin tykätään leikkiä.

Avoimuus ei ole taika joka muuttaa maailman. Jotta se toimisi pitäisi käydä läpi koko ketju comprehension, action and response. Käytiin läpi suhde markkinointiin, sisältöihin, vapauteen, Wikipediaan. Varsinaista sisältöä ja teitä sen luokse etsittiin mm. Visitors and Residents – tutkimusaineiston avulla. Tuota jäsentelyä olen monesti ihastellut. White irtisanoutuu diginatiivien ihannoinnista ja näki mukavasti eläkeläiset yhtenä ryhmänä joka nauttii avoimista mahdollisuuksista. Nuorilla voi olla heikko ICT-osaaminen ja vanhoilla voi olla arviointikykyä ja viisautta.

Digital is not a genre voisi olla tiivistelmä eilisestä: teknologia antaa vain välineitä, jotka voi johtaa innovaatioihin tai sitten ei. Minä viihdyin. Näitä tilaisuuksia riittää, ensi maanantaina olisi seuraava tätä sarjaa. Huomasin, että alkaisi myös Online oppimisesta ja sen tulevaisuudesta kurssi Illinoisissa. Tutut Dave Cormier videot etusivulla, muuta en tiedä ja taitaapa  Suomessa olla mahdoton aika aloittaa opintoja nyt. Mutta Gilly Salmon julkaisi slidet joissa jäsentää edelleen viittä vaihettaan, se kannattaa ottaa muistiin. Tällaista tänään, ei hullumpaa siis.

Suomalainen tutkimus vs avoin verkkomaailma

Tänään onnekseni huomasin että paokhanke tarjosi webinaarin, jossa puhui Minna Lakkala ja hyppäsin mukaan Connect Prohon. Kirjoitin tässä blogissa Minnan väikkäristä 3.  syyskuuta ja englanninkielisellä puolella vähän myöhemmin. Oli kiva kuunnella hänen itse esittelevän tuloksiaan ja pohdintojaan. Myös pirkanmaalaiset opettajat tekivät kysymyksiä – hankkeen huomasin jostain tviitistä ja googlaamalla pääsin sisään (pitäisi aina ilmottautua, voi minua).

Pedagoginen infrastruktuuri on kokoava käsite joka sisältää neljän tason elementteja: tekniset, sosiaaliset, tiedolliset ja kognitiiviset. Mallin avulla tuodaan uusi oppimisen tieto pedagogien käyttöön. Ohjauksen osalta pidin kovasti ajatuksesta että sitä ohjataan mitä ei itsestään osata muuten tehdä (tai ei tulla tehneeksi, mutta hyvä olisi). Oppimaan oppimisen taidoista on puhuttu iät ajat mutta jospa tuossa yhteisöllisen oppimisen tutkimushankkeessa siihen päästäisiin oikeasti kiinni.

Tekniikka asetetaan omalle paikalleen, tasoista alimmaksi. Se lisää jotain mahdollisuuksia mutta ei ole avain onneen sinänsä. Keskustelussa tuli esiin Suomen nousu ja jälkeen jääminen jota nyt korjaillaan. Muutenkin koulujen todellisuus oli hyvin läsnä. Mieleen jäi mm. Minnan kertoma tapaus jossa ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat käyttäneet oikeita menetelmiä, mutta ymmärsivät vasta Minnaa kuunneltuaan miksi. Pedagogiikan perustelu opiskelijoille olisi hyvä muistaa.Taltiointi on kai viikon ajan antamallani hanke sivulla, vilkaise jos kiinnostaa.

Itselleni nousi kuuntelun ohessa mieleen miten olen levittänyt tietoa mm. Minnan väikkäristä globaaleille markkinoille, kun julkaisu on englanninkielinen ja verkossa luettavissa, tiedottaminen on helppoa. Tässä yksi tulos, jossa Downes toteaa varsinkin alkuosan erinomaiseksi. Minun blogiposti, johon tuossa viitataan, sai lukijoita joksikin aikaa. Olen nähnyt myös viittauksia tuohon kielillä joita en ymmärrä (voisi toki kääntää).

Tarkoitus oli tässä pohtia vain, onko tällä huomion saamisella mitään merkitystä. Nimi tulee tunnetuksi, jotain jää mieleen… mutta harvoin syntyy hyviä yhteistyösuhteita (sama pulma konferensseissa ja hankkeissa). Ainakin tämä avoin tie on olemassa. Huippu Google Analytics käyrässä lämmittää mieltä hetken verran, so what? Jos et ole mukana, olet ulkona – olisiko tuossa ajatusta. Mukana olo pitää sitten vielä todentaa sellaiseksi kun haluaa..

Minnaa varoitin sometun kautta maininnalla etten toivottavasti vetänyt häntä johinkin mitä hän ei halua – ja hän vastasi että tutkimus on avointa ja sitä on tarkoitus levittää ilmaiseksi. Tuo on hyvä muistaa, vanha yliopiston periaate.

Yksi palapeli valmistui

Joskus palaset löytävät paikkansa. Etsii ja etsii, miettii ja keskustelee, osallistuu ja lueskelee .. ja joskus oivaltaa. Nyt tuntuu siltä että kokosin oman konnektivismi – palapelin loppuun ja voin rauhoittua sen pohdinnasta. Ratkaisevasti auttoi eilen videot Unescon OpenLearning tapahtumasta viime kesältä. Kun Downes kertoi 13 min käsityksensä niin vihdoin uskoin. Konnektivismin tarkoitus on kuvata nettielämään heittäytymistä ja siellä elämistä – ajatellen että sinne mennessä on valkoinen taulu, tietämätön ja kokematon. Siellä aletaan oppia avoimesti, lapsen tapaan ja haetaan kaverit ja kivat leikkivälineet. Siinä se on. Kuunnelkaa jos kiinnostaa ja vetäkää omat johtopäätöksenne.

Minua on koko ajan vieraannuttanut tuo yksinkertaisuus, jolla tiede ja kaikki vanha tieto heitetään roskiin turhana tai vääränä. Sama toistui taas perjantain Elluminate istunnossa menossa olevalla kurssilla. Surullista, että konnektivismi on kangistunut tuohon kaavaan eikä näytä kehittyvän. Liikkeen johtajat ovat sen vankeja, heidän ”uransa” on kietoutunut käsitteeseen ja heidän tiensä on defensiivisesti puolustaa sitä. Tätä kautta ymmärrän heidän töksäyttelevät palautteensa. Onneksi kurssilla on kaksi muuta vetäjää, jotka hakevat omia teitään.

Olisiko Suomessa liikkeen parhaita oppipoikia tai osallistujia ollut Teemu Arina. Hän on toteuttanut globaalin webin valtaamisen oman tekemisen ja yrityksen kautta. Hän on hankkinut aseman jossa häntä pyydetään osoittamaan meille tietä tulevaisuuteen. Aika moni suomalainen tapahtuma päättyy hänen esitykseen. Löysin kirjoitettuna hänen eilisen puheenvuoronsa ja siinä kiinnittyy huomio nyt loppuun: mikä kupla on puhkeamassa? Mitä Lanier sanoo, uskommeko?

Onko konnektivismin aalto saavuttanut harjansa ja tasoittuu vähitellen vai miten tässä käy? Olen ihan samaa mieltä että yhteydet ovat tärkeitä mutta ei ne nyt totisesti ole kaikki. Sama totuus löydettiin asiantuntijuus- tutkimuksessa ja keskustelussa: kenen kanssa? missä yhteydessä? ovat avainkysymyksiä. Muistan Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkijan painottaneen tätä v. 1994 aikoihin. Turhauttavaa minulle on, että Downes kertoo tätä uutena asiana tuossa videossa. Tämä se oli minua häirinnyt viime vuodet. Paljon osaavaa porukkaa onkin liikkeen liepeiltä kai  kyllästyneenä liuennut muualle.

Jokaisen kehityshistoria on omansa. Ehkä minulla on ollut onnea elämässä: olen saanut kokea avoimen yhdessä tekemisen huimat hetket sekä yliopistossa 70-luvulla että työelämässä 1980-luvulta alkaen. Myös viimeinen jakso ammattikorkeakoulun sisällä, kyllä siinä ennakoitiin muutoksia vaikka työelämän todellinen tila oli myös pakko nähdä. Ei ole yhtä suomalaista työelämää, totuuksia on lukuisia. Olen väsynyt mustavalkoisuuteen.

Nyt siis lopetan konnektivismista urputuksen ja jatkan osallistumista entistä tietoisempana.

Avoimuudesta juttua

Avoin globaali opetus on ollut keskustelun kohteena Educause -verkkolehden teemanumeron myötä. Erityisesti Siemens ja Cormier artikkelista monet pitävät, siinä kootaan kokemuksia muutamista suomalaistenkin tuntemista kursseista. Nyt jopa Chronicle lehti joka edustaa tiedemaailmaa, otti haasteteltaviksi avoimen opetuksen gurut ja julkaisi tänään avoimeksi artikkelin joka eilen oli vielä tunnusten takana. Keskustelu jatkuu monilla areenoilla.

Mitä avoimista kursseista sitten voidaan todeta muuta kuin että ne tykkää jotka tykkää. Uskotaan että avoimuus nostaa tasoa, tuo rikkautta (ei rahaa vaan sisällöllistä) ja kaikkea kaunista. Olen itse miettinyt mitä olen saanut osallistumisesta: maailma avartuu selkeimmin konkreettisesti (maapallo on tosiaan pyöreä ja vuodenajat erilaiset eri puolella, aikavyöhykkeitä riittää). Kulttuureista on noussut ihmeen vähän keskustelua, koska kursseille tullaan vapaaehtoisesti ja kaikki ovat kiinnostuneita uusista kokeiluista. Akateemisen ja muun keskustelun erot välähtelevät silloin tällöin, yksinkertaisina asenteina puolesta ja vastaan. Ammattitaustat ja asiantuntijuuden erot ovat olemassa, mutta niitä ei käsitellä – ne johtavat usein ymmärryksen katkoksiin ja ihmettelyyn. Itse olen saanut rohkeutta, kielitaitoa ja hahmottanut omia haasteita: esim miten ihmeessä voi kirjoittaa ymmärrettävästi. Yksiselitteisesti, selkeästi, englanniksi. Käsitteillä jotka eroavat osallistujien taustan mukaan. Minulla on kysymyksiä enemmän kuin vastauksia tällä hetkellä.

Suomalaisilla olisi nyt PISA-maineen myötä mahdollisuuksia vetovastuuseen pedagogisista kursseista. Tänään tarjoutui avoin tilaisuus osallistua Jyväskylässä TEKES Oppimisympäristöt hankkeen esivalmistelun suunnitteluun (vai miten se meni, päätöstä hankkeesta ei ole) mutta verkostoa rakennettiin. Kuuntelin esityksiä kotona ja mietin avoimuutta tässäkin yhteydessä. Avoimuus on välttämätön jos uusia ihmisiä halutaan mukaan ja tarvitaan: ideana oli 1. tasoittaa suomalaisen opetuksen eroja ja 2. valmistautua myymään suomalaista koulutusta kansainvälisille markkinoille. Nämä ulkomuistista, ao. webbisivuilla kerrotaan tarkemmin.

Oli kiva kuunnella kiteytykset aamupäivällä: näkyi mitä hankkeet olivat todellisia, jo pitkällä ja etenevät omalla painollaan. Lennonjohdon koulutus oli ainoa joka on menossa kansainvälisenä tuotteena markkinoille. Opetuksen kehittämishankkeita oli useita kiintoisia. Iltapäivä oli nähdäkseni sitten verkostoitumista ja sen harjoittelua. Yhteenvetojen teko alkoi jo käydä työstä kun perusasiat toistuivat, kukin vakuutti ne ymmärtävänsä ja junnattiin paikallaan. Tämä on välttämätöntä, jos avoimuutta halutaan painottaa ja uusia osallistujia vetää mukaan.

Missä lie viisaus olisi avoimessa hanketyössä? Esitetyt opetustyöhön liittyvät löydöt olivat (minun kokemuksissa) suoraan 1980-luvulta, silloin niitä alettiin laittaa toimeen työpaikassani. Vastustus oli voimakasta, nyt sitten se on hyväksyttyä liturgiaa. Onhan tuo edistystä 🙂 Monitieteisyys löydettiin sekin silloin. Tieteet ovat kehittyneet ilmiölähtöisyydestä, kauanko kestää sen huomaaminen? Pulmaksi nähtiin aiemmin, että hankkeet lopetettiin aina kun tekijät alkoivat päästä kiinni asiaan. Nyt sitten ketterät nopeat hankkeet ratkovat iloisesti kaikki pulmat.

Edellisessä kappaleessa koulutan itseäni ymmärtämään kehitystyön luonnetta. Mielessäni pyörii yhden kehittäjä neuvo, että pitää vaan toistaa ja toistaa niitä asioita jotka läpi haluaa. Kärsivällisesti ja jatkuvasti. Ja tervehtiä iloiten jokaista aitoa yritystä… mutta eikö koskaan saa sanoa miten asia on jo tehty. Koota yhteen aiempaa tietämystä ja rakentaa sille? Hidas on tämä avoimuuden tie, jossa ihmisten aiemmat kokemukset peittyvät muotifraaseihin… tehotonta, mutta ihmisiä valtauttavaa (toivon).

Avointa vai rajattua kehittämistä?

Tänä talvena en ole enää pysynyt verkko-opettajan työssä tässä blogissani. Olen ajautunut kansainvälisiin hankkeisiin, syksyllä CCK08 opiskelijana ja eurooppalaisena hanketyöläisenä. Viimeksi oli tilaisuus perehtyä hankesuunnitelman tekoon Lifelong Learning ohjelman mukaisesti. Kaikki tämä herättää mielessäni kysymyksiä.

Minulla oli onnea päästä hanketyössä näkemään upeaa yhteistyötä. Siitä huolimatta tuntuu, että on myös kyse näytelmästä josta pitää puhua varovasti. Kesken olevista hakemuksista ei mainita nimiä eikä paljon muutakaan, sanoo terve järki. Mutta miten mahtavalta vastapainolta tuntuikaan käydä liittymässä CCK08 jatkoon, Ning-verkostoon ja kuunnella taas kerran sen verkoston periaatteet: avoimuus tasavertaisuus autonomia on osallistujilla. Sieltä löytyi monta ideaa joihin voin hypätä mukaan ja Jenny M tutkimuksesta nappasin lainauksen

It is voluntary, not a funded project, so we can enjoy the process and learning.

Onko se aina noin että vain ilman rahoitusta vapaaehtoisesti tehdystä työstä voi nauttia? Kyllähän se ihan hyvää tarkoittaa kaikki instituutioiden liturgia innovaatiosta sun muusta, samassa maailmassa siellä eletään. Hupaisinta siellä on nähdä miten jotkut kuvittelevat sitä kautta hallitsevansa kehitystä ja tietävänsä aina parhaiten. Sille hymyilen mielessäni silloin tällöin. Tänään Keski-Suomalaisessa puhuttiin siitä kuka omistaa sanan Avoin yliopisto. Onko hauskaa?

Maanantaina pääsen arvioimaan Elluminate istunnossa syksyn CCK08 opiskelua, oli kodikasta saada Daily postia siltä taholta. Miksi ei instituutioni sitten tunnu kodikkaalta, onko kyse vain toimintahäiriöstä minun mielessäni? Tässä iässä on varaa tällaiseen, jos olin uraa aloitteleva nuori niin olisinko erilainen? Tuskin.