Oppimisen avoin maailma 2015

Palaan takaisin tämän blogin ideaan eli verkoissa internetissä elämiseen. Se on olennainen osa elämääni eläkeläisenä. Viime vuonna sukelsin menneisyyteeni riemuylioppilastapaamisen jälkeen, yhdessä muutamien koulukaverien kanssa. Se oli antoisaa ja heijastelee varmaan iän myötä lisääntynyttä tarvetta ymmärtää itsensä kokonaisuutena. Nykyhetki on jatkumoa menneelle, mutta nyt siis takaisin nykyhetkeen.

Ensin myönteinen havainto tiistailta: SITRAn seminaari Uusi koulutus oli livenä verkossa ja havaitsin sen kauttaaltaan korkeatasoiseksi. Historia antoi puitteet joista jatkettiin nykyhetkeen. Hahmotettiin oikeasti heikkouksia ja vahvuuksia. Tulevaisuutta ennusti mm. Hannu Linturi jota arvostan pitkän linjan kehittäjänä. Otavaopisto toteuttaa unelmia eikä vaan puhu niistä. Nyt käsittelen tarkemmin viimeistä puheenvuoroa, josta kuva:

sitrasemJari-Pekka Kaleva eli tässä hetkessä eri tavoin kun koulutuksen asiantuntijat, jotka ovat väistämättä kiinni nykyisissä rakenteissa ja tuntevat mahdollisuuksien rajat liiankin hyvin. Kaleva osoitti miten koulun asema tiedon omistajana on muuttunut. Kansainvälinen koulutustarjonta on totta, kaikkea voi opiskella kotonaan tai missä vaan kunhan yhteydet toimivat. Englanninkieli kehittyy käytettäessä, kuten suomalaisille koululaisille on jo käynyt.

Minä elän globaalilla tasolla: Twitterissä yli 50% seuraajistani on ulkomaisia, Facebookissa kavereista neljännes ja ryhmistä suuri osa. Olen rakentanut verkostoa vuodesta 2008, englanninkielisessä blogissa luettelen opintoni näin.  Olen tyypillinen osallistuja, koulutettu nainen, tosin ikää minulla on enemmän kuin yleensä. Oppimisen kysymykset ovat lähellä sydäntäni edelleen (toimin ammatillisena opettajankouluttajana viimeiset 25 vuotta työelämässä) ja pidän silmällä ns uutta oppimista. On osoittautunut haasteelliseksi saada kiinni siitä, miten kaiken internetin tarjonnan keskellä itse oppiminen kehittyisi tai muuttuisi. Ainakin uusia menetelmiä oppii jatkuvasti ja asenteet ovat käymistilassa. On ’normaalia’ elää ja olla avoimesti yhteydessä kun tarvetta ilmenee.

Uutena ilmiönä on lisääntynyt MOOCien (avoimet massiiviset verkko-opinnot) yhteydessä vapaaehtoisten tukijoiden (fasilitator) käyttö. Konnektivistisilla kursseilla ajatus on sisään rakennettu ideaan: kaikki ovat verkostoitumassa ja tukemassa toisiaan. Muutamilla yliopistojen kursseilla kutsutaan etukäteen avustajia. Olen toiminut nimikkeillä Expert Participant, Teaching Assistant ja Community Teaching Assistant kolmella erilaisella kurssilla. Tärkein valmius näihin tehtäviin syntyi osallistumalla vastaaviin opintoihin. Niiden kokemusten ansiosta tunsi prosessin kaaosvaiheineen eikä pyrkinyt auttamaan jokaista kaikessa vaan jakamaan tuntemuksen yleisemmin ja viitoittamaan tietä eteenpäin.

Itse asiassa minun valmius nousi kyllä opettajankouluttajan työstä. Pääsin jo 80-luvun lopussa toteuttamaan koulutusta jossa opiselijat pakotettiin itseohjautuvuuteen, hakemaan oman opettajuutensa ammatillisen osaamisensa ’päälle’. Opiskelijoiden kritiikki oli tuttua jo noista vuosista, kaikki oli kuultu ja koettu. Fasilitaattorina pitää olla varma siitä että henkilökohtainen itse rakennettu ops on paras tie eteenpäin. Sehän on nyttemmin todettu kaikkialla, myös tämän viikon SITRAn seminaarissa.

Olen onnellinen siitä että sain elää aikaansa edellä olevassa koulutusyhteisössä ja oppia myös verkko-opettajuuden työssä ollen v 2009 mennessä. Huomaan oppimiseni kannattelevan hyvin edelleen kansainvälisissä yhteisöissä. Jotain paradoksaalista ehkä on siinä, että (paljon parjattu miljoonien kouluttaja) Coursera osaa lähestyä minua henkilökohtaisesti ja saa minut miettimään lähtisinkö kehittämään ajatteluani Singaporen  yliopistoon vai mitä seuraavaksi tekisinkään…?

Avoin globaali opiskelu tuo iloa ja mielekkyyttä

Sain tukea tämän blogin kirjoittamiseen kun pääsin mukaan Helsingin Sanomien kolumniin 6.11. Matti Apunen halusi mainita myös yhteistoiminnallisen kurssin esitellessään huippuyliopistojen avoimia opintoja ja käytti minun postausta Fantasiakirjallisuuden opinnoista. Hyvin oli lainattu keskeinen sanomani, kiitos vaan huomiosta. Apusen kolumnia on suositeltu verkossa yli 500 kertaa ja Facebookissa verkko-opetuksen kannattajat levittivät siitä tietoa. Sitä kautta minäkin artikkelin löysin.

Samalla käynnistyi tietysti myös vastahyökkäykset ja irvailut. Minusta Apunen vain kiinnitti huomion kaikille avoimiin huippuopettajien kursseihin ja niiden räjähdyksenomaisesti leviävään käyttöön. Hän kyselee tunnetaanko niitä yliopistoissa. Toki minua hivelee lause

”Jukka Meklin ja Heli Nurmi ovat oivaltaneet sen, minkä toivoisin suomalaisten yliopistojen rehtorien ja dekaanien oivaltavan: maailmalla on käynnissä pako laatuun”.

Miten vaikea onkaan asiallisesti keskustella ja käsitellä muutoksia. Verkkokurssit pitää aina mitätöidä tyyliin ” verkko-opetus on paljon puisevampaa kuin reaalimaailman opetus” (tänään  Hesarin mielipidepalstalla). Facebookissa välittömästi huomauteltiin ja osoitettiin puutteita Apusen tekstissä. Ymmärrän että jokainen peilaa omasta asemasta käsin ja haluaa nostaa omat tietonsa, sosiaalinen media on brändien esillä olon kilpaa. Valmiita ratkaisuja ei maar ole eikä niitä Apunen esittänytkään, mutta vastaan pitää hyökätä. Aika tylsää tuo ’keskustelu’ mielestäni on, tai valtataistelu mielipiteiden kesken.

Muistan vielä miten itse joskus 90-luvulla kirjoitin että verkko-opetus tulee olemaan vain massojen halpaa palvelua ja eliiteille tarjotaan pienryhmiä kasvotusten. Silloin käynnistyi OpePro hanke ja kartoitettiin asenteita sitä varten. Tuo minunkin kielteinen asenne oli yleinen. Mistä ihmeestä sen sain kun mitään kokemusta ei ollut? Miksi JOKAINEN aloittaa tuosta samasta? Muutin mieltäni kun aloin opettaa/ toimia verkkoympäristössä ja näin miten paljon mielekkäämpää ja yksilöllisempää se oli kuin aiempi luokkaopetus. Arvelin että mieli muuttuu vasta kun saa ensimmäisen myönteisen kokemuksen. Ilman omaa kokemusta ei uskota että verkko-opetus voisi toimia. Ja tässä ollaan edelleen. Jos voisi edes numeroida nuo väitteet, ettei aina tarvitse toistaa (esim. v-opetus on puisevaa =1).

Avoin globaali osallistuminen on suurenmoinen mahdollisuus ja haluan kertoa vielä eilisestä tutkijaseminaarista. Kanadan Athabasca yliopisto tarjoaa CIDER-tutkijaseminaarinsa avoimesti verkossa. Kuulin että eilen oli Ignatian esitys MOOCeista eli juuri näistä avoimista globaaleista opinnoista. Inge on itse pitänyt kurssin mobimooc, jonne en mennyt kun tuo aihe ei riittävästi kiinnostanut. Suosittelen vilkaisemaan Ingen blogia, jossa on hänen esityksensä slidet ja linkki eilisen istunnon äänitykseen. Kuuntelin sen tänään, kun illalla (se oli Suomen aikaa klo 20) piti katsoa Bella Blok ja käydä saunassa. Haikeaa oli nähdä Connect Prossa tuttuja nimiä listalla, olisi voinut chattailla jos olisi mennyt oikeaan aikaan. Mutta tämä valinnan mahdollisuus on parasta, kuuntele, katsele, osallistu juuri silloin kun se sopii itselle.

Ingen esitys sisältää myös konnektivistiset kurssit alkaen vuodesta 2007 (eikä 2008 kuten yleensä). Hän vertailee niitä huippuyliopistojen kursseihin mielenkiintoisesti. Oma coursera kurssini muistutti kyllä enemmän vuorovaikutteisia ja verkostoitumista painottavia cMooc opintoja. Yleistäminen on askel jäsentämiseen mutta samalla hävittää tietoa.

Minä jatkan tätä nautinnollista elämää ja jatkan blogailua myös suomeksi kun sain näytön että joskus jossain joku kuuntelee.

Sokkoarviointia globaaleissa opinnoissa

Jatkan kertomusta opiskelustani avoimella coursera kurssilla nimeltä ”Fantasia and Science Fiction. The Human Mind. Our Modern World”. Edellisessä postissa kerroin opintojen rakenteesta, tällä kertaa keskityn vertaisarviointiin, joka suoritetaan anonyymisti ja randomisoituna. Jokainen saa neljä esseetä arvioitavaksi ja kirjoittaa arviot ohjeistettuna (muoto ja sisältö ja kommentit). Käytäntö on sama kuin tieteellisten artikkelien arvioinnissa perinteisesti käytetty sokkoreferee: et tiedä kuka arvioi kirjoitustasi, arvioitsija ei tiedä kenen tekstiä arvioi.

Sain perjantaina omat arvioni ja niiden sulattelussa menikin koko päivä. Huomiot olivat tarpeen, esseessäni oli idea, mutta en edennyt sen mukaisesti vaan heittelin asioita sieltä täältä. Kieltäkin korjailtiin ja annettiin vihjeitä miten olisin voinut rajata käsittelyä paremmin. Numerona arvioituna sain matalimmat pisteet, mikä mukavasti avasi omat silmät. Mihin kaikkeen sitä tuleekaan hypättyä. Ymmärsin myös antaneeni liian myönteisiä arvioita itse. Tämä on vaikeutuva, etenevä prosessi, luvattiin esittelyvideoissa. Tuntuu olevan.

Sokkoarvio neljältä kanssaoppijalta tuntuu toimivan hyvin. Pysytään asiassa, kysellään, tavallaan työskennellään yhdessä. Eipä taida olla toista yhtä tehokasta oppimisen edistäjää kuin ankara suora palaute siitä, millaista kirjoitukseni oli lukea. Suoraa palautetta on saanut harvoin elämänsä aikana, koska sosiaaliset seikat pehmentävät kommentointia. Alkaa kertyä verkostoja ”jos tuet minua niin minäkin sinua” tai muuten vaan varotaan joutumasta huonoihin väleihin. Arvioinnin tyyli, ilmaisutapa on tärkeä. On kuitenkin vaikea ilmaista kovaa kritiikkiä loukkaamatta tai pettämättä odotuksia.

Realistinen kuva omasta tilanteesta on oikea lähtökohta. Nyt minulla on uudenlainen peili omalle osaamiselle ja joudun ottamaan kantaa omiin tavoitteisiin ja motiiveihin. Haluan ymmärtää ihmisen mieltä, peilata vanhaa kirjallisuutta nykyelämää vasten, mikä lienee kurssin tarkoitus. Samalla opinnot ovat kirjallisuuden tieteellisiä opintoja joissa analyysitavat, merkinnät ym. ovat uutta minulle ja englanninkielen vaatimukset ihan eri luokkaa kuin mihin olen tottunut. Tästä syystä aionkin alunperin jäädä pois. Blogi ja twitter vievät kielen käyttöä päinvastaiseen suuntaan, vapaaseen puhekieleen. Nyt sitten arvioidaan myös kieliopillinen osaaminen. Siitä olikin hauskin osa arviointia: yksi sanoi ettei virheitä ole lainkaan ja toinen sanoi että niitä on. Uskon jälkimmäistä koska esimerkkejä myös osoitettiin.

Minulle nämä fantasiakirjallisuuden opinnot ovat tilaisuus ajatteluni ja kirjallisen ilmaisuni kehittämiseen. Minulla on ollut ikuinen unelma kirjoittaa joskus juttu jossa kaikki on oikealla kohdallaan. Tällä kurssilla opin ainakin asiassa pysymistä, toivottavasti muutakin. Taitavasti palautteissa houkuteltiin oman ajattelun käyttöön: jos kerran lähden jostain ideasta niin ajattele sitten itse se asia läpi. Minun kysymykseni oli Miten tieteellisyyden edistyminen näkyy Dracula-kertomuksessa. Joku ymmärsi että huima kysymys, enemmän kuin hyvä. Jatkossa minun pitää säilyttää tämä huima heittely, mutta yhdistää se kurinalaisempiin, käsittelyn mahdollistaviin uomiin. Ajattelun prosessi on sama kuin tutkimuksen teon juoni: rajaa, rajaa, pysy asiassa, kyseenalaista oma sanomasi. Nopealla lukemisella ja huitaistulla esseellä ei vastata vakaviin kysymyksiin.

Saamani arvioit olivat kaikki osuvia. Keskustelupalstoilla toki kerrotaan monenlaisista kokemuksista: on pinnallisia, hyökkääviä tai epäselväksi jääviä. Ilmaistaan halua jatkaa väittelyä arvioitsijan kanssa. Osa opiskelijoista osaa jo arvioida kirjallisuutta ja haluaisi todellista vertaisarviointia ja professorin palautetta. Mukana on paljon kielenopettajia, jotka huomauttelevat pikkutarkasti kuten ammatissaankin. Plagiointi ja sen paljastaminen on herättänyt kiihkeää keskustelua, on jaettu linkkejä tarkistamiseen. Ilmeisesti on toivottu että plagioijat poistettaisiin heti listoilta. Toisaalta jotkut ovat ihmetelleet miksi arvioinneissa on syytetty plagioinnista, vaikka ei edes tunne kyseisiä linkkejä. Lyhyt essee klassikosta kun saattaa olla sanavalinnoiltaan lähellä aiemmin kirjoitettua ihan tahattomasti.  – Isoissa opiskelijajoukoissa on myös muutama trolli, ilkeilijä ja pelleilijä sekä heikkoa itsetuntoon poteva. Kaikista näistä eroista huolimatta ilmaistaan halua viedä opinnot yhdessä tyylikkäästi läpi.

Minä tunnistan mielessäni yhtenä vaarana suuntautua siisteihin ratkaisuihin, joissa rajataan sopiva pieni kohde, pyöritellään sitä elegantisti eri puolilta ja päädytään söpöön päätelmään. Kuten yliopistossa aikanaan opin kirjoittamaan vastaukset että sain 2- tentistä, silloinen hyvän alaraja. Tunnen numeroarvioinnin houkuttavan minua hyvien metsästykseen. Mutta miksi, en aio jatkaa opintoja Michiganin yliopistossa. Opiskelen itseä varten. Henkilökohtainen opiskelu voi toteutua kurssin vaatimusten keskellä. Toistaiseksi jatkan, Shelleyn Frankestein on luettu ja tänään syntyy esseen eka versio. Kaikki innovaatiot eivät ole hyvästä (Not all innovations be good – huomaa 1800-luvun alun kieli 🙂 – tai jotain ystävyyden välttämättömyydestä tai …

Kaikille avointa globaalia opiskelua

Avoimet opinnot ovat lisääntyneet huimaa vauhtia ja herättäneet tarpeen jäsentää tilannetta: mikä on oikea avoin kurssi ja mikä jotain muuta, jonkin instituution tarpeista tms. Voisi tulkita niinkin että valtataistelu on kiihkeää, viimeksi se näkyi Wikipedian MOOC-sivulla johon en linkkiä laita etten joudu mukaan (ja sivu muuttuu, ei siihen kannata linkittää). Tänään luin Lisa M. Lanen blogia jossa hän jakoi avoimet opinnot kolmeen tyyppiin:

  1.  verkostoperusteinen (konnektivismi ym.)
  2. tehtäväperusteinen (digital storytelling )
  3. sisältöperusteinen (yliopistojen kurssit, Khan ym).

Jotenkin tuo jäsennys kolahti vaikka onkin yksinkertaistus. Se paljastaa miten näissä keskusteluissa on irrottu pedagogisesta tiedosta joka on ollut kuitenkin opettajien tiedossa ja käytössä koko ajan. Kaikkia noita (sisältöä, tehtäviä, verkostoja) tarvitaan ja verkko-opetusta on kuvailtu niiden avulla jo kauan. Ja paremminkin: vuorovaikutuksen paikka ja laatu, ohjauksen laatu ovat keskeiset tekijät. Mutta en halua puhua nyt yleisellä tasolla vaan kertoa opiskelusta, jonka äskettäin aloitin: Fantasy and Science Fiction. The Human Mind. Our Modern World.  Kyse on coursera tarjonnasta, Michiganin yliopiston kirjallisuuden opintoja.

Opinnot rakentuvat tehtävistä ja palautteista annettujen sisältöjen ympärille. Olen lukenut teoksen Dracula (ensimmäistä kertaa) ja kirjoittanut siitä esseen, joka sai olla vain 270-320 sanaa pitkä. Postituksen jälkeen sain luettavaksi neljä esseetä (anonyymisti) ja kirjoitin arviot niiden muodosta ja sisällöstä erikseen. Nämä lähetin ja seuraavaksi saan neljä arviota omasta esseestä. Opiskeltava sisältö tuli kirjasta ja videoista, joissa professori ennen esseen teko orientoi  ja vasta lähettämisen jälkeen tulkitsi aiheita tarjoten asiantuntemuksensa käyttöön. Esseen aihe on vapaasti ideoitavissa. Tässä on oman ajattelun herättäminen ja tukeminen paketissa, joka tuntuu toimivan. En ollut vastaavaa kokenut globaaleissa opinnoissa, vaikka olen niitä muutaman vuoden harrastanut.

Kurssin orientaatio toteutui videoiden avulla: miten luet, miten kirjoitat, miten kommentoit. Kurssin rakenne esiteltiin ja aihepiiri yleisesti: Fantasia on näkyväksi tekemistä, ba-käsite, tulevaisuuden suhteen olemme kaikki immigrantteja.  Kurssin verkkoympäristö on hurmaavan selkeä, kaikki löytyy ja toimii ajallaan. Tarjolla on keskusteluja yleisistä aiheista sekä kunkin viikon kirjasta erikseen. Kaikki on tuttua omalta verkko-opettajan ajalta mutta nyt se toimii myös kurssilla jossa opiskelijoita on  kaikkialta maailmasta. Opiskeltavat kirjat taitavat olla Euroopasta lähtöisin, mikä osoittaa kulttuurin kehityssuuntia. Kiinnostus historiaan ja kielten kehitykseen on jo herännyt, professorin rakkaus alaansa ja kiinnostus meitä opiskelijoita kohtaan välittyy videoissa.

Uskon että into opiskella säilyy mielekkäillä asiantuntijan valitsemilla tehtävillä, ohjeistuksilla ja ajoituksilla. Kurinalaisuus alkaa pian tuottaa tulosta: vuorovaikutusta, uuden oppimista ja ylimääräistä luovuutta, opiskeluhuumoria. Eikös joku ollut jo keksinyt kirjoittaa uuden toistaiseksi julkaisemattoman kirjeen Dracula-teoksen täydennykseksi. Se oli samaa omintakeista englantia kuin kirjan hahmo käytti. Olen iloinen että tuli mentyä sisään kurssille vaikka ensin ajattelin että haluaisin lukea suomeksi tämän aihepiirin.

Kyllä avoimia opintoja kannattaisi käyttää, onhan Suomessa jo paljon englanninkielistä koulutusta, johon nämä sopisivat. Hyviä opettajia ja huippuasiantuntemusta on tarjolla. Tästä linkistä voit vilkaista uutta opettajaani, miten hän vastailee entisten opiskelijoidensa kysymyksiin YouTuben avulla (7 min).  Voin kertoa lisää …

Innostavia juuri nyt: Sebastian Thrun ja Howard Rheingold

Mieltäni niin lämmitti video (27min) jossa Sebastian Thrun kertoi elämänsä käännekohdasta: toteutettuaan avoimen Artificial Intelligence kurssin opettajatoverin kanssa 160 000 opiskelijalle kautta maailman, hän ei voi enää jatkaa Stanfordin yliopiston opettajana entiseen tapaan. En tuntenut nimeä S.T. ennen tätä videota, olin vain heittänyt infon kurssista joskus. Nyt tiedän hänen työskennelleen myös Googlessa ja on varmaan tietojenkäsittelytieteen ihmisille tuttu, arvostettu ihminen.

Minua kosketti hänen kertomuksensa koska se viritti omat muistot verkko-opettajaksi heräämisestä. miten paljon lähemmäksi opiskelijaa pääsi verkoissa kuin luentosalissa, ja miten paljon laadukkaampia tulokset olivat. Sebastianin tarinassa korostuu kaikkien ihmisten, ei vain eliittiopiskelijoiden auttaminen. Opiskelijoita oli Afganistanista, Afrikasta, Kiinasta jne käännöksiä 44 kielelle (ei suomeksi). Avoin globaali opiskelu on minullekin ollut antoisa harrastus viime vuosina ja sitä haluan edistää.

Tietojenkäsittelytieteessä on yhteistä kieltä luonnostaan, matematiikan kaavat ja ohjelmointi ovat samat kaikkialla. Osaamisen rajat näkyvät edistymisessä kun palautetta saa jatkuvasti. Sain persoonallista ohjausta teiltä molemmilta (2 opettajaa), oli opiskelijan palaute. Näyttää siltä että yliopisto-opetuksen demokratisointi on käynnnissä.

Toinen ilahduttava luento tällä viikolla sivuaa samaa teemaa. Edellisessä postissa esittelemäni Howard Rheingold toteuttaa hänkin avoimia kursseja ja oli puhumassa Berkeley Center of New Media instituutissa aiheena vertaisten pedagogiikka, peer-agogy. Tästä on jo kokemuksia monilta avoimilta kursseilta. Minua viehättää Howardin avoin asenne, hän ei lyö kiinni oppimisen ehtoja miten sen on edettävä, vaan antaa oikeasti vapaat kädet ja myös organisoitua ohjausta. Howard ymmärtää, että ensin oli pedagogiikka ja sitten teknologia, joka ei pedagogiikalle ole vielä antanut uutta.

Useimmilla MOOCeilla on periaatteena maksuttomuus, Howard sen sijaan ottaa työn vaatiman maksun jolla pääsee vuorovaikutukseen hänen ja opiskelijoiden kanssa. Vuorovaikutus on arvokasta ja sen laadusta maksaa mielellään, voisin ajatella. Maksuttomuus taas on joskus vienyt siihen että yhteisistunnoissa terapoidaan väsyneitä vetäjiä kun eivät heidän työnantajansa ymmärrä antaa aikaa 🙂 Samanlaista puhetta on myös oppimisalustoista, maksaminen voi olla helpompi tie eteenpäin joskus. Nyt uskalletaan sanoa tällaisiakin ääneen.

Sebastianin uusi avoin kurssi alkaa tehdä hakukonetta avoimesti (jos oikein ymmärsin, Linus Torvalds nousi mieleen). Helsingin yliopisto tarjoaa ohjelmoinnin kurssin myös, tuli nyt mieleen (mooc.fi). Tietojenkäsittelyssä on avoimia kursseja. Sitä en tiedä miten psykologiaa voisi opiskella globaalisti. Hupaisa yksityiskohta oli konnektivismikurssin mallityö ’verkostoitunut opiskelija’, joka opiskeli amerikkalaista psykologiaa. Niinpä. On tieteitä ja tieteitä, voihan olla että näen yksinkertaisena jotain vain siksi etten tunne. Psykologian tiedän äärimmäisen moniulotteiseksi tieteeksi ja sen käytännöt moninaisiksi ja kulttuurisidonnaisiksi.

Halusin vain lyhyesti kertoa mikä oli kivaa verkosto-opinnoissa tällä viikolla.

Miten käsitteen voi omistaa?

Virike tähän kirjoituksiin heräsi eilen kun arvostamani Kielipoliisi halusi määritellä MOOC-käsitteen – viikottain aina joku käsite avataan tiedoksi. Teksti pitää tietysti paikkansa, eihän kielipoliisi voisi muuta kirjoittaakaan, mutta: mitä siinä jätetään sanomatta? Ohjaako se väärään suuntaan? Tiettyyn suuntaan ainakin ja nimeää vain kaksi gurua.

Tästä avoimen online-opiskelun käsitteestä on keskusteltu muuallakin. Ei niin kauan sitten muutama konnektivismi-kurssilainen teki artikkelin englanniksi Wikipediaan ja siitä keskusteltiin. Täytyy myöntää että minulle se oli EVVK, miksi ihmeessä pitää määritellä jotain minkä voi pitää itsestään selvyytenä: ”massive open online course” ovat kaikki yksinkertaisia sellaisenaan ymmärrettäviä. Mistä oikein on kyse? Tuo tapahtui amerikkalaisen edumooc- kurssin aikana, joka kurssi sinänsä oli osoitus ettei enää ole kyse kahdesta miehestä. Eikä koskaan ollutkaan, ensimmäinen avoin kurssi oli ennen CCK08 ja toimi kuulemma hyvin.

Onkohan kyse valtataistelusta, ”patentin” hakemisesta webbimaailman verkostoissa? Viimeksi leimahti Jeff Lebow:n organisoimissa Casteissa. Haettiin parempaa nimeä MOOCast:lle ja Jeff päätyi COOLcastiin: Collaborative Open Online Learning. Minä aloin heti kannattaa COOL-käsitettä. Olin samaa mieltä että massive johtaa harhaan, ja aina on korostettu että ei ole kyse kurssista, miksi siis sanotaan course? NO, termi on jo vakiintunut, mutta mihin. Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa ja niinpä toinen MOOC-guruista käski palaamaan ruotuun ja määräsi jopa että ei saa puhua kollaboraatiosta vaan pitää olla ko-operaatiot. Tuolta taisi olla minun ärtymyspohja. Onko tämä aikuisten tasa-arvoista opiskelua? No sitä löytyy niistä lukuisista avoimista opinnoista jotka ovat menossa ja tulossa. Seuraan esim. Jeff Lebow:n lähetyksiä, joissa tapaa monia avointen kurssien konkareita. Siellä seurataan kaikkia avoimia opintoja ja oikeasti kuunnellaan tasa-arvoisesti, mistä nautin.

Vastaavia omistuksia on varmaan Wikipedia pullollaan, enpä ole tuota ennen ajatellut. Kriteeri merkitykselle on klikkausten määrä ja kun maine on saatu se säilyy kun webissä samat asiat ja ideat kertautuvat striimeissä. Vilkaisin Tuhat sanaa -blogia ja siellä on linkki Chris Messinan esitykseen, Mindtrekin oli viime viikolla. Sinut on ohjelmoitu, otsikoi Tuija Aalto blogauksensa. Yritän seurata miten minua ohjelmoidaan, jaksan vielä räpistellä 🙂 Kaipailen arvioivaa kriittistä ajattelua, liekö se jo historiaa?

Oppimisen tulevaisuus Otavaopistossa ja eduMoocissa

Eilinen päivä alkoi Otavaopiston seminaarissa ja päättyi globaalin eduMooc kurssin keskusteluun samasta teemasta: mikä on oppimisen tulevaisuus? Kansainvälisellä kurssilla katsottiin vain vuosikymmen eteenpäin, tulevaisuuden tutkijat Hannu Linturi, Anita Rubin laativat barometriä vuoteen 2030. Kiintoisa päivä, Otavassa oli samalla tulevaisuuden tutkimusseuran kesäkoulu ja monipuolisia puheenvuoroja. Mitäpä osaisin nyt lyhyesti kertoa?

Olen seurannut Delfoi-asiantuntija-arvioitua oppimisen tulevaisuus teemaa ennenkin. Nyt silmään pisti otsikot joilla Suomen koulun muutosta kuvattiin: kansallishenkinen, järjestelmäkeskinen ja tulosohjautuva. Alku oli helppo ymmärtää, mutta onko tosiaan tulosohjautuva nykyhetken otsikko? Pahoin pelkään että se on osuva. Silmäilin raporttia ja palautin mieleen nelikentät ja erilaiset vaihtoehdot. Useimmat tulevaisuuden visiot olivat minulle myös historiaa, elettyä ja koettua. Oppimisen ydinasioita on haettu ja kouluista rakennettu oppimiskeskuksia. Tulevaisuuden ennakointia käytettiin siinä opettajankoulutuksessa missä työskentelin, tuttuus tulee sitäkin kautta. Myös tulevaisuuden skenaariot olivat jo osin toteutuneet. Talous oli läsnä kaikissa, jossain se romahti täysin ja jossain löydettiin keinot hallintaan nopeammin. Mielenkiintoista oli lukea raporttia, seminaarin alussa se käytiin nopeasti läpi ja jatkettiin nykyisiin hankkeisiin. Päivän aikana ammatillisen koulutuksen edistyksellinen luonne tuli hyvin esiin, mikä lämmittin mieltä.

Opettajan tulevaisuusajattelusta puhui Vuokko Jarva, tulevaisuudentutkija. Hänen mallinsa ihmisen toiminnan ja tulevaisuuden suhteista ylitti monet aikaisemmat vastaavat yritykset. Jarvan mallissa ihminen oli kokonaisena olentona läsnä ja paikansi itsensä ja asetti tavoitteensa sellaisiksi kun milloinkin voi. Pelkät unelmat eivät maailmaa muuta. Linkki hänen slideihin tulee jakoon, lisään myöhemmin.

Arvot ja filosofia olivat vahvasti läsnä iltapäivällä Eero Ojasen ja Ele Aleniuksen puheenvuoroissa. Ne loivat kehikon tulevaisuuden tutkimuksen kesäkoulun muille esityksille. Nautin kuunnella heitä ja opin käsitteen planetaarinen. Globaali tuo mieleen talouden, planetaarinen luonnonvarat ja ympäristön. Käänne on menossa mutta minkälainen, sitä on syytä pohtia.

Entä sitten eduMooc, miten siellä käsiteltiin oppimisen tulevaisuutta? Oli menossa viimeinen 8. opiskeluviikko ja sen järjestetty keskustelu: neljä asiantuntijaa vastasivat kysymyksiin online oppimisen tulevaisuudesta. Linkissä on puhujien esittely, esim. Cable Green on johtaja Global Learning, Creative Commons. Yksi puhujista toimi Englannissa, useimmat olivat matkustelleet ja tunsivat tilanteita eri maissa. EduMoocin järjesti Illinois yliopisto, Springfield, keskellä USA:a. Keskustelijat ovat Elluminate huoneessa, me muut ulkona twitterin varassa. Yhteisöllisyys rajoittui puhujien kesken ja niinpä lurkkiminen onkin tullut vallitsevaksi (aluksi yritin että täällä on ilta ja kuuma kesä… mutta ei sellaista tarvittu > suoraan tehokkaasti asiaan). On vaikea seurata keskustelua kun ei itse näe kuka puhuu (kuin jotenkuten).

Asiantuntijoilta kysyttiin miltä online oppiminen näyttää 2020, miten talous vaikuttaa siihen, jatkuvatko online trendit, sitoutuvatko oppilaitokset ja yliopistot ja kohtaako online opiskelu yhteiskunnan tarpeet? Vastaukset tuntuivat kovin tutuilta, online opiskelu leviää hitaasti myös USA:ssa eikä siihen voida pakottaa, siis työtapojen muutoksiin. Amerikkalainen pragmaattisuus ja rahan läheinen yhteys kaikkeen toimintaan tuli esiin tässäkin. Myös oppimisen laatu nousi keskusteluun ja sen rinnalle nostettiin Learning Analytics mittaus- ja seurantamenetelmät. Linjana on ”high quality, low cost, new educational business model”. Uteliaasti seurataan Stanford yliopiston Artificial Intelligence kurssia jolle on ilmoittautunut 100 000 opiskelijaa, miten se pystytään toteuttamaan lokakuussa. Siihen kai liittyy kirjamyynti 🙂

Lisään toisenkin yhteenvedon edellä maininusta keskustelusta, avoimen opiskelun ylistys ja luokkahuoneiden katoaminen. Rapakon takana käydään kiivasta keskustelua ja myös Euroopan osissa: kauanko opiskelijat maksavat kalliista yliopistoista päätyäkseen turvattomaan elämäntilanteeseen?

Itselle antoisimmaksi osaksi edumooc opintoja nousi tämä sivusto. Viikottaisissa Moocasteissa oli tilaisuus nähdä mitä Google+ Hangout on parhaimmillaan, rentona avoimena toisiaan kunnioittavana keskusteluna. Hyvä party -vertaus taitaa sopia. Ihailin Jeff Lebow:n kykyä toimia tilanteissa, hän kertoo olevansa  world bridges guy . Ensimmäisissä casteissa kokeiltiin SL ja Skypeä ja jossain näkyi Ustream mainoksia mutta heinäkuun 27.7. ja elokuun 3.8. ja viimeinen 10.8. olivat minulle suorastaan nautintoja. Avointen globaalien kurssien väki keskusteli kokemuksistaan ja minä heijastelin omiani kaikessa rauhassa. Esim Rebecca hämmästytti meidät kun ei lainkaan bookmarkkaa vaan käyttää hakutoimintoja. Tuo onkin ehkä yleinen suunta.. Kaikki istunnot ja muukin eduMooc materiaali säilyvät käytettävinä, yksi aarreaitta lisää.

Suomalaisten (Otavaopiston, Tulevaisuuden tutkimusseuran) syvällisyys viehätti minua, tehokasta amerikkalaista minusta ei saa millään. Mutta amerikkalainen rentous monikulttuurisessa hangoutissa, sitä ihailen. Eurooppalaisia hankkeita välähteli noissa keskusteluissa ja joku halusi rakentaa avoimia opintoja tänne päin maailmaa. Monesti on tuntunut että avoimia ilmaisia kursseja kannattaisi käyttää hyväksi oppilaitoksissa, korkeakouluissa.. Hankkeista tieto leviää instituutioihin mutta leviääkö MOOCeista? Massive open online course, WIKIpediassa määrittelystä kinastellaan parhaillaan. Hierarkia ja jäykkyys löytävät tiensä avoimiin yhteisöihin kuten wikipedia. Ei mikään ole yksinkertaista, ei, mutta usko kehittämiseen pitänee säilyttää.

Onnellista osallistumista

Olen hämmästynyt eilisen blogipostin saamasta huomiosta. Luulin kirjoittavani vain itselleni, mutta nyt onkin tviittauksia ja linkkejä siellä täällä. Suosio saa minut jatkamaan suomeksi, tarkoitus oli kirjoittaa englanniksi eilisestä istunnosta. Voi tietysti olla laiskuus isompi tekijä tässä kielen valinnassa, mutta olenhan vapaa.

Kun ymmärrän ettei elämää kannata ruikuttamiseen käyttää vaan hakea ne areenat joilla viihtyy niin osallistuin eilen JISC Netskills Elluminate istuntoon jossa puhui David White Oxfordin yliopistosta. Häneen olen törmännyt monesti, seuraan hänen blogia ja tviittejä. Olen vakuuttunut että haluan seurata. Aihe oli tällä kertaa Avoimuuden retoriikka. Kun openness otetaan yleensä annettuna myönteisenä juttuna niin tässäpä katsottiin avoimuutta syvemmälle, kriittisellä otteella kysellen ja hakien. Tässä kuva:

davidwhite

Kuva liittyy KLOUT-tulokseen joka havainnollisti Davidin ja yliopistointstituution eroa. Dave keskustelee jolloin tviitit linkittyy ja keskustelut jatkuvat. Yliopisto tiedottaa virallisesti, vuorovaikutusta ei ole. Siksi henkilö voittaa instituution esim. Klout mittarilla. Takana näkyy avoin Twitter ja sen hashtag. En ehtinyt siihen osallistua koska kuuntelu vei voimani. Jälkikäteen tarjottiin taas se dynaami twitterverkko joka näytti ketkä juttelivat siellä keskenään. Siitä nykyään tykätään vaikka saman näkee silmäilemällä listaa. Kai me aikuisetkin tykätään leikkiä.

Avoimuus ei ole taika joka muuttaa maailman. Jotta se toimisi pitäisi käydä läpi koko ketju comprehension, action and response. Käytiin läpi suhde markkinointiin, sisältöihin, vapauteen, Wikipediaan. Varsinaista sisältöä ja teitä sen luokse etsittiin mm. Visitors and Residents – tutkimusaineiston avulla. Tuota jäsentelyä olen monesti ihastellut. White irtisanoutuu diginatiivien ihannoinnista ja näki mukavasti eläkeläiset yhtenä ryhmänä joka nauttii avoimista mahdollisuuksista. Nuorilla voi olla heikko ICT-osaaminen ja vanhoilla voi olla arviointikykyä ja viisautta.

Digital is not a genre voisi olla tiivistelmä eilisestä: teknologia antaa vain välineitä, jotka voi johtaa innovaatioihin tai sitten ei. Minä viihdyin. Näitä tilaisuuksia riittää, ensi maanantaina olisi seuraava tätä sarjaa. Huomasin, että alkaisi myös Online oppimisesta ja sen tulevaisuudesta kurssi Illinoisissa. Tutut Dave Cormier videot etusivulla, muuta en tiedä ja taitaapa  Suomessa olla mahdoton aika aloittaa opintoja nyt. Mutta Gilly Salmon julkaisi slidet joissa jäsentää edelleen viittä vaihettaan, se kannattaa ottaa muistiin. Tällaista tänään, ei hullumpaa siis.

Avoimen opiskelun arvo?

Mielessä pyörii edelleen avointen opintojen paikka ja merkitys, miltä kaikilta suunnilta sitä kannattaa hakea? Keskustelu Kanadassa ja USAssa näkyy kuohuvan, jostain se kertoo. Yksi realistisimpia CCK08 kurssin arviointeja on tässä linkissä. Kertojina on George S, lurkkijaopiskelija ja malliopiskelija Lisa, jonka esityksiä itsekin olen suositellut eri tahoille. Lisan puheesta tulee myös mieleen amerikkalainen Diili (TV-ohjelma) jonka kautta olen oppinut aggressiivista oman paikan ottamista: Lisa sanoo että pystyy kiinnittämään huomion itseensä, ei ole seinäpaperi tosiaan. Virtuaaliluokissa on samaa dynamiikkaa kuin muissakin luokissa, taistelu huomiosta vaatii kuitenkin erilaista osaamista. Attention onkin kriittisimpiä taitoja, mihin itse suuntaat huomiosi ja miten otat paikkasi.

Artikkelissa kysytään suoraan avoimen opiskelun hyötyä:

Even if students in massively open online courses master the technology and overcome their virtual stage fright, a third problem remains: how to recognize the value of a learning experience that isn’t for credit.

Teknologian käytön  ja esiintymispelkojen jälkeen päästään kysymään merkitystä. Oli kiintoisa kuulla että Lisa oli rekisteröity opiskelija saadakseen todistuksen ja esittääkseen sen työpaikalla. Hän oli erittäin kokenut opettaja ja kirjoittanut kokemuksistaan aiemminkin. Hän halusi vakuuttaa työnantajansa todistuksella.

Tämä on keskeinen kysymys: miten sijoittaa opinnot osaksi työpäivää ja elämää? Ei ole sattuma että täyspäivätyössä olevat ihmiset putoaa kursseilta, aikaa ei yksinkertaisesti löydy. Varsinainen osallistuminen vaatii lukemista, työntekoa, tekniikoihin ja ihmisiin tutustumista, oman motivaation suuntaamista ja vaikka mitä. Miten avoimen kurssin opiskelu sijoittuisi osaksi päätyötä, jotta aikaa voisi reilusti käyttää päivisinkin? Itse olin jo siirtynyt puolipäiväiseksi CCK08 kurssin aikaan (jotta voisin harrastaa tällaisia) ja ammattikorkeakoulu, jonka viime vuosilta parhaiten tunnen, tarjosi jotain tunteja omaan kehittymiseen 🙂 Lisäksi minulla oli tunteja Opetusministeriön kautta saatuihin Virtuaalipeda- hankkeisiin. Omalla ajalla taisin opinnot silti tehdä, koska syksy oli kiireinen.

Avoimeen opiskeluun hakeutuu porukkaa jolla on vahva sisäinen motivaatio. Kuten lurkkijaopiskelija kertoo:

..open classes appeal to people, who are self-motivated and ready to learning for learning’s sake, not because they are going to receive recognition at the end.It comes down to the motivation. Are you intrinsically motivated person who does things because you’re interested? Or do you do things because you want the gold star…

Viimeinen virke tarkoittaa että ulkoisia kiitoksia ja menestystä hakevat ihmiset eivät hakeudu näin epäselviin polkuihin. Menestyksen tikapuut löytyvät toisaalta.

Kysymykset lienee ajankohtaisia kun 13.9. avautuu PLENK2010 = Personal Learning Environments Networked Knowledge avoin mahdollisuus opiskella globaalisti. Tarjolla on myös muuta avointa, esim. MIT ja muiden huippuyliopistojen materiaalit, joihin opiskelija Wendy viittaa artikkelissa.Aivan mainio tilaisuus oli äskettäin Leicester Universityn verkko-opetuksen esittely brittiläiseen tapaan. Kulttuuri oli aivan erilaista kuin CCK:ssa, mutta avoin oli sekin tilaisuus ja niitä oli tulossa jatkoa.

Jos Suomessa nyt valmistaudutaan kansainväliseen opintotarjontaan, olisi paikallaan maksaa osallistumisesta ja seurata näiden opintojen antia. Itse teen tätä huvikseni mutta tiedän että kaikki ei ehdi 😉 Vielä pakko mainita yksi heikko signaali: Critical Literacies kurssilla oli minun lisäksi kolme eläkeläistä Kanadasta. Se oli iso % kun alle kymmenen jaksoi loppuun. Seniorien aktiivisuus nousee …

Avoimuudesta juttua

Avoin globaali opetus on ollut keskustelun kohteena Educause -verkkolehden teemanumeron myötä. Erityisesti Siemens ja Cormier artikkelista monet pitävät, siinä kootaan kokemuksia muutamista suomalaistenkin tuntemista kursseista. Nyt jopa Chronicle lehti joka edustaa tiedemaailmaa, otti haasteteltaviksi avoimen opetuksen gurut ja julkaisi tänään avoimeksi artikkelin joka eilen oli vielä tunnusten takana. Keskustelu jatkuu monilla areenoilla.

Mitä avoimista kursseista sitten voidaan todeta muuta kuin että ne tykkää jotka tykkää. Uskotaan että avoimuus nostaa tasoa, tuo rikkautta (ei rahaa vaan sisällöllistä) ja kaikkea kaunista. Olen itse miettinyt mitä olen saanut osallistumisesta: maailma avartuu selkeimmin konkreettisesti (maapallo on tosiaan pyöreä ja vuodenajat erilaiset eri puolella, aikavyöhykkeitä riittää). Kulttuureista on noussut ihmeen vähän keskustelua, koska kursseille tullaan vapaaehtoisesti ja kaikki ovat kiinnostuneita uusista kokeiluista. Akateemisen ja muun keskustelun erot välähtelevät silloin tällöin, yksinkertaisina asenteina puolesta ja vastaan. Ammattitaustat ja asiantuntijuuden erot ovat olemassa, mutta niitä ei käsitellä – ne johtavat usein ymmärryksen katkoksiin ja ihmettelyyn. Itse olen saanut rohkeutta, kielitaitoa ja hahmottanut omia haasteita: esim miten ihmeessä voi kirjoittaa ymmärrettävästi. Yksiselitteisesti, selkeästi, englanniksi. Käsitteillä jotka eroavat osallistujien taustan mukaan. Minulla on kysymyksiä enemmän kuin vastauksia tällä hetkellä.

Suomalaisilla olisi nyt PISA-maineen myötä mahdollisuuksia vetovastuuseen pedagogisista kursseista. Tänään tarjoutui avoin tilaisuus osallistua Jyväskylässä TEKES Oppimisympäristöt hankkeen esivalmistelun suunnitteluun (vai miten se meni, päätöstä hankkeesta ei ole) mutta verkostoa rakennettiin. Kuuntelin esityksiä kotona ja mietin avoimuutta tässäkin yhteydessä. Avoimuus on välttämätön jos uusia ihmisiä halutaan mukaan ja tarvitaan: ideana oli 1. tasoittaa suomalaisen opetuksen eroja ja 2. valmistautua myymään suomalaista koulutusta kansainvälisille markkinoille. Nämä ulkomuistista, ao. webbisivuilla kerrotaan tarkemmin.

Oli kiva kuunnella kiteytykset aamupäivällä: näkyi mitä hankkeet olivat todellisia, jo pitkällä ja etenevät omalla painollaan. Lennonjohdon koulutus oli ainoa joka on menossa kansainvälisenä tuotteena markkinoille. Opetuksen kehittämishankkeita oli useita kiintoisia. Iltapäivä oli nähdäkseni sitten verkostoitumista ja sen harjoittelua. Yhteenvetojen teko alkoi jo käydä työstä kun perusasiat toistuivat, kukin vakuutti ne ymmärtävänsä ja junnattiin paikallaan. Tämä on välttämätöntä, jos avoimuutta halutaan painottaa ja uusia osallistujia vetää mukaan.

Missä lie viisaus olisi avoimessa hanketyössä? Esitetyt opetustyöhön liittyvät löydöt olivat (minun kokemuksissa) suoraan 1980-luvulta, silloin niitä alettiin laittaa toimeen työpaikassani. Vastustus oli voimakasta, nyt sitten se on hyväksyttyä liturgiaa. Onhan tuo edistystä 🙂 Monitieteisyys löydettiin sekin silloin. Tieteet ovat kehittyneet ilmiölähtöisyydestä, kauanko kestää sen huomaaminen? Pulmaksi nähtiin aiemmin, että hankkeet lopetettiin aina kun tekijät alkoivat päästä kiinni asiaan. Nyt sitten ketterät nopeat hankkeet ratkovat iloisesti kaikki pulmat.

Edellisessä kappaleessa koulutan itseäni ymmärtämään kehitystyön luonnetta. Mielessäni pyörii yhden kehittäjä neuvo, että pitää vaan toistaa ja toistaa niitä asioita jotka läpi haluaa. Kärsivällisesti ja jatkuvasti. Ja tervehtiä iloiten jokaista aitoa yritystä… mutta eikö koskaan saa sanoa miten asia on jo tehty. Koota yhteen aiempaa tietämystä ja rakentaa sille? Hidas on tämä avoimuuden tie, jossa ihmisten aiemmat kokemukset peittyvät muotifraaseihin… tehotonta, mutta ihmisiä valtauttavaa (toivon).