Käsittelen kuvia … ja elämääni

Kuuntelin juuri Kalle Holmbergin luennon Dostojevskista (löytyy YouTubesta, 55 min). Sen hengessä rohkaistuin kirjoittamaan taas. Ihminen on tärkeä ja hänen kaikki vuorovaikutuksensa sen yhden elämän aikana.

Kun rakentelen logoa tai etusivua blogiin, haluan tavoittaa jotain olennaista itsestäni. Tässä eilen tekemäni kuva:

edclogoKuva on kurssin E-Learning and Digital Cultures Twitter-vaihdosta. Nimeni helinur on tuolla keskellä ja intialainen kaveri siinä vieressä. Tuo kurssi on mieluinen muisto, koska siellä koin tulleeni nähdyksi. Vuorovaikutusta syntyi ja loin uutta yhdessä kaverien kanssa.

Olen kokeillut FaceBook-ystäväverkoston kuvan kanssa samaa ideaa logona, mutta en ole tyytyväinen tulokseen.

cropped-logokoe.jpgcropped-logosoikea.jpgJotain hupaisaa näissä kuvissa on ja myös jotain hyvin vakavaa. Tuo minun ikuinen ilmeeni, heh. Taidan olla kiinni konreettisessa: minulla pitää kuvassa olla joku todellinen verkosto, jossa olen ollut ja jossa elän edelleen. Eihän aitoudella ole merkitystä muille kuin minulle.

18.9. jatkan pohdintaa sivun ulkoasusta. iPad sijoittaa kuvat allekkain ja teksti hyppää sivuun. En voi/ osaa vaikuttaa siihen miten kirjoituksiani näytetään pienemmissä laitteissa. Niitä nykyään käytetään – onko sivun rakentelussa tietokoneen näytölle enää mieltä?

Jos teen etusivun kahdelle blogilleni, siinä tarvitaan myös juuret lähiympäristöön. Tämä reaalimaailma, miten sitä käsittelisin? Koodaus lapsenlapsen kanssa oli tosi hauskaa, siitä muisto Scratch Junior-ohjelmalla:

scratchcodeTuosta saisi myös arkkityypin mummi ja pikkupoika. Heti kaipaan saada molemmat pojat mukaan:

molem2

 

 

 

Ei veljeksiä pidä erottaa. Pitäisi saada liike ja ääni mukaan. Sratch- ohjelmaa voi katsoa vain lataamalla sen, ei sovi blogiin. Videoita pitäisi käyttää, mutten ole innostunut puhumaan ajatuksiani. En ole puhelias, olen kirjoittava ihminen.

Entä muita ryhmiä suomalaisista verkostoista ympärille? Miten esim. entiset koulutoverini, joiden kanssa on paljon blogattu viime vuosina? Olisiko sopivia hahmoja heille? Nyt alan innostua, huomaan. Ikäni saa näkyä, ei ole mitään syytä salata sitä. Entäs suomalaisuus, miten sen voisi osoittaa?

Leikkiminen on tärkeää. Suuripiirteisyys ja huumorintaju – noita arvostan.

Edelleen hämärää

Olen haastanut itseni uudistamaan domain-sivun sisällön, mutta sepä ei etene. En tiedä miten sen tekisin. Minulla olisi tarjolla graafisen alan apua serkunpoika Paavolta, mutta en tiedä mitä pyytäisin.

sumukapeaSuuri apu minulla on siskon miehen korkealaatuiset valokuvat, joista saan napsia osia omaan käyttöön. Tämä kuvaa hämäryyttä sieluni yllä 🙂 Sitä etsii ja etsii ja kuvittelee löytävänsä, sitten taas hämärtää.

sumupystyElämässä moni asia heijastuu yhä uudelleen, hiukan erilaisena. Suomenkielinen ja englanninkielinen blogini ovat erilaisia heijastumia. Tässä blogissa näkyy ammatillinen kasvu ja yhteisöihin osallistumiset kotimaassa. Olen kokeillut verkkoelämää ja vaiheistanut kokemuksiani. On laajoja aiheita ja suppeita, sisäkkäin. Tulevaisuus on avoin.

Englanniksi olen ollut sama oma itseni koko ajan. Olen peilannut asiantuntijuuttani osallistumalla ja saanut kavereita. Olen hahmottanut globaalin vaihdon alueita. Olen saanut tukea ja kritiikkiä sopivassa suhteessa. Vieraalla kielellä on ärtymystä vaikeampi osoittaa, siksi keskustelut ovat usein jääneet lyhyiksi. Vuoteen en ole kirjoittanut mitään eli tulevaisuus on avoin silläkin puolella. Mitä isona tekisin? on minun ikuinen kysymys.

sumuveneJotkut osat hahmottuvat sumussakin muita paremmin. Sitä paitsi vene kuvaa myös liikkumisen mahdollisuutta. Liikkeessä haluan pysyä edelleen.

Rajoitanko domain-sivun tämänhetkisiin innostuksen kohteisiin? Tuntuu oikealta ratkaisulta, henkilöhistoria jääköön kotimaassa jaetuksi. Imatran Yhteislyseon 1964-65 ylioppilaiden muisteloa luetaan edelleen.

Toinen kiva aihe suomeksi oli mummi & lapsenlapsi yhteisopiskelu koodauksen taidoissa. Siitä lupasin käydä kertomassakin marraskuussa. Jotain muutakin senioriverkoista pitää kehitellä.

Filosofista kokonaisnäkemystä kypsyttelen seuraamalla päivittäin Teemalla klo 17 keskusteluja filosofin (Esa Saarinen) kanssa. Kirsti Paakkanen painotti omien juurien tunnistamista ja tunnustamista. Leena Palotie välitti intohimon tutkimukseen ja itsereflektion merkityksen. Leif Segerstam oli kuin luovuus itse, hän taisi virittää minut käyntiin. Säveliä on pieni määrä, mutta niistä voi kehitellä mitä vaan. M.A. Numminen osoittautui sosiologi-filosofi- kielitieteilijäksi, joka arvostaa ihmisyyttä jokaisessa.

Entä minä sitten? Tähän kysymykseen saa vastata 🙂

 

Kun blogissa on erilaisia sisältöjä

Miten järjestää blogin erilaiset sisällöt lukijan löydettäviksi? Tämä kysymys nousee monivuotisissa  blogeissa tai eläkeikäisen aloittaessa blogata. Mistä oma elämä koostuu ja mitä siitä julkisesti kerron?

satoOlen jutellut asiasta entisen työtoverini Raijan aloittaessa Nytmenox -blogin. Hän kertoo vauhdikkaasta elämästään, kuten otsikko osuvasti antaa ymmärtää. Juttelin asiasta myös entisen koulutoverini Piken siirtyessä WordPress-alustan käyttäjäksi. Hänen piikiikanmaailma tarjoaa sisältöjä lapsuudesta eläkeikään. Tarjosin hänelle muka apua blogin järjestelyihin kunnes ymmärsin että minun tapa käsittää blogin sivut ja kategoriat poikkesi hänen tavastaan. Olin ajatellut että sivut ovat pysyvä iso jaottelu blogin sisältöihin ja pitkään käytin blogipohjaa jossa sivut sai yläpalkkiin. Pike taisi käyttää kategorioita tuohon tarkoitukseen mihin minä sivuja. Sitten on vielä tagit, joilla voi merkitä tiettyjä jaksoja (esim. kursseja).

Mikä jäsentely olisi paras? onko tuota syytä miettiäkään? Pidän nyt arvokkaimpana haku-kenttää joka nopeasti löytää mitä vaan blogin sisältä. Olen piilottanut tässä blogissa kategoriat, jotka olivat ihan liian laajoja kuvatakseen mitään. Syntyhetkellä ei tiedä mitä kaikkea on tulossa ja hakupalvelut kehittyivät nopeasti.

Yksi esimerkki blogin uudelleen organisoinnista eläkeläiseksi jäämisen jälkeen on Francess Bell. Minua ihastuttaa erityisesti hänen blogin yläpalkki tuotokset, jossa on peräkkäin neuleet ja kirjoitukset ja puutarha. Käsitöitä kaikki joissa tarvitaan sekä aivoja että kauneusaistia. Hän ottaa lukijoiden intressit huomioon.

Minä olen vaihtanut blogin nimeä ja alustaa. Vuonna 2011 kokosin ajatuksiani Tampereen yliopiston julkaisuun Tarinoita blogien käytöstä. Silloin löysin teemat vasta jälkikäteen. Verkko-opettaja oli siirtynyt seuraamaan verkkoyhteisöjä ja sosiaalisen median heräämistä.

Blogi on sellaisen nettielämän paikka, jossa hahmottelen teoriassa ja käytännössä virtuaaliyhteisön mahdollisuuksia. Me seniorit nousemme Suomessa nopeasti merkittäväksi käyttäjäryhmäksi – kai meidän on itse otettava paikkamme. Noin ajattelin ensin yhteisöistä. Sitten tiedostin omien asenteiden muutoksia lukemalla blogiani. Olin pettynyt yhteisöjen tuotoksiin enkä löytänyt vaikutuskeinoja. Muutaman kerran tämä blogi taisi jo kuollakin.

Lupasin pitää blogin osoitteen samana tuon julkaisun jälkeen kun verkkoversiossa oli paljon linkkejä. Parin vuoden kuluttua sitten muutin edublogs- alustasta WordPressiin, jolloin kaikki linkit katkesivat. Englanninkielinen blogi on siirtymähetkeen asti edelleen vanhassakin osoitteessa, koska sen sisältö on luonteeltaan pysyvämpää.

Riemuylioppilasjuhla keväällä 2014 sai minut kirjoittamaan kouluvuosista ja elämänkaaresta. En arvannut että kirjoituksia tulisi paljon, mutta niin kävi. Piti tehdä uusi sivu Muistelot ja yhteenveto toiminnasta.  Tämä osa blogistani vetää edelleen lukijoita ja kommentteja. Se voisi olla omana kokonaisuutenaan vielä selvemmin erotettuna kuin mitä nyt on. Imatra-tagilla kaikki löytyvät, mutta sekin on kömpelö tapa kun posteja on paljon.

Muut uudet kirjoitukset ovat yksittäisiä, hakusanoilla löydettäviä, tai pieniä kokonaisuuksia kuten Koodiaapinen- opinnot loka-marraskuussa 2015. Eläkeläisten blogit ja kaikenlainen seniorien verkkotoiminta lisääntyvät varmasti, siksi tätä mietin. Ymmärsinkö uutta? En, mutta tulipa kirjattua tämä pohdinta.

 

Tietokonepeloista kohti avointa julkaisemista

Tänään hahmottelen omaa tietäni elämäjulkaisijaksi, vaikken tuota käsitettä tohtinut otsikkoon laittaa. Se ei tunnu vielä omalta. Sari Östman sitoo äsken tarkastetusta väikkärissään suomalaisten kasvukertomuksia puitteisiin. Tässä minun tapahtumia:

  • 1980 kirjoitin vielä omalla sähkökirjoituskoneella lisurini (yliopiston laitoksella muutama PC, rohkeimmat aloittivat)
  • 1990 ensimmäinen tietokone kotiin ”IBM vain 5 pientä minuuttia” (hinta 13000 mk) sillä kirjoitin tutkimusraportin KTL ja tutkimuslaitoksen Mac koneella kirjoitin artikkeleita
  • 1995 seuraava tietokone kotiin (16000 mk)
  • 28.8.2000 Kanetti kaapelimodeemisopimus kotiin, pojan valmiiksi kirjoittamaan hakemukseen tarvittiin äidin allekirjoitus. Tämä sopimus oli ensimmäisten joukossa JKLssä, mutta en muista käytinkö itse tätä yhteyttä vai maksoinko vaan 🙂 – poika käytti enimmin
  • 1994 palasin aokkiin ja siellä oli hyvät www-sivut, esim. koulutuksen linkit valmiina, niitä aloin käyttää oikeasti ja sähköpostia myös (yliopistolla ei vielä ollut kuin harvoilla)
  • 1996 peda-forum yliopistojen keskustelupalsta s-postilistan kautta, eka osallistuminen ja eka moka kun tölväisin kaveria
  • 1997 tytär teki internetohjelmointikurssilla minulle kotisivut ja oli pakko tuottaa sisältö. Ratkaisuna 70-80-90-luvut elettynä ja 2000-luvun alku ennusteena. Voimakas minän integroitumisen kokemus oli tuo tekstin ja kuvien kokoaminen.
  • 2000 työpaikalla verkko-oppimisympäristö R5 Generation käyttöön. ks sivu verkko-opettajaksi kasvusta.
  • 2006 ensimmäiset kv opinnot verkossa
  • 2007 blogi suomeksi, sometu-yhteisö, FB ja SL
  • 2008 konnektivismin globaalit avoimet opinnot alkoivat
  • 2009 twitter ja oma iPhone (työpaikan kännykkä oli ollut vain tiedotusväline)
  • 2010 eläkkeelle, verkkoyhteisöissä toimiminen ja MOOC eksperttiosallistumiset, FB oikeasti käyttöön vasta nyt

Östman kuvaili elämäjulkaisijaksi ryhtymisen syitä (s.78) jakaen ne kolmeen luokkaan: kokeilunhalu, elämäntilanne ja ajautuminen. Näitä kaikkia löytyy minun kertomuksesta. Omat lapset vaikuttivat aloittamiseeni ihan selvästi. Poika houkutteli mukaan heti kun internet alkoi olla saatavilla laajakaistaliittymänä kaapelimodeemin kautta (s.81). 1990-luvun loppupuolella oli kotisivujen kulta-aika muutaman vuoden, mikä toi monia internetin pariin (s.80). Minulla tytär pakotti äidin kehittymään, minun piti jopa opetella korjaaman sivuja itse html-kielellä. Voi että oli vaikeaa.

Östman kuvailee käytön leviämistä s.83. Kuvion mukaan olin varhaiset omaksujat-ryhmässä 1997 kotisivun ja kokeilunhalun myötä. Olin varhaista enemmistöä 2000-luvun vaihteen verkko-opena ja 2007 aloittelijana FBssä. Oli kokeilunhalua, sisällöllinen motiivi, mutta olin hieman varovaisempi kun varhaiset omaksujat. Edelleen kuulun myöhäiseen enemmistöön, koska vasta 2007-8 aloitin omat blogit.

Elämäjulkaisemisen tavoitteet Östman jakaa (s.97) kolmeen tekijään jotka ilmenivät hänen 30 henkilön aineistossa tasaisesti. Suluissa on lukumäärä:

  1. tiedonjakaminen (15)
  2. elämän jäsentäminen (21) tai
  3. sosiaalisuus (15)

Minulla elämän jäsentäminen oli painopisteenä jo 1997 kotisivuissa ja sille perustan loi aikuisuuden kehitysvaiheiden tuntemus. Se nivoutui aikuiskouluttajan työhön ja tiedonjakamisen intressiin. Verkoissa eläminen helpotti elämänmuutosta eläkkeelle jäädessäni. Oli uusi työ ja elämänsisältö tavallaan valmiina. Uuden yllättävän käänteen kohtasin viime vuonna kun innostuin pohtimaan koko elämääni yhdessä entisten koulutoverien kanssa (1964 Imatran yhteislyseon ylioppilaat).

Vielä haluan mainita mukavan käsitteen Östmanin väikkäristä (s.98). Ns. lämpimät asiantuntijat toimivat tulkkina innovaation ja uuden käyttäjän välillä. Minulla oli työpaikalla tällaisia henkilöitä (Heli Kinnunen, Sami Voutilainen, Vesa Vuorimaa) ja omat nyt jo aikuiset lapset opiskelivat tietojenkäsittelyä molemmat. Poika toimii mm. teknisenä asiantuntijana helinurmi.fi domainille.

Tässä perustiedot vaiheistani Östmanin kuvauksiin peilaten. Seuraavaksi pyrin syvemmälle identiteetin muutoksiin, mutta se vaatii pysähtymisen asian äärelle. Nyt väsyttää, on kuuma kesäpäivä.

Havaintoja blogin alkuvuosilta

Eilen katselin läpi tämän blogin verkko-opettajuusvuodet 2007-2009 kun tuntuu että turhaan roikkuvat tuolla. Tekstit olikin yllättävän hyviä, omaa ajattelua kun on niin helppo ymmärtää ja seurata. Harmitti että olin varovaisesti kertonut nimiä, se oli vielä niin uutta. Vaikka olin hyvin tyytyväinen kurssiin, en kertonut kuka sitä veti yms. Nykyisin annan julkisen kiitoksen aina kun syyn vaan keksin.

Linkkien toimivuudesta opin paljon. Kunniamaininta Timo Rainiolle jonka blogiposteihin toimivuus oli huolehdittu. Tuija Aalto myös oli laittanut ilmoituksen että oops ei toimi enää. Monet blogit joita ei enää kirjoitella, kuitenkin säilyvät nettimaailmassa. Niistä saa hyödyllistä uutta tietoa kun linkit nykyhetkeen kertovat missä mennään.

Sen sijaan opetusalan organisaatiot eivät välitä siirroista. Omaan entiseen työpaikkaan kaikki on katkennut moneen kertaan. Eniten surin SISUKAS lehden lopettamista, minulla oli siihen monia linkkejä. Samoin tapahtumien sivut ovat ilmeisesti voimassa vain hetken eikä niiden jatkosta yleensä huolehdita. Ensimmäiset konnektivismikurssit ylläpidettiin Manitoban yliopistossa Kanadassa ja ne poistettiin kaikki jossain vaiheessa. Siemens siirtyi muualle töihin, mikä lie vaikuttanut sekin. Ehkei haluttu kunniaa näistä kursseista. Nyt tuli mieleen logiikka että sellainen mikä on ollut henkilön varassa, ei toimi hänen lähdettyään.

Itse blogin sisältö opettajavuosilta kertoo eniten minun ajattelusta ja sen suunnista. Työtä piti tehdä kovasti ja into riitti vielä noina vuosina. Jotain pettymystä sosiaalisen median tasoon nousi jo vuonna 2009 SOMETUn Mindtrek-tapahtuman keskusteluissa. Käytin nimitystä twitterapinat henkilöistä jotka ei kuuntele mitään vaan kaipaa seuraavaa kaljaa ja se pitää kertoa koko maailmalle.

Tänään sataa, voinpa jatkaa oman blogin lukemista.

Suomalaisia elämänkertoja

Hain eilen kirjastosta teoksen JP Roos: Suomalainen elämä. 1987 ja olen lukaissut sen läpi. Äsken huomasin että samainen teos olisi ollut omassa kirjahyllyssä. Sitä paitsi siistimpi teos, kirjaston kappale on melkein kokonaan alleviivattu. Olinpa tyhmä. Joka tapauksessa Teos on kiintoisa ja helppo lukea. Jäsennykset pitävät jutun kasassa niin ettei poukkoilla liikaa. Aineisto on tuotettu Yle:n kirjoituskilpailussa ja kerätty opiskelijoilta vapaaehtoisesti vuosina 78-80. Tuotetusta aineistosta sosiologi Roos on sitten hakenut jäsennyksiä.

Jos rajaan tarkasteluni ”1964 ylioppilaat” hankkeen kannalta, niin toinen ja kolmas sukupolvi koskettavat eniten. Vanhempamme elivät sodanjälkeisen jälleenrakennuksen ja nousun aikaa. He kokivat sodan ja sen tuoman elämän epävarmuuden. Heillä oli tavoitteena oma koti, vuokralla asuminen koettiin alentavaksi. Koulutus oli vähäistä. Kiertokoulun jälkeen tuli neljävuotinen kansakoulu ja senkin sota keskeytti ajoittain. Elämä oli köyhää ainakin nykyihmisen silmin katsottuna, mukavuuksia ei kodeissa ollut. Kuitenkin työn ja hengissä pysymisen rinnalle oli elämän sisältönä noussut jo perhe ja koti.

Kolmas sukupolvi merkitsee 40-50-luvulla syntyneitä. Sota päättyi vuonna 1945 eli 1964 ylioppilaat syntyivät heti sodan päätyttyä. Epävarmuus ei kuitenkaan haihtunut välittömästi, vaan ilmeni lapsuuden ja nuoruuden ajan monin tavoin. Suuren murroksen sukupolvi yleisnimikkeenä sisältää monenlaista murrosta: maalta kaupunkiin, elintason nousua, koulutusmahdollisuuksien lisääntymistä, elinkeinorakenteen muutoksia. Asunto hankitaan säästämällä, ei enää itse rakentamalla. Sairaudet vähenevät ja optimismi valtaa tilaa. Toisen ja kolmannen sukupolven välillä vallitsee jyrkkä ero: kolmannelta puuttuvat tosi kovat kokemukset ja niiden tilalle tulee hiljainen eteenpäin meno. Ihmissuhteiden merkitys tuntuu nousseen. Jospa niihin riittää aikaa ja energiaa ensimmäisen kerran maamme historiassa. 60-luvun lopun kulttuurin murros ravisutti Suomessakin ja herätti joukkomittaisen kapinan edellisen sukupolven arvoja ja ratkaisuja kohtaan. Naiset sijoittuivat työelämään kodin ulkopuolelle ja lasten määrä väheni kun ehkäisy mahdollistui. Lapset olivat entistä enemmän toivottuja, oman valinnan tulosta.

Toisena jäsentelynä Roos esittää ulkoisen ja sisäisen elämän hallinnan nelikentän (s.66). Jos kumpikin puuttuu on kyseessä ”onneton kurja elämä” (1900-luvun alussa syntyneet). Jos on vain ulkoinen hallinta niin ”valittaja kaikkeen tyytymätön” tyypitys kuvaa tilanteen. Sisäinen hallinta voi olla aitoa tai epäaitoa, josta seuraa aidosti onnellinen tarina tai näytelty kulissielämä. Aidon ja epäaidon erottaminen ei aina ole helppoa, se on selvä. Ihmisen mieli työstää kokemuksia jatkuvasti eikä epäonnistumisiin juuttuminen ole hyvä. Roos pohtii perustavia elämänkokemuksia, joiden ympärille elämänkerrat rakentuvat. Kokemusten monipuolisuus vs yksipuolisuus, ovatko nekään selvästi erottuvia? Onnellisuusmuuri on tarpeellinen käsite joka liittyy yksityisen ja julkisen erotteluun.

Roosin teos sisältää lukuisia tarinoita, joita ainakin minusta oli kiintoisaa lukea. Jokainen tarina on omanlaisensa ja siitä voi aavistaa, minkälaisesta ihmisestä on kysymys. Eniten koskettivat tarinat 4-6-vuotiasta lapsista jotka menivät vieraalle töihin. He eivät kaikki olleet huutolaisia vaan oma äiti tai isä oli saattamassa. Se on elämän pakkorako, kuusivuotiaan terveys mennyt raskaissa töissä. On siinä muutosta meidän ikäpolven lapsenlapsiin.

Niinpä. Voisimmeko ylioppilaaksi 64-65 Imatran yhteislyseosta päässeet kirjoittaa oman  tarinan? Avainkokemukset? Mitä opittu ja mitä vielä jäljellä? Tarinat olisivat varmasti erilaisia ja sehän siinä just olisi kivaa. Katsotaan ottaako hanke tulta syksyn alkaessa.

Tätä blogia on käyty katselemassa 680 kertaa, 89 eri ihmistä, jotka ovat viipyneet lähes kuusi minuuttia. Tätä ennen oli pitkä tauko joten käynnit liittyvät näihin uusimpiin juttuihin. Isoin nousu on sähköpostitse tiedotettu valokuvakertomus, muista tieto meni vain FB ja TW kautta.

hankeVierailijat tulivat Jyväskylästä, Helsingistä, Imatralta, Tampereelta, Lappeenrannasta, Oulusta, Ylöjärveltä, Vantaalta, Espoosta jne. Google Analytics tarjoaa minulle tällaista tietoa. Ainoa mikä itseä hämmästytti oli että Twitterin kautta oli myös tullut lukijoita ja he olivat viipyneet sivuilla kauemmin kuin muut. Luulin että laitoin sinne tiedon turhaan. Aina sitä oppii.

Hyvää kesää!

Avoin globaali opiskelu houkuttelee 2013

Nyt valitsin kuvan joka sopii hyvästiksi tälle blogille: riittävän kaunis ja otsikkokuvan kanssa yhteensopiva, myös dramaattinen. Kuva on kesämökin rannasta (olisiko 1989) ja se näyttää kahden vastakkaisen voiman törmäyksen:

Minä luovutan hakemasta mielekästä osallistumisen paikkaa läheltä, aion elää globaalilla tasolla. Ja mitä siellä tekisin?

Englanninkielisen blogini ympärilläl lukijat lisääntyvät jatkuvasti, erityisesti Intia, Filippiinit ja Malesia nousevat USA:n ja UK:n rinnalle. Kanadasta ja Australiasta tulee ajoittain paljon lukijoita. Sisältöjen kiinnostavuus näkyy selkeästi: hakusanat learning theories, teacher education vetävät aina tulijoita. Saan myös postia Intiasta. Sillä suunnalla on oppimisen nälkä ja halu yhteistyöhön. Voin siis miettiä mikä oppimisen teorioissa ja käytännöissä kiinnostaa ja jatkaa kirjoittelua kouluenglannilla.

Tutkimus oppimisesta globaaleilla avoimilla kursseilla on kiehtonut jo monta vuotta. Tänään luin artikkelin emergentin oppimisen visualisoinnista, kirjoittajina Roy Williams, Jenny Mackness ja Simone Cumtau Footprints of Emergence IRRODL nr 4, October 2012. Kirjoittajat pohtivat emergentin oppimisen yhteyksiä rakenteisiin ja ohjaukseen. Mitä tapahtuu täysin avoimissa ja vapaissa oppimistilanteissa? Haaste on suuri ja siksi kiehtova.

Aion kokeilla uutta Coursera-opintoa tämän kuun lopussa: E-learning and Digital Cultures. Sitä vedetään Edinburgista Skotlannista, mikä viehättää eurooppalaista mieltäni. Aihe kiinnostaa minua ja työtaakan pitäisi tällä kertaa olla ihan hallittavissa. En ole katsellut kaikkea kurssitarjontaa jotta en ajautuisi hajottamaan voimiani liian moneen suuntaan. Konnektivismin opintoja seuraan nykyisin twitterin avulla.

Laittaisinko loppuun kuvan maailmankartasta: maat vihertävät enemmän tai vähemmän sen mukaan kun ovat englanninkielistä blogia klikanneet ja lukeneet. Maitten määrä on 148 joten tulee globaali olo. Olen oppinut kartoista paljon ja käyn Google Street viewn avulla tutustumassa paikkoihin. Seikkailua mieleni kaipaa aina vaan.

Kai tuo kuva jää nyt sen verran alemmaksi että se ei enää häiritse alkuosan sinertäviä sävyjä. Tyyli on köyhän perusoikeus kuten ennen todettiin 🙂 en nyt muista mikä kulttuurilehti se olikaan.

Nähdään! Tarkoitukseni on kommentoida suomeksi asianomaisissa paikoissa ja heti aina kun siltä tuntuu. Saa nähdä mitä tapahtuu..

Sitoutuminen sekunniksi vai kahdeksi

Nyt keksin hauskan tilaston Google Analyticsissa: Käyttäytymisen alaotsikossa Engagement kuvataan blogin ääressä vietettyä aikaa. Olen tottunut ajattelemaan tuon engagementin sitoutumiseksi, joka on hupaisa käsite sekunneista puhuttaessa. Mutta tämä onkin tätä uutta uljasta nettielämää, jossa vilkuilu riittää. Otetaanpa ensin tämä vuosi 2012. Kuva kertoo tilanteen:

Selvästi useimmin visiitin pituus on alle 10 sekuntia. Katseluissa on 45 prosenttia kyseisessä luokassa eli katselun kohteiden lisääntyessä aikakin pitenee. Mitä sitten katsottiin on vaikeampi selvittää (tai olen laiska hakemaan tietoa). Suurin osa on tullut blogin pääsivulle mikä se sitten milloinkin on ollut, 1530 kertaa. Seuraavana on kuka Heli 187, about sivu 78 ja identiteetti 78. Varsinaisia vuoden 2012 blogiposteja löytyy listassa 23.4. itk 89 ja toisena onkin jo tonttuja joulukuulta 2010. Tuo oli terveellinen huomio, etten kuvittele ihmisten lukevan viisaita kirjoituksiani 🙂 Vertaisviivyttely -posti 1.6. sai 69 suoraa käyntiä, uusi opettajuus vai vanhako lie huhtikuun pajasta 64 ja minäpystyvyys Arin tutkimuksesta 57. Seuraavana taas edellisen vuoden posti sosiaalinen itseorgaanisoituminen 31.1. sai 53 ja tämän vuoden vuorovaikutus yhteistyön ytimessä 4.5. 52 käyntiä. Lukijoista kaiken kaikkiaan vähän yli puolet ovat uusia tulijoita.

Entä sitten minun aktiivisin vuoteni 2011, viivyttiinkö silloin pitempään blogin äärellä? Kuva kertoo:

Ero ei ole suuri vaikka  hitusen odotetun suuntainen: hiukan tasaisemmin käynnit ja katselut jakautuvat aikajanalle.  Suoraan pääsivulle on nyt tullut 2770 ja sen jälkeen käytetttyjä ovat kaikki esittelysivut (kuka Heli 424, about -sivu 233, identiteetti 151 ja julkaisut 88). Vasta näiden jälkeen tulevat erilliset käynnit vuoden 2011 posteihin 1.1. Löydy kirja 132 kertaa, 12.6. internetix paja 101, 30.3. TV a2ilta 93, 21.6. blogi identiteetin rakentajana 86, 3.8. oppimisen vallankumous toteuttuna 81, 20.4. uusia luentoja oppimisesta 80, 27.1. Somus semma 75, Tiiun väitös surfata vai syventyä 72 ja 64 kertaa jne. Tagi konnektivismi oli käytössä 109 kertaa ja tagi väitös 64 kertaa.

Tätä blogia luetaan myös muista maista ja huomasin että pitkiä lukuaikoja löytyi esim. Kreikasta ja Brasiliasta. Kääntäminen on melko helppoa, onhan joku kommenttikin tullut englanniksi nojaten käännökseen. Ja suomalaiset matkustavat, heitä elää kaikkialla. Vuonna 2011 uusien lukijoiden prosentuaalinen osuus oli 45 ja palaajien osuus 55.

Tämä analyysi realisoi omalta osaltaan blogin elämää. Tavallisinta on nopea vilkaisu. Juuri niin itsekin toimin kun katselen RSS koonnin blogeja.Sitä ikäänkuin leikki lukeneensa blogiposteja vaikka vain vilkaisee. Miksi näin? voisi kysyä itseltään. Jotain on tottunut seuraamaan. Twitter antaa uusimmat tiedot ja FB toistaa osan niistä. No mitä sitten?

Facebookissa on käynnissä keskustelu edellisen postin pohjalta: mistä kukin haluaa luopua ja miksi, ja mitä säilyttää omaksi hyödykseen tai ilokseen… Voisinkin kokeilla löytääkö tätä postausta kukaan jollen tviittaa enkä feisbukkaa 🙂

Viiden vuoden blogivirtaa

Hitaat jäähyväiseni tälle blogille jatkuvat. Tällä kertaa pohdin koontia kaikista visiiteistä vuosina 2008-2012. Kuva havainnollistaa:

 

Käyntejä yli 15000 ja yksittäisiä kävijöitä 5700. En tiedä miten kattavia nuo luvut ovat mutta eipä sillä ole väliäkään. Seurannanssa on ollut katkoksia, mutta ilmeisesti lyhyitä sellaisia. Kevät 2011 tammi-maaliskuu on aktiivisinta aikaa. Silloin olin innostunut monista some-tapahtumista ja tunsin oppivani niistä uutta. Onko kuva erilainen jos tarkastelun kohteena on pageviews, katselut?

 

Katseluita on tietty enemmän, noin kaksinkertainen määrä kävijöihin verrattuna. Huiput taitavat osua kuitenkin samoihin aikoihin, 2011 keväälle. Olin innoissani nettielämästä, lueskelin ja osallistuin, kokeilin uutta. Oli eteenpäinmenon tuntua ja samalla nousi kriittisyys mielessäni. Referoin Carrin kirjaa Pinnalliset ja aloin henkisesti etääntyä some-innostuksesta.

Nyt olen sitten niin pitkällä kritiikissäni että näen sosiaalisen median aika lailla merkityksettömänä. Käsittelyn kohteet ja erityisesti tavat joilla niitä käsitellään ovat heppoisia. Esillä oleminen tuntuu voittavan sisällöt ja laadukkuuden. Tämän päivän suuri uutinen on Helsingin Sanomien ulkoasu. Onko väliä? Uudessa toiminnassa on aina alkuhurman vaihe ja se taitaa olla minulla nyt ohitettu. Tarvitsen taukoa erityisesti suomalaisessa kommunikoinnissa ja keskityn etsimään laatua globaalilla tasolla. Täytyyhän sitä laadukkuutta jossain olla 🙂

 

Blogin kävijät Suomesta v 2012

Laitanpa vielä yhden koonnin tämän blogin tiimoilta. Kun kirjoitan suomeksi niin kävijät löytyvät 95 % kotimaasta. Jätän ulkomailta tulot pois kun en niitä osaa tulkita. Suomestakaan en tiedä mitä kartta kertoo, kaupunkeja vai operaattorien alueita? Taitaa olla Googlella puuhaa päivittää kaupunkien nimiä. Mutta näin käytiin:

Eniten tietysti kotikaupunki Jyväskylä 888, seuraavaksi Helsinki ja Tampere. Yhteensä 76 eri nimikettä, pohjoisin Rovaniemi.

Yllättäen kaksi viimeistä postausta löivät käyntiennätykset. Päivittäin yli 100 käyntiä, mitä ihmettelin kyllä. Ei maar tämä niin kiintoisaa ole? Alkuvuosina 2007-2009 olin mukana verkko-opettajana yhteisössä, mutta eläkkeelle jäätyä 2010- en ole tiennyt paikkaani suomalaisessa verkkoelämässä. Eniten kerroin tänä vuonna kansainvälisistä opinnoistani joista varsinainen vaihto täytyy tapahtua englanniksi. Mihinkään suomalaiseen yhteisöön en tunne kuuluvani.

Siksi tässä onkin käynnissä pitkät jäähyväiset. Tämä blogi on maksettu edublogsiin toukokuulle asti joten kiirettä lopettamiselle tai siirtämiselle ei ole. Antaa ajatusten kypsyä. Paketissa on 225 kirjoitusta, 300 kommenttia, 84 kuvaa, neljä ns. pysyvää sivua. Kappale elämääni jaettuna teille lukijoille.

Kiitos käynnistä! Hyvää tulevaa vuotta 2013!