Avoimen opiskelun arvo?

Mielessä pyörii edelleen avointen opintojen paikka ja merkitys, miltä kaikilta suunnilta sitä kannattaa hakea? Keskustelu Kanadassa ja USAssa näkyy kuohuvan, jostain se kertoo. Yksi realistisimpia CCK08 kurssin arviointeja on tässä linkissä. Kertojina on George S, lurkkijaopiskelija ja malliopiskelija Lisa, jonka esityksiä itsekin olen suositellut eri tahoille. Lisan puheesta tulee myös mieleen amerikkalainen Diili (TV-ohjelma) jonka kautta olen oppinut aggressiivista oman paikan ottamista: Lisa sanoo että pystyy kiinnittämään huomion itseensä, ei ole seinäpaperi tosiaan. Virtuaaliluokissa on samaa dynamiikkaa kuin muissakin luokissa, taistelu huomiosta vaatii kuitenkin erilaista osaamista. Attention onkin kriittisimpiä taitoja, mihin itse suuntaat huomiosi ja miten otat paikkasi.

Artikkelissa kysytään suoraan avoimen opiskelun hyötyä:

Even if students in massively open online courses master the technology and overcome their virtual stage fright, a third problem remains: how to recognize the value of a learning experience that isn’t for credit.

Teknologian käytön  ja esiintymispelkojen jälkeen päästään kysymään merkitystä. Oli kiintoisa kuulla että Lisa oli rekisteröity opiskelija saadakseen todistuksen ja esittääkseen sen työpaikalla. Hän oli erittäin kokenut opettaja ja kirjoittanut kokemuksistaan aiemminkin. Hän halusi vakuuttaa työnantajansa todistuksella.

Tämä on keskeinen kysymys: miten sijoittaa opinnot osaksi työpäivää ja elämää? Ei ole sattuma että täyspäivätyössä olevat ihmiset putoaa kursseilta, aikaa ei yksinkertaisesti löydy. Varsinainen osallistuminen vaatii lukemista, työntekoa, tekniikoihin ja ihmisiin tutustumista, oman motivaation suuntaamista ja vaikka mitä. Miten avoimen kurssin opiskelu sijoittuisi osaksi päätyötä, jotta aikaa voisi reilusti käyttää päivisinkin? Itse olin jo siirtynyt puolipäiväiseksi CCK08 kurssin aikaan (jotta voisin harrastaa tällaisia) ja ammattikorkeakoulu, jonka viime vuosilta parhaiten tunnen, tarjosi jotain tunteja omaan kehittymiseen 🙂 Lisäksi minulla oli tunteja Opetusministeriön kautta saatuihin Virtuaalipeda- hankkeisiin. Omalla ajalla taisin opinnot silti tehdä, koska syksy oli kiireinen.

Avoimeen opiskeluun hakeutuu porukkaa jolla on vahva sisäinen motivaatio. Kuten lurkkijaopiskelija kertoo:

..open classes appeal to people, who are self-motivated and ready to learning for learning’s sake, not because they are going to receive recognition at the end.It comes down to the motivation. Are you intrinsically motivated person who does things because you’re interested? Or do you do things because you want the gold star…

Viimeinen virke tarkoittaa että ulkoisia kiitoksia ja menestystä hakevat ihmiset eivät hakeudu näin epäselviin polkuihin. Menestyksen tikapuut löytyvät toisaalta.

Kysymykset lienee ajankohtaisia kun 13.9. avautuu PLENK2010 = Personal Learning Environments Networked Knowledge avoin mahdollisuus opiskella globaalisti. Tarjolla on myös muuta avointa, esim. MIT ja muiden huippuyliopistojen materiaalit, joihin opiskelija Wendy viittaa artikkelissa.Aivan mainio tilaisuus oli äskettäin Leicester Universityn verkko-opetuksen esittely brittiläiseen tapaan. Kulttuuri oli aivan erilaista kuin CCK:ssa, mutta avoin oli sekin tilaisuus ja niitä oli tulossa jatkoa.

Jos Suomessa nyt valmistaudutaan kansainväliseen opintotarjontaan, olisi paikallaan maksaa osallistumisesta ja seurata näiden opintojen antia. Itse teen tätä huvikseni mutta tiedän että kaikki ei ehdi 😉 Vielä pakko mainita yksi heikko signaali: Critical Literacies kurssilla oli minun lisäksi kolme eläkeläistä Kanadasta. Se oli iso % kun alle kymmenen jaksoi loppuun. Seniorien aktiivisuus nousee …

Mitä onkaan keskustelu?

Piti tulla tervehtimään tätä blogia kun Edublogs oli vaihtanut ulkoasua, ehkä siksi kun en kuukauteen ollut kirjautunut sisään. Olen elänyt toisen blogin kautta sitäkin innokkaammin. Osallistun opintoihin aiheena Kriittiset lukutaidot verkkomaailmassa. Kai lukutaidot jo suomeksi tarkoittaa kaikenlaista lukemista?Eilen opiskeltiin kuvia Susan Metrosin avulla, se oli kivaa.

Nyt olisi tilaisuus keskustella itsensä fasilitoijan kanssa kun houkuttelin häntä selittämään ajatuksenjuoksujaan. Reippaasti hän hyppelee tietosisällöstä toiseen ja ottaa sieltä mitä tarvitsee milloinkin. Voiko hänen kanssa keskustella vai onko vain uskottava että noin se menee, noinkin se voi mennä. Konnektivismi on teoria jos hän niin sanoo 🙂 Kysymys asiantuntemuksesta jää ulkopuolelle – tai onhan hänellä linkki Dreyfusiin jonka tasokuvaus on hyvin tunnettu. Tavoite on ylin taso mutta se voi olla vain jossakin – vau, konnektivismissa se on verkoissa hyppely se asiantuntijuus. Assosioidaan mitä tahansa mihin tahansa ja sanotaan että ah ihana serendipity!

Internet tekee meistä lampaita oli yksi Olli Kopakkalan blogiposti josta tykkäsin tuolla edellä. Niin se on. Luetaan kielitieteen tylsiä tekstejä kun joku haluaa kokeilla että löytyykö sieltä tieteellistä pohjaa. Kiitetään toisiamme ihanista keskusteluista vaikka puhutaan ohi mitä sattuu. On siellä hiukan hipaistu todellista keskustelua esim tässä blogissa jos luet pitemmälle niin siellä George arvioi Stephenin arviota itsestään ja toinen vastaa. Korkein taso on minun ymmärrykseni mukaan blogin pitäjällä joka tutkii digikulttuurin dynamiikkaa. Hän uskaltaa analysoida mikä on retoriikkaa ja mikä dialogista. Muuten se jää melkein kinasteluksi että kumpi heistä nyt on sekavampi. Tämä episodi kai tuotti tuon otsikon tähän postaukseen. Laitoin linkin näkyviin jos  joku eksyy kuuman heinäkuun aikaan tänne.

On syntynyt myös keskustelua CCK08 liikkeestä, meillä oli tapaaminen yhden tutkimuksen äärellä. Tämä näkyy toisessa blogissani jos kiinnostaa. Diigo ryhmille taisi käydä kuten aina: alkuintoa ja sitten unohdus?

Jospa tämä blogi taas pysyy hengissä kun kävin tervehtimässä ja laitoin oman otsikkokuvan. Ulkoasun vaihdossa olikin jotain häikkää viimeksi ja se tuli viiveellä esiin. Ihmeellisiä nämä rakkineet. Eikö kukaan Suomessa hoida blogeja minä olisin ihan kypsä siirtymään ja maksamaankin palveluista.

Onpa ihana olla kyyninen suomeksi ei tartte miettiä että missä kohden on s ja missä c

Leikkivälineet CCK08 kurssilla

On menossa tutkimus teema CCK09 opinnoissa ja sain tietoon tutkimuksen, jonka Antonio Fini teki vuosi sitten. Se on nyt julkaistu ja oli kiva tutustua. Tutkimuksen kohteena ovat vain välineistöt, mitä käytettiin ja miksi. 83 vastaajaa joista olin yksi, mutta Suomi ei päässyt kartalle, olisi pitänyt olla kolme vastausta 🙂

Tämä liittyy siis avoimen globaalin massakurssin kehittämiseen (opin ettei ollut ihan eka vaan muutama oli ollut aiemmin). Tärkeimmiksi koettiin päivittäislehti Daily, blogit, Elluminate ja Ustream tapaamiset ja Moodle. Mielipiteet hajosivat todella paljon kuten oli tarkoituskin: diversiteetti on kaunista. Selkeä muuttujien välinen yhteys oli vain siinä että huonommin englantia osaavat eivät niin viihtyneet Elluminate ja Ustreamissa kun oli vaikea saada selvää puheesta. Hyvin järkevää.

Myöhemmin sitten alkaa näkyä välineistöjen vaihtuminen vuosien myötä: twitter oli mukana 2008 ja puolet taisi jo käyttää sitä. Tänä vuonna se on osa Dailyn sisältöä eli se on tullut normaaliksi. Selvin ero on porukan määrässä, nyt ei ole kuin muutama edelliseen vuoteen verrattuna. Tosin samoja ihmisiä on paljon eli tämä tauti on tarttuva luonteeltaan.  Varokaa aloittamasta 🙂

Oppimisesta ja kehittymisestä ei tässä tutkimuksessa kerrota, mutta muitakin tutkimuksia on tulossa ja olen muistaakseni kertonutkin niistä..

Asukkaana ja vierailijana webissä

Nyt olen innoissani: olen löytänyt ihmisen joka auttaa ymmärtämään paikkani webissä, olen löytänyt jäsentelyn joka auttaa paikantamaan itsensä ja historiansa. Se on David Whiten malli Visitors and residents. Olen kuunnellut viimeiset vuodet diginatiivi ym ikäpolvijuttuja ja aina mielessäni ajatellut että minua ei sitten voi olla olemassa. Prenskyn diginatiivi vs immigrantti asettaa vastakkain sukupolvet ja vaikeuttaa kehittämistä esim oppimisen maailmassa. Se on niin tyhmää ja turhaa.

Kysymys ei ole akateemisista tai teknisistä taidoista vaan kulttuurista ja motivaatiosta, sanoo David tuossa videossa joka on myös visuaalisesti ja pedagogisesti nerokkaasti rakennettu (vastaavaa ajateltua taidokkuutta en ole Suomessa nähnyt kuin Pekka Himasen esittämänä).

Olen verkko-opettajana asukas virtuaalimaailmassa ja rakentanut brandin blogini ympärille (tuli mieleen miten yritin artikkelissa sanoa tätä v 2006, se korjattiin virheenä, heh heh).  Verkosto on välttämätön ja feedien käyttö sieltä täältä, sekä jatkuva osallistuminen, jota harrastan virtuaalissa koska haluan olla vapaa. Kaikki opetus-ohjaustoimintani on verkoissa (ei, tällä viikolla kaksi tuntia lähitapaamista – pitää muistaa). En ole asukas joka jakaa yksityiselämänsä.

Olen vierailija FBssa ja seuraan siellä hyvinkin monenlaisia ihmisiä, mutta harvoin kerron itsestä. Tosin synttärit huomattiin siellä tehokkaimmin. Ihan kiva kun aamulla odottaa onnittelu toiselta puolen maapalloa. Qaikua vilkaisen joskus ja Twitteriä. Ne ovat asukkaille suunniteltuja kuten tuossa osoitetaan ja minun on vaikea löytää mieltä niihin ts verkko-opettajien piiriin olen siirtymässä sielläkin mutta se on vielä kesken. Suomalainen Qaiku on kanavien kautta helppo vilkaista mutta pienen porukan sisäänlämpiävää heittelyä se minun silmissä vielä on.

Davidin videossa sivutaan myös samaa sosiaalisen median kuplaa jonka tiedostin sometun twitterkeskustelussa: taito käyttää uusia medioita on todellakin vain tuo taito eikä ole syytä rakentaa ao ihmisten ympärille jotain viisauskuplaa.

Kiehtovaa on jatkaa tästä ajattelun ketjua eteenpäin. Miten virtuaalimaailman asukkaaksi kasvaminen tapahtuu ja miten oman tiensä rakentaa itse kukin. Ei ole kyse iästä eikä sukupuolesta eikä koulutuksesta vaan kulttuurista ja motivaatiosta. Se on niin totta. Jotain hyvin kannustavaa sisältäni pitää löytyä koska lähiympäristö ei ole tukenut eikä houkutellut. Saan teknistä tukea esim lapsiltani mutta sosiaaliseen mediaan olen mennyt ennen heitä.

Olenpa outo tyyppi mutta tästä päivästä lähtien saan sentään olla olemassa. Ja kiitos uusien medioiden pääsen illalla kehittämään ajatuksia tästä eteenpäin Davidin ja CCK08-09 opiskelijoiden kanssa 🙂

Miten verkostossa keskustellaan?

Työstän parhaillaan tutkimusta viime syksyn maailmanlaajuisesta konnektivismin opiskelusta. Kolme kurssilaista on tuottanut kässärin joka on menossa konferenssiin ja sitä etukäteen työstetään porukalla (mahtavaa!). Olin  mukana tuolla kurssilla ja tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Samanaikaisesti on menossa edellisessä postissa mainittu sometu-keskustelu. Kumpikin näistä opettaa.

Kun opiskelu on avointa, erilaisuuden sallivaa, osallistujien autonomiaa kunnioittavaa ja yhteyksiin pyrkivää – se on haasteellista ja asettaa vaatimuksia osallistujille. Niinpä selvin käyttäymismallin tunnistus maailmanlaajuisella kurssilla olikin kammottava häiriökäyttäytyminen ja vallan anastaminen sitä kautta. Tämä johti vetäytymiseen, totta kai, koska aktiivisen vaikuttamisen mahdollisuus meni joksikin aikaa. Ihmiset lopettivat tai siirtyivät omiin blogeihin, jotka ao häirikkö vielä yksitellen haukkui foorumilla. Tuo on yksi tapa osallistua ja lienee jotain sukua ilkeämieliselle twitteröinnille, yksi avoimen median sivujuonne.

Tutkijat kirjoittavat autonomian ja avoimuuden paradoksista, miten ne alkavat vaatia vastapainoksi moderointia ja ohjausta ym. Tällaisten paradoksien keskellä eletään avoimissa keskustelussa (ja muutenkin 🙂 ). Tutkimus paljasti myös vetäjien odotukset ja frustroitumiset ja herätti kysymyksiä ainakin minun mielessäni. En ole yhtään varma haluavatko he kuulla muiden ääniä vai riittäävätkö omansa heille kummallekin. Arvostan ja ihmettelen, yhtä aikaa.

Muita CCK forum-keskusteluun vaikuttaneita tekijöitä olivat erilaiset ekspertiisit ja erilaiset kielet (tässä tarkoitan käsitteistöt, toki englanti valtakielenä oli haaste monille), erilaiset oppimisen tyylit ja identiteetit. Näistä opin paljon sometun twitter keskustelussa, se oli osaksi väärinymmärrystä ja selitystä ja itseensä ottamista milloin mistäkin.  Selkeys ja yksiselitteisyys tuntuvat aina olevan hukassa, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi. Osallistuessa oppii tuntemaan sekä itseään että muita ja tietää miten itse kullekin henkilölle asioita kannattaa ilmaista jatkossa. Ja miten itse kirjoittaisi mahdollisimman yksiselitteisesti koska foorumeille kirjoitetaan laajalle pontentiaaliselle lukijakunnalle.

Jokainen keskustelu sometussa on osallistumalla oppimista, jossa tunnistaa omia ja muiden ajattelun ja tuntemisen ketjuja. Se on nykymaailmassa tarvittavan I am the platform verkostossa elämisen kurssi jossa itseluottamus tulee punnituksi ja vahvistuuhan se useimmiten. Jokaisen osallistujan selän takana näen sata muuta, jotka eivät vielä uskalla kirjoittaa. Tulkaa mukaan!

Avointa vai rajattua kehittämistä?

Tänä talvena en ole enää pysynyt verkko-opettajan työssä tässä blogissani. Olen ajautunut kansainvälisiin hankkeisiin, syksyllä CCK08 opiskelijana ja eurooppalaisena hanketyöläisenä. Viimeksi oli tilaisuus perehtyä hankesuunnitelman tekoon Lifelong Learning ohjelman mukaisesti. Kaikki tämä herättää mielessäni kysymyksiä.

Minulla oli onnea päästä hanketyössä näkemään upeaa yhteistyötä. Siitä huolimatta tuntuu, että on myös kyse näytelmästä josta pitää puhua varovasti. Kesken olevista hakemuksista ei mainita nimiä eikä paljon muutakaan, sanoo terve järki. Mutta miten mahtavalta vastapainolta tuntuikaan käydä liittymässä CCK08 jatkoon, Ning-verkostoon ja kuunnella taas kerran sen verkoston periaatteet: avoimuus tasavertaisuus autonomia on osallistujilla. Sieltä löytyi monta ideaa joihin voin hypätä mukaan ja Jenny M tutkimuksesta nappasin lainauksen

It is voluntary, not a funded project, so we can enjoy the process and learning.

Onko se aina noin että vain ilman rahoitusta vapaaehtoisesti tehdystä työstä voi nauttia? Kyllähän se ihan hyvää tarkoittaa kaikki instituutioiden liturgia innovaatiosta sun muusta, samassa maailmassa siellä eletään. Hupaisinta siellä on nähdä miten jotkut kuvittelevat sitä kautta hallitsevansa kehitystä ja tietävänsä aina parhaiten. Sille hymyilen mielessäni silloin tällöin. Tänään Keski-Suomalaisessa puhuttiin siitä kuka omistaa sanan Avoin yliopisto. Onko hauskaa?

Maanantaina pääsen arvioimaan Elluminate istunnossa syksyn CCK08 opiskelua, oli kodikasta saada Daily postia siltä taholta. Miksi ei instituutioni sitten tunnu kodikkaalta, onko kyse vain toimintahäiriöstä minun mielessäni? Tässä iässä on varaa tällaiseen, jos olin uraa aloitteleva nuori niin olisinko erilainen? Tuskin.

Konnektivismi elää

Arvioni CCK08 kurssista ja konnektivismista on muutoksessa. Nyt näen jo pysyviä vaikutuksia: olen mukana muutamissa globaaleissa verkostoissa ja se tuntuu mukavalta. Ihmiset kokoavat blogilistoja käyttöönsä ja sitä kauttaa tippuu hedelmiä koriin pyytämättä.

Olen eurooppalaistumassa – mukana hankkeessa jossa ICT opiskelijat 7 maasta pääsevät toistensa labroihin opettelemaan jotain mistä en mitään ymmärrä mutta olenkin mukana vain (!) oppimista seuraamassa. Hanke on siis kaikin tavoin järkevä eikä keinotekoinen. Mutta kun rahoitus on Euroopan sydämestä niin pitää opetella perustelemaan sen mukaan. Se herättää tuntemuksen että miksi pitää kapeutua globaalin kokemuksen jälkeen. Onko olemassa jotain erityisesti eurooppalaista online toimintaa? En ymmärrä.

Hauska oli huomata että elearningeuropa sivustolla keskusteltiin konnektivimista kuten täällä blogissa. Näkivät kiintoisana hankkeena konnektivismin ja miten siinä oppijalähtöisesti verkostoidutaan. Pulmana oli että ei ihminen uskalla jakaa ajatuksiaan jos toimii jossain instituutiossa josta tulee yksilöllisesti arvioiduksi. Vai että tällaista Euroopassa?

Jäähyväiset CCK08:lle

Olen joululomalla kypsytellyt omia ajatuksia Konnektivismi-kurssin aikana tapahtuneesta. Sehän oli maailmanlaajuinen online opiskelu, joka kesti 12 viikkoa. Kurssi oli avoin kaikille kiinnostuneille. Sitä mainostettiin Suomessa tilaisuutena opiskella maailman huippujen johdolla.

Fasilitoijina olivat George Siemens ja Stephen Downes Kanadasta. Kurssin suunnittelu ja rakenne, materiaalit ja keskustelut ja videot ovat edelleen luettavissa ja katsottavissa. Kurssin rakenne on sellainen että se sallii opiskelijan oman prosessin rakentamisen valituilla välineillä. Vain arkisin ilmestyvä Daily ja Moodlen keskustelut olivat keskitettyjä – ja tietysti viikon teemat ja suositellut materiaalit. Voiko noita sitten sanoa keskitetyksi koska ne ovat tarjontaa josta valitaan. Taisin eilen juuri kuunnella keskustelun jossa SD todisti ettei mikään ollut keskitettyä. Jotkut suorittivat kurssia maksettuna yliopiston opiskeluna.

Kurssi alkoi suurin odotuksin ja johti pian aineistoon ja tarjontaan hukkumiseen ja ylirasitukseen koska ei voinut valita ennenkuin näki mitä missäkin voisi olla. Omat rakennuspalikat olivat blogin lisäksi kaikki mahdolliset välineet, Twitter, Second Life Connectivism, Pageflakes, kaikki hakutavat ahkerasti käytössä.

Moodlen keskustelut olivat vuolaita kaksi viikkoa ja oli tilaisuus seurata todellisen häirikön (griefer) toimintaa. Minulle se merkitsi Moodlen ja tietyn nimen välttämistä ja siirtymistä blogien pariin. Nyt ajattelen että tuosta taisi seurata myös jonkinlainen ylikohteliaisuus muiden opiskelijoiden kesken, piti tavallaan vakuuttaa ettei halua olla kiusaksi vaan on todella innoissaan koko ajan. Kaikki tämä vaikutti kurssin kulttuuriin. Ankaraan tai syvälliseen keskusteluun ei nähdäkseni päästy.

Löysin yhden kurssilaisen blogista maininnan puolivälissä, että kurssi muuttui tavalliseksi online kurssiksi ja niin se taisi olla. Itseä ihmetytti kun yhdelle eurooppalaiselle kokeneelle opettajalle annettiin palaute eka tehtävästä samoilla perusteilla kun kurssin maksaville aloittaville opiskelijoille. Hän julkisti arvioinnin blogissaan enkä huomannut missään selitystä tapahtuneelle. Itse löysin arviointikriteerit vasta tuon jälkeen.

Näkyvä aktiivisuus romahti ja kurssilla oli paljon ihmettelyä että missä mennään. No, oman tien rakentaminen oli tavoitekin ja sitä voi harrastaa keskeyksettä. Töissä olo ja ajan puute ne suurimmat esteet olivat omalta kannalta. Luulen että moni kokeneimmistä lopetti tai vähensi seuraamista tuossa vaiheessa. Itse roikuin sinnikkäästi mukana koska ainakin englanniksi kirjoittamisessa tarvitsin kokemusta.

Kurssin lopulla alkoi näkyä enemmän se perusryhmä, joka suoritti kurssia. Heillä kurssi oli ensimmäinen kosketus konnektivismiin ja he kokivat oppineensa tietysti paljon. Marraskuun lopussa kurssiblogissa kysyttiin kuka on vielä mukana ja tuli vain 21 vastausta kun alussa oli jopa 2200 mukana. Yhteen tutkimukseen olen vastannut kurssiin liittyen, Antonio tutkii eri välineiden käyttöä ja merkitystä. Muuten valtava tutkimusaineisto odottaa…

Kun kurssille lähtee myönteisellä mielellä niin sen haluaa säilyttää mahdollisimman pitkään. Parempi onkin koska tietää kaiken johtuvan itsestä mitä tekee ja mitä saa. Nyt minun on kuitenkin pitänyt laskea mieleeni että kyllä se anti supistuu osaltani kansainvälisen opiskelukokemuksen saamiseen ja kielitaidon edistymiseen. Olen pettynyt vetäjiin monessa mielessä tai voi tietysti sanoa että minulla oli väärä käsitys ja odotukset heistä. He ovat huippuja juuri siinä että tuollainen kurssi voi syntyä ja että kaikki on avointa. Sisällöllisesti kurssilla ei edetty mistään mihinkään. Kun kuuntelen ja luen keskusteluja niin vetäjät toistavat koko ajan samoja lähtökohtiaan. Se oli orientoivan vaiheen kurssi konnektivismista mutta moni kurssilainen eli syventävää vaihetta omissa oppimiskäsityksissään ja -kokeneisuudessaan.

Tavoitteista olen samaa mieltä että pitäisi ymmärtää online vuorovaikutusta jolla on valtava merkitys oppimisessa. Mutta kun eväät ovat heppoiset niin siinä edetään vain jollain yleisen mallinnuksen tasolla. Selvimmin asiantuntemuksen taso paljastui minulle jatkuvana viittaamisena neuronien konnektioihin joista vetäjillä ei selvästi ole kuin aavistus. Pitäisi tuntea oman asiantuntemuksen rajat ja reflektoida omaa osaamistaan paremmin, sitä odottaisin. Oppimisen teorian rakentamiseen ei tuollaista tietä päästä.

Aion kuitenkin seurata kumpaakin kaveria jatkossa. Arvostan heidän toimintapojaan: avoin online toiminta on todella tehokasta ja on tarpeen kehittää osallistumista SD:n kuvaamaan suuntaan. Minulla on paljon opittavaa. Muutamia arvokkaita bloggaajia löysin heidän lisäkseen, esim. Rodd, Keith, Jenny M, Lisa, ailsa. Niiden kautta maailma on avoin ja vastaavia tilaisuuksia globaaliin opiskeluun avautuu. Milloin me suomalaiset alamme tarjota vastaavaa toimintaa?

Suomi on pieni maa

Kansainvälinen opiskeluni on konkreettisesti havainnollistanut minulle miten pienessä maassa ja kielialueella elän. Tällä viikolla on aiheena verkostot ja linkitin omaan blogiini samanhenkisiä ihmisiä ympäri maailman. Nyt blogiani seuraa jo lähes sata ihmistä ja aamulla herätessä voi lukea toisen pallonpuoliskon kommentit yön ajalta. Ilmoitin blogin seurantaan ja kurssille vasta pari päivää sitten ja heti jysähti, kävijämäärä kaksinkertaistuu päivittäin. Tähän pääsin kirjoittamalla suomea englanniksi, lyhyitä viestejä, mutta kuvatkin saavat heti ystäviä. Tämä suomalainen blogi kerää 40-45 lukijaa. Taidan jo tuntea suomalaiset verkko-ope bloggaajat, ei meitä monta ole.

Olen siis iloinen että tuli mentyä CCK08 opiskeluun, vaikka kiireitä onkin. Kurssi on parasta englanninkielen opiskelua mitä voisi olla. Kuunneltavaa materiaalia on paljon ja olin jo paikalla Ellumination Live sessiossa. Mainio kokemus. Olen tullut tietoisemmaksi verkostoista ja siitä missä oppiminen luuraa. Kun tein blogroll-verkoston itselle niin sitoutumiseni kurssiin kasvoi roimasti ja sain monta uutta ystävää. Minut mainittiin Daily lehdessä keskiviikkona ja olin imarreltu. Tänään Daily:ssa oli jo kolmas suomalainen esillä.

Suomeksi samasta kv-kurssista on kirjoittanut myös Taina, jonka blogissa on monia kivoja linkkejä eteenpäin. Itse petyin sceptic keskusteluun (se on yksi linkeistä) vähitellen ja opin käsitteet griefer ja troll: katso wikipediasta jos kiinnostaa.

Otsikkoon palatakseni: miksi kirjoittaa suomeksi tai tuottaa lehteä suomeksi jos niin harvat antavat niille arvoa ja haluavat osallistua? Miksei voisikin kirjoittaa englanniksi ja osallistua globaaleihin yhteisöihin. Ovathan ne avoimia myös suomalaisille. Maailma avartuu eri tavalla: tiesin toki että jossain on nyt kevät mutta kun sen näkee bloggaajan kuvituksessa niin se havainnollistuu. Joku ajattelee samoin kuin minä tuolla toisella puolella maapalloa (eikä putoa sieltä avaruuteen, on se kummaa).