Arviointia avoimesta #edcmooc kurssista

E-learning and Digital Cultures viiden viikon opinnot päättyivät sunnuntaina ja arviointikeskustelut käyvät kiivaina. Opinnot järjesti Edinburghin yliopiston tiimi ja se kuului Coursera-tarjontaan. Itselleni tämä oli toinen coursera opinto, mutta avoimiin mooc (massive open online course) opintoihin olen osallistunut syksystä 2008. Tunnen käytännöt, joskin ne eroavat kohteiden mukaisesti.

Olin hyvin tyytyväinen tähän viimeiseen kokemukseeni. Opintojen kohde sopii mainiosti verkkoelämän osaksi ja kurssi veti 43000 osallistujaa. Vetäjätiimi tiedotti hienosti tilanteista, aktiivisia oli noin 7000. Tiimi kirjoitti yhdessä blogia jossa arvioi opintojen kulkua ja kannusti osallistujia. Kahdessa Hangoutissa voi olla paikalla heti tai katsoa ne nauhoituksina. Niissä välittyi tiimin keskinäinen yhteistyö ja iloinen ilmapiiri. Niinpä koko kurssin ilmapiiri kehittyi innostavaksi ja hyväksyväksi ja se kantoi loppuun asti. Ihan viimeisiä tietoja suoritusten määristä ei vielä ole käytössä.

Opiskelijat olivat kantava voima aidosti innostuneen vetäjätiimin ja heidän tarjoamansa aineiston lisäksi. Jo pari viikkoa ennen kurssin alkua opiskelijat olivat perustaneet FB ryhmän ja tehneet havainnollisia esityksiä kurssin jäsentämiseksi. Opiskelijat organisoivat mm. Twitteriin chat-aikoja joissa jaettiin kokemuksia. Courseran tarjoama keskustelufoorumi oli sekin käytössä koko ajan. Arvelen että ihmiset jakautuivat osaamisensa ja mieltymyksensä mukaan eri paikkoihin ja taitavimmat liikkuivat kaikkialla. Itse sain tukea Google+ käyttöön, siellä sai nopeasti vastauksia kysymyksiinsä. Tämä opiskelijoiden joukkomittainen itseorganisoituminen ja jakaminen oli korkealuokkaisempaa kuin mitä olin koskaan ennen kokenut. Nautin siitä.

Kurssin yhtenä tavoitteena oli digitaalisen ilmaisun rikastaminen ja uusien välineiden käyttöönotto. Itse sain tartuttua Preziin ja ymmärsin sen narratiivisen luonteen. Teksti ja kuva, mitä blogeissani käytän, on varsin laihaa ilmaisua. Olin mielessäni hiukan halveksinut videoita ja animaatioita kepeinä juttuina, mutta nyt ymmärsin niiden luonteesta enemmän. Ennakkoluulot liikahtivat ja uskon että pysyvästi. Kurssilla oli mukana huipputaitavia tekijöitä ja esim. digitaalinen viikinki -idea valloitti minut välittömästi. Välitöinä koottiin kuvia Flickriin ja niissäkin luovuus oli rajatonta, sai hymyillä ja sai nauraa 🙂

Kurssin eteneminen viidessa jaksossa toimi mielestäni hyvin: mennyt, tuleva, human, posthuman, transhuman. Sisältöjä oli tarjolla monipuolisesti: tunnin luentoja keskeisistä kysymyksistä, artikkeleitä ja lyhyitä videoita ilmiöiden havainnollistamiseksi. Kaikille erilaisille opiskelijoille oli tarjolla jotain mihin tarttua ja yksinkertaisiinkin kysymyksiin sai nopeasti vastauksia.

Innostuneiden avoimen opiskelun kannattajien joukko kasvoi. Yhtenä merkkinä kehityksestä pidän sitä, että lopputöitä (digital artefact) alettiin jakaa heti kun niitä oli tehty ja palautetta saatiin jatkuvasti. Virallinen kolmen opiskelijan palaute oli vain osa palautteesta – ja sinnekin moni kirjoitti useampia (Coursera tarjoaa sen mahdollisuuden). Avoimuuden kulttuuri alkaa olla totta eikä omia töitä enää arastella esittää omissa nimissä. Se on suurenmoista.

Olen lukenut nyt muutamia kriittisiä arviointeja kurssista ja niiden kohteena on ollut liiallinen vapaus aiheen valinnassa ja vertaisarvioinnin tason epämääräisyys. Jotkut haluavat korostaa instituutioiden vastuuta credit-politiikassa, ettei vaan kukaan helpolla saisi suorituksia. Tarkemmin kritiikkejä lukiessa näkyi, että kyse oli professoreista jotka eivät saaneet maksimipisteitä itse. Tilanteessa oli sulattelemista. Totta onkin että kolmen arvioitsijan laatu on onnenkauppaa, mutta he kirjoittavat perustelunsa näkyviin jolloin numerot voi jättää omaan arvoonsa.

Tämän edcmoocin hyvä maine jää ymmärtääkseni pysyvästi elämään. Sitä onkin jo ehditty verrata samanaikaisesti tapahtuneeseen Courseran keskeytymiseen ja nämä kaksi on kuvattu ääripäinä hyvä-paha akselilla. On myös arvioitu että edcmooc oli luonteeltaan konnektivistinen (cMooc) eli tähtäsi opiskelijoiden aktiivisuuteen ja keskinäiseen verkostoitumiseen. Olen samaa mieltä, ilmapiiri tuki erilaisuuden hyväksyntää ja verkottumista erinomaisesti, paremmin kuin aiemmat konnektivistiset opinnot.

Olen kirjoittanut opinnoistani toisessa blogissani ( http://www.helinurmi.fi/blog ). Sieltä löytyvät tarkemmat tiedot kaikesta mitä tässä kerroin. Suomalaisia oli mukana useita ja hiukan vaihdoimme kuulumisia FBssa. Työkiireet rajaavat osallistumista useinkin. Olikohan niin että me kaksi vakituista blogaajaa ollaan kumpikin eläkkeellä. Kurssin keskustelupalstan study group Age 60+ toimi aktiivisesti ja jatkaa edelleen, siellä sovitaan seuraavista kursseista. Tämä ei ole enää heikko signaali vaan arkipäivää.

Kommentteja olisi kiva saada…

Avoin globaali opiskelu tuo iloa ja mielekkyyttä

Sain tukea tämän blogin kirjoittamiseen kun pääsin mukaan Helsingin Sanomien kolumniin 6.11. Matti Apunen halusi mainita myös yhteistoiminnallisen kurssin esitellessään huippuyliopistojen avoimia opintoja ja käytti minun postausta Fantasiakirjallisuuden opinnoista. Hyvin oli lainattu keskeinen sanomani, kiitos vaan huomiosta. Apusen kolumnia on suositeltu verkossa yli 500 kertaa ja Facebookissa verkko-opetuksen kannattajat levittivät siitä tietoa. Sitä kautta minäkin artikkelin löysin.

Samalla käynnistyi tietysti myös vastahyökkäykset ja irvailut. Minusta Apunen vain kiinnitti huomion kaikille avoimiin huippuopettajien kursseihin ja niiden räjähdyksenomaisesti leviävään käyttöön. Hän kyselee tunnetaanko niitä yliopistoissa. Toki minua hivelee lause

”Jukka Meklin ja Heli Nurmi ovat oivaltaneet sen, minkä toivoisin suomalaisten yliopistojen rehtorien ja dekaanien oivaltavan: maailmalla on käynnissä pako laatuun”.

Miten vaikea onkaan asiallisesti keskustella ja käsitellä muutoksia. Verkkokurssit pitää aina mitätöidä tyyliin ” verkko-opetus on paljon puisevampaa kuin reaalimaailman opetus” (tänään  Hesarin mielipidepalstalla). Facebookissa välittömästi huomauteltiin ja osoitettiin puutteita Apusen tekstissä. Ymmärrän että jokainen peilaa omasta asemasta käsin ja haluaa nostaa omat tietonsa, sosiaalinen media on brändien esillä olon kilpaa. Valmiita ratkaisuja ei maar ole eikä niitä Apunen esittänytkään, mutta vastaan pitää hyökätä. Aika tylsää tuo ’keskustelu’ mielestäni on, tai valtataistelu mielipiteiden kesken.

Muistan vielä miten itse joskus 90-luvulla kirjoitin että verkko-opetus tulee olemaan vain massojen halpaa palvelua ja eliiteille tarjotaan pienryhmiä kasvotusten. Silloin käynnistyi OpePro hanke ja kartoitettiin asenteita sitä varten. Tuo minunkin kielteinen asenne oli yleinen. Mistä ihmeestä sen sain kun mitään kokemusta ei ollut? Miksi JOKAINEN aloittaa tuosta samasta? Muutin mieltäni kun aloin opettaa/ toimia verkkoympäristössä ja näin miten paljon mielekkäämpää ja yksilöllisempää se oli kuin aiempi luokkaopetus. Arvelin että mieli muuttuu vasta kun saa ensimmäisen myönteisen kokemuksen. Ilman omaa kokemusta ei uskota että verkko-opetus voisi toimia. Ja tässä ollaan edelleen. Jos voisi edes numeroida nuo väitteet, ettei aina tarvitse toistaa (esim. v-opetus on puisevaa =1).

Avoin globaali osallistuminen on suurenmoinen mahdollisuus ja haluan kertoa vielä eilisestä tutkijaseminaarista. Kanadan Athabasca yliopisto tarjoaa CIDER-tutkijaseminaarinsa avoimesti verkossa. Kuulin että eilen oli Ignatian esitys MOOCeista eli juuri näistä avoimista globaaleista opinnoista. Inge on itse pitänyt kurssin mobimooc, jonne en mennyt kun tuo aihe ei riittävästi kiinnostanut. Suosittelen vilkaisemaan Ingen blogia, jossa on hänen esityksensä slidet ja linkki eilisen istunnon äänitykseen. Kuuntelin sen tänään, kun illalla (se oli Suomen aikaa klo 20) piti katsoa Bella Blok ja käydä saunassa. Haikeaa oli nähdä Connect Prossa tuttuja nimiä listalla, olisi voinut chattailla jos olisi mennyt oikeaan aikaan. Mutta tämä valinnan mahdollisuus on parasta, kuuntele, katsele, osallistu juuri silloin kun se sopii itselle.

Ingen esitys sisältää myös konnektivistiset kurssit alkaen vuodesta 2007 (eikä 2008 kuten yleensä). Hän vertailee niitä huippuyliopistojen kursseihin mielenkiintoisesti. Oma coursera kurssini muistutti kyllä enemmän vuorovaikutteisia ja verkostoitumista painottavia cMooc opintoja. Yleistäminen on askel jäsentämiseen mutta samalla hävittää tietoa.

Minä jatkan tätä nautinnollista elämää ja jatkan blogailua myös suomeksi kun sain näytön että joskus jossain joku kuuntelee.

Fantasiakirjallisuuden opinnot loppusuoralla

Fantasy and science fiction. The human mind. Our modern world. Noin mainio otsikko on ensimmäisellä Coursera- jaksollani. Kerroin sen aloituksesta 16.8. ja sokkoarvioinnista 20.8. Nyt on kahdeksan viikon putki takana ja töitä on tehty, todella. Opinnot hallitsivat elämääni, kun viikottain luin 1-2 kirjaa ja kirjoitin niistä esseen. Sain arvioitavaksi 4 esseetä ja arvioinnin ohessa kuuntelin Eric Rabkinin videoita (mielenkiinnosta ja varmistaakseni taustatietoa, kun en ole kirjallisuutta opiskellut). Seuraavaksi sain arviot omasta esseestä ja johdattelun seuraavaan teokseen. Olen väsynyt, mutta onnellinen.

Minulla taisi olla onnea kurssin valinnassa. Tuhannet opiskelijat surevat näiden opintojen loppumista ja organisoivat omia jatkoja. Joku kertoi olleensa 50 kurssilla, joista tämä oli paras. Minä olen edelleen samaa mieltä kuin aloittaessa; perusasiat ovat kunnossa ja pedagogiset ratkaisut toimivat. Oma aktiivisuus pysyy yllä viikottaisten palautesilmukoiden avulla. Palautetta saa todella monipuolisesti myös keskusteluissa lukuisilla foorumeilla ja FB-ryhmässä. Yhteisö herää eloon ja kehittää mm. oman huumorinsa. En ole koskaan ennen toiminut näin paljon erilaisuutta tarjoavassa yhteisöissä kuin nyt. Yleiskuva on siis myönteinen – seuraavaksi yritän saada kiinni omasta oppimisesta erityisesti esseepalautteisiin liittyen.

Tein kahdeksan tehtävää kun hyppäsin mukaan vasta elokuun toisella viikolla. Grimmin sadut ja Liisa ihmemaassa olivat jo takana päin. Näitä kirjoja luin ja näin minua kanssaoppijat arvioivat:

Muoto koskee tietysti esseen ulkoista esitystapaa, kieltä ja kielioppia yms. mutta myös juonen selkeyttä ja loogisuutta. Oliko oma aihe määritelty ja esitetty ymmärrettävästi?

Sisältö sitten olisi tietty pitänyt valita tukemaan oman aiheen käsittelyä. Sen osuvuus ja vakuuttavuus painoivat tässä .

Arvio on muodon ja sisällön summa. Kun 1 oli alin mahdollinen arvio niin  summana 1+1= 2. Maksimi olisi ollut kuusi, minulla korkein oli 4.

Aloitin pohjalta, tuskin olin ohjeitakaan kunnolla lukenut ensimmäistä esseetä lähettäessä. Toisaalta pelotti ja toisaalta kuvittelin osaavani kun olen niin kokenut kirjoittaja. Ensimmäiset palautteet olivat tärkeät ja avasivat silmäni. Aihe oli kiintoisa mutta esseellä ei juurikaan ollut tekemistä sen kanssa. Jatkossa pyrin kiinnittämään huomiota selkeyteen ja luettavuuteen. Kielen pääsin tarkistamaan kun keksin että pikanäppäimillä voin kopioida kirjoittamani omalle koneelle. (Teksti tuotettiin suoraan kurssialustalle, sinne ei voinut copy-pastata eikä siellä ollut päällä kielentarkistus. Tekstiä voi tallentaa ja lähettää deadlineen asti ilman rajoituksia. Sanojen määrä näkyi koko ajan, se sai olla vain 270-320. ).

Tässä sama tulos palkkeina. Nousin pohjalta alun jälkeen ja sain jopa kaksi nelosta peräkköin. Alkuinnostus ja usko omaan kasvuun taisi olla korkealla. Sitten notkahti, väsymystä ja keskittymisen puutetta lienee ilmassa.

Kolmosen jälkeen piti tsempata ja korjailla essettään huolellisemmin. Saattaa olla, että arviointi asteikkoa kiristettiin loppua kohti. Ainakin tarkoitus oli jatkuva parannus ja suositus oli vaatia enemmän kuin alussa. Niin että oppimiskäyrääni on ehkä turha analysoida enempää. Notkahdukset ja tasanteet kuvaavat oppimista, aina.

Arvokkaampaa tietoa saan suoraan laadullisista kuvauksista, ne minua auttoivat reflektoimaan. Toistin monia virheitäni jatkuvasti. Minun on vaikea kirjoittaa aiheessa pysyen ja rajaten. Heittelen mielelläni mukaan sellaista mikä tuntuu kivalta vaikkei ole tarpeen. Oli tosi hyvä apu, kun joku sanoi että ”tuo kappale on turha”, ”tuo virke ei liity mitenkään”. Rönsyjen poistamista viimeinen päivä ennen jättämistä (ja kiukuttelua).

Muoto ja sisältö olivat usein samaa tasoa. Kieli oli vieras, joten onhan se saavutus kuulla että se toimi. Sain upeaa opetusta myös, kun lueteltiin puuttuvat a ja the ja pilkkuvirheet. Vain pari natiivia ilmaisi turhautumisensa minun englantiin ja sanoi sen turmelevan koko esityksen. Sanavalinnat on arpapeliä ja on tylsää jos palaute vaan sanoo että ”sanat on vääriä”. Suurempi puute minulle muoto-pisteissä oli kuitenkin tuo epäloogisuus kuin englannin kielen epävarmuus.

Sisältö taas pysyi matalana siksi kun ei minulle ole tuntumaa kirjallisuuden analyysiin. Toimin ensimmäisen alaotsikon ’The Human Mind’ – hengessä ja valitsin teemat psykologisesti. En hallunutkaan harrastaa täsmällistä ja rajattua analyysia (esimerkkinä oli Lumikin ja äitipuolen keskustelut). No, oli mulla välillä liikaa sivuihin viittaamista ja välillä liian vähän.

Halusin oppia ajattelemaan ja ilmaisemaan ajatukseni niin että lukija ymmärtää. En päässyt kovin pitkälle tässä, mutta olen paljon tietoisempi puutteistani kuin aiemmin. Viikottainen palauteputki on tehokas ja lyhyt essee on erinomainen kohde kehitettäväksi. Olen iloinen että hyppäsin kurssille ja niin on muutama tuhat muutakin oppijaa kaikista maapallon osista. Tämä postaus on lämmittelyä ennen englanniksi kirjoittamista. Sitä paitsi olen utelias näkemään lukeeko tätä blogia enää kukaan…

Sokkoarviointia globaaleissa opinnoissa

Jatkan kertomusta opiskelustani avoimella coursera kurssilla nimeltä ”Fantasia and Science Fiction. The Human Mind. Our Modern World”. Edellisessä postissa kerroin opintojen rakenteesta, tällä kertaa keskityn vertaisarviointiin, joka suoritetaan anonyymisti ja randomisoituna. Jokainen saa neljä esseetä arvioitavaksi ja kirjoittaa arviot ohjeistettuna (muoto ja sisältö ja kommentit). Käytäntö on sama kuin tieteellisten artikkelien arvioinnissa perinteisesti käytetty sokkoreferee: et tiedä kuka arvioi kirjoitustasi, arvioitsija ei tiedä kenen tekstiä arvioi.

Sain perjantaina omat arvioni ja niiden sulattelussa menikin koko päivä. Huomiot olivat tarpeen, esseessäni oli idea, mutta en edennyt sen mukaisesti vaan heittelin asioita sieltä täältä. Kieltäkin korjailtiin ja annettiin vihjeitä miten olisin voinut rajata käsittelyä paremmin. Numerona arvioituna sain matalimmat pisteet, mikä mukavasti avasi omat silmät. Mihin kaikkeen sitä tuleekaan hypättyä. Ymmärsin myös antaneeni liian myönteisiä arvioita itse. Tämä on vaikeutuva, etenevä prosessi, luvattiin esittelyvideoissa. Tuntuu olevan.

Sokkoarvio neljältä kanssaoppijalta tuntuu toimivan hyvin. Pysytään asiassa, kysellään, tavallaan työskennellään yhdessä. Eipä taida olla toista yhtä tehokasta oppimisen edistäjää kuin ankara suora palaute siitä, millaista kirjoitukseni oli lukea. Suoraa palautetta on saanut harvoin elämänsä aikana, koska sosiaaliset seikat pehmentävät kommentointia. Alkaa kertyä verkostoja ”jos tuet minua niin minäkin sinua” tai muuten vaan varotaan joutumasta huonoihin väleihin. Arvioinnin tyyli, ilmaisutapa on tärkeä. On kuitenkin vaikea ilmaista kovaa kritiikkiä loukkaamatta tai pettämättä odotuksia.

Realistinen kuva omasta tilanteesta on oikea lähtökohta. Nyt minulla on uudenlainen peili omalle osaamiselle ja joudun ottamaan kantaa omiin tavoitteisiin ja motiiveihin. Haluan ymmärtää ihmisen mieltä, peilata vanhaa kirjallisuutta nykyelämää vasten, mikä lienee kurssin tarkoitus. Samalla opinnot ovat kirjallisuuden tieteellisiä opintoja joissa analyysitavat, merkinnät ym. ovat uutta minulle ja englanninkielen vaatimukset ihan eri luokkaa kuin mihin olen tottunut. Tästä syystä aionkin alunperin jäädä pois. Blogi ja twitter vievät kielen käyttöä päinvastaiseen suuntaan, vapaaseen puhekieleen. Nyt sitten arvioidaan myös kieliopillinen osaaminen. Siitä olikin hauskin osa arviointia: yksi sanoi ettei virheitä ole lainkaan ja toinen sanoi että niitä on. Uskon jälkimmäistä koska esimerkkejä myös osoitettiin.

Minulle nämä fantasiakirjallisuuden opinnot ovat tilaisuus ajatteluni ja kirjallisen ilmaisuni kehittämiseen. Minulla on ollut ikuinen unelma kirjoittaa joskus juttu jossa kaikki on oikealla kohdallaan. Tällä kurssilla opin ainakin asiassa pysymistä, toivottavasti muutakin. Taitavasti palautteissa houkuteltiin oman ajattelun käyttöön: jos kerran lähden jostain ideasta niin ajattele sitten itse se asia läpi. Minun kysymykseni oli Miten tieteellisyyden edistyminen näkyy Dracula-kertomuksessa. Joku ymmärsi että huima kysymys, enemmän kuin hyvä. Jatkossa minun pitää säilyttää tämä huima heittely, mutta yhdistää se kurinalaisempiin, käsittelyn mahdollistaviin uomiin. Ajattelun prosessi on sama kuin tutkimuksen teon juoni: rajaa, rajaa, pysy asiassa, kyseenalaista oma sanomasi. Nopealla lukemisella ja huitaistulla esseellä ei vastata vakaviin kysymyksiin.

Saamani arvioit olivat kaikki osuvia. Keskustelupalstoilla toki kerrotaan monenlaisista kokemuksista: on pinnallisia, hyökkääviä tai epäselväksi jääviä. Ilmaistaan halua jatkaa väittelyä arvioitsijan kanssa. Osa opiskelijoista osaa jo arvioida kirjallisuutta ja haluaisi todellista vertaisarviointia ja professorin palautetta. Mukana on paljon kielenopettajia, jotka huomauttelevat pikkutarkasti kuten ammatissaankin. Plagiointi ja sen paljastaminen on herättänyt kiihkeää keskustelua, on jaettu linkkejä tarkistamiseen. Ilmeisesti on toivottu että plagioijat poistettaisiin heti listoilta. Toisaalta jotkut ovat ihmetelleet miksi arvioinneissa on syytetty plagioinnista, vaikka ei edes tunne kyseisiä linkkejä. Lyhyt essee klassikosta kun saattaa olla sanavalinnoiltaan lähellä aiemmin kirjoitettua ihan tahattomasti.  – Isoissa opiskelijajoukoissa on myös muutama trolli, ilkeilijä ja pelleilijä sekä heikkoa itsetuntoon poteva. Kaikista näistä eroista huolimatta ilmaistaan halua viedä opinnot yhdessä tyylikkäästi läpi.

Minä tunnistan mielessäni yhtenä vaarana suuntautua siisteihin ratkaisuihin, joissa rajataan sopiva pieni kohde, pyöritellään sitä elegantisti eri puolilta ja päädytään söpöön päätelmään. Kuten yliopistossa aikanaan opin kirjoittamaan vastaukset että sain 2- tentistä, silloinen hyvän alaraja. Tunnen numeroarvioinnin houkuttavan minua hyvien metsästykseen. Mutta miksi, en aio jatkaa opintoja Michiganin yliopistossa. Opiskelen itseä varten. Henkilökohtainen opiskelu voi toteutua kurssin vaatimusten keskellä. Toistaiseksi jatkan, Shelleyn Frankestein on luettu ja tänään syntyy esseen eka versio. Kaikki innovaatiot eivät ole hyvästä (Not all innovations be good – huomaa 1800-luvun alun kieli 🙂 – tai jotain ystävyyden välttämättömyydestä tai …

Kaikille avointa globaalia opiskelua

Avoimet opinnot ovat lisääntyneet huimaa vauhtia ja herättäneet tarpeen jäsentää tilannetta: mikä on oikea avoin kurssi ja mikä jotain muuta, jonkin instituution tarpeista tms. Voisi tulkita niinkin että valtataistelu on kiihkeää, viimeksi se näkyi Wikipedian MOOC-sivulla johon en linkkiä laita etten joudu mukaan (ja sivu muuttuu, ei siihen kannata linkittää). Tänään luin Lisa M. Lanen blogia jossa hän jakoi avoimet opinnot kolmeen tyyppiin:

  1.  verkostoperusteinen (konnektivismi ym.)
  2. tehtäväperusteinen (digital storytelling )
  3. sisältöperusteinen (yliopistojen kurssit, Khan ym).

Jotenkin tuo jäsennys kolahti vaikka onkin yksinkertaistus. Se paljastaa miten näissä keskusteluissa on irrottu pedagogisesta tiedosta joka on ollut kuitenkin opettajien tiedossa ja käytössä koko ajan. Kaikkia noita (sisältöä, tehtäviä, verkostoja) tarvitaan ja verkko-opetusta on kuvailtu niiden avulla jo kauan. Ja paremminkin: vuorovaikutuksen paikka ja laatu, ohjauksen laatu ovat keskeiset tekijät. Mutta en halua puhua nyt yleisellä tasolla vaan kertoa opiskelusta, jonka äskettäin aloitin: Fantasy and Science Fiction. The Human Mind. Our Modern World.  Kyse on coursera tarjonnasta, Michiganin yliopiston kirjallisuuden opintoja.

Opinnot rakentuvat tehtävistä ja palautteista annettujen sisältöjen ympärille. Olen lukenut teoksen Dracula (ensimmäistä kertaa) ja kirjoittanut siitä esseen, joka sai olla vain 270-320 sanaa pitkä. Postituksen jälkeen sain luettavaksi neljä esseetä (anonyymisti) ja kirjoitin arviot niiden muodosta ja sisällöstä erikseen. Nämä lähetin ja seuraavaksi saan neljä arviota omasta esseestä. Opiskeltava sisältö tuli kirjasta ja videoista, joissa professori ennen esseen teko orientoi  ja vasta lähettämisen jälkeen tulkitsi aiheita tarjoten asiantuntemuksensa käyttöön. Esseen aihe on vapaasti ideoitavissa. Tässä on oman ajattelun herättäminen ja tukeminen paketissa, joka tuntuu toimivan. En ollut vastaavaa kokenut globaaleissa opinnoissa, vaikka olen niitä muutaman vuoden harrastanut.

Kurssin orientaatio toteutui videoiden avulla: miten luet, miten kirjoitat, miten kommentoit. Kurssin rakenne esiteltiin ja aihepiiri yleisesti: Fantasia on näkyväksi tekemistä, ba-käsite, tulevaisuuden suhteen olemme kaikki immigrantteja.  Kurssin verkkoympäristö on hurmaavan selkeä, kaikki löytyy ja toimii ajallaan. Tarjolla on keskusteluja yleisistä aiheista sekä kunkin viikon kirjasta erikseen. Kaikki on tuttua omalta verkko-opettajan ajalta mutta nyt se toimii myös kurssilla jossa opiskelijoita on  kaikkialta maailmasta. Opiskeltavat kirjat taitavat olla Euroopasta lähtöisin, mikä osoittaa kulttuurin kehityssuuntia. Kiinnostus historiaan ja kielten kehitykseen on jo herännyt, professorin rakkaus alaansa ja kiinnostus meitä opiskelijoita kohtaan välittyy videoissa.

Uskon että into opiskella säilyy mielekkäillä asiantuntijan valitsemilla tehtävillä, ohjeistuksilla ja ajoituksilla. Kurinalaisuus alkaa pian tuottaa tulosta: vuorovaikutusta, uuden oppimista ja ylimääräistä luovuutta, opiskeluhuumoria. Eikös joku ollut jo keksinyt kirjoittaa uuden toistaiseksi julkaisemattoman kirjeen Dracula-teoksen täydennykseksi. Se oli samaa omintakeista englantia kuin kirjan hahmo käytti. Olen iloinen että tuli mentyä sisään kurssille vaikka ensin ajattelin että haluaisin lukea suomeksi tämän aihepiirin.

Kyllä avoimia opintoja kannattaisi käyttää, onhan Suomessa jo paljon englanninkielistä koulutusta, johon nämä sopisivat. Hyviä opettajia ja huippuasiantuntemusta on tarjolla. Tästä linkistä voit vilkaista uutta opettajaani, miten hän vastailee entisten opiskelijoidensa kysymyksiin YouTuben avulla (7 min).  Voin kertoa lisää …

Innostavia juuri nyt: Sebastian Thrun ja Howard Rheingold

Mieltäni niin lämmitti video (27min) jossa Sebastian Thrun kertoi elämänsä käännekohdasta: toteutettuaan avoimen Artificial Intelligence kurssin opettajatoverin kanssa 160 000 opiskelijalle kautta maailman, hän ei voi enää jatkaa Stanfordin yliopiston opettajana entiseen tapaan. En tuntenut nimeä S.T. ennen tätä videota, olin vain heittänyt infon kurssista joskus. Nyt tiedän hänen työskennelleen myös Googlessa ja on varmaan tietojenkäsittelytieteen ihmisille tuttu, arvostettu ihminen.

Minua kosketti hänen kertomuksensa koska se viritti omat muistot verkko-opettajaksi heräämisestä. miten paljon lähemmäksi opiskelijaa pääsi verkoissa kuin luentosalissa, ja miten paljon laadukkaampia tulokset olivat. Sebastianin tarinassa korostuu kaikkien ihmisten, ei vain eliittiopiskelijoiden auttaminen. Opiskelijoita oli Afganistanista, Afrikasta, Kiinasta jne käännöksiä 44 kielelle (ei suomeksi). Avoin globaali opiskelu on minullekin ollut antoisa harrastus viime vuosina ja sitä haluan edistää.

Tietojenkäsittelytieteessä on yhteistä kieltä luonnostaan, matematiikan kaavat ja ohjelmointi ovat samat kaikkialla. Osaamisen rajat näkyvät edistymisessä kun palautetta saa jatkuvasti. Sain persoonallista ohjausta teiltä molemmilta (2 opettajaa), oli opiskelijan palaute. Näyttää siltä että yliopisto-opetuksen demokratisointi on käynnnissä.

Toinen ilahduttava luento tällä viikolla sivuaa samaa teemaa. Edellisessä postissa esittelemäni Howard Rheingold toteuttaa hänkin avoimia kursseja ja oli puhumassa Berkeley Center of New Media instituutissa aiheena vertaisten pedagogiikka, peer-agogy. Tästä on jo kokemuksia monilta avoimilta kursseilta. Minua viehättää Howardin avoin asenne, hän ei lyö kiinni oppimisen ehtoja miten sen on edettävä, vaan antaa oikeasti vapaat kädet ja myös organisoitua ohjausta. Howard ymmärtää, että ensin oli pedagogiikka ja sitten teknologia, joka ei pedagogiikalle ole vielä antanut uutta.

Useimmilla MOOCeilla on periaatteena maksuttomuus, Howard sen sijaan ottaa työn vaatiman maksun jolla pääsee vuorovaikutukseen hänen ja opiskelijoiden kanssa. Vuorovaikutus on arvokasta ja sen laadusta maksaa mielellään, voisin ajatella. Maksuttomuus taas on joskus vienyt siihen että yhteisistunnoissa terapoidaan väsyneitä vetäjiä kun eivät heidän työnantajansa ymmärrä antaa aikaa 🙂 Samanlaista puhetta on myös oppimisalustoista, maksaminen voi olla helpompi tie eteenpäin joskus. Nyt uskalletaan sanoa tällaisiakin ääneen.

Sebastianin uusi avoin kurssi alkaa tehdä hakukonetta avoimesti (jos oikein ymmärsin, Linus Torvalds nousi mieleen). Helsingin yliopisto tarjoaa ohjelmoinnin kurssin myös, tuli nyt mieleen (mooc.fi). Tietojenkäsittelyssä on avoimia kursseja. Sitä en tiedä miten psykologiaa voisi opiskella globaalisti. Hupaisa yksityiskohta oli konnektivismikurssin mallityö ’verkostoitunut opiskelija’, joka opiskeli amerikkalaista psykologiaa. Niinpä. On tieteitä ja tieteitä, voihan olla että näen yksinkertaisena jotain vain siksi etten tunne. Psykologian tiedän äärimmäisen moniulotteiseksi tieteeksi ja sen käytännöt moninaisiksi ja kulttuurisidonnaisiksi.

Halusin vain lyhyesti kertoa mikä oli kivaa verkosto-opinnoissa tällä viikolla.