Intensiivin jälkeen

Mitä tapahtuu kun ammatillisen opettajankoulutuksen 28 opiskelijaa on verkkolähijaksolla opiskellen viikon ajan yhdessä. Siitä tulee intensiivijakso, joka imaisee mukaansa, saa ajattelun liikkeelle ja tunteet heräämään – syntyy ilmapiiri, jossa aikuisen ihmisen mieleen voi jotain uuttakin tarttua. Sitoutuminen, mukaan lähteminen, henkisen vaihdon salliminen tai jopa hakeminen – jostain täältä se kuvaus löytyy. Moniäänisyys ja äänistä kehkeytyvä dialogihorisontti, sanoo kollega Pekka ja miksen minäkin. Haluan kai vielä sitä ääntä määritellä tai ymmärtää.

Kaikki se mitä ihmisessä on, mitä hän tuo mukanaan, kaikki se vaikuttaa hänen osallistumiseensa. Tässä auttaa Gilly Salmonin vaihekuvaus. Jos ei ole lainkaan aiempaa vastaavaa kokemusta, niin sitä lähdetään sitten rakentamaan ja opettelemaan yhdessä oloa verkossa, onko se mahdollista jne. Nyt oli muutamia myös verkossa eläjiä, joille oli itsestään selvää että siinä opiskelessa myös ihmisiin tutustuu, se ei ollut enää sen kummempi homma, monesti koettu. Saman huomaa itsessäänkin: ensimmäisillä kerroilla väsyi nopeammin, nyt voi pitää nauttimisen päällä ja mielessään jäsennellä juttuja. Mutta vasta jälkeenpäin osaan tänne kirjoittaa.

Työssäolevien ihmisten vaateet ovat eri suunnilta niin kovia, että opiskelulle omistautuminen ei tahdo onnistua edes muutamaksi päiväksi. Miten sovittaa yhteen kaikkea tekemäänsä, siitä voisivat kurssilla olleet kertoa onnistuneitakin ratkaisuja. Yli 60 000 käyntiä yhteensä, vaihteli alle tuhannesta kuuteen tuhanteen henkilöittäin. Onhan tuo aika paljon. Kirjoitettuja viestejä 1500 viikon aikana, kaikki vuorokauden tunnit käytössä (kertoo BB verkkoympäristö).

Laatu syntyy kokonaisvaltaisen kohtaamisen kautta. Tunteet ja läheisyys (lehdessä joku tänään arveli niiden puuttuvan saarnoista) – intensiiviltä ne eivät puuttuneet. Tärkeä on myös sallia kaikki persoonalliset tavat olla, läheisyyteen ei pidä töniä, ovi on vaan auki (use it or lose it). Asiakeskeinen osallistuminen on ihan toivottavaa sekin, kohteena on verkko-ohjaustaitojen hallinta ja verkko-opetuksen teko kaikkiaan. Riittää siinä kognitiivistakin ainesta omaksuttavaksi ja jäsennettäväksi.

Osallistumalla oppiminen ja yhdessä luominen ovat niitä oppimisen tapoja, mitä tässä harjoitellaan tai eletään läpi, sanoisin mieluummin. Ovatko ne uusia vai ikivanhoja, sitä en käy tässä pohtimaan. Aamulla herätessä mietin vanhaa tarinaa leiviskästä, miten sitä käyttää. Ettei se maahan piilottamalla kasva, no ei tosiaan, paitsi siemenet.

Intensiivin kokemus on voimakas ja hallitsee koko elämää tuon viikon ajan (sitä ajattelee lettuja paistaessa, ulkoillessa, unissa). Aikuinen pitää herättää normaalin elämän unesta vai pitääkö? Onko siihen mahdollisuuksia ”pakollisten” opettajaopintojen puitteissa?

Yksi asia jota ihmettelin, oli todella runsas keskustelu 1+3 säännöstä jolla prosessi käynnistetään: kunkin pitää kirjoittaa yli aloite ja kolme kommenttia. Vaikka annettiin lupa unohtaa sääntö, niin moni piti siitä kiinni viime minuuteille. Se ei tarkoittanut, että ote olisi ollut pelkästään suorittamista, se oli muutakin. Tunnollisuus sanaa käytettiin, ihminen asetti kertojen määrän omaksi kriteerikseen. Viime vuosina ovat lisääntyneet kaikenlaiset ulkoiset mittaukset, onko kyse sellaisen elämäntavan sisäistämisestä? Seuraan minäkin huvikseni mihin aikani menee työasioissa, se on jonkinlaista hallinnan tavoittelua kai, että tiedän itse. Olisiko tuossa joku herkkä signaali luettavissa? Surullisempaa olisi sanoa että suoritusorientaatio voi hyvin ja on lisääntymään päin.

Tässä ensimmäisen päivän mietteet. Aurinko paistaa pitkäperjantaina ja lähden kävelylle.

Intensiivin tulkintaa ja koontia

palapelia Opiskelimme viikon ajan verkko-oppimisen perusasioita yhdessä opiskelijoiden kanssa (he suorittavat ammatillista opettajankoulutusta joko Jyväskylässä tai Helsingissä). Viime posteissani – ja kolmessa opiskelijan blogissa on ihmetelty miten intensiivisyys oikein syntyi ja mitä tapahtui. Yritän tässä koota keskeisiä vaikuttaneita tekijöitä palapeliin.

Keskustelu syntyy läsnäolijoiden ideoista, ajatuksista ja tarkkaavaisuudesta. Samanaikaisesti liikkuu sekä ihmisten välisiä että asioiden välisiä voimia. Dialogista tilaa ei sinänsä voi luoda, mutta voi luoda edellytyksiä hedelmällisen vuorovaikutuksen syntymiselle. Tarvitaan turvallinen tila, säiliö, joka kestää kaikki erilaiset esitykset. Oikea ilmapiiri eli aidon vaihdon tunnelma on olennaista. Ohjeita voisi olla: kuuntele odota kunnioita, puhu suoraan, ole aito ja avoin. Osallistujat ovat osa dialogia, kyse ei ole tekniikasta tai menetelmästä vaan ihmisten kohtaamisesta.

Opettajalle asettuu vaatimuksia, jota on vaikea käsitteellistää tai teoretisoida. Isaacs käytti käsitettä ennakoiva intuitio kuvaamaan ohjaajan toimintaa: ohjaaja aistii sanoman takaisen merkityksen ja vastaa syvällä tasolla eikä vain viestin ilmiasun perusteella. Samanaikaisesti dialogin ominaisuuksiin kuuluu suora puhe, jossa ei tulkita toisen puolesta. Nuo tuntuvat ristiriitaisilta, mutta niin on kuitenkin tehtävä.

Dialogihorisontti on yksi tapa käsitteellistää tapahtunutta. Se voi syntyä itseohjautuen, mutta verkkokoulutuksissa ohjaajalla on olennaisen tärkeä rooli dialogihorisontin muotoutumisessa. Ohjaajilla on kolme perustehtävää, joiden avulla he voivat tukea dialogihorisontin muodostumista. Nämä tehtävät ovat seuraavat:

  • osallistumisen ohjeistaminen,
  • tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi,
  • oma läsnäoleva prosessuaalinen osallistuminen.

Osallistumisen ohjeistaminen tarkoittaa yksityiskohtaista ja selkeätä ilmaisua verkkoympäristössä siitä, milloin, miten ja myös miksi pitää osallistua. Selväksi tehdään kaikki se, minkä voi selväksi tehdä.

Tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi tarkoittaa sitä, että verkkoympäristöön luodaan tutustumisalueita ja –toimintoja ja varataan niiden käytölle aikaa sekä pyritään saamaan osallistujat innokkaiksi esittelemään itseään toisilleen ja tutustumaan toisiinsa. Tutustuminen auttaa buberilaisen minä-se suhteen muuttumista minä-sinä suhteeksi. Pekka Himanen puhuu ohjaustilanteesta jossa ollaan ”innostuneita toisistaan”.

Ajallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja tuottaa osallistujille kokemuksen, että hän on ”aina läsnä” intensiivijaksoilla. Käytännössä on kyse nopeasta, välittömästä reagoinnista osallistujien kysymyksiin, haasteisiin, ongelmiin tms. Persoonallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja sallii oman henkilökohtaisen tapansa osallistua näkyä, että ohjaajan persoona ilmenee hänen viesteissään. Paikantava läsnäolo viittaa siihen, että ohjaaja välillä kertoo, mistä fyysisestä paikasta virtuaaliseen tilaan tulee. Persoonallisen ja paikantavan läsnäolon lähellä on emotionaalinen läsnäolo. Se tarkoittaa sitä, että ohjaaja silloin tällöin kertoo omasta tunnetilastaan. Esimerkki auttaa muita osallistuja tulemaan verkkoinhimillisiksi ja siten helpommin ja tutummin kohdattavaksi.

Ohjaajan läsnäoloon kuuluu toiminta, jolla hän tukee työstettävien asioiden sisällöllistä käsittelyä. Tässä on tärkeää ohjaajan tasavertainen, ei-autoritaarinen suhtautuminen. Ohjaajan pitää tehdä periaate ”ohjaaja on yksi osallistuja” todeksi siten, että tasavertaisuus on emotionaalisesti koettuna totta. Ja kun ohjaaja siinä onnistuu, se itse asiassa antaa hänelle tilan tarvittaessa suunnata aidosti osallistumistyöskentelyä haluttuun, tavoitteen mukaiseen suuntaan.

Onnistunut oppiminen syntyy ohjatusti itseorganisoituvan tilan avulla. Ohjaajat auttavat organisoitumista, mutta eivät sanele sitä. He ovat mukana osallistujina prosessissa tietäen, mihin pyritään. Tavoitteellinen verkko-oppiminen vaatii puitteet, joissa ohjaajat houkuttelevat ja ohjeistavat osallistujat tekemään työn ollen itse tasavertaisia osallistujia. Opiskelijoiden pitää kokea, että on innostavaa ja houkuttelevaa pistää itsensä näkyväksi. Ilman tätä vapautta ei synny onnistuvan oppimisen kokemusta.

Onnistuvan verkko-oppimisessa siis tarvitaan:

  1. luottamus siihen, että opiskelijat haluavat oppia ja oppivat sitä mitä heidän kuuluu oppia,
  2. ohjaajien läsnäoloa ja autenttista persoonallista ohjausta.

Läsnäolevan ja persoonallisen otteen kautta ohjaus sulaa osallistujien yhteiseksi toiminnaksi, tasavertaisuudeksi. Ja se synnyttää vapauden oppia – ikään kuin itsestään.

Opiskelijat kertovat loppuarvioinneissaan paremmin kuin itse osaisin (kiitoksia vaan) :

Intensiivin aikana monet aiheet nousi pohdittavaksi niin keskusteluissa kuin omassa mielessä. Keskustelu paljasti hyvin ne ajatukset, jotka eivät olleet itsellä kovin hyvin sisäistettyjä. Verkkointensiivissä mielestäni kyseenalaistettiin hyvin ja laajasti aiheen teemoja. Se innoitti muodostamaan niistä oman, perustellun mielipiteen, jolloin oppiminen syventyi.

Ohjaajat olivat todella osa keskustelujoukkoa. Koin heidät vertaisinani.

Tavoitteiden saavuttaminen: Uskon, että tähän osaan vastata vasta jonkun ajan päästä. Nyt on tullut nopeasti paljon uutta. Sitä vien nyt vähitellen osaksi omaa työtäni. Sitten vasta voin kertoa, opinko ja mitä olen oppinut. Ainakin sulattelua tämä vaatii. Uskon, että ajattelutapani verkko-ohjauksen suhteen on muuttunut. Ja ainakin tämä kurssi on rohkaissut minua pyrkimään verkko-opetuksen pariin!

Kurssilla sai vahvan käsityksen siitä, miten verkko-oppiminen on sidoksissa oppimiskäsitykseen ja sen seurauksena toimintatapaan. Teemat ohjaavat oppimista, mutta itse toimintaa ei ole välttämättä ennalta suunniteltu.

Tiedonrakentaminen yhdessä, itseohjautuvuus, oppimisprosessin suunnittelu, ohjaus ja arviointi, kaikki nämä ym. yhdessä sitoutumisen ja motivaation kanssa vahvistaa käsitystä siitä, miten tieto syvenee ja ajattelu ja asiantuntijuus voi kehittyä. Yksilön ymmärryksen yläpuolella olevan tiedon ymmärtäminen tulee mahdolliseksi! Kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon, riittää, että on olemassa yhteisön tuki.

Ohjaajien sitoutuminen prosessien eteenpäin viemiseen oli sopivan näkyvää. Ohjaajat olivat aidosti kiinnostuneita. Kaikki mukaan ja kaveria ei jätetä henki tuli näkyväksi. Opiskelijan asemaan heittäytyminen on vaikuttava tehokeino. Tuki ja avoin ilmapiiri toteutuivat.

– Mitäpä tuohon olisi lisäämistä. Tässä kirjoitettu tulkinta nojaa yhteiseen kirjoitukseen (ks Julkaisut) ja on suurelta osin Pekan ansiota (dialogihorisontti). Aion jatkossa syventää oppimisen ymmärrystä..

Arvioinnista ja oppimisen laadusta

Intensiivisen keskustelu- työskentelyjakson lopuksi alkaa tippua arvioita kokonaisuudesta tai oikeammin tässä vaiheessa arviota omasta kokemuksesta. Opettajana tärkeä ohje tässä vaiheessa on: älä provosoidu, älä mistään. Jokainen kokemus on aito ja oikeutettu. Mikään opetus ei tavoita kaikkia, vaikka siltä melkein tuntui vielä äsken.

Mutta oivaltaa saa opettajakin: toimiiko melkein kaikki meidän kurssien arviointi itse asiassa kaavalla jossa opiskelija pitää hyvänä sellaista opetusta/ oppimiskokemusta jossa hänen ei tarvitse muuttaa mitään omassa oppimisessaan? Kaikki on sillä tavalla selkeää ja opettaja sanoo koko ajan mikä on oikein, on turvallinen ja selkeä olo. Tuota tapaa opettaa (jolla on paikkansa edelleen en tarkoita sitä) me kaipaamme vaikka tulemme kokeilemaan uutta. Ehkei kaikki edes tule kokeilemaan. Kaikkea opetusta väijyy suoritusorientaatio, pisteiden haku kiireen keskellä. Siis arviointeihin pitää laittaa kysymys: miten muutuit? miten muutit omaa opiskeluasi? minkä neuvon annat tuleville? No juuri noin taidan kysyäkin omilla kursseilla. Miksi kaikki pitää oivaltaa aina uudelleen, miljoona kertaa? Juuri tällä tavalla en ole tiedostanut tätä asiaa, se on tullut loppukyselyihini intuitiivista kautta. Jääkö oivallus nyt sitten pysyväksi, tiedä häntä.

On valtavasti puhetta siitä mitkä on tulevaisuuden (tai nykyisen) työelämän vaatimukset ja kun suunnittelet opetuksen niiden pohjalta AINA sama tilanne: ei noin saa tehdä koska minulle ei kaikki ollut joku hetki selvää ja helppoa. Tämäkin on koettu niin monesti, se koski sosiaalialan opettajankoulutusta 80-luvun lopussa sinne tullessani ja sen on moni muu instituutio siellä täällä kohdannut ja kohtaa joka päivä. Siis tämän keskellä on vain elettävä, olkoon noin.

Oppimisen laatuun sen sijaan pitää päästä kiinni. Onko tämä kuumaa oppimista, kun opiskelijat aktivoituvat miettimään verkko-opetusta niin että eivät saa nukutuksi, pohtivat myös kaupassa käydessä, hyvä että muistavat lapset hakea hoidosta, haluavat pois häiritsevästä lähiopetuksesta joka menee opettajan ajatusten mukaan eikä omien. Joskus siitä käytettiin tuota hot nimeä ja vastakohta lie kylmä, mitäänsanomaton, koskettamaton opetus. Puhuttiin myös että prosessi on alkanut. FLOW kokemus tulee lähelle, mutta se tarkoittaa ehkä selkeämmin rajattua kohdetta. Tässä herätetään ihmiset niin että flow mahdollistuu kun lopputyötä kirjoittaa tms. Opiskelijan tyytyväisyys ei voi olla ainoa hyvän laadun kriteeri, se on todettu toistuvasti, toisaalta opiskelija kyllä tietää milloin laatua oli. Mutta ehkä juuri murrosvaiheessa hänen arviotaan kannattaa odottaa, no viivästetyt arviot ovat sitä varten. Olisikin hauska tietää onko se totta kun OTVOn eläneet opiskelijat sanovat muistavansa tämän kokemuksen. Ei ole kukaan vielä postia laittanut vuosien päästä, no eipä ole ollutkaan niitä välivuosia vielä.

Nyt oivalsin että blogi voi olla opettajalle paikka jossa selventää omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä. Ettei tee sitä virhettä että alkaa huomautella opiskelijoille heidän kokemuksensa virheellisyydestä, heh heh.

On vielä matkaa siihen että uusi konnektivismi ymmärretään, oppiminen jossa jakamalla ja vaihtamalla ja uusilla yhdistelmillä luodaan yhdessä uutta.  Nyt elämme maailmassa jossa yksilö haluaa nopeasti oppia omiin tarpeisiin ja omaan hyötykäyttöön menestyäkseen urallaan. Myönteistä tänään taisi olla paikallislehden kirjoitus Wikipedia ihmeestä ja yhteisöjen uskomattomasta voimasta – ajatus että open source liike on jo osoittanut ylivertaisuutensa. Taisi minunkin uskoni olla aika heikko kun yhdestä kommentista heilahti. Tiedän että sinnikkyyttä tarvitaan ja kauemmas katsomista, pitää nostaa katse tulevaisuuteen!

Intensiivistä yhteisopiskelua

Tämä viikko on elämys monessa mielessä. Olen ohjaajana OTVO:ssa jossa opiskellaan ohjaustaitoja verkossa. Neljäs päivä koneen ääressä, tutustumassa 25 ihmiseen ja ennen kaikkea vaihtamassa ajatuksia heidän kanssaan. Kaikki opettavat toisiaan, kuka osaa mitäkin ”parhaiten”. Viikko saa mielen liikkeelle ja jopa väsyksiin, unet tulevat katkonaisiksi vaikka olen ulkoillut välillä. Mieli jatkaa työtä vaikka on pitävinään taukoja.

Samalla tulee muutakin uutta: mistä löytää itselle face Facebookiin jota sietäisi katsoa (eivät kamerat saa minusta enää siedettäviä kuvia). Miten uskaltaa yleensä olla Fb:ssä? Eilen ihastutti uusi sosiaalisen median yhteisö, jonka linkitin tänne seurattaviin. Siellä ei kun sitä kautta löysin Teemu Arinan haastattelun S. Downesista ja rauhoituin puoleksi tunniksi. Se teki hyvää, keskustelussa sivuttiin monia asioita joita itsekin olen miettinyt. Mikä paikka jää vartioidulle akateemiselle yhteisölle jonne ajatuksille haetaan julkaisulupaa vuoden tms. Kun tämä maailma on avoin ja suora vaihto mahdollinen joka hetki. Aika näyttää.

Välillä opiskelijana sosiaalisen median kurssilla. Ja opettajana yli 10 kurssilla, Generation, Moodle ja Blackboard sekä blogit ja fb-ryhmät ja mitä vielä. Hyvin hallinnassa paitsi juuri tänään, kun intensiivi on imaissut minutkin. Hyvä että sai tänne tulemaan .. ensin luin opiskelijoiden blogit ja kommentoin niitä. EN ole vielä kasvanut blogin pitäjäksi enkä osaa käyttää RSS yms vaikka opetustakin olen saanut. Enkä jaksa edes hakea kuvaa, en ole oma itseni..