ITK2010 vielä kerran

Onko tarpeen todeta että arvostan ITK tapahtumia ja monesti kokenut sen innostuksen nousun paikan päällä. Nämä etäyhteyden herättämät ajatelmat eivät ole mitätöintiä vaan omaa opiskeluani.

Tänään katsoin pitkästä aikaa Stephen Downesin sivuja ja huomasin hänellä olleen toinenkin esitys ITKssa. Sen katsominen sai minut kirjoittamaan. Olin viime syksynä paikan päällä Elluminate istunnossa jossa hän esitti samoja ajatuksia. Se palautui mieleen ja pohdin mitä hän yrittää sanoa. Alussa on massiivisen kurssin välineistöjen esittely, OK, noita käytettiin. Sitten hän siirtyy oppimisen käsitteeseen ja antaa uusia omia merkityksiä moneen otteeseen. Se on hänen tapansa toimia. Hän on itse opiskellut filosofiaa ja historiaa ja toimii tutkijana Kanadassa vaikkei ole tohtori. Hän toimii subjektiivisesti ollakseen tutkija ja yksin ollakseen konnektivismin teorian rakentaja. On varmaan yhteydessä moniin ihmisiin mutta esiintyy yksin ja julkaisee omissa nimissään.

Hän jostain syystä suhtautuu avoimen kielteisesti psykologiaan ja kasvatustieteisiin ja opettajakuntaa tölväisee mielellään ohimennen. Myös yliopistot ja tieteelliset julkaisut ovat tulilinjalla. Nyt hän on rakentamassa kriittisen ajattelun kurssia josta on ehkä itse innostuneempi kuin CCK kursseista. Noissa slideissa hän kuvailee lähtökohtansa ja hakee jonkinlaista uutta kieltä internet-toimintaan. Oppimisesta, varsinkin aivotutkimuksesta, hän tietää sen mitä kuka tahansa maallikko. Voihan olla että tuon rakennelman sisällä on nerokasta uuden hakemista. Filosofian rakentelua en pysty arvioimaan, on siinä reippaasti lätkitty kaikki samaan taulukkoon. Kannattaa mennä kurssille mukaan testaamaan omaa ajattelua globaalissa porukassa.

Mielenkiintoisia tutkimuksia on tulossa esittelyyn Networked Learning -kongressissa. Seuraan nimiä Jenny Mackness, Roy Williams, Sui Fai John Mak ja Frances Bell. CCK-kurssille osallistui monia ansiokkaita oppimisen tutkijoita joihin oli tilaisuus verkottua. Siitä olen ikuisesti iloinen. Tulipa mieleen hauska video jossa Stepheniä haastatellaan hänen periaatteistaan. Yhteys häneen katkesi aina CCK-kurssin vaiheessa ’groups and networks’ kun emme omaksuneet sokeasti hänen käsitteitään. Kiintoisaa että hän haluaa käsitellä nimenomaan kriittistä ajattelua.

Olen pitkään pidätellyt itseä kirjoittamasta tähän tapaan, mieluummin nostan myönteisiä esimerkkejä. Onhan tämä sitäkin mutta ihmettelin kyllä miksi SD tänä vuonna kutsuttiin ITK-keynote puhujaksi? No on hän paljon tehnyt ja ahkerasti jaksaa toimia edelleen. Sitä paitsi harmaat kiharat, vau – sukulaisielu ilman muuta, entinen hippi ja vasemmistolaisen lehden toimittaja.

ITK2010 mielessä edelleen

Kuvittelen nyt pääseväni eroon ITK konferenssin tunnelmista (etäyhteyksillä hankituista)  kokoamalla ns ajatuksia. Kirjoitan ensin aikaisempia käsityksiä vahvistavia juttuja ja sitten uusia verkkomaailman ilmiöitä.

Oppiminen vaatii edelleen palautteen saamista asiantuntijalta, nopeaa ja oikein kohdistuvaa (esim. Inarin laulu ohjaus). Palautteen vastaanotto vaatii itsetuntoa. Yhdessä oppiminen tuottaa enemmän, se etenee askelittain ja tarvitsee tukea, kannustavaa ilmapiiriä (tämä taisi olla koko ITK sanoma tänäkin vuonna). Mieleen jäi että avun pyytäminen voi olla vaikea kohta suomalaiselle, se tuntuu tutulta. Mitä sitä muita kiusaamaan kysymyksillään. Tunnepohjainen kannustus auttaa, läpinäkyvyys ja oman osaamisen paljastaminen pelottavat. Oppimisen prosessi etenee poisoppimisen ja kriisien kautta, pitää hajottaa jotain jotta uutta syntyisi. Käsitteet murtuvat kehittyessään olen sen aiemmin kirjoittanut. Tutkiva oppiminen ja yhdessä oppiminen ovat edelleen vallitseva suuntaus.

Oppimisen konteksteista minua puhutteli oppilaitosten kilpailut ja jakamisen vähäisyys. Onko liikaa rahaa annettu jos voi tehdä vain omalle porukalle? Avoimuus kannattaa ja on parasta mainosta, sen ymmärtää ne joilla on siitä kokemusta. Opettajan identiteetti on edelleen murroksessa, haasteena on ymmärtää miten paljon avoimella jakamisella saa.

Asiantuntija vs amatööri keskustelua nousi toistuvasti. Tykättiin enemmän amatööreistä, jotka olivat avoimia ja sivistyneitä. Ammattilaiset puolestaan kriittisiä ja halusivat edetä nopeasti. Oltiin sitäkin mieltä että kuka tahansa voi nykyisillä välineillä toimia ammattilaisen tapaan. Wikiopisto purkaa asiantuntijan roolin, mitä tämä tarkoittaa? Jos wikissä puhuu asiat ja niissä kompromissin rakentaminen niin eikö asian tuntemisesta olisi hyötyä. Tuohon liittyi kai jotain yliopisto tai yleensä instituutio kaunaa? Halutaan pistää paremmaksi. Toisaalta Tarmo sanoi että suomalaisen wikiopiston tulevaisuus on avoin, ei tiedetä mihin asettuu.

Oppiminen avoimissa verkostoissa – tätä harjoittelemme nyt aikamoisella innolla. Kuuntelemme guruja jotka vakuuttavat oppimisen syntyvän kommunikaation kautta. Oppimisen ja kehityksen ilmiönä tämä on ikivanha totuus, mutta nyt se tuntuu laajenevan kaikkeen. Kannattaisi miettiä mitä hyvää koulutus tuottaa ts miten varsinainen asiantuntemus ja osaaminen rakentuvat. Ei kai yritys ja erehdys ole kaikessa paras tapa? Odotan että koulutus ja ammatillinen koulutus keksitään uudelleen. Ei siitä niin kauan ole kun lapset vietiin tehtaan porteille tai pelloille eikä kouluun. Nyt on paljon tosi tyhmää kouluoppimisen haukkumista, juontaako se joidenkin kokemuksista. Joukkomittainen puberteetti aikuisilla – näin arvioitiin 1970- opiskelijaliikettä. Se aina vaan toistuu ja jatkuu (kunnes joku rakentaa sen ihannemaailman heh heh).

Tieto, osaaminen, asiantuntijuus – nämä käsitteet olisi työstettävä syvemmälle kuin mitä esim. Downes taas esitti että 1. staattinen, kirjatieto ja 2. dynaaminen, ei sanallistettavissa oleva. Intuition ja hiljaisen tiedon jakaminen ovat jo kauan olleet mukana oppimisen teorioissa. Minua kyllästyttää kuunnella alkeiskurssia.

Oppimisen tulevaisuutta jäsensi Anita Rubin antoisasti Hegelin teesi-antiteesi-synteesin kautta. Jännitteet ovat aina olleet läsnä inhimillisessä kasvussa. Kehitys voidaan kuvata evolutionaarisena tai spiraalina, molemmissa mukana murrosvaiheensa mutta spiraali palaa samaan entistä korkeammalla tasolla. Hänen esitystä suosittelen, löytyy Internetix pajan videotallenteet. Aivan kutkuttavia kuvia hän myös käyttää eikä selitä niitä puhki. Elämyksellisyyden vs kurinalaisuuden jännitteissä syntyy näkemys (kuten aina), nykypäivän konteksit ovat hiukan erilaisia kuin ennen.

Uudet välineistöt voisi arvioida Erik Ahlmanin kriteereillä (kiitos Teemu Leinonen). Välineen pitää suorittaa se mitä on tarkoitus, viedä vähän energiaa, olla nopea, ei aiheuttaa turhaa mielipahaa, olla yksinkertainen, ei satunnaisia häiriöitä, sopia yhteen uusien kanssa. Onhan näissä uusissa vempaimissa tuollaisiakin, mutta … nyt juostaan kyllä uusien temppujen perässä niin ettei muuta ehditäkään. Niin minäkin tänään tunnollisesti seurasin esityksen lomassa twitter virtaa joka kertoi koko ajan montako minulla on katsomatta. Ihan järjetöntä puuhaa. Niinpä Anita Rubinin esityksen aikana lopetin sinne hyppimisen.

Samoihin tarkoituksiin on nyt aina kymmeniä välineitä. Tänään kai perustin oman Friend feed-ryhmän koska on alkanut tulle sinne ilmottautumisia, ihmisiltä joihin jo on yhteys. Minä olen sekaisin näiden kanssa. En ole yhtä voimakas ja ylivertainen kuin Peppi Pitkätossu (mainio pätkä sekin Teemulta).

En luovuta kuitenkaan vaan jatkan. Seuraavaksi perehdyn Networked learning konferenssiin jossa esitetään tuloksia konnektivismikurssilta. Jaksan perehtyä siihen,  koska Jenny oli noteerannut laiskan aloitteeni siihen suuntaan. Nousi heti jaettu kokemus siitä miten moni kokee itsensä yksinäiseksi näiden verkostojen keskellä. Siinä tuntui olevan jotain hyvin totta. Enkä ole vielä edes kiittänyt kommentista.

Yksinäisyyden kokemuksesta pakko vielä jatkaa kun huomasin Stephenin samanaikaisen tviitin: having one of those days where nobody – NOBODY – is listening to what I am actually saying.”


ITK2010 kotoa käsin

Seurasin kotona ITK avajaiset aamupäivällä ja sometun kalamalja-lähetykset striiminä iltapäivän. Sitten oli pakko lähteä ulkoilemaan, oli pää täynnä, nyt kokeilen jaksanko koota ajatuksiani tänne.

Avajaiset olivat aivan mainiot napakat puheenvuorot ja se ihana mieskuoro taas uudella laulullaan, vau! Stephen Downes puhui kotona Kanadassa, tehokas paketti uusista välineistä ja hänen kehityssuunnastaan. Ihailin hänen suoraa asiaan menoaan ja siinä pysymistä. Välineurheilusta on kyse, nyt menossa grasshopperista siirtymä niin mihin se olikaan: kuunnelkaa itse. Oppimisessa SD painottaa neuraalista sosiaalisen kustannuksella mikä kertaa enemmän hänestä itsestään kuin oppimisesta 🙂 Tuntui kodikkaalta tavata SD uudelleen – osallistuin molemmille CCK kursseille, joita hän esityksessään sivusi. Niiltä kursseilta lähti liikkeelle minunkin kansainvälinen verkostoni. Menossa on oppimisen ja välineistön yhdistäminen mutta siinä ollaan mielestäni varsin mekanistisessa vaiheessa (näillä kerätään, näillä julkaistaan yms)

Teemu Leinosen historiaan katsominen viehätti minua, kun kokemusta on useilta vuosikymmeniltä. Sama näkyi Vitelin puheenvuorossa: Cygnaeuksen syntymä 200 v sitten, ensimmäinen ITK 20 v sitten. Oli kiva kuulla Klaus Oeschin kommentti ekaan osallistujamäärään, olen odottanut että missä hän tulee esiin – itse ihastuin hänen esittämään ideaan että tarvitsemme tieteen virtuaalisesta voimaantumisesta. Teemu käytti Ahlmanin ohjeita vuodelta 1939 (taisi olla Jyväskylässä filosofian professorina) ja ohjeet palauttivat hyvin tärkeysjärjestyksen. Välillä tuntuu että nyt hukutaan uusiin leikkikaluihin ja tarkoitus unohtuu. Arviointia tosiaan tarvittaisiin, olen niin samaa mieltä. Teemun esitys tallennettuna täällä.

Puolilta päivin alkoi sometun organisoima kalamalja ohjelmisto, josta tiedotettiin hyvin etukäteen. Itse asiassa katsoin jo edellisenä iltana miten rautaa koottiin (aavistan että asiantuntemusta tarvitaan) ja Ville ja Tarmo suunnittelivat. Lyhyitä bambuser-videoita on mukava vilkaista. Nyt sitten päästiin itse asiaan. Taiteesta aloitettiin ja kalamaljan käyttöön lämmettiin vähitellen, tauon jälkeen taisi olla parhaimmillaan. Alussa tuntui että jokaisella olin niin paljon asiaa mitä piti päästä kertomaan. Julistava ote ei minua viehätä, sitä harrastaa ihmiset jotka ovat juuri keksineet uutta ja luulevat olevansa ensimmäisiä, se on normaali vaihe mutta siitä saa konferensseissa kylläkseen.

Syvällistäkin käsittelyä tuli siellä täällä. Huomaan jäsentäväni ihmisten kautta: uusia tuttuja Juha Kämäräinen, jonka blogia olin lukenut ja nyt sitten näin hänet, Juhana Kokkonen ihastutti jo virtuaalikorkeakoulupäivillä oppimistapahtuman kuvauksellaan: sama nytkin. Mervin ja Sannan SL kertomus oli kiva. Wikiopisto kiinnosti aiheenakin ja siinä yhteydessä tuli tietämisen pohdintaa. Se jatkui avoimissa sos medioissa vähän myöhemmin. Oppimisen perusilmiöitä hipaistiin monta kertaa ja tein muistiinpanoja itselle. Erilaisia kerroksia alkoi hahmottua. Varmasti opin uutta, se on vasta jäsentymässä mielessäni…

Viihdyin streamin ääressä koko iltapäivän. Aluksi menin Connect Pro:hon mutta siellä ääni pätki niin että loikkasin suoraan  streamiin. Twitteriä taisin vilkaista vain kerran keskipäivällä, en ole viehättynyt siihen että samalla kirjoittelisin tai edes seuraisin. Kalamalja on vaativa sellaisenaan eikä tviiteissä yleensä ole kuin suoraa toistoa. Minua se vain hajottaa, nauttikoot siitä ketkä haluavat. Vilkaisin ne alkuillasta ja se tympäisi kun oli parin minuutin välein jotain ns kommenttia, tuttua tai turhaa. Ei ne siis toimi noinkaan, siis minulla. Stephen Downes on ratkaissut suhteensa Twitteriin niin että häntä saa seurata (sieltä sain tuon osoitteen hänen esitykseen) mutta hän ei seuraa ketään.

Tunnen olleeni mukana ITK:ssa tänään vaikka en niitä sinivuokkoja pääse katselemaan. Ei ollut edes leskenlehtiä äskeisellä kävelyllä. Illalla ehkä vielä vilkaisen Bambuser lähetyksiä tai sitten en 🙂