Nettielämää Facebookissa

Olen yhä useammin huomannut ajattelevani tämän suomenkielisen blogin lopettamista. Onko tässä mieltä? Perustin blogin verkko-opettajana 2007 ja sellaisena tämä verkostoitui Suomessa mielestäni mukavasti, tietysti muiden isompien verkostojen ja kokeneempien blogaajien avulla. Mutta nyt olen eEläkeläinen kuten Sanna Bauer eilen minut nimesi Otava-opiston pajan yhteydessä ohimennen.

Minä tykkään tutkia näitä verkkoelämän ilmiöitä ja nyt innostuin Facebookin tarjoamasta sosiaalisesta graafista, joka antaa minulle peilin naamakirjan verkostoihin. Tässä kuva minun tämänhetkisistä verkoista, niin kaukaa ettei naamoja tunnisteta.

FBnetwork
En ollut ajatellut aiemmin näitä, vastasin vain hajamielisesti kutsuihin ja joskus itse pyysin kaveruutta. Nykyisin seuraan päivittäin naamakirjaa, sinne on helppo heittää sisältöä ja kommentoida. Olen alkanut viihtyä siellä.

Kolme isoa verkostoani ovat kansainvälinen verkosto vasemmalla, suomalainen kehittäjäyhteisö keskellä ja siihen kietoutunut entisen työpaikkani kehittäjäyhteisö. Ylhäällä on tyttäreni yhteisö, alhaalla miehen sukulaiset (uusi verkosto tältä syksyltä, tuli tarpeeseen), ja lisäksi irrallaan entisiä työtovereita. Onpa ihan irti yksi henkilö, jonka kanssa opiskelimme sosiaalista mediaa v 2007. Minusta oli kiva nähdä tämä kuva.

En ole niin tietoisesti ajatellut että mitä on missäkin, mutta kansainvälinen verkosto on enemmän twitterin puolella. FB vihjailee ajoittain että olisi näin monta yhteistä ystävää tietyn henkilön kanssa mutta en näe tarvetta laajentaa naamakirjan yhteisöä siihen suuntaan. Parasta FBssa on kevyt yhteydenpito Suomessa, on mukava seurata ihmisten elämää  paljon laajemmin kuin mitä muuten voisi tehdä ja tulisi tehtyä. On yhteyksissä toki syvyyttäkin, tytär raportoi ensimmäisen lapsenlapseni strategiset mitat neuvolakäyntien jälkeen välittömästi. On kiva kommentoida samaan viestiin kuin hänen ikätoverinsa.

Ilmeisesti mulla on hakusessa nyt paikka suomalaisessa keskustelussa, kun yhteydet ovat elävämpiä muualle. Tänäänkin ilahduin kommentista jossa minua kuvattiin henkilöksi jonka globaali mentorointi laajenee. Muualla voin antaa asiantuntemuksestani ja oppia toisiltaan. Suomessa kun yritän kommentoida saan vastaani oikaisuja, tunnen ajattelevani väärin. Olenko siis toisinajattelija? Oikeastaan mulle riittää ne muutamat ihmiset Suomessa jotka ymmärtävät minut oikein. Jatkanko toisinajattelijan kysymysten tekoa edelleen vai lopetanko? Mutta paketoinko tämän blogin? ja miten senkin voisi tehdä? Ainaista valintojen tekoa …

Yksi palapeli valmistui

Joskus palaset löytävät paikkansa. Etsii ja etsii, miettii ja keskustelee, osallistuu ja lueskelee .. ja joskus oivaltaa. Nyt tuntuu siltä että kokosin oman konnektivismi – palapelin loppuun ja voin rauhoittua sen pohdinnasta. Ratkaisevasti auttoi eilen videot Unescon OpenLearning tapahtumasta viime kesältä. Kun Downes kertoi 13 min käsityksensä niin vihdoin uskoin. Konnektivismin tarkoitus on kuvata nettielämään heittäytymistä ja siellä elämistä – ajatellen että sinne mennessä on valkoinen taulu, tietämätön ja kokematon. Siellä aletaan oppia avoimesti, lapsen tapaan ja haetaan kaverit ja kivat leikkivälineet. Siinä se on. Kuunnelkaa jos kiinnostaa ja vetäkää omat johtopäätöksenne.

Minua on koko ajan vieraannuttanut tuo yksinkertaisuus, jolla tiede ja kaikki vanha tieto heitetään roskiin turhana tai vääränä. Sama toistui taas perjantain Elluminate istunnossa menossa olevalla kurssilla. Surullista, että konnektivismi on kangistunut tuohon kaavaan eikä näytä kehittyvän. Liikkeen johtajat ovat sen vankeja, heidän ”uransa” on kietoutunut käsitteeseen ja heidän tiensä on defensiivisesti puolustaa sitä. Tätä kautta ymmärrän heidän töksäyttelevät palautteensa. Onneksi kurssilla on kaksi muuta vetäjää, jotka hakevat omia teitään.

Olisiko Suomessa liikkeen parhaita oppipoikia tai osallistujia ollut Teemu Arina. Hän on toteuttanut globaalin webin valtaamisen oman tekemisen ja yrityksen kautta. Hän on hankkinut aseman jossa häntä pyydetään osoittamaan meille tietä tulevaisuuteen. Aika moni suomalainen tapahtuma päättyy hänen esitykseen. Löysin kirjoitettuna hänen eilisen puheenvuoronsa ja siinä kiinnittyy huomio nyt loppuun: mikä kupla on puhkeamassa? Mitä Lanier sanoo, uskommeko?

Onko konnektivismin aalto saavuttanut harjansa ja tasoittuu vähitellen vai miten tässä käy? Olen ihan samaa mieltä että yhteydet ovat tärkeitä mutta ei ne nyt totisesti ole kaikki. Sama totuus löydettiin asiantuntijuus- tutkimuksessa ja keskustelussa: kenen kanssa? missä yhteydessä? ovat avainkysymyksiä. Muistan Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkijan painottaneen tätä v. 1994 aikoihin. Turhauttavaa minulle on, että Downes kertoo tätä uutena asiana tuossa videossa. Tämä se oli minua häirinnyt viime vuodet. Paljon osaavaa porukkaa onkin liikkeen liepeiltä kai  kyllästyneenä liuennut muualle.

Jokaisen kehityshistoria on omansa. Ehkä minulla on ollut onnea elämässä: olen saanut kokea avoimen yhdessä tekemisen huimat hetket sekä yliopistossa 70-luvulla että työelämässä 1980-luvulta alkaen. Myös viimeinen jakso ammattikorkeakoulun sisällä, kyllä siinä ennakoitiin muutoksia vaikka työelämän todellinen tila oli myös pakko nähdä. Ei ole yhtä suomalaista työelämää, totuuksia on lukuisia. Olen väsynyt mustavalkoisuuteen.

Nyt siis lopetan konnektivismista urputuksen ja jatkan osallistumista entistä tietoisempana.

Asiantunteva toiminta on kaunista

Opin paljon asiantuntemuksen jakamisesta ja yhteiseen hiileen puhaltamisesta viime viikolla. Osallistuin ICT-inssien kanssa uuden hankkeen suunnitteluun -ihan oikeasti yhdessä. Menomatkalla Berniin oli vasta idea mutta kahdessa päivässä työstettiin idea suunnitelmaksi. Ihailin miesten asiassa pysymistä ja toistensa kuuntelemista, se oli näkemisen arvoista. Sitä paitsi halusivat pedagogiikan ensimmäiseksi paketiksi josta käsin kaikki etenee. Omalla oppimisen ja verkko-opettajan asiantuntemuksella oli tarvetta. Suurenmoinen kokemus, taas laajeni maailmani konkreettisella tasolla. Vetäjänä oli Tarja JAMK:sta ja hänen tapansa ohjata GOPPia herätti ihailuni myös (= Goal Oriented Project Planning).

Ei kai minusta ole tulossa nörtti, mietin kun eilen näin sometussa Tarmon ottaman kuvan jossa (mukamas) asetuksia tarkastelen ennen monitasoisen palaverin alkua. Sometussa palattiin sitten itselle normaaliin epäselvyyksien pähkäilyyn oppimisen kysymysten äärellä 🙂

Mutta Bernissä oli kuin orkesteri olisi soittanut kauniisti yhteen,  kun suunnitelma rakentui pala palalta.

Kuusi viikkoa kansainvälisyyttä takana

Tuntuu kuin lomalle tulisi tänne kotoisan äidinkielen pariin. Kurssi Connectivism and connective Knowledge on puolivälissä, kuusi viikkoa takana ja sama  edessä. Olen roikkunut sitkeästi mukana, vaikka työkiireet ajoittain estävät osallistumisen.

Ensinnäkin: Miltä Suomi näyttää kurssilta katsoen? Suomalaiset osallistujat (7-8-9?) ovat päässeet hyvin esiin Dailyssä, arkisin ilmestyvässä kurssitiedotteessa. Ensin Sinikka Turusta nostettiin esimerkiksi itsenäisestä oman oppimisen ohjaamisesta, minä pääsin esiin blogiyhteisön rakentajana ja kurssin kulttuurin analysoijana, R.R. toi esiin Mauri Åhlbergin käsiterakennusvälineitä. Pekka näytti heittäneen omia jäsentelyjä Moodleen, itse menin sinne vasta nyt syyslomalla. Irmeli Lappeenrannasta tekee blogia, samoin Taina. Jo tällä perusteella sanoisin että suomalaisilla on annettavaa ja on tärkeää olla mukana.

Entä muuten Suomi, nyt tunnen juoruavani, hassua. Kaikki kurssilla on julkista muutenkin. Avoimia asioita opiskeltaessa (Opent Content, Open Delivery, Open Teaching.. Open Source) tietysti nousee Linus Torvalds esiin. Nuorempi Engeström mainittiin jossain. Keskustelussa tuli kerran esiin miten viisas presidentti meillä on: joku oli kuullut hänen lausuntonsa viimeisessä kouluampumistapauksessa, ja totesi että olisipa noin viisaita presidenttejä enemmän. Ei siis hullumpaa olla suomalainen.

Ujous siellä nousee, siis minulla, kun pitää omaa minäkäsitystä venyttää kansainväliseksi osallistujaksi. Onneksi on eisynkroniset keskustelut että saa rauhassa kirjoitella ja Ellumination tapaamisetkin voi hoitaa chattiin kirjoittamalla tai kuuntelemalla. Verkko-opettajana tunnen itseni tosi vahvaksi ja siihen on vaikuttanut tämä blogi paljonkin: pystyn seuraamaan CCK08 kurssin kulkua vaivatta (opiskelijoita 2200, blogeja 200, Moodlessa 800, facebook ryhmässä 400 jne jne) tai siis tiedän ettei kaikkea pidä yrittääkään seurata. Second Lifen Chilbo vielä odottaa, Twitteriin en ole mennyt kun ei Jaikuakaan tule seurattua. Pageflakes on mainio kokoaja, senkin voisi kai säätää itselle jos joskus jaksaisi.

Nyt olen Uniluodossa ja harrastan kävelyä meren rannalla, tuulessa. Joutsenet lentävät kaula suorana eikö niitä palenna? Huomenna nostetaan vene ja sunnuntaina palaan kotikaupunkiin.