Yksi palapeli valmistui

Joskus palaset löytävät paikkansa. Etsii ja etsii, miettii ja keskustelee, osallistuu ja lueskelee .. ja joskus oivaltaa. Nyt tuntuu siltä että kokosin oman konnektivismi – palapelin loppuun ja voin rauhoittua sen pohdinnasta. Ratkaisevasti auttoi eilen videot Unescon OpenLearning tapahtumasta viime kesältä. Kun Downes kertoi 13 min käsityksensä niin vihdoin uskoin. Konnektivismin tarkoitus on kuvata nettielämään heittäytymistä ja siellä elämistä – ajatellen että sinne mennessä on valkoinen taulu, tietämätön ja kokematon. Siellä aletaan oppia avoimesti, lapsen tapaan ja haetaan kaverit ja kivat leikkivälineet. Siinä se on. Kuunnelkaa jos kiinnostaa ja vetäkää omat johtopäätöksenne.

Minua on koko ajan vieraannuttanut tuo yksinkertaisuus, jolla tiede ja kaikki vanha tieto heitetään roskiin turhana tai vääränä. Sama toistui taas perjantain Elluminate istunnossa menossa olevalla kurssilla. Surullista, että konnektivismi on kangistunut tuohon kaavaan eikä näytä kehittyvän. Liikkeen johtajat ovat sen vankeja, heidän ”uransa” on kietoutunut käsitteeseen ja heidän tiensä on defensiivisesti puolustaa sitä. Tätä kautta ymmärrän heidän töksäyttelevät palautteensa. Onneksi kurssilla on kaksi muuta vetäjää, jotka hakevat omia teitään.

Olisiko Suomessa liikkeen parhaita oppipoikia tai osallistujia ollut Teemu Arina. Hän on toteuttanut globaalin webin valtaamisen oman tekemisen ja yrityksen kautta. Hän on hankkinut aseman jossa häntä pyydetään osoittamaan meille tietä tulevaisuuteen. Aika moni suomalainen tapahtuma päättyy hänen esitykseen. Löysin kirjoitettuna hänen eilisen puheenvuoronsa ja siinä kiinnittyy huomio nyt loppuun: mikä kupla on puhkeamassa? Mitä Lanier sanoo, uskommeko?

Onko konnektivismin aalto saavuttanut harjansa ja tasoittuu vähitellen vai miten tässä käy? Olen ihan samaa mieltä että yhteydet ovat tärkeitä mutta ei ne nyt totisesti ole kaikki. Sama totuus löydettiin asiantuntijuus- tutkimuksessa ja keskustelussa: kenen kanssa? missä yhteydessä? ovat avainkysymyksiä. Muistan Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkijan painottaneen tätä v. 1994 aikoihin. Turhauttavaa minulle on, että Downes kertoo tätä uutena asiana tuossa videossa. Tämä se oli minua häirinnyt viime vuodet. Paljon osaavaa porukkaa onkin liikkeen liepeiltä kai  kyllästyneenä liuennut muualle.

Jokaisen kehityshistoria on omansa. Ehkä minulla on ollut onnea elämässä: olen saanut kokea avoimen yhdessä tekemisen huimat hetket sekä yliopistossa 70-luvulla että työelämässä 1980-luvulta alkaen. Myös viimeinen jakso ammattikorkeakoulun sisällä, kyllä siinä ennakoitiin muutoksia vaikka työelämän todellinen tila oli myös pakko nähdä. Ei ole yhtä suomalaista työelämää, totuuksia on lukuisia. Olen väsynyt mustavalkoisuuteen.

Nyt siis lopetan konnektivismista urputuksen ja jatkan osallistumista entistä tietoisempana.

Kyselen konnektivismista

Sateisena lauantaina pääsen pitkästä aikaa koneen ääreen. Enää ei kuulu lapsenlapsen konttauksen läps-läps ja innostunutta ääh -hihkaisua. Kahdeksan kuukautta on mainio ikä oppimiseen, joka päivä otetaan harppauksia eri suuntiin. Mikäpä sen nautinnollisempaa seurattavaa. Nyt sitten palaan minun normaaliin elämään.

Mielessäni iti kesäkuussa tarve integroida omaa käsitystä konnektivismista, kansainvälisestä liikkeestä, joka avoimesti kutsui mukaan oppimaan ja verkostoitumaan. Luin artikkelin (Rita Kop ja Adrian Hill) jossa osoitettiin, että konnektivismi ei tuonut oppimisen teorioihin uutta. Kaikki oli sanottu ennenkin. Mielenkiintoista oli, että blogosfääri innostui aatteesta vuoden 2005 aikaan ja innostus huipentui syksyllä 2008 avoimeen opiskeluun. CCK08 kurssi kokosi pari tuhatta ihmistä kaikkialta maailmasta opiskelemaan elämistä internet-ajassa. Aktiivisten osallistujien määrä oli ehkä pari sataa ja loppuun asti meitä kulki muutama (ja ne Manitoban yliopiston kurssilaiset, jotka tarvitsivat merkinnän).  Tein kuvan hahmottaakseni kokonaisuutta:

Konnektivismin nousu ja elinkaari

En tunne kansainvälistä webbielämää vuoden 2005 aikoihin, en seurannut saati osallistunut siihen. Varmaa on, että kiinnostusta uusiin oppimisen ja osallistumisen tapoihin oli virinnyt laajalti ja kanadalaiset George Siemens ja Stephen Downes olivat ne, joihin liike selvimmin henkilöityi. Haettiin jotakin uutta.

Olin sen verran tämän virtauksen sivulaineilla vuonna 2008 että kuulin mahdollisuudesta osallistua avoimeen opiskeluun. Rohkaistuin mukaan ja sillä tiellä olen edelleen. Uusi maailma on avautunut ja kokemusta on kertynyt. Eniten hämmästyin siitä, että oppimisen asiantuntemus olikin varsin puutteellista, vaikka kurssia oli levitetty uuden oppimisteorian nimikkeen alla. Kesti kauan uskoa, ettei se sitä ollutkaan. Jotain vaikuttavaa se kuitenkin oli.

Kuvassa olen piirtänyt huipuksi tuon 2008 syksyn, jolloin blogosfäärissä kiehui konnektivismin aatteen ympärillä. Kaaren laskeutuminen kuvaa osallistujamäärien jyrkkää alenemista. Toisena vuonna opiskelijoita oli selvästi vähemmän ja yhteiskeskustelut miltei kuivuivat kokoon. Tänä vuonna innostusta löytyi Etelä-Amerikasta ja uusin CCK opiskelu toteutui espanjan kielellä. Mielenkiintoista on, että opiskelijat jäävät pysyviksi, uusia  tulee vähemmän. Kurssien osallistujamäärät ovat kuitenkin väärä mitta vaikuttavuuden arvioimiseksi. Lurkkijoita on runsaasti ja kiinnostusta paljon. Kuvaan voisi lisätä myös kaaria ylöspäin vuodesta 2008 ja eriytymisiä. En tiedä missä mennään 🙂

Tutkimuksen puute oli toinen seikka, mikä minua hämmästytti. Vetäjät eivät olleetkaan siitä kiinnostuneita. Painopiste oli itse tekemisessä, avoimessa yhteisopiskelussa ja välineiden kokeilussa. Osallistujat kuitenkin tuottivat tutkimusta, joiden ansiosta on tiedossa perusasioita toteutumisesta, välineiden käytöstä, esteistä, blogien ja foorumien tuottamista kokemuksista. Kokonaisarviota on vaikea tehdä. Uudet käytännöt voisi olla painopiste, ja tarkemmin verkostojen pedagogiikka, informaali oppiminen, henkilökohtaistaminen oppimisajattelussa. Tämän puolesta kertoo sekin, että nyt syyskuussa alkava PLENK2010 ilmoittaa aiheekseen Personal Learning Environments Networks and Knowledge. Vasta tämän kurssin jälkeen toteutuu kolmas CCK-opiskelu.

Henkilökohtaiset oppimis/ opiskelusuunnitelmat tulivat Suomessa käyttöön riippumatta konnektivismi -liikkeestä, aikaisemmin ja rinnakkain ajallisesti, mutta perustuen yhteiskunnan, ammattien ja oppimisen muutoksiin.Tästä suunnasta katsoen jää konnektivismin anniksi opiskelun avoimuus ja globaali taso (joka tosin toteutui MIT ym yliopistoissa jo aiemmin). En tiedä mitä lopulta kirjaan konnektivismi-liikkeen suurimmaksi ansioksi: ainakin se saattoi yhteen entistä laajemmat porukat kehittämishaluisia ihmisiä, ei paha.

Yksi haara konnektivismin kyljessä lienee Downesin kehittämä Critical Literacies -opiskelu, joka toteutui ensimmäistä kertaa kesäkuussa 2010 ja pyrkii vuosittaiseksi tapahtumaksi sekin. Minusta idea on loistava: pyrkimys hahmottaa monitieteisesti niitä taitoja mitä verkkoelämä ja oppiminen edellyttävät. Johtuiko aiheen haastavuudesta vai mistä, mutta meitä osallistujia oli huomattavan vähän: parikymmentä osallistujablogia ja niistäkin puolet kuivui kokoon nopeasti. Tuli yritettyä keskustelua vetäjän kanssa ja jäin ymmälleni: hän vain sanoo miten asiat ovat ja sillä selvä. En minä usko ilman perusteluja. Jonkinlainen idea wikipedia- tieteestä alkoi hiipiä mieleen. Rakennetaanko tässä copy-paste totuuksia? Samanlaista mitä on yliopisto-opiskelijoiden toimintana pidetty ala-arvoisena, se onkin nyt OK? Totesin siis, että idea on erinomainen, mutta toteutus ei vielä tänä vuonna.

Yksi tulkinta mielessäni on, että konnektivismista alunperin innostunut porukka on pätevää tietokoneitten käytössä, voinko sanoa nörttejä vai onko se kielteinen käsite, en tiedä. Joka tapauksessa tämä porukka on edelläkulkija erilaisten ohjelmien ja vempainten kokeilussa ja se rakensi käytännöstä käsin oppimisteorian (grounded theory periaatteen suuntaisesti) alusta alkaen. Samoin pedagogiikat keksittiin tekemällä ja kokeilemalla. Näin ne tulevat osallistujien omiksi ja vakuuttavasti opituiksi, mutta … samat teoriat on keksitty jo moneen kertaan aiemminkin. Niitä on myös sovellettu ja kehitetty monissa opinahjoissa. No ihan kiva, että hyvin aatteiden kannatus laajenee…

George Siemens pohtii kokemuksiaan avoimista kursseista Connectivism -blogissaan. Kannattaa lukea.
Myös Pekka Ihanainen pohtii oppimisen teorioiden antia blogissaan:

Konnektivismi sijoittaa oppimisen verkostoihin, tilanteisiin ja ympäristöihin (oppimisekologioihin), joissa oppiminen tapahtuu “omalla vastuullaan”. Behaviorismi antaa tavoitteet ja mittarit, kognitivismi sisältöjen esittämisen, konstruktivismi vuorovaikutuksen ja konnektivismi luottamuksen oppimiseen.

Itse aion seurata entistä enemmän oppimisen laatua näillä avoimilla kursseilla. Kesällä alkoi myös Facilitating Online kurssi, jolla henki vaikutti olevan todella lämmin ja mukava. Uusi Seelanti vetopaikkana on siitä hankala, kun istunnot on suomenaikaa yöllä – ja aloitus kuuman heinäkuun keskellä. Vetäjä on Sarah Stewart ja tunnus FO2010, wiki houkuttelee kyllä … jatkuu marraskuulle.

Minun panos konnektivismiin

Olen laatimassa slidea kurssin istuntoon ja nyt haen vauhtia äidinkieltä käyttäen. Eihän sitä tiedä mitä ajattelee ennenkuin on kirjoittanut asiasta. Kuvan valitsin ensin, se voisi olla tämä muuttolintujen parkki ennen matkaa:
linnutpLinnut ovat niin avoimin mielin ja katselevat kauas meren rannalla.
Ensin tulee kuitenkin mieleen se mitä vastustan, mistä en tykkää konnektivismin ns. teoriassa. Se on tietty mekanistisuus, näennäinen objektiivisuus ja systeemien persoonaton liike. Ihmiset miltei suljetaan pois kun verkostot oppivat kasvottomasti ja tieto lisääntyy vaan kuin ruoho maasta kasvaisi. Se on kuitenkin aina ihminen joka oppii eikä mikään verkon solmu. Toinen minua kiusaava asia on pyrkimys vedota neurotieteen kaiken selittävään voimaan, no sitä saatte odottaa. Kukaan aivotutkija ei koskaan tuollaista lupaa mutta maallikot, ne intoilee.

Rajaton oppiminen semmassa puhui Moravec jolta nappasin ylös oppimiseen liittyen:

it is not hardware, it is not software, it is mindware.

Tuon haluan nostaa: ihmisen mielen sisälle on mentävä jos oppimista halutaan ymmärtää tai selittää. Sitten pitää tajuta että mielen sisällä toimii samanaikaisesti koko paketti arvoista asenteista tavoitteista kyvyistä emootioista ja teoista. Nämä kietoutuvat toisiinsa tavoilla joita on miltei mahdoton jäljittää. Verkostoissa oppivat kokonaiset ihmiset.

Mikä sitten kuvaisi parhaiten yhteyttä tai vuorovaikutusta (mitä connection oikein sisältää sävyinä? minun sanakirja tuntee vain juna-aikataulujen liittymät) — haa, olisiko liittyminen hyvä suomennos! Onhan siinä jotain sitoutumisen suuntaan mutta kevyemmin. Sitten voisi olla syvemmälle meneviä joita kuvaisi dialoginen toisiaan kuunteleva ja kunnioittava suhde. Entä jakaminen, sharing – se on aina dialogissa? Myös toisen arvostaminen on dialogissa sisällä.

Mihin siis konnektivismia tarvitaan? Luetteloimaan ja linkittämään kaikki uudet vempaimet kuten tuossa edellisen postin julkaisussa laadukkaasti tehtiin. Kannattaa kyllä vilkaista se juttu. Mutta ei minua kiinnosta pelkät uudet lelut vaan ihmisten väliset suhteet. Miten tästä sitten teen yhden dian? Seuraavaksi kokeilen kävelyä, se on kirjoittamisen ohella toinen luotettava apu ajatusten kehittelyssä. Miksikö en keskustele? Ei työpaikalla kenelläkään ole aikaa, siksi keskustelen tässä.

Tarvitsemmeko konnektivismia?

Näin pitkälle olen päässyt: seitsemäs opintoviikko CCK08 kurssilla ja kyselen koko ”teorian” mielekkyyttä. No olen tietysti alusta asti kysynyt ja siksi menin mukaan: selvittääkseni oman kantani. Ajatuksia kyllä herää:

1. mikä on oikeastaan oppimista koskeva teoria, miten sellaisen nimityksen voi ansaita. Tästä on mm. kurssin Moodlessa pitkä keskustelu general palstalla, huomasin vasta eilen.

2. yksi käänne sisässäni tapahtui kun opiskelimme käsitteitä groups and networks ja toisen fasilitaattorimme mustavalkoinen ajattelu paljastui – siihen ei kerta kaikkiaan voi mennä mukaan jos kaveri vaatii pelkkää rationaalista network toimintaa ja heittää roskiin kaikki ryhmiä koskevan tietämyksen ikään kuin hän omistaisi sen käsitteen. Terry analysoi hyvin blogissaan tätä (katso Timo 24.10. vinkit). Samoin moni muu, en nyt jaksa linkkejä hakea 🙂

3. Tuo kysymys aikaisemmasta tietämyksestä vs miten kohtaamme joka hetki uuden maailman – se on kyllä peruskysymys. Mutta kun olen viimeiset 20 vuotta elänyt työpaikassa jossa nopea muutos on tiedostettu ja laitettu opsiin ja ennen kaikkea käytäntöihin, niin… en minä millään jaksa hypätä jokaisen ismin perässä. Ajattelen että kaikki vilpitön kehittäminen on Ok ja aika näyttää mihin pääsee milläkin. Olen nähnyt monen uudistavan liikkeen syntymän ja kuoleman, niissä on omat vaiheensa.

4. Yksi ajatus nousee mieleeni kun koko ajan tuputetaan että connection on oppimisen ydin: tuntuu niin tutulta. Pavlov oivalsi tuon vuonna 1906 kun koirat oppivat odottamaan ruokaa kellon kilahduksesta. Tästäkin on keskustelua käyty kurssin Moodlessa. Kysyisin että onko lopulta teoriaa kehitettykään tuon jälkeen, kaikenlaista yritystäa on kyllä . Koko ajan olemme oppineet myös ehdollistamalla, jokainen.

Huomatkaa että melkein kaikki CCK08 materiaalit ovat avoimia ja seurattavissa. Mielenkiintoisia kurssilaisten blogeja löytyy minun lapsellisen blogini blogrollista.

Yksi vahva elämys syntyi kun huomasin että Timo Rainion blogin voi automaattisesti kääntää ties kuinka monelle kielelle. Itse kun tuskalla kirjoittaa englanniksi niin … muutamilla blogeilla on myös suora seuranta vierailijoista. Tuntuu hassulta kun oma nimi ja suomenlippu näkyy ylimpänä heti kun menee sisään. On tämä ihmeellistä! Ja vielä ihmeellisempää: yksi SL avatar seuraa tätä blogiani:)

Kokemuksia kansainvälisestä opiskelusta

Voi että on kodikasta kirjoittaa omalla kielellä. Kesti taas kolme päivää päästä tänne sisään. Edublogsin vaiva uusiutui ja onhan edublogsin käyttö reippaasti lisääntynyt jo kurssimme takia, kun se  on yksi suositelluista blogiympäristöistä.

Viikolla olin palkkatyön vuoksi kaksi päivää lähitapaamisessa Tampereella ja oli mukavaa olla puuvillatehtaiden ympäristössä ja tavata tuttuja. Mutta kyllä fyysinen väsymys vie paljon voimia kun eka päivänä lähdetään varhain ja istuaan illalla pitkään. Toisena päivänä alkaa saada aika lyhyitä vastauksia. Vasta kun on yhden yön nukkunut omassa sängyssä alkaa elämä taas maistua ja vielä nytkin taitaa olla väsymystä.

Siihen verrattuna tuntuu pieneltä Konnektivismi-kurssin tuomat aineistot: niitä voi lukea milloin vaan ja missä vaan. Hyvin kurssi käynnistyi. Wiki ohjaa edelleen ja kurssiblogi sekä Moodle kokoavat kaiken. Siellä voi keskittyneesti keskustella opettajan johdolla – toki paljon on osallistujien avaamia ketjuja. Monia uusia vimpaimia on jo löytynyt, Edublogsin käyttäjät voivat Twitteristä seurata keskustelua omista ongelmista. Online tapaamisten välineet ovat minulle uusia nekin. Pageflakes on vielä tutkimatta. Merkillisen koskettava oli Googlemapsin käyttö – sijoittaa itsensä osaksi maailmanlaajuista yhteisöä. Linkit ovat katkenneet koska Manitoban yliopisto poisti aineistot aikanaan.

Tärkeintä on kuitenkin saada otetta konnektivismiin, mitä se on. Mieleen nousee  käsitteitä joita ei ole aikoihin käyttänyt esim incidental learning. Siitä tehtiin kokeita psykologian praktikumeissa toisena opiskeluvuotena (ikuisuus sitten). Olen tyytyväinen että lähdin kurssille.

Opiskelijana syntyy väistämättä kokemus hämmentymisestä ja materiaalin alle jyräytymisestä vaikka tiedän sen normaaliksi kun olen itsekin vetänyt isoja ryhmiä (en toki kahta tuhatta ihmistä). Vain opiskelijana tuntee  kuten opiskelija, on se niin. Miten ihana olikaan saada Irlannista kommentti blogiviestiin ja Moodlessa suomalaisen opiskelijan tervehdys. Toistensa tukemisen henki on totta ja itse siihen vaikuttaa miten se omalta osalta pysyy yllä.

Kirjoitan jatkossa  pääsosin englanninkielisellä puolella enkä laita linkkiä sinne (siis minun blogiin) vai kiinnostaisiko se? Se kun on niin onneton toistaiseksi (vaikka ihana ihminen Irlannista totesi minun englannin muka erinomaiseksi:))

Verkko-oppimista opiskelemaan

Olen sitä mieltä että verkko-opettajan on hyvä olla vuosittain itse opiskelijana verkkokurssilla. Niin olen ollutkin – harvemmin Suomessa on päässyt pelkälle virtuaalikurssille, koska tavanomainen ajattelu on edellyttänyt silloin tällöin lähipäivää. Mutta nyt: tarjolla on avoin globaali online kurssi. Juuri kun minun piti etsiä sellaista niin opeblogi kertoi asiasta : konnektivismi ja tiedon käsitys on tarkoitus selvittää perin juurin.

Tuollaisella kurssilla oppii miten toimitaan: sähköposti on perusyhteys ja avoimet sivustot joita opettajat Kanadassa ylläpitävät. Opiskelijat tekevät blogin itselleen ja menevät Moodleen esittelemään itsensä. Tagi on se yhteys jolla tuotoksia jäljitetään. Ja paljon muutta mielenkiintoista edessä syyskuusta marraskuun loppuun. Voi että. Varmasti opin paljon sekä sisältöjä että verkkotoiminnan käytäntöjä. Tänään olen jo löytänyt maailman kellon ja tiedän että aikaero on 9 tuntia. Siellä on vasta aamu kun täällä on ilta alkamassa.

Tätä juuri tarvitsin kun puursin (ja koko lähiympäristö puurtaa) edelleen koulumaista verkkoympäristön vaihtoa. Pitää nostaa katse ylemmäksi ja kauemmaksi niin alkaa taas verkko-opetus taas maistua…

Arvioinnista ja oppimisen laadusta

Intensiivisen keskustelu- työskentelyjakson lopuksi alkaa tippua arvioita kokonaisuudesta tai oikeammin tässä vaiheessa arviota omasta kokemuksesta. Opettajana tärkeä ohje tässä vaiheessa on: älä provosoidu, älä mistään. Jokainen kokemus on aito ja oikeutettu. Mikään opetus ei tavoita kaikkia, vaikka siltä melkein tuntui vielä äsken.

Mutta oivaltaa saa opettajakin: toimiiko melkein kaikki meidän kurssien arviointi itse asiassa kaavalla jossa opiskelija pitää hyvänä sellaista opetusta/ oppimiskokemusta jossa hänen ei tarvitse muuttaa mitään omassa oppimisessaan? Kaikki on sillä tavalla selkeää ja opettaja sanoo koko ajan mikä on oikein, on turvallinen ja selkeä olo. Tuota tapaa opettaa (jolla on paikkansa edelleen en tarkoita sitä) me kaipaamme vaikka tulemme kokeilemaan uutta. Ehkei kaikki edes tule kokeilemaan. Kaikkea opetusta väijyy suoritusorientaatio, pisteiden haku kiireen keskellä. Siis arviointeihin pitää laittaa kysymys: miten muutuit? miten muutit omaa opiskeluasi? minkä neuvon annat tuleville? No juuri noin taidan kysyäkin omilla kursseilla. Miksi kaikki pitää oivaltaa aina uudelleen, miljoona kertaa? Juuri tällä tavalla en ole tiedostanut tätä asiaa, se on tullut loppukyselyihini intuitiivista kautta. Jääkö oivallus nyt sitten pysyväksi, tiedä häntä.

On valtavasti puhetta siitä mitkä on tulevaisuuden (tai nykyisen) työelämän vaatimukset ja kun suunnittelet opetuksen niiden pohjalta AINA sama tilanne: ei noin saa tehdä koska minulle ei kaikki ollut joku hetki selvää ja helppoa. Tämäkin on koettu niin monesti, se koski sosiaalialan opettajankoulutusta 80-luvun lopussa sinne tullessani ja sen on moni muu instituutio siellä täällä kohdannut ja kohtaa joka päivä. Siis tämän keskellä on vain elettävä, olkoon noin.

Oppimisen laatuun sen sijaan pitää päästä kiinni. Onko tämä kuumaa oppimista, kun opiskelijat aktivoituvat miettimään verkko-opetusta niin että eivät saa nukutuksi, pohtivat myös kaupassa käydessä, hyvä että muistavat lapset hakea hoidosta, haluavat pois häiritsevästä lähiopetuksesta joka menee opettajan ajatusten mukaan eikä omien. Joskus siitä käytettiin tuota hot nimeä ja vastakohta lie kylmä, mitäänsanomaton, koskettamaton opetus. Puhuttiin myös että prosessi on alkanut. FLOW kokemus tulee lähelle, mutta se tarkoittaa ehkä selkeämmin rajattua kohdetta. Tässä herätetään ihmiset niin että flow mahdollistuu kun lopputyötä kirjoittaa tms. Opiskelijan tyytyväisyys ei voi olla ainoa hyvän laadun kriteeri, se on todettu toistuvasti, toisaalta opiskelija kyllä tietää milloin laatua oli. Mutta ehkä juuri murrosvaiheessa hänen arviotaan kannattaa odottaa, no viivästetyt arviot ovat sitä varten. Olisikin hauska tietää onko se totta kun OTVOn eläneet opiskelijat sanovat muistavansa tämän kokemuksen. Ei ole kukaan vielä postia laittanut vuosien päästä, no eipä ole ollutkaan niitä välivuosia vielä.

Nyt oivalsin että blogi voi olla opettajalle paikka jossa selventää omia ajatuksia ja ottaa etäisyyttä. Ettei tee sitä virhettä että alkaa huomautella opiskelijoille heidän kokemuksensa virheellisyydestä, heh heh.

On vielä matkaa siihen että uusi konnektivismi ymmärretään, oppiminen jossa jakamalla ja vaihtamalla ja uusilla yhdistelmillä luodaan yhdessä uutta.  Nyt elämme maailmassa jossa yksilö haluaa nopeasti oppia omiin tarpeisiin ja omaan hyötykäyttöön menestyäkseen urallaan. Myönteistä tänään taisi olla paikallislehden kirjoitus Wikipedia ihmeestä ja yhteisöjen uskomattomasta voimasta – ajatus että open source liike on jo osoittanut ylivertaisuutensa. Taisi minunkin uskoni olla aika heikko kun yhdestä kommentista heilahti. Tiedän että sinnikkyyttä tarvitaan ja kauemmas katsomista, pitää nostaa katse tulevaisuuteen!