Mitä onkaan vapaamielisyys?

Kirjoitettuani edellisen jutun 70 vuoden tapahtumista minua alkoi kyllästyttää tuo luettelo vaikuttavista tekijöistä, jota olen tässä pyöritellyt toukokuusta asti. Siitä puuttuu henkeä, jota onneksi löysin kirjahyllystä tarttumalla Riitta Jallinojan teokseen Moderni elämä (1991). Se käsittelee traditionaalisuutta ja sen vastapainoksi syntynyttä modernismia monine ilmenemismuotoineen.

Ajanjaksot ovat tässä käsittelyssä paljon pitempiä kuin 70 vuotta. Traditionaalisuus lienee käsitteenä helppo mieltää koti-uskonto-isänmaallisuus tyyliin. Se on aina ollut ja tulee olemaan jossain muodossa. Mutta modernismi syntyi sen sisällä jo ties milloin, satoja vuosia sitten. Modernismi korostaa yksilön vapautta ja sen myötä yksilöllisyyden toteuttamista elämän tavoitteena. Esim. suomalaisista Olavi Paavolainen on esimerkki jo 1920-30-luvulta alkaen. Muistan joskus hämmästyneeni miten kuvataide alkoi palvoa kauniita tehtaita edistyksen merkkeinä. Jo sotien aikana oli paljon muutakin kuin pelkkä sota. Ihmisen mieli yksinkertaistaa mielellään. Taide on edellä aikaansa.

Modernismi liittyy läheisesti vapaamielisyyden leviämiseen. Tästä jokaisella on omia kokemuksia. Aatteet ja elämän käytännöt kulkevat välillä yhdessä ja välillä erillään. Seksuaalinen elämä oli monien tutkimusten kohteena ja e-pillerin kehittäminen oli keskeinen (naisia) vapauttava tekijä. Vapaamielisyys kohdistui esiaviolliseen elämään ja lasten hankintaan jne. Asenteiden muutos tapahtui kuitenkin hyvin hitaasti. 1960-luvun vapautuminen toteutui vasta 1970-luvulla. Boheemi elämäntapa oli yksi vapautumisen merkki, joka valtasi alaa ainakin opiskelijamaailmassa. Usein se jäi kuitenkin tietyn ikäkauden tai ammatin/taiteilijoiden piiriin. Traditioiksi katsottavat rutiinit valtasivat elämän siinä vaiheessa kun lapsia syntyi ja työelämä asetti omat vaatimuksensa.

Modernismin jälkeen syntyi vastavoimia yltiöyksilöllisyydelle ja alettiin yhdistella erilaisia aineksia. Postmodernismi onkin eklektistä palapeliä jossa vaikuttavat rinnakkain melkein mitkä tahansa voimat. Jallinojan teos julkaistiin 1991 ja paljon on sen jälkeenkin kehitelty. Sain tästä kuitenkin monia kysymyksiä itselleni.

Olin boheemi lasten kasvatuksessa ja kodin hoidossa. Tosin jo äitini oli suuntautunut esteettiseen kukkien kasvatukseen, kauniisiin ompelutöihin ja kirjallisuuteen enemmän kuin ruuanlaittoon. Kun miehenkään puolelta ei tullut painetta kodin pitämiseen edustuskunnossa, oli helppoa olla boheemi. Lasten annettiin kasvaa omaksi itsekseen, siinä oli iso ero edelliseen sukupolveen ja ankaraan uskonnolliseen kasvatukseen.

Mitä 70-luvun murroksesta jäi pysyväksi vapaamielisyydeksi? Työelämä tehostui vuosi vuodelta ja voimat oli pakko suunnata tuloksiin, pohdinnan ja vapaan keskustelun jäädessä vähemmälle.

Entä miten yliopistokoulutus vaikutti ajatteluun ja asenteisiin? Minulla se sekottui politiikkaan ”tiede kansaa palvelemaan” teesien alla. En pystynyt yhdistämään ideologiaa tieteentekoon ja ratkaisuna oli lähteä pois yliopistosta. Jonkinlainen tutkiva ote minuun jäi marxilaisen vaiheen myötä: tykkään tutkia ilmiöitä yhteyksissään ja alati muuttuvina. Kuten nyt tässäkin blogissa. Olen ajautunut tutkimaan oman sukupolven elämää, mitä tapahtui, mikä vaikutti, kuka olen ja mikä sisälläni vaikuttaa ratkaisuihini? Tähän onkin hyvä pysäyttää.. täydentäkää omilla kokemuksillanne.

Miten itseäni haluan ohjata täällä?

Aika moni näkyy miettivän nyt omaa rooliaan virtuaalimaailmassa, niin minäkin. Annen blogissa moni nainen kertoi omista ratkaisuistaan (tuo on kiva ettei tämä ole miesnörttien maailma vaan kaikkien). Joku sanoi Villen blogin kommentissa että meneekö sinne teknologiakylki edellä vai miten. Mikä mainio ilmaisu. Minä en koskaan voi mennä teknologiakylki edellä kun minulla ei sellaista ole. Sen sijaan voin keskittyä ihmisen mieleen: miten oppiminen ja tiedon hankinta ja hallinta mielen sisällä muuttuvat?

Innolla kuuntelin Harold Jarchen esityksen LearnTrends 2009 äänityksistä: löytyy otsikolla Personal Knowledge Management. Nimenomaan knowledge eikä learning, koska oppiminen assosioituu varastointiin mutta tieto on jatkuvaa virtaa. Hän oli rakentanut oman mallinsa toimintansa tueksi ja jäsennykseksi. Minun silmissä nämä mallit liittyvät usein Kolbin kokemuksellisen oppimisen mallinnukseen, niissä on väistämättä samoja elementtejä. Jarche lähti liikkeelle implisiittisestä eksplisiittiseen suunnasta joka kai hallitsee verkoissa osallistumista. Ihmisellä on jotain annettavaa joka yhteyksien kautta vaihtamalla muuttuu toiseksi. Lajittelu ja kategorisointi ovat tiedon rakennuksen perustaa ja apuun tulevat syötteet, sosiaaliset kirjanmerkit ja mikrobloggaus. Yhteyksien rakentamisen ensimmäinen askel oli luottamus joihinkin henkilöihin (kannattaa seurata, voi luottaa heidän sanomaansa). Blogit ovat tietysti eksplisiittiseksi tekemistä ja sosiaalisen verkoston kautta jaettuna  ilmaisut parantuvat.

Kun tarjontaa on paljon, pitää nopeasti päättää mitä tarvitsee myöhemmin: opetella taggaus delicious ja Google Reader ym jutuissa. Jarche viittaa myös Lilia Efimovaan josta kerroin elokuussa. Hän kuvaa ihanan yksinkertaisesti miten ideat, keskustelut ja yhteydet tulevat käyttöön tehtävässä eli ongelman ratkaisussa jonka myötä kaikki osaset muuttuvat. He näkyvät linkittävän toisiinsa uusimmissa blogikirjoituksissaan .. olen siis löytänyt jotain mitä minun kannattaa seurata.

Vielä yksi hurmaava käsite Jarchelta Web Tools for Critical Thinking, niitä kai tässä yritän ottaa käyttöön. Ja taas palataan kokemuksen ja jäsentämisen dialektiikkaan: havainnoi ja tutki, osallistu, ilmaise kannanottosi, evaluoi ja vastaa haasteisiin. Omia tavoitteita ei pidä hukata valtavan tarjonnan keskellä kun useimmat tulevat teknologiakylki edellä ja ottavat käyttöön uusia vempaimia harva se päivä. Ei minun tarvitse siihen pystyä, hukkaan vaan itseni jos sitä yritän. Paine mennä lauman mukana tuntuu ajoittain voimakkaana.

Olen muuten koonnut Following blogrollin toiseen blogiini. Vilkaise sitä jos tässä on jotain mielestäsi kiinnostavaa.