Intensiivin jälkeen

Mitä tapahtuu kun ammatillisen opettajankoulutuksen 28 opiskelijaa on verkkolähijaksolla opiskellen viikon ajan yhdessä. Siitä tulee intensiivijakso, joka imaisee mukaansa, saa ajattelun liikkeelle ja tunteet heräämään – syntyy ilmapiiri, jossa aikuisen ihmisen mieleen voi jotain uuttakin tarttua. Sitoutuminen, mukaan lähteminen, henkisen vaihdon salliminen tai jopa hakeminen – jostain täältä se kuvaus löytyy. Moniäänisyys ja äänistä kehkeytyvä dialogihorisontti, sanoo kollega Pekka ja miksen minäkin. Haluan kai vielä sitä ääntä määritellä tai ymmärtää.

Kaikki se mitä ihmisessä on, mitä hän tuo mukanaan, kaikki se vaikuttaa hänen osallistumiseensa. Tässä auttaa Gilly Salmonin vaihekuvaus. Jos ei ole lainkaan aiempaa vastaavaa kokemusta, niin sitä lähdetään sitten rakentamaan ja opettelemaan yhdessä oloa verkossa, onko se mahdollista jne. Nyt oli muutamia myös verkossa eläjiä, joille oli itsestään selvää että siinä opiskelessa myös ihmisiin tutustuu, se ei ollut enää sen kummempi homma, monesti koettu. Saman huomaa itsessäänkin: ensimmäisillä kerroilla väsyi nopeammin, nyt voi pitää nauttimisen päällä ja mielessään jäsennellä juttuja. Mutta vasta jälkeenpäin osaan tänne kirjoittaa.

Työssäolevien ihmisten vaateet ovat eri suunnilta niin kovia, että opiskelulle omistautuminen ei tahdo onnistua edes muutamaksi päiväksi. Miten sovittaa yhteen kaikkea tekemäänsä, siitä voisivat kurssilla olleet kertoa onnistuneitakin ratkaisuja. Yli 60 000 käyntiä yhteensä, vaihteli alle tuhannesta kuuteen tuhanteen henkilöittäin. Onhan tuo aika paljon. Kirjoitettuja viestejä 1500 viikon aikana, kaikki vuorokauden tunnit käytössä (kertoo BB verkkoympäristö).

Laatu syntyy kokonaisvaltaisen kohtaamisen kautta. Tunteet ja läheisyys (lehdessä joku tänään arveli niiden puuttuvan saarnoista) – intensiiviltä ne eivät puuttuneet. Tärkeä on myös sallia kaikki persoonalliset tavat olla, läheisyyteen ei pidä töniä, ovi on vaan auki (use it or lose it). Asiakeskeinen osallistuminen on ihan toivottavaa sekin, kohteena on verkko-ohjaustaitojen hallinta ja verkko-opetuksen teko kaikkiaan. Riittää siinä kognitiivistakin ainesta omaksuttavaksi ja jäsennettäväksi.

Osallistumalla oppiminen ja yhdessä luominen ovat niitä oppimisen tapoja, mitä tässä harjoitellaan tai eletään läpi, sanoisin mieluummin. Ovatko ne uusia vai ikivanhoja, sitä en käy tässä pohtimaan. Aamulla herätessä mietin vanhaa tarinaa leiviskästä, miten sitä käyttää. Ettei se maahan piilottamalla kasva, no ei tosiaan, paitsi siemenet.

Intensiivin kokemus on voimakas ja hallitsee koko elämää tuon viikon ajan (sitä ajattelee lettuja paistaessa, ulkoillessa, unissa). Aikuinen pitää herättää normaalin elämän unesta vai pitääkö? Onko siihen mahdollisuuksia ”pakollisten” opettajaopintojen puitteissa?

Yksi asia jota ihmettelin, oli todella runsas keskustelu 1+3 säännöstä jolla prosessi käynnistetään: kunkin pitää kirjoittaa yli aloite ja kolme kommenttia. Vaikka annettiin lupa unohtaa sääntö, niin moni piti siitä kiinni viime minuuteille. Se ei tarkoittanut, että ote olisi ollut pelkästään suorittamista, se oli muutakin. Tunnollisuus sanaa käytettiin, ihminen asetti kertojen määrän omaksi kriteerikseen. Viime vuosina ovat lisääntyneet kaikenlaiset ulkoiset mittaukset, onko kyse sellaisen elämäntavan sisäistämisestä? Seuraan minäkin huvikseni mihin aikani menee työasioissa, se on jonkinlaista hallinnan tavoittelua kai, että tiedän itse. Olisiko tuossa joku herkkä signaali luettavissa? Surullisempaa olisi sanoa että suoritusorientaatio voi hyvin ja on lisääntymään päin.

Tässä ensimmäisen päivän mietteet. Aurinko paistaa pitkäperjantaina ja lähden kävelylle.

Virtuaalinen läheisyys

Ihan pakko kirjoittaa viesti karkauspäivänä jotta päivä jää näkyviin. Olen lueskellut vihdoin Ulises Mejiasin väikkärin Networked Proximity: ICT’s and the mediation of nearness (huomaa linkki hänen blogissa) . Hän työstää läheisyyden käsitettä ja muutosta virtuaalimaailmassa. Jotenkin minua vetää puoleensa kaikki ennakkoluuloton uuden hakeminen virtuaalissa. Virtuaalin läheisyyden vastakohta ei ole real vaan actual, todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat paranodal, verkon solmujen välissä jne. Open source maailman mahdollisuudet kiehtovat jne. Tuossa on paljon mietittävää.

Ja googlaamalla osuin jopa tietoon että tuo komea mies olisi puhunut ja keskustelut Second Lifessä. Sainpa motivaatiota räpiköidä perille asti orientaatiosaarelta – olin tainnut jo epäillä että onko SL minua varten (kuten Juice sanoi että saanko eletyksi tätä yhtäkään). Enkä tiedä miten komea hänen avatar olisi.

Työkavereita olen muutaman kerran vaivannut suomentamaan käsitteen distancelessness, jota Mejias käyttää. Eiköhän se ole etäisyydettömyys, vaikka sanakirjat ei taida tuntea kumpaakaan. Uusia sanoja pitää luoda, mikäpä sen hauskempaa.

Työpaikalla vaihdettiin läppärit ja taas stressaa ennenkuin saa kaiken kohdalleen. Nytkin tämä teksti on isoa ja se varmaan johtuu jostain mitä tein mutta vaikuttaako se nyt vain minun näytössä? Usein toivon että ymmärtäisin enemmän…