Scharmer ja läsnäolon merkitys

Sainpa uusia oivalluksia Otavaopiston lauantain pajan jälkeen. Siellä Kati Korhonen-Yrjänheikki kertoi tutkimuksestaan ja käytti Otto Scharmerin jäsennyksiä oppimisen esteistä (arviointi, kyynisyys, pelko). Nämä kytkettiin mielen avoimuuteen, sydämen avoimuuteen ja vapaaseen tahtoon. Katin väitöskirja löytyy verkosta ja sisältää monia kiehtovia kuvia ja tuloksia (insinöörien muuttumista kun tutki 🙂 ). En tuntenut Scharmeria mutta aloin tutustua heti. Laitan tähän videon, joka puhutteli minua suoraan sydämeen. On olemassa kahdenlaista oppimista: suurin osa teorioista käsittelee koettua, kokemuksellinen oppiminen kokoaa näitä oppimisen ilmiöitä. Toinen lähde on oppia tulevaisuudesta ja tehdä se observoimalla nykyhetkeä: oppia katsomaan miten tulevaisuus avautuu nykyisessä. Tarvitsin nuo sanat, nuo juuri.

Olen toki elänyt tämän hetken ennenkin. Olen pohtinut emergenttiä oppimista, autenttista oppimista, uudistavaa oppimista jne mutta nyt tajuan katsoneeni aina nykyhetken ehtojen analyysin kautta, en suoraan kohti tulevaisuutta. Olen tuijotellut Nonaka-Takeuchi neliöitä, jossa osaamista jaetaan, sisäistetään ja ulkoistetaan ja varmaan sen yhteydessä olen opiskellut ba -tilaa ja kuvitellut ymmärtäväni. Nyt tuntuu, että ymmärrän syvemmin.

Yksi selvä kytkentä on läsnäolon käsitteeseen. Senkin ymmärsin ja osasin toteuttaa verkko-opettajana. Pekka Ihanaisen kanssa se kirjoitettiin julkaisuihin ja opiskelijat todistivat palautteissaan läsnäolon merkityksen. Jos tästä blogista hakee sanalla läsnäolo, löytää hyviä postauksia. Olen ne itse kirjoittanut, mutta silti on jäänyt joku aukko mieleeni. Sen kuvittelen nyt täyttyneen.

Tässä videossa Otto puhuu suoraan minulle. Arvostan yksinkertaista mutta syvällistä ilmaisua ja sitä tässä näen. Jatkossa pohdin näitä englanniksi, kokeilen miten pitkälle tämä innostukseni mahtaa kantaa.

Läsnäoloa ja poissaoloa verkoissa

Networked Learning konferenssista raportoin tällä kertaa tutkimuksen sosiaalisesta läsnäolosta:

Karen Kear: Social presence in online communities. The Open University, UK.

Tulokset tuntuvat hyvin tutuilta oman verkkoelämän ja opettajana toiminnan myötä. Niistä on helppo kirjoittaa (eilen huomasin miten tekniikoiden hallinnan puute jarruttaa ilmaisemasta sitä koskevaa tietoa, teksti jää tylsäksi).

Pulmat online-opiskelussa ovat tiedossa mutta ne ovat voitettavissa, on artikkelin sanoma. Olen samaa mieltä. Alussa opiskelu voi tuntua kylmältä, yksinäiseltä, ei-persoonalliselta, koneiden kohtaamiselta. Tämä vaihe menee kuitenkin ohi. Sitä helpottavat audio+video ja synkroniset tapaamiset, myös profiilin käytöllä on merkityksensä.  Syntyy tunne tapaamisesta, kohtaamisesta. Keskustelussa tunnelmaa luovat persoonalliset ilmaisut ja salliva ilmapiiri, työskentelyn ohessa voi tutustua. Palautteen nopeudella on merkitystä varsinkin aloittelijoille. Henkilökohtaisuus on tärkeää; alkaa havaita toisen reaaliksi ihmiseksi myös virtuaalissa kohdatessa.

Läsnäolon tuntu pitää opiskelijat mukana ja kohottaa toiminnan laatua. Se ennustaa tyytyväisyyttä opiskeluun. Ihmiset haluavat oppia tuntemaan toisiaan ja tätä helpottaa samanaikaisuutta vaativien menetelmien käyttö. Näin se on. Tässä on siis  yksi tutkimus jos tarvitsette oman kokemuksen lisäksi muuta näyttöä.

Minua itse asiassa kiehtoo se että kaikki eivät tarvitse noita samanaikaisuuksia tai videoita tai ääntä vaan ottavat herkistäkin vihjeistä toisen ihmisen lähelleen. Tämän täytyy liittyä introversioon ja kuuntelukykyyn. Ehkä myös vapauden merkitykseen: itse inhoan jokaista määräaikaa enkä yleensä sitoudu sellaisiin. Nuo tulokset kuvaavat jotain keskimääräistä ja opetuskulttuuriin totuttamisen vaihetta. Intohimoiset verkko-opettajat voisi olla kiva nimi yhteisölle, jossa käsiteltäisiin vaativia haasteita (ettei aina näitä samoja). Siellä ei kaivattaisi pyhiä pullakahvihetkiä eikä f2f opetuksia eikä f2f kokouksia eikä …?

Intensiivin tulkintaa ja koontia

palapelia Opiskelimme viikon ajan verkko-oppimisen perusasioita yhdessä opiskelijoiden kanssa (he suorittavat ammatillista opettajankoulutusta joko Jyväskylässä tai Helsingissä). Viime posteissani – ja kolmessa opiskelijan blogissa on ihmetelty miten intensiivisyys oikein syntyi ja mitä tapahtui. Yritän tässä koota keskeisiä vaikuttaneita tekijöitä palapeliin.

Keskustelu syntyy läsnäolijoiden ideoista, ajatuksista ja tarkkaavaisuudesta. Samanaikaisesti liikkuu sekä ihmisten välisiä että asioiden välisiä voimia. Dialogista tilaa ei sinänsä voi luoda, mutta voi luoda edellytyksiä hedelmällisen vuorovaikutuksen syntymiselle. Tarvitaan turvallinen tila, säiliö, joka kestää kaikki erilaiset esitykset. Oikea ilmapiiri eli aidon vaihdon tunnelma on olennaista. Ohjeita voisi olla: kuuntele odota kunnioita, puhu suoraan, ole aito ja avoin. Osallistujat ovat osa dialogia, kyse ei ole tekniikasta tai menetelmästä vaan ihmisten kohtaamisesta.

Opettajalle asettuu vaatimuksia, jota on vaikea käsitteellistää tai teoretisoida. Isaacs käytti käsitettä ennakoiva intuitio kuvaamaan ohjaajan toimintaa: ohjaaja aistii sanoman takaisen merkityksen ja vastaa syvällä tasolla eikä vain viestin ilmiasun perusteella. Samanaikaisesti dialogin ominaisuuksiin kuuluu suora puhe, jossa ei tulkita toisen puolesta. Nuo tuntuvat ristiriitaisilta, mutta niin on kuitenkin tehtävä.

Dialogihorisontti on yksi tapa käsitteellistää tapahtunutta. Se voi syntyä itseohjautuen, mutta verkkokoulutuksissa ohjaajalla on olennaisen tärkeä rooli dialogihorisontin muotoutumisessa. Ohjaajilla on kolme perustehtävää, joiden avulla he voivat tukea dialogihorisontin muodostumista. Nämä tehtävät ovat seuraavat:

  • osallistumisen ohjeistaminen,
  • tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi,
  • oma läsnäoleva prosessuaalinen osallistuminen.

Osallistumisen ohjeistaminen tarkoittaa yksityiskohtaista ja selkeätä ilmaisua verkkoympäristössä siitä, milloin, miten ja myös miksi pitää osallistua. Selväksi tehdään kaikki se, minkä voi selväksi tehdä.

Tutustumisen mahdollistaminen ja motivointi tarkoittaa sitä, että verkkoympäristöön luodaan tutustumisalueita ja –toimintoja ja varataan niiden käytölle aikaa sekä pyritään saamaan osallistujat innokkaiksi esittelemään itseään toisilleen ja tutustumaan toisiinsa. Tutustuminen auttaa buberilaisen minä-se suhteen muuttumista minä-sinä suhteeksi. Pekka Himanen puhuu ohjaustilanteesta jossa ollaan ”innostuneita toisistaan”.

Ajallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja tuottaa osallistujille kokemuksen, että hän on ”aina läsnä” intensiivijaksoilla. Käytännössä on kyse nopeasta, välittömästä reagoinnista osallistujien kysymyksiin, haasteisiin, ongelmiin tms. Persoonallinen läsnäolo tarkoittaa sitä, että ohjaaja sallii oman henkilökohtaisen tapansa osallistua näkyä, että ohjaajan persoona ilmenee hänen viesteissään. Paikantava läsnäolo viittaa siihen, että ohjaaja välillä kertoo, mistä fyysisestä paikasta virtuaaliseen tilaan tulee. Persoonallisen ja paikantavan läsnäolon lähellä on emotionaalinen läsnäolo. Se tarkoittaa sitä, että ohjaaja silloin tällöin kertoo omasta tunnetilastaan. Esimerkki auttaa muita osallistuja tulemaan verkkoinhimillisiksi ja siten helpommin ja tutummin kohdattavaksi.

Ohjaajan läsnäoloon kuuluu toiminta, jolla hän tukee työstettävien asioiden sisällöllistä käsittelyä. Tässä on tärkeää ohjaajan tasavertainen, ei-autoritaarinen suhtautuminen. Ohjaajan pitää tehdä periaate ”ohjaaja on yksi osallistuja” todeksi siten, että tasavertaisuus on emotionaalisesti koettuna totta. Ja kun ohjaaja siinä onnistuu, se itse asiassa antaa hänelle tilan tarvittaessa suunnata aidosti osallistumistyöskentelyä haluttuun, tavoitteen mukaiseen suuntaan.

Onnistunut oppiminen syntyy ohjatusti itseorganisoituvan tilan avulla. Ohjaajat auttavat organisoitumista, mutta eivät sanele sitä. He ovat mukana osallistujina prosessissa tietäen, mihin pyritään. Tavoitteellinen verkko-oppiminen vaatii puitteet, joissa ohjaajat houkuttelevat ja ohjeistavat osallistujat tekemään työn ollen itse tasavertaisia osallistujia. Opiskelijoiden pitää kokea, että on innostavaa ja houkuttelevaa pistää itsensä näkyväksi. Ilman tätä vapautta ei synny onnistuvan oppimisen kokemusta.

Onnistuvan verkko-oppimisessa siis tarvitaan:

  1. luottamus siihen, että opiskelijat haluavat oppia ja oppivat sitä mitä heidän kuuluu oppia,
  2. ohjaajien läsnäoloa ja autenttista persoonallista ohjausta.

Läsnäolevan ja persoonallisen otteen kautta ohjaus sulaa osallistujien yhteiseksi toiminnaksi, tasavertaisuudeksi. Ja se synnyttää vapauden oppia – ikään kuin itsestään.

Opiskelijat kertovat loppuarvioinneissaan paremmin kuin itse osaisin (kiitoksia vaan) :

Intensiivin aikana monet aiheet nousi pohdittavaksi niin keskusteluissa kuin omassa mielessä. Keskustelu paljasti hyvin ne ajatukset, jotka eivät olleet itsellä kovin hyvin sisäistettyjä. Verkkointensiivissä mielestäni kyseenalaistettiin hyvin ja laajasti aiheen teemoja. Se innoitti muodostamaan niistä oman, perustellun mielipiteen, jolloin oppiminen syventyi.

Ohjaajat olivat todella osa keskustelujoukkoa. Koin heidät vertaisinani.

Tavoitteiden saavuttaminen: Uskon, että tähän osaan vastata vasta jonkun ajan päästä. Nyt on tullut nopeasti paljon uutta. Sitä vien nyt vähitellen osaksi omaa työtäni. Sitten vasta voin kertoa, opinko ja mitä olen oppinut. Ainakin sulattelua tämä vaatii. Uskon, että ajattelutapani verkko-ohjauksen suhteen on muuttunut. Ja ainakin tämä kurssi on rohkaissut minua pyrkimään verkko-opetuksen pariin!

Kurssilla sai vahvan käsityksen siitä, miten verkko-oppiminen on sidoksissa oppimiskäsitykseen ja sen seurauksena toimintatapaan. Teemat ohjaavat oppimista, mutta itse toimintaa ei ole välttämättä ennalta suunniteltu.

Tiedonrakentaminen yhdessä, itseohjautuvuus, oppimisprosessin suunnittelu, ohjaus ja arviointi, kaikki nämä ym. yhdessä sitoutumisen ja motivaation kanssa vahvistaa käsitystä siitä, miten tieto syvenee ja ajattelu ja asiantuntijuus voi kehittyä. Yksilön ymmärryksen yläpuolella olevan tiedon ymmärtäminen tulee mahdolliseksi! Kaikkea ei tarvitse tietää ennakkoon, riittää, että on olemassa yhteisön tuki.

Ohjaajien sitoutuminen prosessien eteenpäin viemiseen oli sopivan näkyvää. Ohjaajat olivat aidosti kiinnostuneita. Kaikki mukaan ja kaveria ei jätetä henki tuli näkyväksi. Opiskelijan asemaan heittäytyminen on vaikuttava tehokeino. Tuki ja avoin ilmapiiri toteutuivat.

– Mitäpä tuohon olisi lisäämistä. Tässä kirjoitettu tulkinta nojaa yhteiseen kirjoitukseen (ks Julkaisut) ja on suurelta osin Pekan ansiota (dialogihorisontti). Aion jatkossa syventää oppimisen ymmärrystä..